Pääkaupungin siirto Jyväskylään keräsi 613 kannatusta

Eilen 17.10.2019 päättyi keräysaika kansalaisaloitteelle pääkaupungin aseman siirtämiseksi valtion eteläiseltä reunalta Helsingistä keskelle asuttua Suomea, Jyväskylän kohdalle.

Tämä minun aloitteeni keräsi 613 kannatusta, joka on 1.2 % vaaditusta 50,000 kannatuksesta, jotta asia etenisi eduskunnan käsittelyyn.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/4207

Tämän puolen vuoden keräysajan aikana Suomen asutuksen tulevaisuuden näkymät ovat polarisoituneet vielä radikaalimmin kuin tilanne oli keväällä, tätä kansalaisaloitetta perustaessa. Silloin puhuttiin lähinnä vain väestön keskipisteen siirtymisestä etelään kohti Helsinkiä kilometri vuodessa, jonka uskottiin jatkuvan myös seuraavat 20 vuotta samanlaisella tahdilla kuin se on jatkunut viimeiset 30 vuotta.

Syksyllä julkaistun uuden väestöennusteen mukaan koko itäisessä Suomessa väestökato tulee olemaan vieläkin dramaattisempaa kuin keväällä tiedettiin: arviolta 20% koko itäisen Suomen väestöstä poistuu alueelta seuraavien 20 vuoden aikana.

Väestö pakkautuu sinne mihin valtion kehitysrahat sijoitetaan. Pääkaupungilla on perinteisesti ollut eritysasema saada valtion kehitysrahoja avokätisemmin kuin muut kaupungit, koska siellä katsotaan olevan toimintoja jotka palvelevat koko kansaa, ei pelkästään kyseisen alueen asukkaita.

IonMittler

Moniulotteisen demokratian puolestapuhuja. Kansan tahto on moniulotteinen, ja pääsee kunnolla oikeuksiinsa vain jos myös päätöksenteko on riittävän moniulotteista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu