Työllisyys nousuun rikollisten kustannuksella

Pikkurikollisilla on kissanpäivät, eletään leveitä aikoja. Poliisi ei vaivaudu edes tutkimaan suurta osaa rikoksista. Viidensadan tai tonnin polkupyörä varastettu, kirjataan tieto koneelle ja jätetään asia tutkimatta. Ei kiinnosta, on tärkeämpääkin tekemistä niillä vähillä resursseilla, mitä ylempää on annettu.

https://yle.fi/uutiset/3-10864381

https://www.raahenseutu.fi/uutiset/isommat-rikokset-edella–jokaista-pyo…

https://yle.fi/uutiset/3-5140296

Poliisi ei useinkaan tutki pienehköjä varkauksia (joita he kutsuvat vähätellen ”näpistyksiksi”, onneksi ei sentään ”luvattomaksi käyttöönotoksi” kuten autovarkauksien kohdalla). Taskuvarkaat ja pyörävarkaat hyppivät pöydällä, ja kokonaisuutena tili voi olla muhkeakin, kunhan ymmärtää tehtailla paljon pieniä rikoksia, viemättä yhtäkään rahallisesti arvokkaampaa esinettä, jota poliisi vaivautuisi tutkimaan tarkemmin.

Poliisia ei kiinnosta, ja miksi kiinnostaisi, koska rajalliset resurssit on tietysti suunnattava raskaimpiin rikoksiin.

Tässä saisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla, työttömyys nousuun ja rikollisuus laskuun, jos palkattaisiin lisää poliiseja tai jonkunlaisia poliisin apulaisia. Sillä ajatuksella, että heidän palkkansa ei ole kustannus — rahaahan ei ole missään lisää jaettavaksi kovin helposti — vaan heidän selvittämänsä rikokset tuottavat valtiolle rahan jolla heidän palkkansa maksetaan. Sakkoina rikollisilta, joiden tekoset saadaan selvitettyä.

Mutta eiväthän sakot ole niin suuria, että niillä maksaisi poliisin palkan, sellaisista pikku rikoksista, joita poliisi nyt ei vaivaudu edes tutkimaan. Totta, tässä on ongelma, ja epäkohta. Se on epäkohta, jos rikoksista tilastollisesti aiheutuvat tutkinnan kustannukset ovat suuremmat kuin valtion rikolliselta tilastollisesti perimät vahingonkorvaukset eli sakot.

Pakkohan tähän väliin on mainita, että rikoksista aiheutuu myös rikoksen uhreille paljon enemmän käytännön vaivaa, ja rahallisesti arvotettavissa olevaa haittaa ja kärsimystä, kuin mitä rikoksen tekijät joutuvat maksamaan vahingonkorvauksena rikoksen uhreille. Rikosilmoituksen tekeminen ja uuden korvaavan esineen hankkimisen vaiva voi olla helposti parin sadan euron arvoiseksi arvotettava ponnistus rikoksen uhrilta.

Tulee varastetulle polkupyörälle hintaa, jos rikollisen pitäisi palauttaa varastamansa omaisuus (tai korvata toisen vastaavan hankintahinta, myytyään esineen itse mustassa pörssissä pilkkahintaan), ja lisäksi maksaa rikoksen uhrille helposti vähintään 200 EUR korvausta pelkästä käytännön vaivasta, ja vielä tämän päälle maksaa tutkivan poliisin palkkakulut tuntiveloituksena.

Mutta totuus on että rikollisuus aiheuttaa yhteiskunnalle juuri noin paljon rahallisesti arvotettavissa olevaa haittaa. Se on yhteiskunnan oma valinta, että olemme lähteneet siihen suuntaan että poliisin resursseja vähennetään (koska rahat loppuu kun tutkinnan kustannuksia ei kateta riittävän korkeilla vahingonkorvauksilla rikosten tekijöiltä), arvoltaan vähäinen rikollisuus jätetään tutkimatta (sujuvasti unohtaen, että ketjutettuna pienistä rikoksista voi muodostua hyvinkin tuottoisa ammatti tekijälle), ja rikoksen uhrit jäävät ilman kunnollista korvausta kokemastaan ylimääräisestä ajanhukasta ja mielipahasta. Ja pikkurikolliset käyttävät tilaisuuden hyväkseen, toiminta kukoistaa.

Voitaisiin melkein säätää laki, että minkä tahansa rikoksen uhri saa aina oletusarvoisesti tekijältä pari hunttia vahingonkorvausta, sen lisäksi että aiheutettu vahinko tulee myös korvattavaksi, pelkästään sillä perusteella että tämä on joutunut tekemään asiasta rikosilmoituksen ja kokenut mielipahaa.

Mistä rikollinen saisi rahaa maksaa tämän kaiken? Tuhlattuaan koko potin huumeisiin, viinaan ja tupakkaan. Vankila ei ole kovin mielekäs rangaistuksen muoto: se maksaa yhteiskunnalle maltaita, ja rikollinen tulee sieltä ulos rahattomana ja tottumattomana rehelliseen työntekoon. Yhteiskuntapalvelus minimipalkalla olisi toimivampi rangaistus fyysisesti vaarattomille pienrikollisille, joiden varat eivät riitä maksamaan sakkojaan. Tottuisi rehellisen työn tekemiseen, näkisi rahan ja työn arvon suhteessa tekemiinsä rikoksiin ja aiheuttamaansa vahinkoon yhteiskunnalle. Saisi jotain omaankin käteen, mutta tehdyn työn rahallinen tuotto maksaisi myös kaikkia edellä mainittuja kustannuksia: rikoksen uhrin käytännön vaivaa, varastetun esineen arvoa, sekä poliisin tutkinnan kustannuksia.

IonMittler

Moniulotteisen demokratian puolestapuhuja. Kansan tahto on moniulotteinen, ja pääsee kunnolla oikeuksiinsa vain jos myös päätöksenteko on riittävän moniulotteista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu