Kun maailma sai valehtelevan johtajan: Trumpin 14 valetta päivässä, 5400 vuodessa

Washington Post ja faktojen tarkastukseen erikoistuneet järjestöt laskevat, että maailman vaikutusvaltaisin henkilö eli USA:n presidentti Donald Trump on virkakautensa kolmen ensimmäisen vuoden aikana puhunut vahvasti muunneltua totuutta medialle keskimäärin 14.5 kertaa päivässä, joka tekee 5,400 kertaa vuodessa, ja 16,200 kertaa kolmessa vuodessa, jonka ajan hän on ollut USA:n presidentti.

https://www.washingtonpost.com/politics/2020/01/20/president-trump-made-16241-false-or-misleading-claims-his-first-three-years/

Myös täällä Uuden Suomen Puheenvuorossa vaikuttaa muotivirtaus, jossa asiat sanotaan vähän sinne päin. Ei tarvitse puhua totta, kunhan yleisö innostuu kuulemastaan.

USA:ssa äänestysprosentti vaaleissa pyörii 50% tuntumassa, joten mikä tahansa älämölö joka kannustaa apaattiset ja kyyniset äänestäjät liikkeelle, on twitteristille kotiin päin vaaliuurnilla.

Rehellisyys maan perii, valehtelu koko valtakunnan.

IonMittler

Moniulotteisen demokratian puolestapuhuja. Kansan tahto on moniulotteinen, ja pääsee kunnolla oikeuksiinsa vain jos myös päätöksenteko on riittävän moniulotteista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu