Myötätunto-rahasto: näitä tahoja tukisin valtion kassasta, ihan huvikseen
Kesäkuussa 2019 kirjoitin blogin, jossa ehdotin, että valtion budjetissa pitäisi olla myötätunto-rahasto, josta jaetaan rahaa sellaisille henkilöille, jotka ovat joutuneet terveen maalaisjärjen perusteella arvioituna kohtuuttoman taloudellisen haitan uhriksi. Siten, että voimassa olevien lakien mukaan kaikki on mennyt ”oikein”, eli asiasta ei voi valittaa oikeusteitse, koska oikeudella ei olisi mitään lakiin perustuvaa syytä muuttaa tilannetta. Sellaisessa tapauksessa ei ole muuta keinoa korjata kohtuuttomalta tuntuvaa tilannetta, kuin se että valtio tms. lahjoittaa rahaa vahinkoa kärsineelle, ihan puhtaana hyväntekeväisyytenä.
Ensimmäisessä tätä aihetta käsittelevässä blogissani oli inspiraation lähteenä Esko Huhdan pieleen menneet tonttikaupat, joista aiheutui hänelle 50,000 EUR tappiot, vaikka hän ei tehnyt mitään virhettä, vaan virheitä tekivät ihan muut tahot.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ionmittler/277481-valtion-budjettiin-myotatuntorahasto/
Vuotta myöhemmin kesäkuussa 2020 kirjoitin toisen blogin tästä aiheesta. Sillä kertaa inspiraation lähteenä olivat Vantaan Pakkalassa varsin lähellä kotiani asuvat pikkupojat, jotka polttivat K-Raudan varaston ja saivat niskaansa jättimäiset velat. Se mikä tässä sotii oikeustajua vastaan, on mm. se että tuon ikäiset pojat eivät ole oikeustoimi-kelpoisia ottamaan sen kokoista velkaa. Lisäksi myötätunto velvoittaa.
Uutisissa näkyy aina silloin tällöin tarinoita, jotka sopivat tämän jonon jatkoksi. Viime aikoina olen lisännyt listalleni nämä uutisissa esillä olleet tapaukset, joissa valtio voisi tulla vähän vastaan myötätunto-rahaston kautta:
Eläkeläisten vajoava rivitalo ja oikeudenkäynti-kulut:
https://yle.fi/uutiset/3-12121910
Konkurssiin mennyt huoltoasemien eläkerahasto:
https://yle.fi/uutiset/3-12152345
Riston elatusmaksut lapsesta, joka ei ole hänen:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007810395.html
Siscon konkurssi vei rahat uusien asuntojen ostajilta:
https://yle.fi/uutiset/3-12195184
https://yle.fi/uutiset/3-12197956
Että sellaista. Hallituksen ministerit vuodattavat televisiossa kyyneleitä, kun olemme saaneet Afghanistanista ”tuhansia avunpyyntöjä”. Ja sitten konsulit lähetetään matkaan. Minä näen aihetta valtion rahoittamaan käytännön myötätuntoon ihan kotimaassakin.
Mitä jos oikeuslaitokset toimisi oikeudenmukaisesti, jos ei, hallitus ja eduskunta voisi säätää lain, joka määrää oikeuslaitoksia olemaan oikeudenmukaisia?
Ilmoita asiaton viesti
Vapaamuotoisesti lonkalta jaettu oikeudenmukaisuus voisi olla aika ongelmallinen käsite. Jos päätökset eivät noudata ennalta kiveen hakattua linjaa, kansalaisille voisi tulla mielikuva mielivallasta, josta ei voi tietää mitä sieltä tulee. Tässä on maltillisesti todettu, että voimassa olevien lakien mukaista ratkaisua ei tarvitse kumota, vaan sen ohessa valtio voisi auttaa ns. oikeusmurhan kärsinyttä vapaamuotoisesti ja lonkalta.
Ilmoita asiaton viesti
Eli lyhyesti sanottuna: Suomen oikeuslaitos ei aina toimi lainmukaisesti. Näin valitettavasti tapahtuu varsin usein.
Ilmoita asiaton viesti
Joskus harvoin ongelma voi olla siinäkin, että oikeus ei toimi lainmukaisesti. Mutta kaikissa blogin luettelemissa tapauksissa lienee kyse siitä, että lain lukeminen kirjaimen tarkkuudella ”kuin piru Raamattua” on johtanut poikkeuksellisessa yksittäisessä tapauksessa tilanteeseen, jonka voisi oikaista muulla tavoin kuin lakiteitse, jota kautta asialle ei ehkä olisi tehtävissä mitään.
Ilmoita asiaton viesti
Ei tainnut kaikki mennä laillisesti 90-luvun alussa, kun tärkeintä oli pankkien tukeminen. Siinä rytäkässä tuli konkursseja ja ruumiita runsaasti. Ei ole vastuunkantajia löytynyt vieläkään.
Toinen huono tilanne on, jos perheen toinen vanhemmista kuolee eikä ole muuta omaisuutta kuin velkainen asunto. Siinä sitten alaikäisille lapsille rätkäistään perintövero. Pakko myydä asunto ja mennä vuokralle. Verottajalta ei heru myötätuntoa.
Ilmoita asiaton viesti
Se onkin niin iso kokonaisuus, että minun myötätunto-rahastostani loppuisivat pelimerkit aika nopeasti. Olisiko pitänyt 8 miljardin EU:n elvytyspaketin sijasta perustaa 1990-laman myötätunto-paketti?
Ilmoita asiaton viesti
”Minä näen aihetta valtion rahoittamaan käytännön myötätuntoon ihan kotimaassakin.”
Se on kaunis ajatus että suomalaiset tarvitsevat myötätuntoa kun epäonni kohtaa.
Se sensiaan ei ole yhtä kaunis ajatus etteivät afganistanilaiset tarvitsisi myötätuntoa kun epäonni heitä kohtaa.
Tietenkin tämä suhtautumistapa perustuu siihen että suomalaiset ovat meille suomalaisille läheisempiä ja tärkeämpiä kuin mitä afganistanilaiset ovat.
Pitää vähän pohtia miten pitkälle meidän pitää olla solidaarisia enemmän niille jotka ovat meille läheisempiä.
Ovatko esimerkiksi perussuomalaiset enemmän solidaarisia perussuomalaisille kuin meille muille suomalaisille, jotka emme ole perussuomalaisia ja jotka tunnemme solidaarisuutta muillekin kuin niille suomalaisille jotka ovat muita kuin perussuomalaisia, tai vaikkapa afganistanilaisia.
Persut tuntuvat ainakin tuntevan erityistä vihaa sellaisia suomalaisia kohtaan joiden mielestä afganistanilaisetkin ovat ihmisiä ja että heitäkin, afganistanilaisia kohtaan siis, voi tuntea myötätuntoa.
Suomalaisten ei persujen mielestä pitäisi olla sellaisia jotka tuntevat myötätuntoa afganistanilaisia kohtaan, vaan kaikkien suomalaisten kuuluisi vihata afganistanilaisia, kuten persut tekevät.
Ilmoita asiaton viesti
Afghanistan ei ole pohjalla yhteiskuntana, vielä huonommin menee ainakin Libyassa ja Jemenissä. Kerjääminen on sosiaaliturvan jonossa etuilua, ja Afghanistanista Suomeen matkustaminen on globaalissa solidaarisuudessa etuilua.
Ilmoita asiaton viesti
”Afghanistan ei ole pohjalla yhteiskuntana.”
Pitääkö olla pohjalla jotta voisi tuntea myötätuntoa?
Tarvitsevatko pohjalla olevat sitten mielestäsi myötätuntoa, esimerkiksi libyalaiset, jemeniläiset, pohjoiskorealaiset, tai wenwzuelalaiset, mutta ei afganistanilaiset.
Vai ovatko pelkästään suomalaiset sinun mielestäsi oikeutettuja suomalaisten myötätunnon kohteita?
Et siis myönnä sitä että afganistanilaiset olisivat ihmi
Ilmoita asiaton viesti
Ajattelin, että auttamisessa on eniten logiikkaa, jos se kohdistetaan korkeimmalla prioriteetilla niihin jotka ovat kuolemassa nälkään, eikä niihin jotka heittelevät kiviä Puolan rajalla tuhannen euron takkiin pukeutuneena, jollaista en ole koskaan omistanut itsekään.
Ilmoita asiaton viesti
Auttaminen ei perustu logiikkaan, vaan toiseen inhimilliseen ominaisuuteen, myötätuntoon.
Samaa mieltä olen niistä Puolan rajalla kiviä heittelevistä. Ne kyllä näyttäisivät olevan muuten terveitä ja riskejä ja hyvässä kunnossa ja hyvin pukeutuneita, ehkä parempaa väkeä kuin ne nälkää näkevät, eivät miltään vuihipaimenilta oikein näytä. Jos pitäisi löytää ihmisiä niihin EU:n avoinna oleviin työpaikkoihin niin nuo voisivat olla käypiä. Mutta eihän niitä sillä metodilla kumminkaan pidä maahan päästää miten ne yrittää tulla.
Toki sinne rajan takana olevalle leirille voi silti viedä soppaa ja huopia ja polttopuita nuotioon, jos Lukashenkolta ei niitä heltiä, sen verran voi sitäkin porukkaa sääliä, vaikka se pitkittäisikin tilannetta, mutta piikkilanka-aidasta ei tarvitse läpi päästää,
Ilmoita asiaton viesti
Jos joku maksaa kymppitonnin matkasta piikkilanka-aidalle, ei siinä myötätunnon kanssa tarvitse olla mitään tekemistä. Itse ovat sinne menneet, ja pääsevät pois heti kun haluavat. Takaisin kotiinsa.
Ilmoita asiaton viesti
”Jos joku maksaa kymppitonnin matkasta piikkilanka-aidalle, ei siinä myötätunnon kanssa tarvitse olla mitään tekemistä.”
Jos sinua olisi höynäytetty laittamaan viimeiset rahasi ja vanhempiesi ja sisarustesi rahat, sekä parhaan kaverisi rahat, pääsystä piikkilanka-aidalle, niin etkö itse silloin kaipaisi vähän myötätuntoa? Minulta sitä saisit, vaan et varmaankaan persuilta. 😉
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole kyse höynäyttämisestä, vaan järjestäytyneestä rikollisuudesta, jossa mukaan lähtijät tietävät tasan tarkkaan koko kuvion, mitä yritetään, miksi yritetään, ja että laiton teko voi mennä myös pieleen. Nämä eivät tarvitse myötätuntoa yhtään enempää kuin minkään muunkaan järjestäytyneen rikollisuuden osallistujat. Seuraavaksi kai ehdotetaan myötätuntoa Cannonball MC:n prospekteille, joita ei hyväksyttykään jäseneksi.
Ilmoita asiaton viesti
”Ei ole kyse höynäyttämisestä”
Tuskinpa ne olisivat sinne lähteneet ellei niitä olisi höynäytetty. Ne jotka lähti tulivat höynäytetyiksi, kaikkia ei varmaankaan saatu höynäytettyä, aika monilla ei ollut tarvittavia rahoja.
Kyllä ne rikolliset on niitä jotka hyötyivät, siis ne jotka höynäyttivät ja keräsivät rahat.
Mitä järkeä on tehdä rikosta jos siitä ei mitään hyödy. Jos höynäytetyt olivatkin rikollisia, eivät ne siitä rikoksestaan kyllä mitään hyötyä saaneet. Onko se nyt niin kivaa olla metsäleirillä ilman varusteita ja heitellä kivillä rajan takana olevia, jos siitä ei mitään hyödy.
Kyllä ne rikolliset on muita. Siellä on kuulemma ollut myös suomenkieltä puhuvia, siellä leireillä, ilmeisesti liiketoimien toivossa, jos niitä voisi vielä vähän vaikka höynäyttää.
Ilmoita asiaton viesti
Ei näistä voi kovin varmaa tietää. Epäiltävä kumpaakin, mukanaoloa, sekä vedätystä. Noista tosin kumpikaan, ei myöskään aina kerro paljoa.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi väität persujen vihaavan afganistalaisia? Ei kukaan ole niin sanonut. Ei se ole vihaamista, jos ei haluta velkaisen Suomen toimivan koko maailman sosiaalitoimistona. Se on järjen käyttöä ja realismia.
Ilmoita asiaton viesti
Presidentillä on armahdusoikeus jota Trump käytti kavereiden auttamiseksi. Meillä se taitaa olla peitellympää.
Ilmoita asiaton viesti
Suomessa presidentti armahtaa lähinnä uskoon tulleita murhaajia, tai jotain sinne päin. Ei politiikan kabineteissa ryvettyneitä isoja pelureita.
Ilmoita asiaton viesti
Jälkimmäisiä ei voikaan armahtaa, kun heitä ei meillä koskaan tuomita.
Ilmoita asiaton viesti
Myötätunto-rahasto käsitteenä tuo mieleeni Hannu Karpon jakelemassa käteistä tai ainakin poronpaisteja peräpitäjien rahvaalle.
https://img.ilcdn.fi/bqRoWfWE9MH_2DWJEF1J4pHKw2U=/full-fit-in/612×0/img-s3.ilcdn.fi/ddcc264dd6c2bf65e53dd02ad48e1a1005f5273c75f2e6d681a4c93efaf65cae.jpg
Ilmoita asiaton viesti
Hannu Karpon ohjelma käsitteli juuri tällaisia tapauksia. Mutta siihen se jäi silloin, asian ihmettelyyn julkisesti koko kansan toimesta television kautta. Olisi aika tehdä se johtopäätös, että pelkän ihmettelyn sijasta yhteiskunta voisi kohdistaa suoraa talousapua henkilölle, joka on tällaisissa tarinoissa kärsivänä osapuolena.
Ilmoita asiaton viesti
Idea hyvä. Käytännöstä ei mitään arvelua, tai siis toimivuudesta.
Tuskin kokonaisuudessa paljoa tulee vaikuttamaan, jos ei saa sitä liikkumaan erityisemmin, ellei satu kiepsahtamaan niin, että tulee lisäkakkua, tosin päin pläsiä.
Ilmoita asiaton viesti
Myötätuntorahaston kassan hallitus kokoontuu taas jakamaan kirjallisuuden Finlandia-palkinnon jonka diktaattorina tällä kertaa valitsee Milttonin varatoimitusjohtaja Katri Makkonen.
Vuonna 2017 Finlandia-palkinnon saanut kirjailija Juha Hurme on lehtikuvassa jakanut Porvoossa rekan lavalta ilmaiseksi ohikulkijoille ko. palkittua kirjaansa jota Teos-kustantamo oli vanhasta muistista painanut 100 000 kappaletta, koska niitä ei enää tarvita.
Jorma Mellerin blogista voi lukea lisää kirjallisuuden pienistä piireistä
https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/jormamelleri/niin-on-jos-silta-nayttaa/
Ilmoita asiaton viesti
Kohtuullistamisrahasto olisi nimityksenä vähän neutraalimpi.
Myötätunto on enemmän kokijariippuvaista. Vaikka osa kokisi tosi kovia, voi joku ajatella, että sopivaa suhtautumista ajatellen, tulisi kokea vielä kovempaa.
Kun peliin alkaa tulla pajon merkitystä, sotkeutuu kuvio, kuten yleensä. Tällaisen piirre näissä tärkeää, tosin en tiedä, miten tulisi ottaa huomioon.
Ilmoita asiaton viesti
> Kohtuullistamisrahasto olisi nimityksenä vähän neutraalimpi.
Hyvä idea. Ihmiset eivät tykkää ”säälipisteistä”. Varsinkin kun useimmissa näistä tapauksista ihmiset eivät ole tehneet mitään väärää, eivät he ”sääliä” kaipaa, vaan ylpeästi rinta rottingilla oikeutta ja kohtuutta.
Ilmoita asiaton viesti
Jep.
Käsitteet ovat tosi tärkeitä, tällaisessa rakentamissa. Huonosta tai epäsopivasta tosin on usein parempi lähteä, kun sitä voi parantaa. Se on kuin boosti, jos vain osaa arvostaa virheitä, ja vauhdinottoa.
Myötätunto sanana toisaalta viittaa siihen, että sitä voi olla tosi paljon, eikä toimia vaadita, tai niitä ei oikeastaan ole sopiva edes esittää, jos olla myötätuntoinen, mihin suhteeseen sanalla viitataan.
Kun tietyt asiat ovat vähän objektiivisempia, niin ovat samalla jaettavemman mahdollisia. Tähän perustuu tiede, ja asiapainotteisemmat järjestelyt.
Miten paljon objektiiviseen suuntaan täytyy näissä ympyröiden valinnoissa mennä, se on mielestäni relevantti kysymys.
Elettäväksi otetun piirin laajuus, on minusta suorassa suhteessa objektiivisuusvaatimuksen kanssa, ts selkeää jaettavuuden mahdollisuutta oltava sitä mukaa.
Vaikeita rakennuspalikoita, joita voi mainita. Relevantteja toki.
Ilmoita asiaton viesti