Köyhille väylä vaurastumiseen, varallisuuden lasikaton sijasta?

Hallitus puuhailee toimenpiteitä, joilla kotitalouksien ylivelkaantumista saataisiin hillittyä. Keinoksi on ehdotettu velkakattoa, joka olisi kotitalouden bruttotulot vuodessa kerrottuna jollain kertoimella.

https://yle.fi/uutiset/3-10998419

https://yle.fi/uutiset/3-10999212

Ehdotuksen laatijoita täytyy vähän piikitellä siitä, että he ehdottavat velkakaton ankkuroimista bruttotuloihin, eikä nettotuloihin. Bruttotulot eivät ole kenenkään käytettävissä, koska verottaja vie omansa välistä pois. Miksi velkakatto perustuisi sellaiseen rahasummaan, joka ei ole henkilöiden käytettävissä oikeasti?

Tämä kysymys ei ole täysin joutavaa pilkun viilausta, asialla on konkreettista merkitystä. Henkilön käytettävissä oleva nettotulo on sitä pienempi osuus bruttotulosta, mitä korkeampi on tulotaso, koska veroprosentti nousee tulojen noustessa. Siksi velkakaton sitominen bruttotuloon, nettotulon sijasta, oikeuttaisi suurituloiset suhteellisesti suurempaan ylivelkaantumiseen kuin pienituloiset. Villi kortti vapautua rajoitteista, joita puuhataan köyhemmälle kansalle. Olisiko se reilua?

Mutta kaikki tällainen säätäminen on pientä verrattuna suureen kysymykseen, pitäisikö valtion kannustaa ja käytännössä auttaa kotitalouksia vaurastumaan? Mukaanlukien köyhät kotitaloudet, jotka olisivat nyt saamassa taas uuden lasikaton, köyhyysloukkunsa uloskäynnin luokse sijoitettavan vaikeakulkuisen esteen, joka estää ihmisiä kiipeämästä ylemmälle portaalle yhteiskunnan taloudellisessa hierarkiassa. Kauppalehti huokailee tällä viikolla, että Ruotsissa valtio on ohjannut kotitalouksia vaurastumaan ihan eri tahtiin kuin Suomessa.

Omistusasunto on suosituin ja tärkein kohde, jonka kautta suomalaiset kotitaloudet vaurastuvat, eli keräävät nettovarallisuutta. Logiikka on yksinkertainen: jos asut vuokralla, ja maksat joka kuukausi vuokraa 1000 EUR, kymmenen vuoden kuluttua huomaat olevasi yhtä varaton kuin lähtötilanteesa. Mutta jos pankki on armossaan myöntänyt sinulle asuntolainaa, maksat joka kuukausi kaikenlaisia kuluja yhteensä ehkä saman 1000 EUR, mutta kymmenen vuoden kuluttua huomaat vaurastuneesi: sinulle on kertynyt asuntovarallisuutta, joku prosentuaalinen osuus asunnon arvosta.

Mutta se velkakatto. Lasikatto köyhän tulevaisuuden haaveiden yllä. Velkakatto estää köyhää pääsemästä osalliseksi tuosta paremmasta vaihtoehdosta, jossa maksat saman verran kuukaudessa kuin vuokralainen, mutta kymmenen vuoden kuluttua huomaat vaurastuneesi. Eikä siihen tarvita velkakattoakaan, nykyinen vaatimus 15% käteisvaroista asuntoa ostaessa riittää torppaamaan köyhien haaveet yhtä tehokkaasti.

Lasikaton murtamiseksi on kehitetty asumisoikeus-järjestelmä, jotta köyhällä ei tarvitse olla varaa koko asuntoon ja sen lainaan. Köyhälle lohkaistaan asunnon arvosta 15% siivu, ja yksityinen sijoittaja omistaa loput 85%. Näin köyhäkin pääsee osalliseksi asuntovarallisuuden kerryttämiseen. Ei yhtä tehokkaasti kuin koko asunnon omistaja, mutta parempi vähän kuin ei mitään.

15% omistus-osuuden ja 100% omistus-osuuden välissä on kuitenkin edelleen iso kuilu, jonka ylittäminen ei ole helppoa. Lisäksi 15% omistus-osuuden diili on tarjolla vain harvoihin ja valikoituihin kohteisiin, jotka muodostavat vain pienen osan kaikista markkinoilla tarjolla olevista omistusasunnoista.

Uusien lasikattojen perustamisen sijasta, tai niiden ohella, yhteiskunnan tulisi kehittää seuraavanlaisia keinoja sen mahdollistamiseksi ja kannustamiseksi, että kotitaloudet kaikissa tuloluokissa pääsevät kerryttämään itselleen asuntovarallisuutta:

– Asumisoikeus-järjestelmään myös muita vaihtoehtoja kuin 15% osuus asunnon arvosta. Miksipä ei vaikka 10% välein mikä tahansa hakijan pyytämä osuus asunnon arvosta, jota ei ole ennalta määrätty tietylle asunnolle, vaan asunnon ostaja saa itse valita omistus-osuutensa, vaikkapa vaihtoehdoista 10%, 20%, 30%, 40%, 50%, 60%, 70%?

– Asumisoikeus-järjestelmän vapauttaminen yleiseksi rahoituskeinoksi minkä tahansa markkinoilla tarjolla olevan asunnon ostamiseen. Lakkautetaan asumisoikeus-järjestelmän sidonnaisuus tiettyyn kiinteistöön, ja tehdään siitä puhtaasti pelkkä rahoituskeino, joka ei ota kantaa siihen mitä asunto-osakkeita tai kiinteistöjä sillä saa ostaa ja mitä ei.