Suomen kansa laillistaisi sijaissynnyttämisen

Alhaisen syntyvyyden sanotaan olevan yksi kansakunnan suurimpia ongelmia ja tulevaisuuden uhkakuvia. Silti sijaissynnyttäminen on kiellettyä. Hieman epäloogista, sekä epädemokraattista. Tuoreen kyselyn mukaan sijaissynnytyksen laillistamisen kannatus on yli kaksinkertaista verrattuna sen vastustamiseen, suhdeluvulla 5:2. Noin murskaavilla kannatusluvuilla pystyisi muuttamaan jopa perustuslakejakin. Tällaiset olosuhteet tarjoavat kiusallisen näyteikkunan siihen, miten ”demokratia” toimii, ja kenellä oikeasti on valta yhteiskunnassa.

https://yle.fi/uutiset/3-10909869

Jos poliittinen järjestelmä toteuttaisi kansan tahtoa — joka oli demokratian perus idea silloin aikoinaan kun se keksittiin — sijaissynnytys olisi pian laillista, koska sen on havaittu olevan kansan tahto. Kun aiheessa ei ole mitään sellaista, jonka perusteella joku kotimainen tai kansainvälinen ihmisoikeuksien tuomioistuin voisi kieltää kansaa olemasta sitä mieltä kuin se on.

Politiikka ei kuitenkaan perustu kansan tahtoon, vaan puolueiden ja ammattipoliitikkojen tahtoon. Kansan enemmistö haluaisi eroon muun muassa pakkoruotsista — mutta kun ammattipoliitikot eivät sitä asiaa edistäneet oma-aloitteisesti, muilta tärkeämmiltä kiireiltään, niin kansa toi asian väkisin eduskunnan käsittelyyn, kansalaisaloitteen kautta. Lopputulos oli, että poliitikot selittivät miksi ei. Asia loppuunkäsitelty.

Yhteiskuntamme ei perustu kansanvaltaan, vaan selittelyvaltaan. Kansan tahto ei ole voimassa, jos poliitikko selittää miksi ei. Ja selitykset eivät maailmasta lopu. Kiinan presidentin puheita kuuntelemalla saa käsityksen siitä, että mitä tahansa voidaan selitellä. Ihan mitä tahansa. Poliitikkojen selitykset ovat ehtymätön luonnonvara. Kansan tahdon ohittaminen selittelemällä on tunneli, jonka toisessa päässä ei valoa näy.

Harry Harkimon turhautumista suomalaiseen politiikkaan on helppo ymmärtää. Hän perusti poliittisen liikkeen, joka haluaa tehdä politiikasta suorempaa ja kansanvaltaisempaa. Mutta ei Harkimokaan kansan tahtoon usko. Hän uskoo siihen vasta sen jälkeen kun hän on itse saanut sanella reunaehdot, mitä kansa saa tahtoa ja mitä ei. Harkimo on sanellut reunaehdoiksi, että kansalla on täysi poliittinen vapaus toivoa menestystä yrittäjille, ja kaikkea hyvää Euroopan Unionille.

Sitten varsinaiseen asiaan, eli sijaissynnyttämiseen. Kukaan ei ole tainnut tehdä tutkimusta joka kertoisi, minkä verran sijaissynnyttämiselle olisi Suomessa kysyntää ja tarjontaa, jos se olisi laillista. On helppo arvata, että kysyntää jonkun verran hintavalle palvelulle olisi pääasiassa hyvätuloisten uraputkessa olevien naisten taholta, sekä hieman alemmissa tuloluokissa myös homojen ja lapsen hankkimisessa epäonnistuneiden taholta. Meillä on kansallinen ongelma, että väestö ei halua tarpeeksi lapsia. Mutta homojen ja hedelmättömien parien osalta ongelma ei ole haluamisen puute, vaan mahdollisuuksien puute. Tilastotietoa ei kuitenkaan ole olemassa edes niin yksinkertaiseen kysymykseen kuin: Kuinka moni nainen Suomessa jää pysyvästi ja lopullisesti lapsettomaksi vastoin omaa tahtoaan?

Sijaissynnyttämisen tarjonta on vähän raskaampi puheenaihe, koska siinä palvelun tarjoajan pitäisi tulla raskaaksi. Ja pitäisi pysytellä vuosi erossa tupakasta, alkoholista ja huumeista. Se rajaa pois laskuista suuren osan Itä-Helsingin työttömistä naisista. Jos hyvätuloinen bisnes-nainen tarvitsee lapselle sijaissynnyttäjää, luottaisiko hän enemmän Itä-Helsingin työttömään arjalaiseen naiseen, vai samassa lähiössä asuvaan somaliin? Yllättäen rasismi kääntyisi päälaelleen, ja islamin uskoisista muodostuisi yhteiskunnan luotetuin taho hoitamaan työkeikka sovitusti ja päihteettömästi maaliin. Jos heidän uskonnollinen vakaumuksensa sallii sen, mikä ei ole itsestäänselvää. Ja jos heitä yleensäkään kiinnostaa työllistyä tällaiseen toimeen, josta kieltäytyvää ei kyllä voi moittia minkään aktiivimallin perusteella, vaikka olisi itse Sipilä takaisin valtion ruorissa.

Kaikenlaista on kokeiltu: aktiivimallia, perustuloa. Miksi ei sijaissynnyttämisen sallimistakin? Poliitikoilla on selitykset valmiina. Selittely alkakoon, taas kerran.

IonMittler

Moniulotteisen demokratian puolestapuhuja. Kansan tahto on moniulotteinen, ja pääsee kunnolla oikeuksiinsa vain jos myös päätöksenteko on riittävän moniulotteista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu