Onnea ylioppilaille — minä en yltänyt valkolakkiin asti

Harkimo antoi blogissaan kannustusta kaikille niille, jotka saivat tänään käteen koulutodistuksen tai yo-tutkinnon huonoilla arvosanoilla. Harkimon keskiarvo peruskoulussa oli kuulemma 6,3. Minulla oli peruskoulun päästötodistuksen keskiarvo 9,3 ja Mensan jäsenkirja kaapissa — mutta valkolakkiin asti ei kantanut mielenkiinto opiskeluun niistä lähtökohdista. Ilman valkoista lakkia kävelen vappuisin. En ole kunnioittanut myöskään yliopistoja läsnäolollani.

Jos Suomessa olisi käytössä lahjakkaiden lasten nopeasti etenevät erityisluokat, lopputulos olisi todennäköisesti ollut toisenlainen. Koulu on uuvuttavan hidas laitos nopeille oppijoille, jos se on sitä myös erityisen hitaille oppijoille. Mutta jos tärkeintä on väestön tasapäistäminen, kai se sitten on tärkeintä.

Ala-asteen kuudenella luokalla, kun en vielä nukkunut pulpetissa tai piirtänyt sarjakuvia kirjan marginaaliin päivät pitkät, tein ajankuluksi matematiikan kirjan tehtävät koko lukuvuoden loppuun asti jo ennen joulua. Vaikka kevätkauden aiheita ei oltu edes opetettu vielä. Opettaja kun huomasi sen, hän syytti minua opettajan kirjan kopioimisesta välituntien aikana, ja mätkäisi numeron alennuksen. Jos Harkimolla oli taistelunsa koulussa lukihäiriön kanssa, on niitä taisteluita toisenlaisiakin.

Lukion ensimmäisellä luokalla sain kutsun lukiolaisten Suomen matematiikka-maajoukkueeseen. En mennyt. Matematiikka ei ole minun juttuni, koen sen tylsänä. OP-pankkiryhmä kutsui minut myös Nuoret Supertutkijat -leirille seuraavana kesänä. En mennyt sinnekään, kuulosti jotenkin nörtiltä, ja nörtin näköisiäkin ne olivat, monet stipendin saajista OP-ryhmän edustustiloissa. Sitä paitsi minulla oli kivempaa tekemistä suunniteltuna sille viikonlopulle. Lomareissu Saksaan kavereiden kanssa urheilun merkeissä. En kadu hetkeäkään, että elin teini-iässä nauttien siitä hetkestä, kantamatta huolta huomisesta. Tulee se huominen kuitenkin vastaan joskus. Ja sitten keksitään jotain.

Hyvää loppuelämää myös kaikille niille, joiden jaksaminen ei riitä valkolakkiin asti.

+3
IonMittler
Perussuomalaiset Vantaa

Moniulotteisen demokratian puolestapuhuja. Kansan tahto on moniulotteinen, ja pääsee kunnolla oikeuksiinsa vain jos myös päätöksenteko on riittävän moniulotteista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu