Eduskuntaan jätetty puoskari-laki olisi suutari jo syntyessään

Mia Laihon ja kuuden muun kansanedustajan tekemä ns. puoskari-lakialoite on vihdoin julkaistu eduskunnan nettisivuilla, joten aloitteen sisältöä on mahdollista arvioida ja kommentoida tarkemmin.

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lakialoite/Documents/LA_106+2020.pdf

Hyvää tässä aloitteessa on se, että se nostaa keskusteluun ja toimenpiteiden kohteeksi lainsäädännön kehittämisen puheena olevassa aiheessa, joka herättää kansan keskuudessa monenlaisia tuntemuksia, puolesta ja vastaan. Siihen aloitteen ansiokkain sisältö sitten jo melkein jääkin.

Mia Laiho on perustellut lakialoitetta blogeissaan ja medialle antamissaan lausunnoissa mm. ”mustan salvan”, hopeaveden ja kahvi-peräruiskeiden epämääräisyydellä hoitavina aineina. Erikoista tämä on siksi, että mainitut aineet eivät liity lakialoitteeseen millään tavalla. Lakialoite ei ota lainkaan kantaa vaihtoehtoisten lääkkeiden markkinointiin. Miksi lakialoitetta on lähdetty julkisuudessa perustelemaan asioilla, jotka eivät liity aloitteeseen?

Lakialoitteen keskeinen sisältö on kaikessa pyhässä yksinkertaisuudessaan, että sairauden diagnosoiminen ja hoitaminen kiellettäisiin muilta kuin virallisen lääketieteen harjoittajilta, silloin kun potilas on:

  • täysi-ikäinen holhouksen alainen henkilö (mielenterveyden häiriön, kehitysvammaisuuden tms. syyn takia), tai
  • alaikäinen, jonka huoltajat eivät salli hänen turvautua vaihtoehtoiseen lääketieteeseen, tai
  • tutkimukseen tai hoitoon sisältyy hypnoosia

Lisäksi lakialoite määräisi, että vaihtoehtoinen hoito olisi sallittu vain yhteistyössä virallisen lääketieteen edustajien kanssa, jos potilaan terveydentila on erittäin riskialtis, esim. hän on raskaana, hänelle on tehty elinsiirto, tai hänellä on syöpä, diabetes, epilepsia, vakava mielisairaus, dementia, tai yleisvaarallinen tartuntatauti.

Hieman epäselväksi jää, olisiko vaihtoehtoinen hoito sallittua yhteisyössä virallisen lääketieteen edustajien kanssa holhouksen alaiselle henkilölle, tai kun hoitoon sisältyy hypnoosia. Kirjaimellisesti lakialoitteen tekstiä tulkiten tämä ei olisi sallittua.

Ennen kuin menen varsinaiseen asiaan, eli pohdin millainen laki kannattaisi säätää, arvioin lyhyesti tämän varsin niukan lakialoitteen sisältämiä ongelmia.

On varsin erikoinen ratkaisu, että kaksi holhouksen alaista ihmisryhmää asetetaan lakialoitteessa eriarvoiseen asemaan. Holhouksen alaiselle lapselle vaihtoehtoinen hoito olisi sallittua, jos huoltajat hyväksyvät asian. Mutta holhouksen alaiselle aikuiselle vaihtoehtoinen hoito ei olisi sallittua lainkaan, riippumatta edunvalvojan kannasta asiaan.

Erikoinen on myös rajaus, että hypnoosi olisi kokonaan kielletty kaikille asiakasryhmille [muilta kuin virallisen lääketieteen harjoittajilta]. Tupakasta eroon mieluummin purukumin voimalla sitten.

Luettelo erityisen vaarallisista terveydentiloista herättää myös hieman ihmettelyä. Mainitut asiat eivät ole lista maailman vaarallisimmista taudeista. On poimittu vähän sieltä sun täältä. Ja toisaalta, kuka sen tietää, onko potilaan vaiva vaarallinen vai ei? Kipu polvessa ei sisälly listaan vaarallisista terveydentiloista. Mutta se voi johtua tukoksesta verisuonissa, ja voi teoriassa johtaa jopa kuolemaan. Tämä on yleisesti ottaen ongelma siinä, että laadittaisiin minkäänlaista luetteloa vaarallisista terveydentiloista, jotka vaativat ammattimaisen lääkärin diagnoosia. Koska hengenvaarallisten tilojen oireet voivat joskus olla hyvin vaarattoman näköisiä.

Millainen laki sitten kannattaisi säätää?

Olisi hyvä edistää sitä, että virallisen lääketieteen edustajat ovat tietoisia potilaalle annettavasta vaihtoehtoisesta hoidosta. Tätä asiaa edistäisi se, että vaihtoehtoiset hoidot kirjattaisiin lakisääteisesti samaan kansalliseen tietokantaan virallisen lääketieteen hoitojen kanssa. (Vaihtoehtoisten hoitojen tarjoajat eivät välttämättä saisi nähdä virallisen lääketieteen edustajien kirjaamia tietoja, varsinkaan ilman potilaan suostumusta.) Tämän hyödyllisen tavoitteen toteutumista edistäisi sen lakisääteisen pakollisuuden lisäksi vaikka melko pienikin KELA-korvaus vaihtoehtoisen hoidon kustannuksista. Jos kymmenenkin prosenttia hoidon kuluista saisi takaisin KELAlta, se motivoisi potilaita edellyttämään, että heidän hoitonsa kirjataan järjestelmään, jotta he saavat KELA-korvauksen siitä.

Toisekseen, hoitojen tilastollinen tehokkuus pitäisi arvioida ja lakisääteisesti kertoa asiakkaalle mainonnan ja myynnin yhteydessä. Nyt eduskuntaan jätetty lakialoite ei valitettavasti mainitse tätä tärkeää näkökulmaa sanallakaan. Ruotsissa on kuulemma suunnitteilla ”arvioida” vaihtoehtoisia hoitoja, ja tehdä uudenlaisia linjauksia niiden hyväksyttävyydestä. Tällainen arviointi mitä ilmeisemmin sisältäisi myös hoitojen tehokkuuden analysointia. Suomi voisi ehkä tehdä Ruotsin kanssa yhteistyötä tässä asiassa, jotta ei tehdä turhaan samaa työtä kahdessa eri paikassa.

Nyt eduskuntaan jätetty lakialoite lähtee siitä olettamuksesta, että virallinen lääketiede on aina tehokkaampaa kuin vaihtoehtoinen hoito. Näin saattaa hyvin pitkälti ollakin, mutta virallisessa lääketieteessä otetaan paljon riskejä lääkeaineiden aiheuttamien haittavaikutusten ja riippuvuuden kohdalla. Lääke saattaa tehota siihen vaivaan, johon se on tarkoitettu, mutta samalla tuhota potilaan elämän mielekkyyttä muilta osin. Vaihtoehtoinen hoito tarjoaa usein hinnaltaan edullisempia ja haittavaikutuksiltaan lievempiä vaihtoehtoja, jotka saattavat joissakin tapauksissa olla kilpailukykyisiä virallisen lääketieteen hoitoihin verrattuna, kokonaisuuden kannalta arvioiden. Ehkä potilaalle voitaisiin antaa nykyistä enemmän päätösvaltaa, kuinka korkealla ”riskillä ja tuotto-odotuksella” hän haluaa itseään hoidettavan (liittyen esim. lääkkeiden tehokkuuteen, haittavaikutuksiin ja riippuvuuden muodostumiseen).

Edellisen tätä aihetta koskevan blogini kommentteja lukiessa sain ahaa-elämyksen. Lääketieteessä tehdään usein vertaileva tutkimus, lumelääke vs. oikea lääke. Tällaisen tutkimuksen sanotaan kertovan, mikä on placebo-vaikutuksen ja lääkkeen täyden vaikutuksen välinen ero. Mutta jos tuota ajattelee vähän tarkemmin, niin eihän tuollainen koejärjestely kerro luotettavasti, mikä on placebo-vaikutuksen osuus. Koejärjestelyssä pitäisi olla kolme ryhmää: ne joille annetaan tehoavaa lääkettä, ja ne joille annetaan lumelääkettä, ja ne jotka tietävät että heille ei anneta mitään hoitoa. Vasta tällainen koejärjestely paljastaisi, mikä on placebo-vaikutus, uskon ja toivon merkitys parantumiseen, verrattuna neutraaliin nolla-tilanteeseen: siihen että potilas tietää, että häntä ei hoideta lainkaan.

Olisi tärkeää saada myös lume-rohtojen markkinat sellaiseen kontrolliin, että terveys-väitteiden yhteydessä olisi lakisääteisesti pakollista ilmoittaa tilastollinen tehokkuus, kuinka monta prosenttia käyttäjistä saavuttaa mainostetun hyödyn, ja missä ajassa. Valitettavasti tähän tavoitteeseen voi olla vaikea päästä, vaikka poliittista tahtoa löytyisi Suomesta, koska olemme Euroopan yhteismarkkinoiden jäsen, eikä Suomella ole täyttä päätösvaltaa siihen, mitä Suomessa saa myydä ja markkinoida. Mahdollisesti tämän takia Mia Laiho kollegoineen ei mainitse lumelääkkeiden markkinoita sanallakaan lakialoitteessaan, vaikka Laiho puhuu siitä aiheesta aktiivisesti blogeissaan ja medialle annetuissa lausunnoissaan.

IonMittler

Moniulotteisen demokratian puolestapuhuja. Kansan tahto on moniulotteinen, ja pääsee kunnolla oikeuksiinsa vain jos myös päätöksenteko on riittävän moniulotteista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu