Haavisto tapasi Valko-Venäjän opposition: hyödyksi vai haitaksi?

Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto on tavannut Liettuassa Valko-Venäjän vaalien mahdollisesti eniten ääniä oikeasti saaneen ehdokkaan, Svjatlana Tsihanouskajan. Haavisto visioi, että EU tai ETYJ voisi toimia välittäjänä Valko-Venäjän presidentin ja opposition välillä.

https://yle.fi/uutiset/3-11518215

Suomella ja muilla Euroopan mailla on tässä munan ja kanan ongelma käsillä: Jos EU rientää kovin ponnekkaasti opposition tueksi, Venäjä ja Valko-Venäjän nykyinen hallinto käyttävät sitä raaka-aineena väitteilleen, että protestit ovat ulkomaisten toimijoiden agendaa ja aikaansaannosta. Tällä tavoin Venäjän ja Valko-Venäjän valtion mediat selittävät tilannetta kansalaisille, ja Venäjällä merkittävä osa kansasta taitaa jopa uskoa sen. Valko-Venäjällä kansalaisten luottamus valtion mediaan taitaa olla aika heikossa hapessa.

Kriisin alkuvaiheessa Venäjä muotoili sanansa huolellisesti siten, että Venäjä ei puutu Valko-Venäjän sisäpolitiikkaan, mutta puolustaa kyllä Valko-Venäjää ulkoiselta sotilaalliselta uhalta. Sellainen onnistuttiin kätevästi löytämäänkin heti, väitetty ja liioiteltu NATO-joukkojen juuri nyt menossa oleva keskittäminen Puolaan.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ionmittler/lukashenka-ja-putin-sopivat-etta-venaja-saa-tarvittaessa-vallata-valko-venajan/

Nykyään Venäjä ei enää katso tarpeelliseksi ylläpitää täysin puhdaslinjaista kuvaa siitä, että Venäjä ei puuttuisi Valko-Venäjän sisäpolitiikkaan, vaan ainoastaan ulkoiseen sotilaalliseen uhkaan. Tuoreissa haastatteluissa Putin myöntää, että Venäjä on perustanut poliisin yksikön joka on valmis siirtymään Valko-Venäjälle, jos sisäpoliittinen tilanne vaatii sitä. Esimerkiksi jos poliittiset protestit yltyvät mellakoinniksi tai omaisuuden tuhoamiseksi.

https://www.rt.com/russia/499434-russia-reserved-belarus-protests-putin/

Mielenkiintoinen hetki historian lehdillä, kävipä tässä kuinka tahansa: demokratian vaatteita ylleen sovittanut diktatuuri menetti uskottavuutensa kansan keskuudessa. Diktatuuri saattaa pysyä pystyssä voimakeinoin ja Venäjän tuella, mutta uskottavuutta sillä ei tule olemaan, ennen kuin maahan on saatu uudet vaalit, joihin diktatuuri on marssittanut uuden uskottavamman ehdokkaan voittamaan ne.

IonMittler

Moniulotteisen demokratian puolestapuhuja. Kansan tahto on moniulotteinen, ja pääsee kunnolla oikeuksiinsa vain jos myös päätöksenteko on riittävän moniulotteista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu