Olisiko hyökkäys sittenkin paras puolustus sodassa?

Mauno Koiviston kerrotaan sanoneen, hänen noustessaan taisteluhaudoista Jatkosodan päättyessä vuonna 1944: ”Täytyy olla muunkinlainen tapa elää naapurin kanssa.” Ihmiskunta ei ole vielä ottanut käyttöön muunlaista tapaa selvittää kansojen välisiä konflikteja kuin sotiminen, eli ihmisten tappaminen niin kauan kunnes toinen osapuoli luovuttaa. Muunlaisia menetelmiä on kyllä keksitty, kuten kansainväliset tuomioistuimet tai YK. Niitä ei vain ole otettu käyttöön, vaan sen sijaan soditaan ja tapetaan ihmisiä.

Suomen kaltaiselle pienelle maalle kelpaisi kyllä, että kansojen väliset riidat sovitellaan kansainvälisessä tuomioistuimessa. Meillä on siitä jo kokemustakin, kun Ahvenanmaan kohtalo ratkaistiin Kansainliiton päätöksellä vuonna 1921, sen sijaan että Suomi ja Ruotsi olisivat ratkaisseet saarten hallinnan perinteisellä menetelmällä, eli sodalla. Kansainväliset tuomioistuimet eivät tahdo kelvata suurille sotilasmahdeille kuten Venäjä tai Yhdysvallat. Niillä on valta maailmassa niin kauan kuin asiat ratkaistaan sotimalla, koska niillä on eniten aseita. Sotilaallinen ylivoima antaa väärässä olijalle mahdollisuuden sanoa olevansa oikeassa, tai muuten te itkette ja myönnätte meidän olevan oikeassa. Puolueettomassa tuomioistuimessa ei olisi mahdollista vääristää oikeudenmukaisuutta tällä tavoin.

Kansojen väliset kiistat ratkaistaan edelleen siis sotimalla, ja tappamalla ihmisiä. Alennun nyt pohtimaan tämän menettelytavan filosofiaa.

Usein käy niin, että yksi valtio hyökkää toisen valtion alueelle, ja sitten sota käydään tämän toisen valtion alueella. Sen valtion asukkaat eivät varmastikaan tykkää sodasta, jonka alueella sotaa käydään, koska kokonainen sukupolvi siviiliväestöä lapsesta vaariin asti traumatisoituu piileksiessään pommitusten aikana väestönsuojassa. Siviilejä kuolee ja vammautuu lopuksi elämäänsä, ja maan infrastruktuuria tuhoutuu katastrofaalisesti.

Hyökkäävän valtion siviilit saattavat hyväksyä sodan paljon helpommin, koska sota on siellä jossain kaukana. Sota ei ole heidän ongelmansa. Heidän arkielämänsä jatkuu yhtä onnellisena kuin ennenkin. He menevät areenalle katsomaan jääkiekkoa, ostavat areenan grillistä lapsille hodaria ja limsaa, ja hurraavat katsomossa kuin mitään sotaa ei olisi olemassakaan.

Olisi reilua, jos kaikki sodat pelattaisiin aina kahdessa erässä, kuin jalkapallo-ottelu. Ensimmäinen erä sotimista ja ihmisten tappamista käytäisiin sodan julistaneen valtion maaperällä, ja jos paikallinen siviiliväestö vielä kannattaa sotaa sen jälkeen, sitten toinen erä sodasta mitellään puolustavan valtion maaperällä. Se antaisi myös sodan julistavan valtion väestölle vähän perspektiiviä asioihin. Sodankäynnin kannalta harmillinen sivuvaikutus tällaisessa menettelyssä olisi se, että sodan kannatus laskisi dramaattisesti niissä valtioissa, jotka ovat tyypillisesti sodan julistavia ja hyökkääviä osapuolia, ja joiden väestö käy leppoisasti areenalla katsomassa jääkiekkoa sillä välin kuin heidän kannattamaansa sotaa käydään jossain kaukana toisessa maassa.

Näin ei voida sopia reaalimaailmassa, mutta tähän tilanteeseen voisi ehkä päästä sodankäynnin taktiikan avulla. Jos puolustava valtio hyökkäisikin hyökkäävän valtion alueelle, ja yrittäisi vallata sieltä kaupunkeja, sillä välin kun hyökkäävä valtio yrittää vallata puolustavan valtion kaupunkeja. Silloin sodan todellisuus iskisi myös hyökkäävän valtion siviilien tietoisuuteen.

Olisiko hyökkäys sittenkin paras puolustus sodassa?

+1
IonMittler
Vantaa
Ehdolla eduskuntavaaleissa

Vapauden Liitto, Uudenmaan vaalipiiri. Moniulotteisen demokratian puolestapuhuja. Kansan tahto on moniulotteinen, ja pääsee kunnolla oikeuksiinsa vain jos myös päätöksenteko on riittävän moniulotteista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu