Amerikan malliin: kannattaisiko TES-palkat porrastaa jyrkemmin ja kuntakohtaisesti?

Suomalaisissa TES-sopimuksissa on pk-seudulle yleensä korkeammat palkkataulukot. Siellä tienataan 2 – 5 % paremmin kuin muualla Suomessa. Näin on sovittu sen takia, että pk-seudulla elämisen kustannukset ovat korkeammat kuin muualla Suomessa.

TES-palkkojen porrastus ei riitä kattamaan eroa elämisen kustannuksissa eri puolilla Suomea. Jos korkein TES-palkka olisi Helsingissä, ja matalin Vantaalla, sitten TES-taulukon palkkaporrastus voisi vastata todellista eroa elämisen kustannuksissa näiden kahden kunnan välillä. Unohtaen koko muun Suomen.

Amerikassa kaikki tehdään isommin. Myös palkkojen porrastus työntekijän asuinpaikan perusteella. Monella suomalaisella voi olla sellainen mielikuva, että vain Suomessa palkka määräytyy suoraan jonkun taulukon mukaan, siten että työnantaja ei suostu neuvottelemaan palkan suuruudesta, vaan vetoaa käytössä olevaan palkkataulukkoon. Ota tai jätä.

USA:ssa suuret yritykset kuten Google, Facebook, Twitter jne. käyttävät palkkataulukkoja, jotka työnantaja on päättänyt ihan itse, neuvottelematta kenenkään kanssa. Joku huippuosaaja saattaa saada läpi oman henkilökohtaisen palkkapyynnön, mutta vähäpätöiset konttoristit ja muut tusina-työn tekijät joutuvat tyytymään siihen mitä työnantajan itse keksimä TES-taulukko sanoo.

USA:n suurten yritysten käyttämät palkkataulukot reagoivat työntekijän asuinpaikkaan paljon voimakkaammin ja yksityiskohtaisemmin kuin Suomen TES-taulukot. Jokaiselle kunnalle saattaa olla eri palkkaindeksi. Suomessa indeksejä on yleensä kaksi: pk-seutu ja muu Suomi. Amerikkalainen käytäntö osoittautuu tässä tasavertaisemmaksi kuin suomalainen (riippuen toki näkökulmasta: onko tasavertaisuutta palkan samanlaisuus euroina, vai palkan paikallisen ostovoiman samanlaisuus), koska USA:ssa palkka reagoi työntekijän asuinkunnan elämisen kustannuksiin varsin suoraviivaisesti ja pikkutarkasti.

Suomalainen ”pk-seudulle yksi indeksi, ja muulle Suomelle toinen indeksi” on varsin suurpiirteinen, ja jättää paljon tilaa työntekijöiden eriarvoisuudelle siinä mielessä, että Tampereella tai Turussa on paljon korkeammat elämisen kustannukset kuin joissakin Etelä-Suomen pienemmissä kunnissa, mutta silti TES-palkkataulukko on yleensä sama niissä kaikissa. Toisekseen, jos elämisen kustannusten ero on kymmeniä prosentteja Helsingin ja Rauman välillä, mutta TES-palkkojen ero näiden välillä on vain 5 % (jos sitäkään), niin eihän se tasavertaisuutta tuo palkan paikallisen ostovoiman kannalta.

Kumpi on parempi, suomalainen hyvin tasalaatuinen palkkaus, joka reagoi erittäin passiivisesti elämisen kustannusten eroihin eri kunnissa, vai USA:n suurten yritysten käytäntö pudottaa palkkoja reilusti (jopa yli 25 %) sellaisissa kunnissa, joissa elämisen kustannukset ovat matalat? USA:n systeemissä on sellainen aluepoliittinen hyvä puoli, että se kannustaa suuria yrityksiä etsimään etätyöntekijöitä (tai perustamaan sivukonttoreita) kissojen ja koirien kanssa syrjäseuduilla, jossa elämisen kustannukset ovat matalia. Koska myös se palkka joustaa voimakkaasti alaspäin niillä seuduilla. Yritys saa työntekijöitä halvalla sieltä.

Suomen TES-taulukoiden passiivinen reagointi elämisen kustannusten pienuuteen syrjäseuduilla jättää myös työnantajat passiivisiksi. Pääkonttori perustetaan Helsinkiin, ja työntekijät palkataan sinne. Syrjäseutu kuolkoon vaikka sukupuuttoon. Yritysjohtajat eivät ole Suomessa välttämättä edes kuulleet syrjäseudusta, että sitä on olemassa, ja missä se on? USA:ssa se kuuluu yritysjohtajien ajattelutavan ja kustannuslaskennan ytimeen pysyä kartalla siitä tilanteesta, että eri puolilta maata löytyy unohdettuja syrjäisiä paikkoja, joista saa palkattua työntekijöitä halvalla.

Olisiko tässä aluepoliittinen korjausliike Suomen olosuhteisiin, että eriytetään TES-taulukot reagoimaan voimakkaammin elämisen kustannusten eroihin eri puolilla Suomea, jopa kuntakohtaisesti? Suomessa puhutaan paljon työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmasta. Se tarkoittaa sitä, että yrityksen pääkonttori on Helsingissä, ja työttömiä työnhakijoita olisi Kuusamossa, mutta yrityksen johtajaa ei kiinnosta palkata ketään Kuusamosta, eikä perustaa sinne sivukonttoria. Ehkä ratkaisu kohtaanto-ongelmaan ei olekaan työntekijöiden raahaaminen Kuusamosta Helsinkiin (ja viimeinen sammuttaa Kuusamosta valot), vaan helsinkiläisen yritysjohtajan taloudellinen motivoiminen perustamaan sivukonttori Kuusamoon.