Laki maahanmuuton rajoittamisesta

Useampi kuin yksi puolue haaveilee lainsäädäntöä, joka antaisi selkeät lailliset suuntaviivat sille, millä kriteereillä maahanmuuttoa rajoitettaisiin siinä tilanteessa, että sitä halutaan rajoittaa. Horisontissa nimittäin siintää EU:n ja Turkin välisen rajan suunnalla mahdollisia tilanteita, joissa maahanmuuttoa haluttaisiin ehkä rajoittaa.

Jos näin käy, olisi kiva että sitä rajoitettaisiin sellaisten periaatteiden mukaisesti, jotka on yhteisesti mietitty ja mahdollisimman oikeudenmukaisiksi koettu, eikä lonkalta arpoen ihmiskohtaloita oikealle ja vasemmalle.

Minun teesini, joka on kansainvälisistä pakolais-sopimuksista puuttuva rengas:

Suomi sitoutuu ottamaan pakolaisia enintään oman tilastollisen osuutensa kaikista maailman pakolaisista, Suomen asukasluvun suhteessa kaikkien sellaisten maiden asukaslukuun, jotka ovat turvallisia kohdemaita useimmille pakolaisille.

Tiskin alta ehdotan myös, että jos pakolaisia pyrkii Suomeen tätä enemmän, heidät ohjataa Japanin tai Etelä-Korean suurlähetystöön. Globaalin pakolais-politiikan vapaamatkustajat kuulkoot kunniansa.

Mutta kuka ensin, jos täytyy valita? Varmaankin sitten eniten apua tarvitsevat ensin. Toisin sanoen, nostaen rimaa eli kriteerejä tasapuolisesti korkeammalle kuin normaalisti.

IonMittler
Vantaa

Moniulotteisen demokratian puolestapuhuja: Suomesta Sveitsi 2.0.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu