Koulukuvien vapauttaminen tekijänoikeudesta

Taas on se aika vuodesta, kun peruskoulua käyvä jälkikasvu valokuvataan koulukuvauksessa, hyvään hintaan tietysti. Koulukuvista saa muistoksi kuvan itsestään ja kavereistaan sellaisena kuin olit silloin kerran, kun elämä oli vielä edessä.

Kuvan jakaminen esim. sosiaalisessa mediassa ei ole virallisesti sallittua ihan noin vain, vaikka käytännössä kansa näin tekeekin. Ja valokuvaamotkin katsovat asiaa läpi sormien. Koulukuvat nauttivat melko laajaa de facto tekijänoikeuden vapautta netissä — ei siksi että laki sanoisi niin, vaan siksi että sekä kuvan haltija että kuvien oikeudet omistavat valokuvaamot katsovat lain kirjaimia läpi sormiensa.

Koulukuvat ovat liukuhihnatyötä, kuin olisi töissä tehtaan tuotantolinjalla. Yhden lapsen kuvaus kestää korkeintaan minuutin. Parturi-kampaajakin tekee yksilöllisempää ja omistautuneempaa taidetta kuin koulukuvaaja. Silti parturi-kampaaja ei nauti tekijänoikeutta siihen taideteokseen, jonka muotoiseksi hän loihtii asiakkaansa hiuskuontalon tunnin kestävässä henkilökohtaisesti räätälöidyssä palvelussa.

Valokuvaamot eivät käytännössä tee juurikaan rahaa enää myöhemmin niillä tekijänoikeuksilla, jotka niillä juridisesti on koulukuviin sen parin kuukauden sesongin jälkeen, jonka aikana kuvilla tahkotaan se raha joka niistä on otettavissa. Kohteliaisuus ja hienotunteisuus ajaa oman edun ja pikkurahan tarpeen edelle. Facebookissa ei metsästetä koulukuvia ja lähetetä laskua perään. (Teoston toimintatapoihin voisi kuuluakin tehdä jotain suurinpiirtein tällaista, jos kyse olisi musiikista.)

Tämä tilanne on hyvä näin, ja se kannattaisi kanonisoida laiksi asti. Laki joka määrää julkiseksi omaisuudeksi (public domain) kaikki koulukuvat, joiden ottamisesta on kulunut aikaa yli 12 kuukautta. Takautuvasti, sisältäen myös kaikki jo aiemmin otetut koulukuvat, ei pelkästään tulevaisuudessa otettavia koulukuvia.

IonMittler

Moniulotteisen demokratian puolestapuhuja. Kansan tahto on moniulotteinen, ja pääsee kunnolla oikeuksiinsa vain jos myös päätöksenteko on riittävän moniulotteista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu