Onko kansalla oikeus edellyttää maahanmuuttajien integroitumista?
Vihervasemmistolaisten poliittisten tuulien puhaltaessa täytyy olla varovainen, saako minkäänlaista maahanmuuttoa kritisoida millään tavoin ja missään olosuhteissa. Esimerkiksi Vasemmistoliitto kuulemma edellyttää ehdokkailtaan ainakin Vantaalla, että heillä ei saa olla ”minkäänlaista maahanmuutto-vastaisuutta”.
Maahanmuuttoa on ollut aina, mutta minulla on sellainen tuntuma, että menneinä vuosisatoina maahanmuuttajat olisivat integroituneet yhteiskuntaan tehokkaammin kuin nykyään. En tiedä onko tämä totta vai kuvitelmaa. Poikkeuksiakin on, kuten juutalaiset tai romanit, jotka ovat vuosisatojen ajan yhteisöllisesti välttäneet sulautumasta siihen yhteiskuntaan, jossa he ovat tietoisesti ja omasta tahdostaan asuneet muukalaisina ja ”eri kansan” edustajina.
Ruotsissa asui 1600-luvun alussa mies nimeltä Eschil Mittler, joka oli sukunimestä päätellen maahanmuuttaja eli ”mamu” saksankielisestä Keski-Euroopasta, tai sitten maahanmuuttajien poika, ties kuinka monennessa sukupolvessa. Etunimi Eschil oli käytössä laajasti Keski-Euroopassa ja kaikissa pohjoismaissa tuohon aikaan.
https://www.geni.com/people/Eschil-Mittler/6000000068029643014
Eschil syntyi suurinpiirtein vuonna 1600 jossain kaupungissa, jossain valtiossa. Emme tiedä tämän tarkemmin, koska Ruotsi (ja sen osana myös Suomi) ryhtyi vasta 1700-luvun nurkilla ensimmäisenä valtiona maailmassa pitämään kattavaa kirjanpitoa kaikista ihan tavallisistakin ihmisistä, jotka eivät ole millään tavalla kuuluisia tai merkittäviä. Sellaisista kuten tämä Eschil Mittler. Nämä kaikkein varhaisimmat tavallisia kansalaisia koskevat merkinnät Ruotsin ja Suomen väestön kirjanpidossa on tyypillisesti laadittu vasta vuoden 1700 paikkeilla, kysymällä silloin eläneiltä ihmisiltä, keitä heidän vanhempansa olivat, ja missä nämä olivat syntyneet. Syntymävuosi, syntymäpaikka ja ammatti jäivät usein kirjaamatta, jos niitä ei tiedetty.
Eschil Mittleriä edeltävistä sukupolvista emme tiedä mitään, 1500-luvulta aina ihmiskunnan historian hämärään aamunkoittoon asti, tuhansia ja kymmeniä tuhansia vuosia taaksepäin. Siinä mielessä Eschilillä kävi tuuri, että hänestä jäi jälkipolville edes jonkinlainen muisto, jota ei ole jäänyt kovin monesta tavallisesta kansan ihmisestä maapallolla ennen häntä.
Tämä nuori mies Eschil eli luultavasti jossain Tukholman suunnalla, ja notkui iltaisin ehkä paikallisessa ostarissa tai kauppatorilla, kuten ”mamuilla” on tapana vielä nykyäänkin, ja iski sieltä heilakseen kantaruotsalaisen neidon Brita Wijkmanin. Niin lähti maahanmuuttajan integroituminen ruotsalaiseen yhteiskuntaan hyvään vauhtiin, sekä kulttuurisesti että etnisesti.
Lapsille annetuista etunimistä päätellen pariskunta vietti ruotsinkielistä perhe-elämää. Heidän poikansa Johan Eschilsson Mittler oli etniseltä taustaltaan biologisessa mielessä korkeintaan 50% saksalainen ja 50% ruotsalainen (riippuen siitä, oliko Eschil ensimmäisen polven maahanmuuttaja). Johan avioitui kantaruotsalaisen Katarina Persdotterin kanssa, ja heidän poikansa Jakob Johansson Mittler oli sitten enää korkeintaan 25% saksalainen ja 75% ruotsalainen. Hän puolestaan avioitui kantaruotsalaisen Magdalena Hielmanin kanssa, ja heidän poikansa Carl Jonas Jacobsson Mittler oli korkeintaan 12.5% saksalainen ja 87.5% ruotsalainen biologiselta perimältään. Äidinkieleltään ja elämäntavoiltaan hän oli luultavasti 100% ruotsalainen, maahanmuuttajien yhteiskuntaan integroitumisen malliesimerkki.
https://www.geni.com/people/Carl-Jonas-Mittler-Abbour/6000000010112522637
Carl värväytyi armeijaan 23-vuotiaana, ja hänet lähetettiin ensin Norjaan sotaretkelle, Ruotsin kuninkaan etujen turvaamiseksi sillä suunnalla. Elettiin 1710-luvun loppua, ja koko Suomi oli Venäjän miehityksen alaisena (”isoviha” 1713 – 1721). Kun suuri Pohjan sota Venäjää vastaan päättyi rauhansopimukseen vuonna 1721, Ruotsin kuningas sijoitti Hämeenlinnaan paljon ruotsalaista sotaväkeä, vahvistaakseen puolustusta idän suuntaan. Heidän mukanaan sijoitettiin Hämeenlinnan rykmenttiin myös Carl Mittler vuonna 1721, ja hän jäi Suomeen lopuksi elämäänsä.
Kantaruotsalaisen aseman jo saavuttaneen suvun edustajasta tuli taas kerran maahanmuuttaja. Kulttuurishokki taisi kuitenkin olla pieni, koska Hämeenlinnan seudulta löytyi vaimoksi Hattulassa syntynyt Christina Mattsdotter Favorin, joka etunimistä päätellen ei pistänyt pahakseen puhua ruotsia, joka oli suuresti muotia Suomessa tuohon aikaan.
Heidän poikansa Jakob Johan Karlsson Mittler ei jäänyt Hämeenlinnaan, vaan muutti Mynämäen seudulle, jossa elettiin ja avioiduttiin pienissä piireissä 1900-luvulle asti. Fennomanian kultaisella kaudella 1800-luvulla suvun jäsenten etunimet ja vähän sukunimetkin vaihtuivat suomalaisiksi, eikä ruotsinkielisestä elämäntavasta jäänyt jäljelle minkäänlaista muistoa. Jos sellaista oli koskaan ollutkaan kotipuolessa. Hienostelu ruotsinkielisyydellä oli kerran muotia, ja sitten se meni pois muodista.
Kun jokaisessa sukupolvessa tapahtuva avioituminen suomalaisen kantaväestön edustajan kanssa puolittaa maahanmuuttajan etnisen taustan osuuden pariskunnan lasten perimässä (ja ehkä vähän kulttuurissakin), 2000-luvulle tultaessa suvun jäsenet kahdeksannessa polvessa Carl Mittlerin jälkeen (ja 11. polvessa Eschil Mittlerin jälkeen) ovat etniseltä taustaltaan noin 99.6% kantasuomalaisia, 0.3% ruotsalaisia ja 0.1% saksalaisia.
Silti sukunimi on saksalainen, vaikka suvun etnisestä taustasta vain 0.1% periytyy jostain Saksan suunnalta. Tämä on suhteellisuuden harha, joka liittyy ”ulkomaisiin sukuihin” tai ”tietyn henkilön jälkeläisiin” varsin yleisesti. Tässä tapauksessa 99.6% suvun nykyisestä etnisestä taustasta on peräisin kantasuomalaisilta naisilta, mutta heitä ei lasketa patriarkaalisessa näkökulmassa, jota sukututkimus ja suvun käsite noudattaa tyypillisesti.
Tällaista oli maahanmuuttajien integroituminen yhteiskuntaan menneinä aikoina. Suvun kulttuurinen identiteetti ja kieli vaihtuivat ensin saksalaisesta ruotsalaiseksi, ja sitten ruotsalaisesta suomalaiseksi. Kansa ja sen kulttuuri olivat suurempia kuin siihen muuttanut mamu. Ja tämä kelpasi maahanmuuttajalle. Outoa se olisikin, jos suvun kulttuurinen identiteetti ja kotona puhuttu kieli olisi edelleen saksalainen, vaikka vain 0.1% suvun etnisestä perimästä on saksalaista nykyään.
On myös toisenlaista maahanmuuttoa, sellaista jossa ei ole aikomusta integroitua osaksi kansaa ja kulttuuria, vaan maahantulija haluaa edustaa alkuperäistä etnistä identiteettiään jatkossakin, toisen kansan keskuudessa, omasta tahdostaan. Jotta kansa voisi säilyä olemassa, katoamatta geenien ja kulttuuristen tapojen avaruuteen siten kuin Eschil Mittlerin alkuperäinen identiteetti katosi sukupolvien saatossa, kansan täytyy haluta säilyttää oma erillinen identiteettinsä, ja mielellään myös tietoisesti vältellä avioliittoja kantaväestön kanssa. Juutalaiset ja romanit ovat erityisen kuuluisia tällaisesta ajattelutavasta. Vielä modernina aikanakin sekulaarien juutalaisten järjestöjen tärkeimpiä keskustelun aiheita ajankohtaisella agendalla on huoli siitä, että muukalaisina länsimaissa asuvat kansan jäsenet avioituvat kantaväestön kanssa, ja menettävät yhteyden esi-isiensä kulttuuriseen identiteettiin.
Ollakseen juutalainen (juutalaisten järjestöjen ja Israelin valtion tulkinnan mukaan), henkilöllä ei tarvitse olla juutalaista isää ja äitiä. Riittää jos hänen äitinsä on juutalainen. (Raamatun aikoihin ajattelutapa taisi olla patriarkaalisempi, sukulinja laskettiin vain isän kautta.) Eschil Mittlerin sukulinjan tarkastelun kautta voimme huomata, että seka-avioliitot kantaväestön kanssa voivat aiheuttaa sen, että henkilön juutalainen perimä on todellisuudessa vain joitakin prosentteja, jopa prosentin kymmenyksiä, ja silti hän täyttää ”juutalaisen etnisen taustan” viralliset kriteerit. Näin suuria suhteellisuuden harhoja sisältyy joskus ihmisen etnisen taustan (tai ”rodun”) käsitteeseen, kun sukulinjaa tarkastellaan vain patriarkaalisen tai matriarkaalisen linjan kautta.
Suomen yhteiskunta on viime vuosikymmeninä alkanut kehittyä monikulttuuriseksi. Ruotsin yhteiskunnasta nyt puhumattakaan. Käytännössä se tarkoittaa, että maahan muuttaa melko lyhyessä ajassa paljon sellaisia ihmisiä, jotka omasta tahdostaan haluavat säilyttää alkuperäisen etnisen identiteettinsä, myös jatkossa, integroitumatta kantaväestöön ja maassa vallitsevaan kulttuuriin. Toisaalta se on kansakunnallemme uusi asia, ja toisaalta sitä on tapahtunut jo kauan ennenkin, ainakin niin kauan kun romaneja on vaeltanut Suomen alueella, pysytellen huolellisesti omien sukujensa sosiaalisessa kontekstissa.
Jokainen pohjoismaa suhtautuu tilanteeseen eri tavalla. Ruotsi on valinnut laissez faire -linjan, kun taas Tanskassa pohditaan maahanmuuttajien integroitumisen aktiivista edistämistä ja jopa velvoittamista lakisääteisesti. Asiasta väännetään kättä oikeiston ja vasemmiston välillä, mutta toisaalta myös joidenkin konservatiivisten maahanmuuttajien ja heidän liberaalien kouluikäisten lastensa välillä.
Onko kansalla oikeus edellyttää maahanmuuttajien integroitumista? Tai onko maahanmuuttajilla oikeus vastustaa omien alaikäisten lastensa integroitumista? Onko suomalaisella kulttuurilla arvoa, jota pitäisi suojella? Onko maahanmuuttajien kulttuurilla arvoa, jota pitäisi suojella? Kas siinä vaikeita ja ajankohtaisia kysymyksiä, jotka eivät tulleet Eschil Mittlerille edes mieleen, kun hän tapasi kauniin 18-vuotiaan Brita Wijkmanin Tukholmassa vuonna 1628.
Rikkaalla mamulla ja rikkaalla kantasuomalaisella on sama kulttuuri, mutta rikkaalla ja köyhällä suomalaisella on eri kulttuuri.
Ilmoita asiaton viesti
Mielenkiintoinen historiikki.
Mamuja tulee koskea pari yksinkertaista vaatimusta. Muuttaja tulee maahan laillisesti, elättää itsensä ja noudattaa lakejamme. Jos hän on turvapaikanhakija, hän suostuu palaamaan kotimaahansa sen elinolojen rauhoituttua.
Ilmoita asiaton viesti
Turvapaikan hakijoiden kohdalla julkinen keskustelu on sen näköistä, aivan kuin olisi ”kerran turvapaikan hakija, aina turvapaikan hakija”. Suomen kansalaisuuden hakemisen kriteereissä ei mainita turvapaikanhakijan statusta, joten jos on opiskellut suomea sen verran kuin vaaditaan, kai he kansalaisuuden saavat noin viiden vuoden oleskelun jälkeen? Siinä tapauksessa jokainen turvapaikan hakija joka haluaa Suomen kansalaisuuden, kyllä pystynee täyttämään sen kriteerit viidessä vuodessa jos tosissaan yrittää.
Ilmoita asiaton viesti
Jokaisella ihmisellä on oma kotimaansa ja oma kulttuurinen perimänsä.
Entisellä turvapaikanhakijallakin viimeistään ikääntymisen myötä kaipuu takaisin omaan kotimaahan ja omaan kulttuuriin lisääntyy ja osalla tämä realisoituu muuttona takaisin lähtömaahan mikäli tämä on suinkin mahdollista.
Saattaa jopa olla, että parhaiten uuteen kotimaahansa integroituneet ovat niitä paluumuuttajia.
Oma maa mansikka, muu maa mustikka.
Ilmoita asiaton viesti
Aika vähäistä on paluumuutto suhteessa työperäiseen alkuperäiseen poismuuttoon. Sille tielleen ovat jääneet suurin osa Ruotsiin tai Amerikkaan tulevaisuutta etsimään lähteneet. Siellähän on omat lastenlapset koulussa ja omat lapset työelämässä, mihinkäs eläkeläinen omien rakkaidensa luota lähtisi. Kuka pitäisi huoltakaan, kunnan vanhainkoti? Oma maa mansikka, oma perhe kirsikka kakun päällä.
Ilmoita asiaton viesti
Totta tuokin.
Ilmoita asiaton viesti
Voihan olla niinkin etta Suomessa syntynyt ei integroidu suomalaiseen yhteiskuntaan. Koskaan. Ended rahasta.
Ilmoita asiaton viesti
Sitähän nuo yrittävät tehdä kun hakemuksia käsittelevät.
Ilmoita asiaton viesti
> hänen pitää palata kotimaahansa uhkan poistuttua
Tuo ei taida olla todellisuus? Ainakaan julkisessa keskustelussa en muista kuulleeni mitään pakolaisten palauttamisesta kotimaihinsa lain velvoittamana siksi että tilanne siellä on rauhoittunut. Yleensä keskustelua on vain siitä, myönnetäänkö turvapaikka alunperinkään vai ei. Voi olla että minulla on jäänyt jotain huomaamatta ja ymmärtämättä.
Ilmoita asiaton viesti
Alan käsitteet ovat nykyisessä keskustelussa sekaantuneet aika pahasti. Perinteisin pakolainen on kai sellainen, joka juoksee rajan yli luotisateessa (tai nälän pakottamana), ja saa maasta turvaa, kunnes tilanne on rauhoittunut. Toinen tyyppitapaus voisi olla esittämiensä ajatusten vuoksi vainottu kirjailija. Tuossa jälkimmäisessäkin tapauksessa perusoletus on se, että kirjailija palaa kotiinsa, kun tilanne rauhoittuu.
Molemmissa tapauksissa voi kuitenkin käydä niin, että henkilö avioituu maassa oleskelunsa aikana, tai paluumahdollisuutta kotimaahan ei enää kohtuullisessa ajassa ole, ja henkilö jää siksi pysyvästi maahan. Tämä on kai periaatteessa kuitenkin poikkeustapaus, vaikkakin pitkäaikaisten konfliktien kohdalla aika yleinenkin tapaus.
Turvapaikka voi siis joskus muuttua kansalaisuudeksi, mutta teoriassa ensisijainen ratkaisu on paluu kotiin heti kun se on mahdollista.
Pakolaisuus ei ole sama asia kuin siirtolaisuus. Pakolaisuudessa siirrytään maasta toiseen siksi, että on jokin vaaran vuoksi pakko siirtyä, ei siksi että vain haluttaisiin siirtyä.
Ilmoita asiaton viesti
Tuosta unohtui meille suomalaisille edelleen merkittävin pakolaisuuden muoto: varmaa sotaa, vainoa ja kodin ja omaisuuden pakkoluovutusta sekä todennäköistä luokkavihollisena langetettua keskitysleiri- tai kuolemantuomiota pakoon omasta kotimaastaan oman kotimaansa avustamina kotimaansa vapaisiin osiin evakuoidut 430.000 karjalaista ja petsamolaista 1939-40 ja 1944, jotka jälkeläisineen yhä odottavat kv. tai edes oman valtionsa toimia laillisen kotiseutu- ja omistusoikeutensa palauttamiseksi eli käytännössä Viipurin läänin ja Petsamon laittoman venäläismiehityksen väistymistä.
Ilmoita asiaton viesti
On totta, että tuolloin Suomessa oli varsinainen pakolaisbuumi. Nuo pakolaiset eivät tosin joutuneet pakenemaan vieraaseen maahan, ja valtio jopa organisoi tuota pakoa. Periaatteessa nuo pakolaiset olisi pitänyt palauttaa koteihinsa tilanteen rauhoituttua. Ja niinhän siinä oikeastaan kävikin välirauhan aikana. Mutta maailman tapahtumat johtivat kuitenkin siihen, että pakolaisuus muuttui pysyväksi asumiseksi muualla, ja nyt palaamassa olisi lähinnä noiden pakolaisten lapsia, lapsenlapsia ja vielä heidän lapsiaan.
Ilmoita asiaton viesti
”Nuo pakolaiset eivät tosin joutuneet pakenemaan vieraaseen maahan”
– Eivät teknisesti ainakaan tai muutenkaan täysimääräisesti. Kuitenkin murre ja piirakanrypytystavat ja asuinseutu vaihtui, eikä uusi monille vain sanomalehdistä ja radiosta tuttu Suomen kolkka ollut kotiseutu. Se oli heille mahdollisen väliaikaiseksi jäävä kortteeriasumus useimmille aina 1950-luvulle asti, jolloin vielä Porkkalan palauttamisen jälkeen jotkut uskoivat Kekkosen voivan palauttaa ei-ruotsinkielisiäkin suomalasiten kotiseutuja. Yritti kai 1960-luvun lopulla mutta Aleksei Kosygin ja Brezhnev vai miten se nyt meni, eli ei edes Samaan kanavaa takaisin Viipuriin asti.
Ilmoita asiaton viesti
Eschil oli melko yleinen etunimi kaikissa pohjoismaissa, Suomessakin, sekä Keski-Euroopassa.
Ilmoita asiaton viesti
Isäni toinen nimi oli Eskil, luultavasti muunnos tuosta Escilistä.
Ilmoita asiaton viesti
Eskil on modernimpi versio, jo 1800-luvulla suositumpi muoto.
Ilmoita asiaton viesti
”Pikkuhiljaa voimme alkaa olla huolissamme siitä, että kantasuomalaisetkaan eivät integroidu yhteiskuntaamme”. Janne, tämä on aivan oikea huomio!! Pian kantasuomalaiset pakotetaan omaksumaan mamujen kulttuuri. Näin käy aina niissä yhteiskunnissa, joissa muslemit ovat päässeet valtaan. Tiedätkö yhtään valtiota muslimivaltiota, jossa muilla olisi mitään sanomista.
Merkkejä tästä on jo ilmassa; lakupaperit piti muuttaa, suvivirren veisaaminen halutaan kieltää, muslemit valtaavat parhaat ajat uimahelleista, muslimit valtaavat parhaat asunnot, jne, jne.
Köyhä tai rikas, näin käy jos emme pidä puoliamme.
Ilmoita asiaton viesti
Kulttuuri voittaa viime kädessä aina, ellei vastaan ottavan maan kulttuuri ole jo lähtökohtaisesti liian heikko.
Ion otti esimerkiksi romanit ja juutalaiset. Molemmat kulttuurit Suomessa ovat täysin suomenkielisiä. Jotkut vanhemmat ihmiset hallitsevat ehkä romanikieltä tai hepreaa, mutta suomenkieli on pääkieli, jolla pärjätään arjessa. Tapakulttuuri toki säilyy, mutta sekin menettää sukupolvi toisensa jälkeen merkitystään. Romanit eivät ole enää kiertolaisia eivätkä Suomen juutalaiset pidä kipaa päässään arjessa.
Tilanne muuttuu oleellisesti, jos vieras kulttuuri tunkeutuu oman kulttuurin sijaan väkisin tai vieras kulttuuri kutsutaan paikalle niin voimallisena, että se alkaa syrjäyttämään alkuperäistä kulttuuria.
Näin syntyvät rinnakkaisyhteiskunnat, joissa vieraskulttuuri säilyttää asemansa määränsä turvin ja saattaa jopa vahvistaa asemaansa ajan kuluessa.
Silloin puhutaan segregaatiosta. Kyseisillä ihmisillä ei ole minkäänlaista tarvetta tai välttämättä aikomustakaan integroitua, koska he tuovat ”kotimaansa” mukanaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ennenvanhaan ihmisen paikka ja asema yhteiskunnassa ei suinkaan määräytynyt minkään kielen tai kulttuurin tai syntymämaan tai edes ulkonäön perusteella.
Ihmisen paikka yhteiskunnassa määräytyi hänen säätynsä mukaan, oli aatelisia, pappeja, eri ammattien harjoittajia ja talonpoikia, jotka olivat kaikkein alhaisin ihmisluokka. Tosin oli vielä ihmisiä jotka kuuluivat säätyjen ulkopuolelle, piiat ja rengit.
Siihen aikaan mistä blogisti puhuu tuotiin väkeä aktiivisesti Ruotsiin ulkomailta, se johtui siitä että kuningas halusi maansa menestyvän taloudellisesti. Talous oli tärkeää koska kuningas halusi pitää valtansa ja laajentaa valta-aluettaan, mikä merkitsi sotaväen ylläpitoa ja se tuli kalliiksi. Myös kuninkaan hovielämä ja rakennusprojektit tulivat kalliiksi, jos kuningas oli sitä sorttia. Oli toki nuukiakin kuninkaita.
Jokatapauksessa väkeä tuotiin tarkoituksella Ruotsiin ja siis myös Suomeen, joka oli Ruotsin osa, eikä Suomesta ja suomalaisuudesta tai suomalaisesta kulttuurista ollut vielä hajuakaan, ne käsitteet luotiin vasta autonomian aikana. Tuotiin sotataidon erilaisia ammattilaisia, ritareita, upseereita, asetekniikan ammattilaisia, pioneereja. Tuotiin myös siviliammattien harjoittajia, pappeja, hallintovirkamiehiä, käsityöläisiä, kauppiaita. Näin ruotsalaiset vähitellen sivistettiin.
Kansallisista kulttuureista ruotsalaisuudesta tai suomalaisuudesta ei tuolloin vielä tiedetty mitään ja ne ovat loppujen lopuksi tänäkin päivänä vain keksittyä kansallismielistä propagandaa.
Suomessa ei ole mitään kansallista kulttuuria, vaan lähiöiden kerrostaloihmisillä, cityväellä ja maaseudun erilaisilla porukoilla on kaikilla ihan oma elämänsä ja oma todellisuutensa, lähinnä varallisuustasosta riippuen, vaikka ne kaikki tuijottavatkin töllöstä jotain tyhmää tosi-TV:tä, mistä minä puolestani en tiedä yhtään mitään. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
”Talous oli tärkeää koska kuningas halusi pitää valtansa ja laajentaa valta-aluettaan, mikä merkitsi sotaväen ylläpitoa ja se tuli kalliiksi.”
Kun puhutaan sotaväen kustannuksista, niin armeijan ylläpitäminen on sen kalleudesta huolimatta nykyisin halvempaa kuin mitä se oli ennen muinoin.
Hyvänä esimerkkinä oli linjalaiva Wasan rakentaminen, joka tyhjensi Ruotsin kuninkaan kassan ja lopputulemana laiva vieläpä upposi neitsytristeilyllään.
Laivan peruskonstruktiossa itsessään ei ollut mitään vikaa. Syy oli sotahullun kuninkaan, joka halusi laivaan enemmän ja suurempia tykkejä, kuin mihin se oli suunniteltu. Kun laivan painopiste oli liian korkealla ja alakannet tykkiluukut auki tuuletuksen johdosta, niin ensimmäinen voimakkaampi sivutuulenpuuska kallisti alusta niin paljon, että se hörppäsi melkoisen määrän vettä avoimien tykkiluukkujen kautta. Tämä muutti laivan jo alun perin väärää painopistettä entisestään ja laiva kaatui.
Aikana, jolloin kaikki aseet tehtiin käsityönä, suuren armeijan varustaminen maksoi todella paljon. Tästä syystä sotiin saatettiin lähteä ihan vain sodaksi naamioituna ryöstöretkenä, jotta valtion kassavaje saatiin katettua. Vikingit olivat tässä suhteessa rehellisiä. Heille sodan syy oli ryöstäminen ja orjien otto. Viikingit levittivät samalla kulttuuriaan ja myös toivat vaikutteita silloiseen Skandinaviaan muualta. Viikinki Rollosta tuli mm. frankkien kuningas. Tutkijat ovat DNA-löydösten perusteella todenneet, etteivät kaikki Viikingit olleet vaaleita ja sinisilmäisiä. HALOO, Tämä todettiin jo HBO:n Viikingit TV-sarjassa. Viikingithän reissasivat ympäri maailman aina Konstantinopolia myöten. Sieltä sitä tummaa verta tuli kylmään pohjolaan.
Monilla keskiajan ja myöhäiskeskiajan sodilla ei nykyisen käsityksen mukaan ollut mitään järkevää syytä, vaan casus belli saattoi olla kahden serkuksen välinen kiista jostain mitättömästä asiasta.
Suomestahan väkeä oli mukava ottaa ja osin tästä syystä, Ruotsin kuninkaiden tapatettua kymmenin tuhansin suomalaismiehiä tarpeettomissa sodissaan, Suomen väkiluku on huomattavasti Ruotsia vähäisempi.
Aasinsiltana kulttuuriin; Ruotsin kuningas jakoi maata silloisen Suomen maaperältä sotaretkillä kunnostautuneille aatelisille ja upseereille. Näitä peruja ovat mm. Etelä-Suomea Wiipurista Turkuun johtaneen Kuninkaantien varrella olevat kartanot ja ruotsin kielen valta-asema entisaikain Suomessa.
Ilmoita asiaton viesti
”Suomestahan väkeä oli mukava ottaa ja osin tästä syystä, Ruotsin kuninkaiden tapatettua kymmenin tuhansin suomalaismiehiä tarpeettomissa sodissaan, Suomen väkiluku on huomattavasti Ruotsia vähäisempi.”
Luulen että tuo on pelkkä harhakäsitys. Ei ollut olemassa suomalaisia eikä ruotsalaisia, vaan oli Ruotsin kuninkaan alamaisia, aatelisia, porvareita, papistoa, talonpoikia ja renkejä. Ruotsin kuninkaalla ei ollut mitään motiivia sorsia suomalaisia ruotsalaisten kustannuksella, koska mitään eroa niillä ei ollut, ei ollut kansallisuuksia. Kaikki olivat kuninkaalle yhtä arvokkaita tuottamaan verotuloja millä ylläpidettiin hovia, rakennettiin linnoja ja taottiin aseita, sekä ruokittiin ja vaatetettiin sotilaat.
Tietenkin ammattiväki oli kuninkaalle tärkeämpää kuin joku maaseudun väki joka osasi vain maatalouden ammatteja ja siksi sitä väkeä piti tuoda ulkomailta.
Ilmoita asiaton viesti
”Luulen että tuo on pelkkä harhakäsitys.”
Suomen maaperällä asuneet ihmiset tuskin tiesivät asuvansa nykyisin Suomena tunnetussa maassa, mutta he tiesivät kyllä missä kylässä asuivat ja mihin heimoon kuuluivat. Myös sen he tiesivät, etteivät olleet ruotsalaisia tai venäläisiä (novgorodilaisia) koska eivät ymmärtäneet näiden puhetta.
Kartanonherrojen hyveeksi voidaan laskea se, etteivät he yrittäneet pakottaa alustalaisiaan ja torppareita puhumaan ruotsia, vaan useat heistä opettelivat suomen kielen, ainakin sillä tasolla, että kykenivät antamaan näille määräyksiä.
Monet kiihkeät ”fennomaanit” olivat alun perin ruotsinkielisiä.
Ilmoita asiaton viesti
”he tiesivät kyllä missä kylässä asuivat ja mihin heimoon kuuluivat.”
En tiedä tiedettiinkö heimoista kovinkaan paljon. Yleensä se elämä keskittyi omaan kylään. Joskus käytiin kirkossa kinttupolua pitkin kävellen tai soutamalla.
Toisen kylän asukkaat olivat ne vieraat ihmiset joista tiedettiin, koska ne kävivät samassa kirkossa, samoja saarnoja kuuntelemassa. Ne olivat kyläläisille niitä ”vierasmaalaisia” ja eri kylien pojat ja nuoret miehet välillä tappelivatkin keskenään joukkotappeluissa.
Ilmoita asiaton viesti
Kuvauksesi tuon ajan suomalaisten tietämättömyydestä muusta maailmasta ei taida pitää paikkaansa. Suomessa oli maakunnalliset hallinnot jo ennen Ruotsin aikaa, sanoo Suomen kansan historia 1 niminen teos. Kyllä ihmisten näkemys ympäröivästä maailmasta käsitti vähintään maakunnallisen eli suurinpiirtein läänin tason kaiken aikaa, koska sillä tasolla tapahtui vallankäyttöä tai verotusta, ja kansa kyllä huomioi kuka ja missä ja miksi heiltä nyhtää veroa tai antaa heille määräyksiä.
Niinpä Ruotsin vallan alkuaikoina tunnettiin hämäläiset omana joukkonaan, oli sellaisia kuntaa paljon isompia alueellisia yhteenkuuluvuuden käsitteitä.
Ilmoita asiaton viesti
Toki siihenkin aikaan oli ihmisiä jotka liikkuivat laajalti, kuten erilaiset kauppiaat, kulkurit, kerjäläiset, sotamiehet, pakolaiset ja muut sensellaiset. Tietoja kyllä kantautui suuresta maailmasta, mutta ne olivat huhuja joista ei oikein tiedetty pitikö niihin uskoa tai ei.
Varsinaisesti omat kokemukset maailmasta tulivat siitä omasta piiristä, omasta kylästä. Toisen kylän väki kyllä tiedettiin ja vähän tunnettiinkin, mutta ne oli veiraita ja outoja.
Ilmoita asiaton viesti
Itse asissa metsästäjät ja kauppiaat liikkuivat hyvinkin laajasti, jopa satojen kilometrien reissuja, ja metsästäjien ammattikunta oli suuri jo ennen Ruotsin aikaa. Liikkuvuus ja sitä kautta tieto maailmasta oli laajempaa kuin haluat väittää.
Ilmoita asiaton viesti
Itseasiassa olen tutkinut noita asioita oman sukututkimukseni puitteissa. Suomessa oli tuolloin keskiajalla laajoja eräalueita joilla eleli kenties joitain lappalaisia jotka harjoittivat omia perinteisiä elinkeinojaan.
Turkismetsästys oli sekin kuninkaiden sponsoroimaan toimintaa. Rintamailta lähti porukkaa turkismetsästäjiksi erämaihin ja turkikset osti sitten kruunun edustaja.
Ei siellä erämaissa kuitenkaan kovin paljon maailma tullut tutuksi, mutta erämaita vähitellen asutettiin, kun turkismetsästäjät alkoivat polttamaan kaskea, alkoivat kasvattamaan kotieläimiä ja vähitellen raivaamaan pieniä peltoplänttejä, joilla tukivat sitten omaa ammattiaan, sitä turkismetsästystä.
Erämaan asuttajat, ne turkismersästäjät, tulivat eri puolilta, Hämeestä, Savosta, ruotsinkieliseltä pohjanmaalta ja muistakin suunnista. Siellä erämaissa nämä eri kansanosat sitten sulautuivat yhteen ja muodostivat uusia omalaatuisia kulttuuri- ja kielialueita.
Ilmoita asiaton viesti
Sellaiset kuten Tukholmasta kotoisin ollut J.V. Snellman.
Ilmoita asiaton viesti
Kansallisuuksia oli kyllä, kun kerran oli kieliä. Suomalaisiin viitattiin suomalaisina.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen kieli oli tuolloin ruotsin kieli.
Suomen kansankieltä ei ollut olemassa, oli erilaisia murteita joita puhuttiin ja eri murteita puhuvat joutuivat harvoin tekemisiin keskenään ja ymmärsivät toisiaan vaihtelevasti.
Ruotsin kieltä ei myöskään ollut sillä tavalla kuin nykyisin. Ruotsissa puhuttiin erilaisia murteita ja Suomessa puhuttiin erilaisia ruotsin murteita. Ruotsiisa puhuttiin myös erittäin laajasti erilaisia suomen kielen ja saamen kielen murteita.
Keskiajalla latina oli niin suosittu siksi että latinan puhujat pystyivät ymmärtämään toisiaan, ei ollut muita yhtenäisiä kieliä. Kaikkialla muuallakin Euroopassa kuin Ruotsissa kansan kielet olivat erilaisia murteita, eikä ollut mitään yhtenäisiä kirjakieliä, kuten nykyisin.
Toki suomalaiset olivat suomalaisia jos asuivat suomessa, suomalaisia olivat myös suomessa asuneet ruotsin- saksan- ja muunkieliset, riippumatta suvun alkuperästä.
Kansallisuudet ovat varsin tuore ja kansallisuusaatteen mukanaan tuoma keksintö. Ihmiset eivät ennen kuuluneet kansallisuuksiin, vaan olivat erilaisten kuninkaiden ja ruhtinaiden alamaisia, tai jonkun säädyn edustajia ja ihmisen mahdollinen identiteetti määräytyi sen persusteella.
Ilmoita asiaton viesti
Vain ylimystö Suomessa osasi Ruotsia. Tavallinen kansa ei ruotsia osannut, ja nekin jotka osasivat, käyttivät suomea kotikielenä. Niinpä ei ole totuus että ”Suomen kielenä oli ruotsin kieli”, paitsi hallinnollisessa mielessä, pienen eliitin taholla.
Ilmoita asiaton viesti
Entäs Suomen ruotsinkielinen väestö?
Kaikki tärkeät asiat tehtiin ruotsiksi, myös väestökirjanpito suomenkielisissä kunnissa. Ruotsinkielen valta-asema jatkui myös autonomian aikana.
Tosin ruotsinkielikään ei ollut kovin arvostettu kieli. Ylimystö, papisto ja porvaristo, joka oli alunpitäen tuotettu Euroopasta, suosivat myös saksaa ja ranskaa ja niitä opiskeltiin paremmissa piireissä, lasten oli hyvä oppia sivistyskieliä. Pappien ja lääkärien oikea kotikieli oli latina.
Ilmoita asiaton viesti
Ruotsinkielinen väestö asui siellä missä nykyäänkin, eli hyvin pienellä osalla Suomen alueesta. He elivät ruotsinkielistä elämää, mutta ruotsalaisia he olivatkin, melko tuoreesti Ruotsista muuttaneita.
Ilmoita asiaton viesti
Se ruotsinkielinen väestö oli samalaista kuin suomenkielinenkin talonpoikaisväestö, ei siis mitään yläluokkaa, vaan tavallisia maajusseja ja kalastajia jotka puhuivat omaa käsittämätöntä ruotsin kielen murrettaan. Heillekin kruunu tuotti papit ja nimismiehet ja aateliset jostain muualta, joko suoraan keski-euroopasta, tai sitten jo ruotsalaistuneita alunpitäen ulkomaalaisia aatelissukuja.
Sieltä Ruotsista lähetettiin Suomeen ehkä ne aatelissukujen mätämunat tai muuten sellaiset joista oli syytä päästä vähän eroon. Mutta se on jo eri juttu.
Mutta ei Suomi siinä asiassa poikennut muusta Ruotsista, joka oli iso maa jossa riitti syrjäseutuja jonne lähettää aatelissukujen mätiä omenoita. Tukholman seutu ja kuninkaan hovi oli se paikka minne sitten koottiin ne penalin kaikkein terävimmät kynät.
Ilmoita asiaton viesti
Pitää muistaa sekin että tuolloin keskiajalla nykyisen Ruotsin alueella eleli ja asui paljon erilaisia suomemkielisiä ryhmiä ja saamenkielisiä ryhmiä jotka eivät vieläkään ole kokonaan ruotsinkielistyneet, huolimtta ruotsalaisesta kielipolitiikasta, jolla kieltä nimenomaan pyrittiin yhtenäistämään, toisin kuin Suomessa.
Tilanne erilaisten kieliryhmien osalta oli siis keskiajalla suurinpiirtein sama nykyisen Suomen ja nykyisen Ruotsin alueilla, toki niin että erilaiset ruotsinkielen murteet olivat Ruotsin puolella vallitsevia ja eriliset suomen kielen murteet Suomen puolella vallitsevia. Yhteistä kirjakieltä, siinä mielessä kuin nykyään, ei oikein ollut, vaan vallitsi kielten ja murteiden sekasotku, kuten raamatussakin on kerrottu, kertomuksessa baabelin tornista ja sen jälkiseuraumuksista.
Ilmoita asiaton viesti
Olet oikeassa. Suomalaisuus perustui jo keskiajalla yhteiseen kieleen. Tämä Suomi tuohon aikaan ylsi etelästä ainakin Oulun tasoon.
Vihavaisen väite suomalaisuuden synnystä vasta 140 vuotta sitten on puppua. Hän sotkee valtiokäsitteen ja kansallisuustunteen pahemman kerran ja unohtaa, että suomenkielisen kirjoituksen puuttuminen esti kirjallisen perimän synnyn pitkään vielä Agricolan Raamatun käännöksen jälkeen.
Ilmoita asiaton viesti
”Kun puhutaan sotaväen kustannuksista, niin armeijan ylläpitäminen on sen kalleudesta huolimatta nykyisin halvempaa kuin mitä se oli ennen muinoin.”
Totta. 90% porukasta viljeli maata. Sitten oli lähes 10% joilla oli miekat ja ne vahtivat sitä 90%, ja hyökkäiltiin muualle.
Ruudin käyttöönotto vähensi armeijan kustannuksia kun musketteja tarvitsi vähemmän kuin jousimiehiä samaan lopputulokseen, mutta ukkoja tarvitsi edelleen paljon. Toiminta kun perustui yhteislaukaukseen ja lataaminen oli hidasta. Teknologinen kehitys on tuntuvasti vähentänyt armeijan kustannuksia.
”Heille sodan syy oli ryöstäminen ja orjien otto.”
Ei ihan. Se joku arabi kirjoitti viikingeistä, että viskasivat vauvoja mereen ja että oli vähän ”liikaa” ihmisiä. Ja mitenkäs menikään periminen, että vanhin poika peri tilan.
Niin sitä oli sitten aika paljon jengiä tarvitsemassa elintilaa, että viikingit myös lähtivät raidaamaan niin että jäivät uusille asuinsijoille.
”Suomestahan väkeä oli mukava ottaa ja osin tästä syystä, Ruotsin kuninkaiden tapatettua kymmenin tuhansin suomalaismiehiä tarpeettomissa sodissaan, Suomen väkiluku on huomattavasti Ruotsia vähäisempi.”
Tässä on sellainen juttu että kun se vihollinen oli useinkin idässä päin niin ei ollut mitenkään sattumaa, että armeijoita varustettiin valtakunnan itäisissä osissa ja siellä tehtiin linnoituksia.
Ilmoita asiaton viesti
> Kantaruotsalaisen aseman jo saavuttaneen suvun edustajasta tuli taas kerran maahanmuuttaja.
Ehkä Carlia pitäisi kutsua mieluummin maakuntaanmuutajaksi tai maassamuuttajaksi, sillä yhden valtion sisällähän hän muutti?
> Kulttuurishokki taisi kuitenkin olla pieni, koska Hämeenlinnan seudulta löytyi vaimoksi Hattulassa syntynyt Christina Mattsdotter Favorin, joka etunimistä päätellen ei pistänyt pahakseen puhua ruotsia, joka oli suuresti muotia Suomessa tuohon aikaan.
Päättelisin noin mieluummin sukunimestä, sillä tuohon aikaan tapana taisi olla, että puhtaasti suomenkielistenkin nimet kirjattiin kirkonkirjoihin ruotsinkielisessä muodossaan. Myös myöhempien jälkeläisten (paremmin tunnettu) kieli kertoo varmasti paljon aiempien polvien kielestä.
Ilmoita asiaton viesti
”Päättelisin noin mieluummin sukunimestä, sillä tuohon aikaan tapana taisi olla, että puhtaasti suomenkielistenkin nimet kirjattiin kirkonkirjoihin ruotsinkielisessä muodossaan. Myös myöhempien jälkeläisten (paremmin tunnettu) kieli kertoo varmasti paljon aiempien polvien kielestä.”
Keskiajalla ei suomenkielisiä sukunimiä edes ollut, paitsi itäsuomessa. Etunimet eivät olleen Matteja tai Maijoja, vaan kirkonkirjoissa luki Matts, Margit, tai jotain muuta ulkomaalaisen kuuloista. Siitä ei ehkä ole edes tietoa miten ihmiset toisiaan oikeasti nimittelivät, siis luonnossa.
Ilmoita asiaton viesti
Lännessä mentiin tosiaan paljolti talojen nimien mukaan – jotka sitten aikanaan saatoivat muuttua sukunimiksikin.
Ilmoita asiaton viesti
Kirkonkirjoissa oli kyllä merkitty joskus talo ja joskus kylä, mutta nimen kohdalla luki sukunimen kohdalla isän nimi, muodossa jonkin poika, esimerkiksi. Matts Mattson.
Kirkonkirjojen merkintätavat poikkeavat toisistaan huomattavasti, riippuen paikkakunnasta, papista ja ilmeisesti papin humalatilasta.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvin usein sukunimeä ennen on isän nimestä väännetty jotainsson, kuten näkee blogin esimerkeistäkin.
Ilmoita asiaton viesti
Kirkonkirjoissa se isän nimestä väännetty sukunimi ei kyllä periintynyt vaan kallen poika matti oli matti kallenpoika ja matin poika ja kallen pojanpoika pekka oli pekka matinpoika, eikä pekka kallenpoika. Nimet tosin olivat kirkonkirjoissa muodossa Carl, Mats ja Peter ja matinpoika kirjoitettiin Matsson ja kallenpoika kirjoitettiin Carlsson.
Ruotsinkielisiä sukunimiä tuli suomenkielisille sotamiehille siksi kun heille annettiin ne nimet ruotuväessä. Jotkut palasivat Ruotsin sotareissuilta, ei toki kovin moni, jatkamaan sukuaan kotipitäjäänsä. Useammat sotilaat kuolivat sotareissuillaan nälkään, ylirasitukseen ja tauteihin kuin saivat surmansa vihollisen käsissä, tai vihollisen aiheuttamien vammojen jälkitauteihin.
Ilmoita asiaton viesti
Blogin keskeisenä henkilönä oleva ratsumies on itse asiassa vaihtanut nimensä kokonaan armeijassa, hän tuli Suomeen vuonna 1721 nimellä Jöns Abborre, ja vasta myöhemmin hänen oikea henkilöllisyytensä paljastui Suomessa, varmaankin avioliiton solmimisen yhteydessä oli pakko esiintyä todellisena henkilönä joka löytyy kirkonkirjoista. Sukututkijat pitävät sitä hyvin epätavallisena, että Ruotsin sotaväessä olisi annettu uusi sukunimi jolla ei ole mitään yhteyttä todelliseen sukunimeen, ja olettavat että tässä oli henkilökohtaisia syitä ns. kadota jäljettömiin ja tavoittamattomiin Ruotsista.
Ilmoita asiaton viesti
Melkoinen määrä integroitumistarinoita siis jo pelkästään tuosta länsisuuntalähteestä. Milloin aletaan ottaa esiin vai eikö lainkaan itäsuuntatekijöitä? Venäjä valtasi Suomenniemen länsirannikkoa myöden joksikin toviksi jo 1700-luvun alussa, josta on historiamerkintöjä mm. Ison vihan otsakkeilla. Itäveljet tappoivat siellä yhtenä vuorokautenakin enemmän suomalaisia kuin kai koko häjykulttuuri, ja veivät orjiksi isovenäläisten jo siihen mennessä valtaamille alueille sekä Krimille ja muualle itämaille joissa orjuutta vielä Venäjän ohella koraania tulkiten harjoitettiin.
Viikingit jotka perustivat ensimmäiset Venäjän nimelläl Rus (sanasta rodhsmenn eli airomiehet, ruotsit) toivat jo paljon aiemmin Pohjanmaallekin porukkaa jostain Konstantinopolin mailta, mikä näkyy yhä ehkäpä arviolta Lauri Tähkän näköisten ei-suomalaisissa piirteissä. Viipurin lääni on ollut ryssän vallan alla vuosisadan kauemmin kuin muu Suomi, mikä näkyy venäläistetyissä nimissä ja niiden takaisinsuomennoksissakin, kun lääni palautettiin muun Suomen yhteyteen 1812.
Viipurin läänin ja Petsamon sekä äiti- että isä haplolinjat että äidinkieliolot muuttuivat perkeleellisen järisyttävällä ja rikollisen keinotekoisella tavalla 1939-40 ja 1944. Noilla alueilla ei enää eikä vieläkään edes saa vaikka ehkä voisikin puhua suomea tai ruotsia tai karjalaa tai kolttasaamea, vaan pitää puhua jostain helvetin Kaukasukselta Pohjolaan ryöstöretkille tulleiden isovenäläismaahantunkeutujien kieltä samoin kuin Mustajoella (Moskova) ja muilla suomalaiskansojen omilla mailla. Putinin syytä pitkalti muuten että näin yhä, mutta paljolti myös löperön maahantunkeutujaryssävallan pohjolan vastarintaliikkeen hajanaisuuden ja kaikenmaailman venäjäntrollien.
Ilmoita asiaton viesti
Suomeen on integroiduttu idästäkin. Kansojen välinen valtataistelu on vähän eri aihe kuin integraatio. Suomi vallattiin moneen kertaan, milloin Venäjän tai Novgorodin, milloin Ruotsin, milloin saksalaisten, milloin Tanskan toimesta (jopa kilpailevana tahona Ruotsia vastaan). Kun lähialueelta löytyi niin monta sotilasmahtia jotka olivat meitä vahvempia, olimme kuin lastu laineilla, muiden armoilla. Lopulta suomalaisille kävi paljon paremmin kuin useimmille muille kansoille vastaavassa kolonialismin puristuksessa eri puolilla maailmaa. Niitä kansoja on paljon, jotka kolonialismi pyyhkäisi kokonaan maailmankartalta. Karjalan kansa on pian liittymässä siihen joukkoon, puhumattakaan muista pienistä suomensukuisista kansoista nyky-Venäjän alueella. Siitä perspektiivistä katsoen Suomelle kävi hyvin, suorastaan moukan tuuri.
Ilmoita asiaton viesti
Näin kävi myös minun suvussani Mynämäellä, että ruotsinkielisen sukunimen tilalle otettiin sen torpan suomenkielinen nimi, jossa asuttiin.
Ilmoita asiaton viesti
> Onko kansalla oikeus edellyttää maahanmuuttajien integroitumista?
Ei, mutta voi edellyttää, että elävät maassa maan tavalla.
Ulkoinen käytös pitää siis sopeuttaa sopivissa määrin, mutta ei pidä edellyttää saunomista tai oman (yhteiskuntaa haittaamattoman) kulttuurin syrjäyttämistä suomalaisen kulttuurin tieltä.
> Tai onko maahanmuuttajilla oikeus vastustaa omien alaikäisten lastensa integroitumista?
On. Mutta myös lasten tulee elää maassa maan tavalla.
> Onko suomalaisella kulttuurilla arvoa, jota pitäisi suojella?
On.
> Onko maahanmuuttajien kulttuurilla arvoa, jota pitäisi suojella?
On. On hienoa, että romanit käyttävät Suomessa edelleen ylpeästi perinnepukujaan. (”Suomalaisten” oma tilanne on tässä suhteessa huonompi.)
> Kas siinä vaikeita ja ajankohtaisia kysymyksiä …
Nuo kysymykset eivät olleet oikeastaan vaikeita vastata (periaatteellisella tasolla), vaikka asiaan toki liittyy käytännössä paljon erilaisia ristiriitoja.
Ilmoita asiaton viesti
> Suomen yhteiskunta on viime vuosikymmeninä alkanut kehittyä monikulttuuriseksi. Ruotsin yhteiskunnasta nyt puhumattakaan. Käytännössä se tarkoittaa, että maahan muuttaa melko lyhyessä ajassa paljon sellaisia ihmisiä, jotka omasta tahdostaan haluavat säilyttää alkuperäisen etnisen identiteettinsä, myös jatkossa, integroitumatta kantaväestöön ja maassa vallitsevaan kulttuuriin.
Ongelma syntyy tuossa kai lähinnä muutoksen nopeudesta. Muutama sata muunkulttuurista vuosisadassa on ihan eri asia kuin suuret väestöjen liikkeet. Kantaväestö voi kokea ahdistusta, jos näkee kulttuurinsa muuttuvan tai katoavan silmiensä edessä. Jos muutos on hidasta, puhutaan vain mielenkiintoisista kulttuuria rikastavista uusista vaikutteista.
Ilmoita asiaton viesti
On kaksi tai kolme tekijää joilla on vaikutusta: tulijoiden määrä ja nopeus, jumittaako filtterin suulle vai vuotaako sulavasti läpi, ja tulijoiden oma tahtotila, ja ehkä lopulta myös kantaväestön tahtotila hyväksyä joukkoonsa.
Ilmoita asiaton viesti