Hankamäen teesit: Oikea Media vs. vihervas. valemedia
Perussuomalaisten kruununfilosofi Jukka Hankamäki on julkaissut 400-sivuisen teoksen ”Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä”. Tutkimuksen premissi ja johtopäätös taitaa tulla kiteytetyksi jo heti otsikossa.
Hankamäki esittelee uutta teostaan myös blogissaan, mutta valitettavasti hän ei saa aikaiseksi lyhyttä ja ytimekästä yhteenvetoa tutkimuksen pääkohdista, vaan hänen esittelynsä on varsin pitkä ja vaikeasti hahmotettava:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/hankamaki/totuus-kiihottaa-mita-mediatutkimuksessani-sanon/
Hankamäki haluaa korostaa, että yhteiskunta, politiikka, media ja jopa tiedekin ovat jakautuneet jyrkästi kahteen leiriin: kansallismielisiin ja muukalaisia suvaitseviin. Niihin jotka ovat kriittisiä maahanmuuttoa, islamin uskontoa ja EU:ta kohtaan, ja niihin jotka hyväksyvät nämä kaikki kolme.
Käytän tässä ilmausta ”haluaa korostaa”, koska kyseessä on valinta, mitä jakolinjaa kukin haluaa korostaa. On olemassa muitakin jakolinjoja, joista vaikutusvaltaisin globaalisti on kommunismin ja kapitalismin välinen jakolinja. Se jakolinja on aikoinaan saanut suomalaisetkin sotimaan sisällissotaa toisiaan vastaan, ja Neuvostoliiton sotimaan Suomea vastaan, ja vielä tähän päivään asti USA:n kiertämään ympäri maailmaa tallomassa orastavia kommunismin siemeniä maahan missä vain niitä näkyy kasvamassa. Kuubassa, Venezuelassa, ja niin edelleen. Kansallismielisten ja muukalaisia suvaitsevien välinen jakolinja on lopulta pientä verrattuna kommunismin ja kapitalismin väliseen jakolinjaan. Hankamäki keskittyy kuitenkin kuvailemaan Suomea ja laajemminkin maailmaa kansallismielisten ja muukalaisia suvaitsevien välisen jakolinjan kautta.
Hankamäki esittää asian siten, että perinteinen ns. valtamedia pyrkii esittämään todellisuutta vihervasemmistolaisen suvaitsevaisen agendan silmälasien läpi, kun taas maahanmuuttoa kritisoiva ns. vaihtoehtomedia esittää todellisuuden sellaisena kuin se oikeasti on. Vihervasemmisto vääristelee totuutta, vastamedia kertoo koko totuuden. Vihervasemmiston edustajat tunteilevat, kun taas kansallismieliset ajattelevat järkiperusteisesti.
Filosofian tohtorilta olisin odottanut vähän neutraalimpaa lähestymiskulmaa aiheeseen. Mutta tutkimuksen tilaaja on Perussuomalaisten taustajärjestö Suomen Perusta. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Mainittakoon siis minun henkilökohtainen näkemykseni, että molemmat mainitut osapuolet ajattelevat tietyiltä osin järkiperusteisesti, ja tietyiltä osin antautuvat tunteilun vietäväksi. Sen ei pitäisi tehdä lainkaan kipeää tunnustaa tämä asia. Psykopaatit eivät tunteile, mutta eivät myöskään ole mikään roolimalli ihmiskunnalle.
Hankamäki käyttää satoja sivuja sen havainnollistamiseen, että mediat ja jopa tieteen tekijät valitsevat puolensa tässä yhteiskunnan kahtia jakautumisessa, ja tuottavat yksipuolista tietoa, jossa korostetaan ”oikeanlaisia” ajattelutapoja ja niitä tukevia faktoja, ja vaietaan ”vääränlaista maailmankuvaa” tukevasta tai edistävästä tiedosta. (Tähän velvoittaa toisaalta lainsäädäntökin: vihapuheeksi katsotaan sellaisen *tiedon* — siis totta olevan faktan — esittäminen, joka saattaa aiheuttaa jonkun vähemmistön halveksuntaa.)
Jokaisella medialla on agenda. Hankamäki pyrkii erityisesti korostamaan, että perinteisellä valtamedialla on agenda, jonka perusteella se valikoi tietoa ja vääristelee todellisuutta. Hän välttelee mainitsemasta, että myös ns. vastamedialla olisi agenda, ja että hekin valikoisivat tietoa. Kaikki osapuolet haluavat jotain, ja lobbaavat jotain. Jokainen johonkin puolueeseen kytköksissä oleva media haistelee hyvinkin tarkasti, mitä kannattaa sanoa, jotta sillä olisi suotuisa vaikutus puolueen kannatuslukuihin. Yleensä johtopäätös on, että kannattaa kritisoida tai jopa halventaa kilpailevien puolueiden poliitikkoja, ja kehua oman puolueen poliitikkoja. Niinpä Hankamäki korostaa satojen sivujen aineiston turvin, kuinka perinteinen valtamedia systemaattisesti kritisoi ja suorastaan halventaa Perussuomalaisia poliitikkoja. Mainitsematta, että ns. vastamedia kohtelee samoin vihervasemmistolaisia poliitikkoja.
Hankamäki tulkitsee, että myös yliopistoissa tehtävä tiede on ajautunut mukaan tähän yhteiskunnan kahtia jakautumiseen ja systemaattiseen totuuden valikoimiseen sopivaksi omaan agendaan. Yliopistot saavat rahoituksensa valtiolta, ja valtion rahoituksesta päättävät kulloinkin vallassa olevat puolueet. Niinpä yliopistoissakin ajaudutaan laulamaan niiden puolueiden ideologiaan sopivia lauluja, joiden kädestä leipää syödään.
Median puolueellisuus ei ole mitään uutta taivaan alla. Niin kauan kuin sanomalehtiä on ollut olemassa, on ollut selvää että New York Times kehuu USA:n politiikkaa ja kapitalismin saavutuksia, kun taas Pravda kehuu Neuvostoliiton politiikkaa ja kommunismin saavutuksia. Totuus löytyy jostain sieltä välimaastosta. Moni uskoo että New York Times on totuus, ja Pravda on valhetta. Tällainen sinisilmäisyys ei kestä lähempää tarkastelua. Kaikki haluavat jotain, ja kaikki lobbaavat jotain. Myös New York Times. Ja Helsingin Sanomat. Ja Uusi Suomi.
Olenkin vuosikymmeniä haaveillut sellaisesta mediasta, johon kutsuttaisiin erilaisten poliittisten ideologioiden edustajia kirjoittamaan samasta aiheesta. Kun maailmassa tapahtuu jotain, joka aiheuttaa ihmisissä ristiriitaisia tunteita ja mielipiteitä, ei olisi pelkästään ”lehden linjan mukainen” narratiivi esillä, kuka on syyllinen ja kuka ansaitsee rangaistuksen. Onko hyökkäys Irakiin tai Venezuelan hallituksen kaataminen oikein vai väärin? Onko EU hyvä vai paha? Esillä olisi useita narratiiveja, joista paistaa läpi kirjoittajan poliittinen ideologia. Mutta niistä yhdessä muodostuisi rikkaampi kuva kokonaisuudesta kuin vain yhdestä tietyn ideologian tai osapuolen etujen läpi suodatetusta narratiivista.
Joskus median edustaja on itse osapuolena narratiivissa. Uutisen aiheena voi olla media tai journalisti itse. Kaikki tahot kaunistelevat itseään koskevaa tiedottamista. Jokainen valtionjohto, puolue, yritys ja yksityishenkilö vaikenee negatiivisista yksityiskohdista ja korostaa positiivisia yksityiskohtia, kirjoittaessaan itseään koskevan tiedotteen julkisuuteen. Tai Facebookiin, tai Tinderiin. Neutraalin kokonaiskuvan muodostamiseen tarvitaan aina kolmas osapuoli, joku joka tietää, mutta ei ole osapuoli tapahtuneeseen, ja jolla ei ole motiivia kaunistella totuutta. Kansainväliset uutiset ovat kovin usein USA:n tai muun tärkeän valtion ulkoministerin haastatteluja, suorana sitaattina. Ei sellainen yhden osapuolen näkemyksen toistaminen ole mitään journalismia: USA kaunistelee asioita edukseen, jos ja kun sen edut ovat osapuolena jossain kansainvälisessä konfliktissa. Kaikki tekevät niin, mutta kaikkia ei valita haastateltavaksi uutisiin. Toimittajan tekemä haastateltavan valinta vaikuttaa uutisen sisältöön, väitteeseen siitä mitä on tapahtunut ja miksi.
Totuudella on aina varaa asettua valheen rinnalle vertailtavaksi. Valheella on enemmän tarvetta kuin totuudella välttää avointa keskustelua ja vertailua. Joskus mitään totuutta ja valhetta ei ole olemassakaan. On vain eri tavoin oikeutettuja ja perusteltuja näkökulmia.
Ei pidä kuitenkaan rinnastaa puoluelehtiä ja vaikkapa YLE:ä.
Toki puoluelehtienkin pitäisi pysyä totuudessa, vaikka propaganda onkin sallittua. YLE:lle taas ei ole propagandakaan sallittua, mutta sitä se innokkaasti harrastaa.
Ilmoita asiaton viesti
Analyysisi on ansiokas, kiitos siitä. Hankamäen oman kuvauksen perusteella hänen tutkimuksensa vaikuttaa valtavalta olkiukolta. Se on harmi, koska ilmeisen älykkäällä kaverilla olisi enemmän annettavaa julkiseen keskusteluun – filosofina. Nyt hän kirjoittaa filosofin sanoin poliittista manifestia. Se on lähinnä ikävystyttävää.
Yhden kauneuspilkun voisit korjata blogitekstissäsi. Viittaamasi amerikkalaislehti on nimeltään The New York Times.
Ilmoita asiaton viesti
Hankamäki ei yllä Pekka Himasen tasoiseen illuusioon puolueettomasta ja neutraalista aiheen käsittelystä. Mutta ehkä hänen budjettinsakin oli alle 700,000 EUR. Hankamäki ei edes yritä muodostaa illuusiota puolueettomuudesta, mikä herättää kysymyksen, kenelle tutkimus on tarkoitettu. Omien joukkojen moraalin kohottamiseen kai sitten.
Minulla ei ole tapana ottaa määräistä artikkelia mukaan englanninkielisten lehtien nimiin, ainakaan jos nimessä on useampi kuin yksi sana. Taivutan myös Helsingin Sanomain nimen ei-toivotusti ”Helsingin Sanomien”. Rikon myös Suomen kielitoimiston suosituksia liukuhihnalta.
Ilmoita asiaton viesti
Ei Hankamäki näyttäisi edes pyrkivän objektiivisuuteen, ainakaan omassa blogissaan julkaisemansa kuvauksen perusteella.
Ilmoita asiaton viesti
Niin. Kun sanotaan että nuo ajattelevat tunnepohjaisesti, mutta me järkiperusteisesti, siinä on kenellä tahansa vaikeuksia uskoa että ottelusta tulee reilu, kun tuomari on itse myös ottelun toisena osapuolena.
Ilmoita asiaton viesti
Haa, en ole yksin vajaan New York Times -nimen käytön kanssa. Tänään Ranskan suurin sanomalehti Le Monde (kyllä, käytän tuon lehden nimeä aina kokonaisena, sisältäen artikkelin) käyttää samaa vajaata muotoa lehden nimestä:
https://www.lemonde.fr/international/article/2020/06/09/revolte-au-new-york-times-contre-une-tribune-trumpiste-appelant-a-envoyer-la-troupe-contre-les-manifestants_6042192_3210.html
Ilmoita asiaton viesti
Tunnistat sentään oman epäjohdonmuksisuutesi. On sekin jotain. En tiedä onko tuo seuran saaminen kuitenkaan riemun aihe. Tuskin syöt lantaa sillä perusteella, että miljardit kärpäset eivät voi olla väärässä.
Tässä virheesi on joko argumentum ad populum (en ole yksin), tai argumentum ad auctoritatem (Ranskan suurin sanomalehti). Vai olisiko tuossa kommentissa kaksi argumentointivirhettä?
Ilmoita asiaton viesti
Oikeasti menen fiiliksellä, se ei tunnu tarpeelliselta käyttää määräistä artikkelia pitkissä nimissä. Le Monde tai El País sen sijaan tuntuu täydelliseltä vain täydellisenä. Harva viittaa valtioihinkaan niiden täydellisillä nimillä. On olemassa hienosteltu täydellinen nimi, ja sitten kansan suussa on jotain vähän lyhyempää ja paremmin suuhun sopivaa.
Ilmoita asiaton viesti
”Tunnistat sentään oman epäjohdonmuksisuutesi”
-> Osaatko Max laskea, kuinka monta kirjoitusvirhettä on tuossa edellä olevassa lauseessa?
Ilmoita asiaton viesti
Katselin Hankamäen esityksen teoksestaan videolta. Minusta varsin merkittävä havainto oli se, että aatteeltaan samansukuisiksi viherglobalisteiksi luokiteltavia löytyy normaaliväestöön verrattuna ylimäärin sekä toimittajakunnasta että (yhteiskunta)tieteilijöistä. Tällöin viherpiiperö toimittaja voi haastatella viherpiiperö professoria ja julistaa omaa aatettaan muka tieteen ainoana vaihtoehtona.
Omana havaintonani tuota vahvistaa se, että Vihreä Lanka lakkautettiin. Eihän sille jäänyt enää omaa tonttia, kun viheraate oli vallannut Ylen ja muut päämediat.
Ilmoita asiaton viesti
On asioita, joille ei voi mitään muuta kuin perustaa oma vaihtoehto, ja sitten kansa äänestää jaloillaan. Ideologioiden suosion välisessä suhteessa kai sitten. Valtion tuki valuu aina hallitusvallan kautta suurimpien puolueiden mieleisille vaihtoehdoille. Niin se on kaikessa, vaikka Tunnin Junassa tai missä tahansa valtion investoinnissa.
Ilmoita asiaton viesti
Mikä kenestäkin on merkittävä havainto. Itse muistan toimittaja- ja yhteiskuntatieteilijäkunnan poliittisen vinouman olleen keskustelunaihe ainakin 1980-luvulta lähtien. Oletettavasti pidempäänkin, mutta ihan lapsuusvuosien poliittista debattia en muista.
Jostain syystä tuota jaksetaan ihmetellä, mutta ei sitä että yritysjohdossa on porvarilliset aatteet yliedustettuna. Olisiko ehkä niin, että arvot myös ohjaavat elämänvalintoja?
Ilmoita asiaton viesti
Vaihtoehtoinen selitys olisi se, että tieteellinen, empirismiin ja rationaalisuuteen perustuva ajattelu on vallannut yhteiskunnan ja sitten löytyy vähemmistö jotain konservatiiveja joiden todellisuuskäsitystä riivaa vaikka uskonto tiedevastaisine käsityksineen.
Viime vuosikymmenien aikana sivistystason nousu on tietenkin vähentänyt uskomuksien varassa toimivaa väestönosaa.
Ilmoita asiaton viesti
Marko Hamilon havainnot toimittajien ja yhteiskuntatieteilijöiden ”vihreästä kuplasta” ovat päteviä. Nyt vaikuttaa käyneen niin, että Hamilo ei ole lukenut teosta ennen julkaisua, koska siellä on tätä Jukka Hankamäen esittämää feminiinisen seksuaalisuuden ja miesten ja naisten välisten suhteiden analyysia, jota olisi kannattanut vähintäänkin karsia.
Toisaalta on paremmalla lukemisella myönnettävä, että Hankamäki kyllä liittää arvostelemansa ”seksuaalisuuden ilmastonmuutoksen” osaltaan digitaaliseen viestintätekniikkaan ja someen:
”Ratkaisevaa noiden väitettyjen, kuviteltujen, koettujen ja todellisten ahdistelujen tapauksissa on median suhtautuminen, toisin sanoen tiedotusvälineiden tapa tehdä ihmisten subjektiivisista tuntemuksista suuria juttuja omien yhteiskunnallisten tarkoitusperiensä ajamiseen. Feministien hallitsema valtamedia vaahtoaa, myrskyää ja moraalipanikoi seksuaalisuutta tihkuvista koulunäytelmistä ja pelkästään fiktiiviseen maailmaan sijoittuvista eroottisista esityksistä kiihottaen suomalaisia ”some-pöyristymisiin” ja naisia sekä miehiä ”some-raivoon” toisiaan vastaan.” (Hankamäki 2020, 258.)
Itse olen ajatellut, että näissä pöyristymisissä ja oikeudellisesti täysin vanhentuneiden häirintätapausten kaivelussa on kyse takautuvasta digitalisaatiosta, jossa ihmisten välinen seksuaalinen vuorovaikutus halutaan jopa takautuvasti määritellä some-minuuksien väliseksi. Some-minuuksien välinen vuorovaikutus tapahtuu pelkästään sanallisten ilmausten ja kuvien varassa, mikä ei välitä ihmisiä yhdistävää seksuaalienergian kantoaaltoa, jota ilman jokin ilmaus tietysti voidaan ymmärtää häiritseväksi. Suostumus-aloitteella nuoret ihmiset haluavat lainsäädännön kautta määritellä hyväksyttävän seksuaalisen kontaktinoton some-minuuksien välisen vuorovaikutuksen ehdoilla, mikä on vanhemmille ihmisille ja myös ns. vähemmistöille sangen vierasta.
Ilmoita asiaton viesti
En ole kirjaa lueskellut, mutta juuri enemmän väärässä blogisti ei tulkinnoissaan voisi olla.
Tunnejournalismi on uusi juttu. Ongelma siinä on se, että meillä on monenlaisia tuntemuksia. Tunteet nyt eivät ole oikein tai väärin, vaikka jotkut tuntemukset aika suuri konsensus tuomitsee tunteella ”hyi saatana!”.
Faktajournalismi taas on kinkkinen juttu. Absoluuttinen totuus kun on siellä jossain. Idea nyt olisi avata sille faktalla (pun intended), että on aika hyvin todistettu, että punavihreä kupla hallitsee yhteiskuntaa. Mutta ei se nyt niin mene, että kuplassa kaikki on Fake News ja Oikeat uutiset taas löytyy jostain MV – lehdestä (onko sellainen yhä?). Sen verran voisi kuitenkin löytyä rohkeutta ja itsetutkiskelun taitoa, että tunnustaisi olevansa kuplassaan joka varmasti vaikuttaa kirjoituksiin. Meillä kaikilla vaikka koittaisi kuinka analyyttinen olla.
Melko tunnepitoinen blokaisu siis
Ilmoita asiaton viesti
Toisaalta blogini toteaa, että vain psykopaatit ovat tunteettomia. Ja että kaikki haluavat jotain ja lobbaavat jotain.
Se kyllä ihmetyttää, mistä voit päätellä että tulkintani ovat väärässä, jos et ole lueskellut kirjaa? Ennalta päätetty totuus, jo ennen asian tutkintaa?
Ilmoita asiaton viesti
Luin hänen bloginsa ja katsoin tietysti sen live – lähetyksen. Kun kyse on filosofiasta on dikotominen lähetysmistapasi jostain ajalta luolamies (?) vaikka se muodissa onkin. Kun näitä(kin) on käsitelty jo antiikissa. Kovin moni nyt ei taida jaksaa lukea jotain Aristoteleen Retoriikkaa, mutta jo yksi kuva asian selittää. Eetos, paatos, totuus (logos) kolmiossa mediaa kaksi ensimmäistä jostain kolmannen kulma nyt on toisinaan aika olemattomassa käytössä.
https://chariotlearning.com/ethos-pathos-and-logos/
https://en.wikipedia.org/wiki/Modes_of_persuasion
Ilmoita asiaton viesti
Mitä jos siteeraisit blogistani jonkun lauseen tai väittämän, joka ei pidä paikkaansa, ja antaisit sille vastineen joka pitää paikkansa?
Ilmoita asiaton viesti
En jaa Hankamäen dikotomista maailmankuvaa, jossa kaikki mahdollinen palautuu maahanmuuton kannattajien ja kansallismielisten väliseen perusristiriitaan, mutta teos on osin ihan luettavaa tieteellistä tekstiä. Kirjoittaja on kyllä ristiriitainen.
Hankamäen mukaan ”Poliittinen vihervasemmisto odottaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöiltä kannatusta hyvitykseksi siitä, että se on asettunut edustamaan homojen sinänsä vähäarvoisiksi kokemia ja pelkästään muodollisia ”oikeuksia”, kuten avioliittoa (jolle useat homot eivät anna suurta arvoa pitäessään aviolittoa [po. avioliittoa, IK] pelkkänä kirkon ja julkisen vallan kontrolli-instituutiona)” (Hankamäki 2020, 268)
Kuitenkin vuonna 2015 Hankamäki solvasi minua ”matalaotsaiseksi sormetusdemagogiksi” (!) Vapaavuoron puolella sen takia, että en erityisesti kannata samansukupuolista avioliittoa:
”J. Sakari Hankamäki #30898 13.9.2015 12:16
Matalaotsainen sormetusdemagogi kannattaa muka tasa-arvoa mutta ei hyväksy samaa sukupuolta olevien avioliittoa! Oivallinen näyttö vanhan kommunistin kompleksisuudesta.”
Kohdetta ei enää löydy
Ilmoita asiaton viesti
Kiinnostavin filosofinen some-juttu väittää Platonin kaavaileman kolmiportaisen ihanneyhteiskunnan 1) filosofit ajattelevat, 2) sotilaat turvaavat heidän työrauhan 3) rahvas järjestää elintarvikkeita toteutuneen Suomessa hämmästyttävän hyvin.
Ilmoita asiaton viesti
Hankamäen paskateoksessa on paljon muutakin paskaa.
”Paljastavaa on, että seksin myymistä feministit eivät ole halunneet kriminalisoitavan, vaikka ongelman alkupää on naisten omassa toiminnassa: panttaamisessa ja kaupustelussa. Sen sijaan naisliike on pyrkinyt arvottamaan seksiä myyvät naiset ’huonoiksi’, sillä he rikkovat ’kunniallisina’ itseään pitävien naisten pihtauskartellin ja siten vievät ’kunniallisilta naisilta’ mahdollisuuden saada miehiltä lahjoja ja suosionosoituksia ’normaalissa’ jokapäiväisessä vuorovaikutuksessa. Sugar daddy-, sokerideittailu- ja grooming-ilmiöiden yleistyminen johtuu suureksi osaksi naisten omasta pihtauspolitiikasta. Siinä mielessä olen toki itsekin sosialisti, että katson kaikille olevan hyväksi saada ja antaa seksiä ilmaiseksi.
Sekä valtavirtamediassa että sosiaalisessa mediassa saavutettu julkisuus on keskeisessä asemassa, kun luodaan seksuaalista markkina-arvoa, ja tämän valtamedia on huomannut sekä käyttänyt sitä tehokkaasti hyväkseen. Feminismin ohjesäännöt näkyvät myös kasvatuksessa ja populaarikulttuurissa, jotka ovat muodostuneet pitkälti samoiksi nykyisessä postmodernissa merkityksettömyydessä. Kolmetoistavuotiaat tytöt ja heidän kaltaisensa homopojat kuuntelevat Lady Gagan, Madonnan ja Lana Del Reyn luentoja, joissa opetetaan, miten näytetään ja kuulostetaan huorilta. Näiden prostituutiota ihannoivien pyhimyskuvien varjossa naisliike tekee tytöistä lutkanarsistisia pissiksiä, jotka kieltävät seksiä itseltään ja muilta ja jotka sen vuoksi elävät jatkuvassa sadomasokistisessa itsensä ja toisten ihmisten kiusaamistilanteessa. Koska ongelma on ideologinen, siihen ei auta viiltely eikä sukupuolielinten silpominen, jota kutsutaan transsukupuolisuudeksi.”
Tämä on sitä perussuomalaisuutta.
Hyi helvetti mitä kusipäitä.
Ilmoita asiaton viesti
Tajunnanvirtaa aika lonkalta ja isolla tunteell… eikun se olikin järkiperusteista.
Feministit ovat jakautuneet vähintään kahteen leiriin koskien prostituutiota. Toiset kritisoivat sitä että köyhiä naisia käytetään hyväksi rahaa vastaan, toiset kritisoivat sitä että naisilta halutaan kieltää jotain, jälleen kerran.
Siihen on toki monia biologisia ja muita käytännön syitä, miksi naiset harkitsevat seksiä tarkemmin kuin miehet. Suurin pihtauskartelli löytyisi lestadiolaisesta ja Jehovan Todistajien liikkeestä — jos nuoriso olisi uskollinen vanhemman polven aatteelle, mikä ei ole niin itsestäänselvää. Parkkipaikalla seisova auto on vielä tänäkin päivänä paljon käytetty paikka kuherteluun nuorisolle, piireissä jossa omaa kotia ei missään tapauksessa voi käyttää.
Ilmoita asiaton viesti
On siis tarvittu neljäsataa sivua tekstiä, pari oppiarvoa ja joltinenkin tukku veronmaksajien projektille luovuttamaa rahaa toteamaan, että maailman voi jakaa koulukiusaajiin, jotka ammentavat uskoaan valitsemallaan tiellä valemedioista ja niihin, jotka eivät sitä ole….?
Näin laajenee meilläkin tieteen näköisen konservatiivipropagandan levittäminen. En hetkeäkään usko, etteikö tätäkin tuotosta käytetä tulevaisuudessa Oikeassa mediassa ja Suomen Uutisissa asenteen X tai Y tieteelliseksi väittämiseen. Nämä opit siis lähinnä Amerikasta, toiset kuiskuttelijat tulevatkin toisesta ilmansuunnasta.
Ilmoita asiaton viesti
Joku oli muuten laskenut, että sana maahanmutto mainitaan 565 kertaa. 🙂
Yli sata kertaa enemmän, kuin kirjassa on sivuja.
Emme ole yhden asian puolue!
Ilmoita asiaton viesti
Myös sana ”minä” esiintyy huomattavan taajaan, kuten Hankamäen blogi-jeremiadeja lukeneet tietävätkin. Että semmoista tiedettä ja tutkimusta…
Tietääkö joku, milloin ja miksi Jukka Hankamäki sekosi? ”Filosofia, räjähti, tulevaisuus palaa” (2005) ja ”Dialoginen filosofia” (2008) ovat vielä ihan kuranttia tavaraa.
Ilmoita asiaton viesti
Hankamäen tuore teos on tyylillisesti ja sisällöllisesti epäyhtenäinen, kartan sanaa heterogeeninen, ja ex-kustannustoimittajana olisin karsin tai muokannut voimakkaasti joitakin osioita – tämä ja tämä ei kuulu aiheeseen, ei ole tekijän eikä julkaisijan edun mukaista. En jaa teoksen selitys- ja ratkaisumalleja.
Kuitenkin intersektionaalisuuden ja identiteettipolitiikan kriittinen esittely on Suomessa ehdottomasti paikallaan. On perusteltua kysyä, mitä se intersektionaalisuus oikein tarkoittaa (ja kuka tämän määrittelee). Jukka Hankamäellä on täysi oikeus vastustaa sitä, että homojen oletetaan äänestävän tietyllä tavalla kiitokseksi siitä, että nyt saisi sitten mennä naimisiin. Jos vaikka joku transmies (ftm) haluaa olla maahanmuuttokriittinen persu rekkamies, ei ole Anukatariina Solosen asiana päättää, että tämä on väärin ja ongelma. Silloin kyseinen transihminen ei vaan kuulu niiden hyvien transihmisten yhteisöön ja koulukuntaan, joka kuitenkin haluaa esiintyä kaikkien asianomaisten nimissä. Samassa koskee kaikkia muitakin laissa tarkoitettuja kansanryhmiä.
Ilmoita asiaton viesti
Ainakaan se intersektionaalisuus ei tarkoita, että kuuluminen johonkin syrjittyyn vähemmistöön sellaisenaan jalostaisi ihmistä ja nostaisi hänet toisten yläpuolelle. Se taas on toinen asia kuin se intersektionaalisuuden perusidea, että ihmisellä on lähtökohtaisesti parhaat eväät puhua oman ryhmänsä edustajana sen sijasta, että ryhmän ääntä käyttäisi joku, joka ei itse sen syrjinnän kohteeksi ole joutunut. Jos kritiikkiä tästä haluaa esittää, niin joskus ongelmaksi voi nousta se, kuka sen syrjityn ryhmän ääntä on loppuviimeksi oikeutettu käyttämään.
Jos siis se transmies on rasisti, ei transmieheys hänen rasismiaan millään tavoin ylevöitä – kukin on tai on olematta koulukiusaaja omalla tavallaan. Muun väittäminen on joko huonoa ymmärrystä tai olkiukkojen väsäämistä.
Ilmoita asiaton viesti
No vihdoinkin: ”Jos kritiikkiä tästä haluaa esittää, niin joskus ongelmaksi voi nousta se, kuka sen syrjityn ryhmän ääntä on loppuviimeksi oikeutettu käyttämään.”
Tästähän sitä käydään koko ajan kamppailua, jossa menestyäkseen on ensiksi tietysti yleensä kuuluttava johonkin konkreettiseen keskustelu- tms. ryhmään, mitä kaikki asianomaiset eivät suinkaan kaipaa eikä heitä niihin huolittaisi. Jotkin intersektionaalisuuden piiriin periaatteessa kuuluvat kombinaatiot ovat sosiaalisessa todellisuudessa mahdottomia tai erittäin vaikeita, jolloin puhutaan vaan niistä helpoista joihin sosiaalisen tunnustuksen politiikka sopii
Ilmoita asiaton viesti
Ihminen ei inhimillisistä heikkouksistaan pääse edes intersektionaalisessa toiminnassa, vaikka siinä monia muissa metodeissa ongelmallisia asioita voidaan ohittaakin. Yksi on oman asian nouseminen niin tärkeäksi, että muita ei osata nähdä. Tässä intersektionaalisuus on varmasti tehokkaampi kuin muut metodit, koska tämän asian tarkkailu kuuluu sen ytimeen. Ongelmia voi tulla silloin, kun ”annetaan ääni sorretuille”, mutta ne äänen saaneet eivät olekaan sorron ytimessä ja käytännössä sortavat itse siellä olevia. Intersektionaalisen metodin mukaan ulkopuolinen ei näet tällöinkään voi mennä päällepuhumaan, vaan hänen on pyrittävä luomaan tilanteita, joissa se sorretuista sorretuinkin saisi äänensä kuuluviin. Ja tämä voi olla haasteellista lukuisista syistä
Yksi ongelma taas on se, että ”puhdasoppiset” intersektionaaliset yhteisötkin tuntuvat rakentavan sisälleen valtahierarkioita, joissa ”oikeaoppisilla” on valtaa kurmuuttaa erehtyväisiä; tiukat eettiset säännöt siis saattavat kääntyä itseään vastaan
Parhaimmillaan intersektionaalisuus on ajattelun heuristinen apumenetelmä, joka ohjaa löytämään juuri ne yksisilmäisyyden sudenkuopat. Näin ollen se rasisti-transmies on kyllä tervetullut mukaan transoikeuksien puolesta käytävään taisteluun, mutta hänen kokonaisasennettaan ei siellä ostettaisi siinä tarkoituksessa, että transoikeuksien toteuttamiseksi pitäisi rajoittaa maahanmuuttoa. Intersektionaalisuus on taitavissa käsissä vahvimmillaan juuri tuollaisissa muiden mielestä ratkaisemattomissa ristiriitatilanteissa, joista se tunnistaa ja purkaa ristiriitaisia ja päällekkäisiä elementtejä ja niiden välisiä suhteita.
Ilmoita asiaton viesti
”… homojen oletetaan äänestävän tietyllä tavalla kiitokseksi siitä, että nyt saisi sitten mennä naimisiin.”
Nähdäkseni tuo on vain yksi lukuisista Hankamäen olkiukoista. Sen verran olen ollut vihreässä yhdistystoiminnassa ja vaalityössä, että voin sanoa, että en ole vuosikymmenten mittaan kertaakaan niissä piireissä sattunut kuulemaan moista oletusta. Vertailun vuoksi: olen kyllä monesti kuullut saman idean esitettävän ympäristönsuojelusta ja taiteesta.
On silti mielestäni ok sekä kannattaa, että vastustaa ajatusta erityisesti niiden puolueiden suosimisesta, joilla on näyttöä vähemmistöjen oikeuksien ajamisesta. Tuohon virkkeeseen asian kohdalle voi vaihtaa minkä vain äänestäjien preferoiman: luonnonsuojelun, verotuksen, yksityisautoilijat, yrittäjät…
Ilmoita asiaton viesti