Työllisyys nousuun rikollisten kustannuksella
Pikkurikollisilla on kissanpäivät, eletään leveitä aikoja. Poliisi ei vaivaudu edes tutkimaan suurta osaa rikoksista. Viidensadan tai tonnin polkupyörä varastettu, kirjataan tieto koneelle ja jätetään asia tutkimatta. Ei kiinnosta, on tärkeämpääkin tekemistä niillä vähillä resursseilla, mitä ylempää on annettu.
https://yle.fi/uutiset/3-10864381
https://www.raahenseutu.fi/uutiset/isommat-rikokset-edella–jokaista-pyo…
https://yle.fi/uutiset/3-5140296
Poliisi ei useinkaan tutki pienehköjä varkauksia (joita he kutsuvat vähätellen ”näpistyksiksi”, onneksi ei sentään ”luvattomaksi käyttöönotoksi” kuten autovarkauksien kohdalla). Taskuvarkaat ja pyörävarkaat hyppivät pöydällä, ja kokonaisuutena tili voi olla muhkeakin, kunhan ymmärtää tehtailla paljon pieniä rikoksia, viemättä yhtäkään rahallisesti arvokkaampaa esinettä, jota poliisi vaivautuisi tutkimaan tarkemmin.
Poliisia ei kiinnosta, ja miksi kiinnostaisi, koska rajalliset resurssit on tietysti suunnattava raskaimpiin rikoksiin.
Tässä saisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla, työttömyys nousuun ja rikollisuus laskuun, jos palkattaisiin lisää poliiseja tai jonkunlaisia poliisin apulaisia. Sillä ajatuksella, että heidän palkkansa ei ole kustannus — rahaahan ei ole missään lisää jaettavaksi kovin helposti — vaan heidän selvittämänsä rikokset tuottavat valtiolle rahan jolla heidän palkkansa maksetaan. Sakkoina rikollisilta, joiden tekoset saadaan selvitettyä.
Mutta eiväthän sakot ole niin suuria, että niillä maksaisi poliisin palkan, sellaisista pikku rikoksista, joita poliisi nyt ei vaivaudu edes tutkimaan. Totta, tässä on ongelma, ja epäkohta. Se on epäkohta, jos rikoksista tilastollisesti aiheutuvat tutkinnan kustannukset ovat suuremmat kuin valtion rikolliselta tilastollisesti perimät vahingonkorvaukset eli sakot.
Pakkohan tähän väliin on mainita, että rikoksista aiheutuu myös rikoksen uhreille paljon enemmän käytännön vaivaa, ja rahallisesti arvotettavissa olevaa haittaa ja kärsimystä, kuin mitä rikoksen tekijät joutuvat maksamaan vahingonkorvauksena rikoksen uhreille. Rikosilmoituksen tekeminen ja uuden korvaavan esineen hankkimisen vaiva voi olla helposti parin sadan euron arvoiseksi arvotettava ponnistus rikoksen uhrilta.
Tulee varastetulle polkupyörälle hintaa, jos rikollisen pitäisi palauttaa varastamansa omaisuus (tai korvata toisen vastaavan hankintahinta, myytyään esineen itse mustassa pörssissä pilkkahintaan), ja lisäksi maksaa rikoksen uhrille helposti vähintään 200 EUR korvausta pelkästä käytännön vaivasta, ja vielä tämän päälle maksaa tutkivan poliisin palkkakulut tuntiveloituksena.
Mutta totuus on että rikollisuus aiheuttaa yhteiskunnalle juuri noin paljon rahallisesti arvotettavissa olevaa haittaa. Se on yhteiskunnan oma valinta, että olemme lähteneet siihen suuntaan että poliisin resursseja vähennetään (koska rahat loppuu kun tutkinnan kustannuksia ei kateta riittävän korkeilla vahingonkorvauksilla rikosten tekijöiltä), arvoltaan vähäinen rikollisuus jätetään tutkimatta (sujuvasti unohtaen, että ketjutettuna pienistä rikoksista voi muodostua hyvinkin tuottoisa ammatti tekijälle), ja rikoksen uhrit jäävät ilman kunnollista korvausta kokemastaan ylimääräisestä ajanhukasta ja mielipahasta. Ja pikkurikolliset käyttävät tilaisuuden hyväkseen, toiminta kukoistaa.
Voitaisiin melkein säätää laki, että minkä tahansa rikoksen uhri saa aina oletusarvoisesti tekijältä pari hunttia vahingonkorvausta, sen lisäksi että aiheutettu vahinko tulee myös korvattavaksi, pelkästään sillä perusteella että tämä on joutunut tekemään asiasta rikosilmoituksen ja kokenut mielipahaa.
Mistä rikollinen saisi rahaa maksaa tämän kaiken? Tuhlattuaan koko potin huumeisiin, viinaan ja tupakkaan. Vankila ei ole kovin mielekäs rangaistuksen muoto: se maksaa yhteiskunnalle maltaita, ja rikollinen tulee sieltä ulos rahattomana ja tottumattomana rehelliseen työntekoon. Yhteiskuntapalvelus minimipalkalla olisi toimivampi rangaistus fyysisesti vaarattomille pienrikollisille, joiden varat eivät riitä maksamaan sakkojaan. Tottuisi rehellisen työn tekemiseen, näkisi rahan ja työn arvon suhteessa tekemiinsä rikoksiin ja aiheuttamaansa vahinkoon yhteiskunnalle. Saisi jotain omaankin käteen, mutta tehdyn työn rahallinen tuotto maksaisi myös kaikkia edellä mainittuja kustannuksia: rikoksen uhrin käytännön vaivaa, varastetun esineen arvoa, sekä poliisin tutkinnan kustannuksia.
Harva pikkurikollinen on sellaisessa asemassa, että kykenee maksamaan mitään korvauksia uhreille, saati sskkoja valtiolle. Kiinni ottaminenkin aiheuttaa vain yhteiskunnalle kuluja ja mitään tuntuvia rangaistuksia ei jaeta (kun ei ole varaa).
Pakkotyötäkään ei ole enää olemassa.
Ilmoita asiaton viesti
Näpistys on lainlaatijan termi eikä poliisin keksintö.
””Jos varkaus, huomioon ottaen anastetun omaisuuden arvo tai muut rikokseen johtaneet seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava näpistyksestä sakkoon.
Yritys on rangaistava””””
Fillarivarkaat ovat enimmäkseen huumeiden käyttäjiä joiden on saatava rahoitettua päivän annoksensa. Eli ei kovin ammattimaista touhua.
Jos haluaa pärjätä rikoksilla niin tulee pyytää isompia kaloja eikä hääriä pimeissä pyöräkellareissa. Voi päästä jopa maan hallitukseen.
Ilmoita asiaton viesti
Ei kyse ole vain pimeistä fillarikellareista, vaan merkittävämmistäkin talousrikosilmiöistä. Myös moderneista suunnitelmallisista verkkohuijausvyyhdeistä, joilla jotkut elättävät itsensä viranomaisten juurikaan puuttumatta mm. resurssiensa puutteen priorisoimina. Kärjistetty kysymys kuuluukin: ollaanko uusrikollisuusalan kehityksen ’uuden normaalin’ kautta rukkaamassa jopa kuluttajansuojaa ja uhrin oikeusturvaa aiempaa heikompaan suuntaan ulkoistamalla rikosvastuuta rikoksentekijöiltä ja erilaisilta välikäsiltä kuten maksunvälittäjiltä ja tekoalustoilta yksin uhrien suuntaan?
Kaikki olemme kuulleet viime vuosina viranomaisten ja verkkomaksutoimijoiden varoituksia siitä, että jos jokin tarjous tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, se ei luultavimmin ole totta vaan huijausta. Tämän esimerkkikeissin kohdalla poliisi joutui myöntämään, että ihan yhtä varovainen on oltava silloinkin, kun tarjous on täysin kohtuullinen ja kauppatavatkin vaikuttavat kaikin puolin uskottavilta. Kuvioissa olivat mukana kauppapaikka, kaksi pankkia, huijarimyyjä, ostaja eli petoksen uhri ja poliisiviranomainen.
Alaikäinen NN1 löysi kesällä 2016 kaupankäyntiä välittävältä verkkosivustolta Nettimarkkina.com kohtuullisena pidettävän tarjouksen käytetystä iPhone-matkapuhelimesta. Ilmoituksessa sanottiin: ”Mieluiten nopeat käteiskaupat. Voidaan myös toimittaa esim postilla. Tarjouksia otetaan myös vastaan. Maksutapa: Tilisiirto, Käteinen. Toimitustapa: Posti, Matkahuolto, Nouto.” Pari muuta yhtä edullista tarjousta eivät miellyttäneet kuvien värin puolesta yhtä paljon ja yksi oli ehtinyt tulla jo myydyksi.
NN1 oli tekstiviestillä yhteydessä myyjään, joka esiintyi myöhemmin vääräksi paljastuneella identiteetillä ”J. K-i, Pori, ID 14***40, puh. 044 9***1”. Kauppahinnasta 450 euroa saatiin tekstarineuvotteluissa tingittyä pois 50 euroa. Asuinpaikkojen etäisyyden vuoksi sovittiin, että myyjä postittaa puhelimen NN1:lle Etelä-Suomeen. Terve varovaisuus ymmärrettiin molemmin puolin ja riski puolitettiin sopimalla, että myyjä lähettää puhelimen saatuaan puolet kauppahinnasta eli 200 euroa pankkitililleen Osuuspankkiin ja ostaja maksaa loput puhelimen saatuaan.
Alaikäisen ostajan huoltaja NN2 maksoi tekstiviestittelyn tarkistettuaan Nordean verkkopankissa 200 euroa myyjän ilmoittamalle OP:n tilille torstaina. Sunnuntaina myyjä ilmoitti, ettei summa näy vielä hänen tilillään, joten hän postittaa puhelimen vasta maanantaina saatuaan etumaksun. Maanantai-iltana NN2:n yrittäessä soittaa myyjälle puhelinnumerossa ilmoitettiin, ettei siihen saada juuri nyt yhteyttä. Torstaista lähtien ilmoitus kuului ”puhelut valitsemaasi numeroon on estetty”. Ostettua puhelinta tai uusia yhteydenottoja myyjältä ei tullut. Alkoi vaikuttaa, että ostaja oli joutunut petoksen uhriksi.
Nettimarkkina.com otti rutinoidusti vastaan NN2:n ilmoituksen epäillystä petoksesta ja kertoi, että tätähän aina välistä sattuu, mutta kauppapaikka ei tietenkään ole siitä mitenkään vastuussa. Myyjän profiili tullaan tarvittaessa poistamaan, mutta jos ostajapuoli haluaa edetä asiassa muuten, se on tehtävä poliisiviranomaisen kautta rikosilmoituksena, onnea matkaan. Lisäksi muistutettiin, että kauppapaikan ohjeistossa mainitaan, ettei etumaksua tms. epäilyttäviä käytäntöjä tulisi hyväksyä. Se ei selvinnyt millä tavoin etumaksun maksaminen olisi epäilyttävämpää tai epäedullisempaa kuin koko maksun kertasuoritus, jos ja kun tulee huijatuksi.
Poliisi ottaa rikosilmoituksia vastaan mieluiten netissä ymmärrettävistä ruuhkautumissyistä. Tutkittaviksi juttuja otetaan vain, jos asianomistaja esittää rangaistusvaatimuksen. NN2 koki todella vastenmielisenä alkaa käräjöidä saati vaatia rangaistuksia asiassa, jossa oli kyse ostajan ja maksajan kannalta vain rahallisen menetyksen takaisin saamisesta tai korvaamisesta eli neuvottelusta ja sopimisesta. Rikosnäkökulma kuului viranomaisille ja yhteiskunnalle.
NN2 päätti kysellä, mitä voisi itse tehdä enemmän. Nordeassa sanottiin, että jos maksajan tililtä on hävinnyt maksettu 200 euroa, se todennäköisesti on mennyt näppäillylle Osuuspankin tilille, mutta Nordeasta ei voida kertoa kenen tilille maksettu summa on mennyt. Se, että maksun saajaksi on merkitty etunimi ja sukunimi ”J. K*i”, voi auttaa epäselvissä tapauksissa, mutta ei vaikuta varsinaisesti maksun ohjautumiseen, mikä tapahtuu yksin tilinumeron mukaan. Nordea ei myöskään voi olla yhteydessä toiseen pankkiryhmään kysyäkseen onko jokin asiakkaan suoritus tullut perille tai kenelle jokin tilinumero kuuluu.
Osuuspankissa sanottiin, että sieltä ei voida antaa mitään tietoja toisen pankkiryhmän asiakkaalle eikä yleensäkään mistään pankista anneta tietoja toisen henkilön tilistä, ei esimerkiksi onko sinne tullut suoritusta kysyjän tililtä vai ei. Mitään mahdollisuutta jäädyttää väärälle tilille aiheettomasti vahingossa tai harhautettuna maksettua suoritusta tai suorituksen määrää ei ole olemassa. Jos maksaa vahingossa tai harhautettuna jonkin summan väärälle tilille, voi yrittää saada omiaan takaisin oikeusteitse itse maksunsaajalta, onnea matkaan. Pankkia voivat tällaisissa asioissa kuulustella ja ohjeistaa vain viranomaiset, eivät asiakkaat.
Kun kävi ilmi, ettei rikollisen yhteystietoja olisi saatavissa millään muulla mahdollisella tavalla, päätti NN2 tehdä rikosilmoituksen. Hän soitti tasan kuukauden kuluttua rikosilmoituksesta poliisille ja sai kuulla, että asiaa tutkii verkkopetosryhmä ja aikanaan asiassa ollaan yhteyksissä. Kolmen kuukauden kuluttua rikosilmoituksesta soittopyyntöön vastattiin ja kerrottiin tutkinnan edistyneen. Nimellä ”** K***” esiintynyt huijari on oikeasti G** ja 19-vuotias, tehtaillut petoksia pitempäänkin ja tätäkin kännykkää myynyt kymmenille ellei sadoille, joita kuullaan kaikkia aikanaan. Käräjillä asiat hoidetaan kirjallisesti ellei joku asianomistaja halua välttämättä tuoda naamaansa näytille. Siitä ei olisi varmaankaan hyötyä paatuneiden helpporaharikollisten tapauksessa, jotka vähät välittävät ulosottoveloistaan enempää kuin tuomioistaankaan.
Ystävällinen viranomainen suositteli luopumaan toivosta saada huijattua rahasummaa takaisin ja yhtyi petoksen uhrin näkemykseen, että varoitus liian hyvältä kuulostavista tarjouksista tulisi oikeastaan päivittää myös liian kohtuullisilta ja uskottavilta kuulostaviakin tarjouksia koskevaksi.
Rikosilmoituksen tehneelle uhrille tuli heinäkuussa 2017 postitse tiedoksianto Satakunnan käräjäoikeudelta. Sarjapetoksia aiemminkin tehtailleen vastaajan yksilöivä nimi on siinä mainittu, asianomistajia eli uhreja on tällä kertaa yli 20 ja tyypillinen huijaussumma noin 400 euroa. Lisäksi mainitaan, että ”syyttäjä on ilmoittanut, ettei hän pyynnöstänne huolimatta aja rikoksista johtuvia yksityisoikeudellisia vaatimuksianne.” Tällä viitattaneen asianomistajan vaatimukseen saada rikoshyötynä menetetty rahasumma takaisin. Juttu on käsiteltävänä syyskuussa, eli reilu vuosi liian myöhään.
Poliisi, lainsäätäjät, rahalaitokset, Finanssivalvonta, verkkokauppapaikat ja maksujärjestelmätoimijat saisivat lyödä oppimiskykyiset päänsä yhteen jonkin nykyistä viisaamman yhteisen linjan löytymiseksi nettirikollisuuden toimintamahdollisuuksiin. Rahanpesudirektiivitkin ovat uusine kyselyohjeistuksineen (’oletteko poliittisesti vaikutusvaltaisen kunnallisvaaliehdokkaan serkunkaimankummi’) saaneet yleisen hyväksynnän ja ymmärryksen niin pankkien kuin asiakkaidenkin puolelta. Luulisi jotain olevan tehtävissä myös teollisessa mittakaavassa jatkuvina operaatioina toteutettavien aiheettomien/harhautettujen tilisiirtojen tehtailun suhteen, vaikkeivät ne kuluttajarahaliikenteelle tyypillisinä kertaerinä ehkä olisikaan yhteiskunnallisesti yhtä merkittäviä kuin yritysrahaliikennemääräiset tai poliittiset kynnys/lahjusrahasummat tai huippuhakkereiden omille tileilleen ohjaamat petossiirrot.
Myös henkilöasiakkaat ovat pankkien ja viranomaistenkin asiakkaita, ja heidänkin rahansa ovat useimmin rehellisesti ansaittuja. Näin myös pankkitilin suojeluoikeus olisi elämälle tarpeen. Siinä, missä ennen saattoi ehkä neuvotella tunnistetun varkaan ja huijarin kanssa ja yrittää omatoimista takaisinperintää, ei nykyään ole minkäänlaista mahdollisuutta saada yhteys- tai henkilötietoja ennen kuin on varmistettu, että huijari on todettu ja julistettu virallisesti varattomaksi ja toivottoman maksukyvyttömäksi. Huijareille on siis myönnetty perintäimmuniteetti keinotekoisesti pitkitetyn identiteettisuojan muodossa. Ihan varmasti poliisi ja pankki voisivat useinkin estää rikoksen jatkamisen varhaisen puuttumisen linjalla tilinjäädyttämisineen ensimmäisten petosilmoitusten perusteella. Sekin, että rikollisten tekaistujen identiteettien viattomille kaimoille ei ilmoiteta nimen väärinkäytöksistä voi olla tuhoisaa silloin, kun samannimisiä on jollain alueella vain muutamia ja sekaannuksen vaara ilmeinen.
Ilmoita asiaton viesti
Poliisin sanat sentään luovat synkkää lohtua nykytilanteeseen: paras on unohtaa juttu mahdollisimman pian ja hyväksyä tosiasia, että rahojanne ette tule saamaan takaisin.
Jos siis yrität saada takaisin ilmiselvää rikoshyötyä, sinulle ei kerrota vuoteen edes kenen tilille rahasi on varastettu tai onko niitä siirrettykään tililtäsi. Oikeusturva pitäisi olla huijatullakin, eikä vain maksukyvyttömäksi julistetulla sarjahuijarilla. Tämän uusrikollisuusilmiön edessä on tainnut mennä kädettömän sormi suuhun kadunkansan tavoin niin viranomaisilla ja lainsäätäjillä kuin rahalaitospiireilläkin. Modernin helppo tapa tehdä houkuttavaa pikarahaa liki riskittömästi kun on vaikea torjuttava nykykeinoin, vanhentunein juridisin säännöksin ja käytäntein. Kauppiaat ja maksuliikennetoimijat puolestaan ovat kiinnostuneet lähinnä omien rahojensa turvasta tilauspetostapauksissa, eivät niinkään pienmaksajien oikeuksista. Useinhan korostetaan ostajan vastuuta sinisilmäisyydestä syyllistävään sävyyn, vaikkei asia useinkaan ole niin yksioikoinen kuin hokema ”liian hyvä tarjous ollakseen tosi” antaisi luulla.
Onkohan niin, että pankkeja ja nettikauppoja kiinnostavat vain suurasiakkaat ja kaupan ja rahaliikenteen vapaus? Yksityisyyden suoja tulkitaan niissä ja poliisissa loukkaamattomaksi perusoikeudeksi rikollisille. Selvissäkään tapauksissa kun ei näemmä suostuta auttamaan rehellistä pienosapuolta.
Ilmoita asiaton viesti
Varmin tapa tehdä yksityishenkilöiden välistä kauppaa on maksaa ostokset myyjän tilille.
Suomessa pankkitilin takana on aina joku luonnollinen henkilö tilin omistajana, joten sitä kautta poliisilla on edes jonkinlainen mahdollisuus selvittää tapahtumaketjua sekä varojen siirtoja.
Joissain yksittäisissä tapauksissa myyjän tili on ehditty ”jäädyttää” varojen nostamisen tai edelleensiirtämisen estämiseksi, kun on havaittu rikoksen tapahtuneen. Näin rikoshyötyä on saatu myös takaisin ja palautettua uhreille.
Nettikauppa on sitten asia erikseen. Usein netissä toimiva yritys on rekisteröity ulkomaille, jolloin kaikki viranomaistyö on tehtävä virka-apua pyytäen kyseisen maan poliisilta. Suuressa osassa maailman maita asiat eivät toimi kuten Trömsössa. Jossain päin maailmaa ulkomaisen poliisin toimenpidepyynnöt menevät suoraan silppuriin, eikä niihin edes vaivauduta vastaamaan.
Parhaiten nettikauppa onnistuu, kun asioi luotettavaksi havaittujen yritysten kanssa. Itselle ei ole juurikaan sattunut epäonnistumisia vuosikymmenien mittaan juurikin varovaisuuden johdosta. Halvin ei aina ole se luotettavin ja mitä kauemmas mennään, sen vähemmän myyjään kannattaa varauksetta luottaa.
Afrikasta en ostaisi netin kautta mitään.
Mitä tulee Ionin esittämään kritiikkiin, niin siihen on sinänsä helppoa yhtyä. Poliisilta jää usein selvittämättä myös sellaisia rikoksia, joita uhri on sittemmin itse selvittänyt.
Juuri eilen Ylen uutisissa kerrottiin nettisalapoliiseista, jotka selvittävät polkupyörävarkauksia.
Polkupyörän jäljittäminen on helppoa silloin, jos pyörä on helposti yksilöitävissä ja sen tunnistetiedot selvillä.
Mutta jos ainoa tieto on se, että pyörä oli punainen Insera, niin silloin varkaus jää taatusti selvittämättä keneltä tahansa.
Poliisia on helppoa kritisoida tuntematta koko totuutta. Esim. Helsingissä varastetaan polkupyörä tunnissa ja valtakunnallisesti rikoksia tehdään puolisen miljoonaa vuodessa. Jos näitä selvittää pari tuhatta tutkijaa, niin ei ihmekään, ettei jokaista näpistystä ehditä tutkimaan.
Ilmoita asiaton viesti
Huumeiden käytön dekriminalisointi ja kannabiksen laillistaminen vapauttaisi poliisien resursseja rikoksien tutkintaan, missä selkeä uhri.
Ilmoita asiaton viesti