Onko Veikkaus Oy urheilun nöyrä renki vai määräilevä isäntä?

Normaalissa tilanteessa (ennen korona-epidemiaa) Veikkaus Oy on perinteisesti jakanut rahaa urheiluun noin 200 miljoonaa euroa vuosittain. Jos ei kovin pikkutarkasti lasketa, tämä vastaa suurinpiirtein sitä rahasummaa, jonka Veikkaus tekee voittoa urheiluun kohdistuvasta vedonlyönnistä. Moni ajattelee asian siten, että Veikkaus ei oikeastaan edes tue urheilua, vaan urheilu tienaa itse sen rahan Veikkaukselle, jolla Veikkaus tukee urheilua.

Täysin erilainen tilanne on muiden sosiaalisten yhdistysten kohdalla, joiden menestyksestä kansa ei lyö vetoa. Ne saavat puhdasta tukea ilman osallisuutta tulojen ansaitsemiseen. Muut rahapelit kuin urheiluun kohdistuva vedonlyönti (lotto, peliautomaatit jne.) ruokkivat ne loput sosiaaliset Veikkauksen edunsaajat, kun urheilu on ensin ruokittu omilla tuloillaan.

Oikeasti tällaista rahojen korvamerkintää ei tosin ole olemassa. Paitsi ravien kohdalla, historiallisista syistä. Hevosmiehet saavat korvamerkityn osansa matemaattisella tarkkuudella. ”Sen mikä heille kuuluu.” Sen minkä he ovat tienanneet — jos se lasketaan ”tienaamiseksi”, että ihmiset lyövät ahkerasti vetoa ravien voittajasta, ja häviävät rahaa veikattuaan väärin.

Muiden urheilulajien kohdalla tilanne lienee varsin sekalainen. Joku urheilulaji saattaa ”tienata” vedonlyönnin tuottoja enemmän kuin se saa tukea Veikkaukselta. Moni pienempi urheilulaji saa Veikkaukselta tukea, vaikka kyseinen laji tai liiga ei ole ollenkaan mukana Veikkauksen kohteissa.

Mutta kumpi oli ensin: muna vai kana? Raveille korvamerkitty 40 miljoonaa vuodessa ruokkii ammattimaista ekosysteemiä, joka tuottaa viihteellisiä urheilutapahtumia (raveja), jotka innostavat kansalaiset lyömään vetoa ja häviämään rahojaan. Juuri mitkään naisten liigat, tai niinkään suuret lajit kuin salibandy, eivät pysty rahoittamaan itselleen tarpeeksi ammattimasta ekosysteemiä, joka tuottaisi tarpeeksi viihteellisiä urheilutapahtumia, jotta se innostaisi kansalaisia lyömään vetoa ja häviämään rahojaan paljon niihin kohteisiin.

Onko raviurheilu dinosaurus, muinaisjäänne, joka ”elää enää apurahoin” (kuten jazz-musiikki, Eppu Normaalin mielestä)? On täysin selvää, että eri urheilulajit ja liigat (varsinkaan naisten sellaiset) eivät ole tasavertaisessa asemassa rahoituksen osalta. Ja kun ei ole rahaa, ei pystytä tuottamaan ammattimaiseen tyyliin tarpeeksi viihteellistä urheilua. Ilman ammattimaista viihdettä ei tule rahaa. Ja ilman rahaa ei ole resursseja tehdä ammattimaista viihdettä. Kun ei ole kanaa, ei ole munaa. Mutta sitä munaakaan ei voi saada, jos ei ole ensin kanaa, jolta sen munan saisi.

Epäilen, että urheilulajien ja erilaisten liigojen saama valtion tuki olisi aiheellista kilpailuttaa jotenkin neutraaleista lähtökohdista. Uudenlaista urheilua nykyisen sukupolven moderniin makuun. Pokkuroimatta dinosauruksia ja pyhiä lehmiä, jos ne eivät pärjää vertailussa ja avoimessa kilpailussa — kun myös muut lajit saavat tasavertaiset taloudelliset mahdollisuudet menestyä ja osoittaa kiinnostavuutensa.

+2
IonMittler
Sitoutumaton Vantaa

Moniulotteisen demokratian puolestapuhuja. Kansan tahto on moniulotteinen, ja pääsee kunnolla oikeuksiinsa vain jos myös päätöksenteko on riittävän moniulotteista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu