Kolmas sukupuoli kannattaisi ottaa käyttöön Suomen väestörekisterissä

Hallitus suunnittelee uudistuksia juridisen sukupuolen määrittelyä koskevaan lainsäädäntöön. Ilmeisesti Suomen kansalaisille aiotaan antaa oikeus määritellä itse oma sukupuolensa (mies tai nainen), ilman vaatimusta että henkilön fyysiset ominaisuudet vastaavat kyseistä sukupuolta miltään osin. Vastaava laki on jo käytössä muutamassa valtiossa, suurin osa niistä Euroopassa.

Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan ole selkeästi miehiä tai naisia. Noin yksi vauva tuhannesta syntyy hieman vaikeasti tulkittavana tapauksena, josta ei ilman kirurgisia toimenpiteitä saada yksiselitteistä selvyyttä, onko kyseessä poika tai tyttö. Tilanne on ollut tällainen ilmeisesti jo tuhansien vuosien ajan.

Suuret maailman uskonnot kertovat tarinan, jossa mainitaan vain kaksi sukupuolta. Samoin toimii Suomen lainsäädäntö, ja useimpien maailman valtioiden lainsäädäntö. Toisaalta kolmas sukupuoli tunnettiin käsitteenä jo muinaisen maailman kirjoituksissa: esimerkiksi Egyptissä noin 2000 eKr, Mesopotamiassa 1700 eKr, ja Intiassa 1500 eKr. Muun sukupuoliset olivat erittäin harvinaisia, mutta he eivät olleet silti mikään vaiettu salaisuus. Heille keksittiin nimitys, kolmas sukupuolen määritelmä. Heitä ei sensuroitu pois ihmisyyden tarinasta.

https://en.wikipedia.org/wiki/Third_gender#History

Muutamissa valtioissa on nykyään käytössä kolme juridista sukupuolta: mies, nainen ja muu. Suomi ei lukeudu näihin valtioihin, mutta SETA ry lobbaa tarmokkaasti sen puolesta, että Suomessa ihmisen juridiselle sukupuolelle olisi tarjolla kolmaskin vaihtoehto, miehen ja naisen lisäksi.

https://en.wikipedia.org/wiki/Legal_recognition_of_non-binary_gender

Tähän pisteeseen asti olen samaa mieltä kaiken edellä kerrotun kanssa: fyysisiä sukupuolia on biologisessa todellisuudessa enemmän kuin kaksi, joten kolmannen juridisen sukupuolen asettaminen tarjolle väestörekisteriin olisi perusteltua.

Mutta tässä vaiheessa alkaakin ideologinen kädenvääntö, joka hajottaa pakan kuin Jokisen eväät. Vihervasemmisto ehdottaa, että valtio ei ottaisi kantaa fyysiseen sukupuoleen lainkaan, vaan valtio pitäisi kirjaa ainoastaan ihmisten sosiaalisesta sukupuolesta. Jonkinlaisesta sukupuoli-identiteetistä, jonka ihminen voi vapaasti valita itse, ja jolla ei tarvitse olla mitään yhteyttä ihmisen fyysiseen sukupuoleen.

Jos minä saisin päättää, sanoisin että juridisia sukupuolia on kolme (mies, nainen ja muu), ja valtio määrittää henkilön sukupuolen siten, että suurinpiirtein kaikki miehen fyysisen vartalon ominaisuudet omaava henkilö määriteltäisiin mieheksi, ja suurinpiirtein kaikki naisen fyysisen vartalon ominaisuudet omaava henkilö määriteltäisiin naiseksi, ja loput ihmiset määriteltäisiin muun sukupuoliseksi. (Sukupuoltaan vaihtaneet henkilöt määriteltäisiin muun sukupuolisiksi, koska heidän kehonsa on suurimmaksi osaksi heidän aiemman sukupuolensa mukainen, ja vain vähäisiltä osin heidän valitsemansa uuden sukupuolen mukainen.)

Toisaalta jos asiaa miettii vaikkapa treffipalvelun tarpeiden näkökulmasta, sukupuolia tarvittaisiin ainakin viisi, koska sillä on varsin suuri merkitys parisuhdetta etsiessä, onko kyseessä transseksuaalinen mies vai transseksuaalinen nainen. Tästä näkökulmasta ajatellen sukupuolet voisivat olla mies, trans-mies (mieheksi muuttunut nainen), muu, trans-nainen (naiseksi muuttunut mies) ja nainen.

Vihervasemmisto ei kuitenkaan ole samaa mieltä tästä asiasta. Heillä on varsin radikaalisti erilainen näkemys siitä, mitä sukupuolia valtion tulisi juridisesti määritellä kansalaisille, ja millä perusteella. Ennustan, että tulemme olemaan tästä asiasta jyrkästi eri mieltä vuosia, jopa vuosikymmeniä. Ehkä elämämme loppuun asti.

IonMittler
Sitoutumaton Vantaa

Moniulotteisen demokratian puolestapuhuja. Kansan tahto on moniulotteinen, ja pääsee kunnolla oikeuksiinsa vain jos myös päätöksenteko on riittävän moniulotteista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu