Perussuomalaisten #MeToo-liike ei saanut osakseen sympatiaa

Perussuomalaiset ovat jälleen otsikoissa. Tällä kertaa Perus-nuorten #MeToo-kampanjan takia. ”Onko sinuakin syrjitty koulussa, koska kannatat Perussuomalaisia? #YouToo?”

Kansanedustaja Jani Mäkelä laittoi vauhtia kampanjan markkinointiin, ja möläytti Twitterissä niin kömpelön viestin, että puolet kansasta uskoo natsien salaisen operaation alkaneen Suomessa. Nyt aletaan rekisteröidä kansaa.

Jotkut kyynisemmät puolestaan uskovat, että taas vietiin mediaa kuin pässiä narussa, ja Perussuomalaisten kampanja sai ilmaista mainostilaa paraatipaikoilla. Koko kansan tietoisuuteen yhdessä vuorokaudessa.

Olipa totuus mikä tahansa, kansan sympatia jäi aika vähäiseksi Perus-nuorten väitetysti kokemaa syrjintää kohtaan. Kukaan minun tuntemani ihminen ei vaihtanut Facebookissa profiili-kuvakseen tekstiä ”Je suis Persu” mustalla pohjalla, eikä keskustelun tunniste #PersuLivesMatter trendannut Twitterissä.

Jani Mäkelän kommelluksista jäi lopulta epäselväksi, mikä on kampanjan tarkoitus tarkkaan ottaen: dokumentoida kouluissa tapahtuvaa poliittista syrjintää, vai opetuksen poliittista puolueellisuutta? Perus-nuoret kertovat saaneensa palautetta molemmista aiheista, joten tarinoita alkaa kertyä pöytälaatikkoon. Luultavasti saamme niistä aikanaan Twitteriin jonkunlaisen tilaston, jossa on kuva-aiheena Närpiössä kasvatettu kurkku.

Julkisuudessa Perussuomalaisia kritisoitiin laajasti aikeista perustaa laiton rekisteri tähän aiheeseen liittyen. OAJ esitti huolensa, että äärioikeisto saattaisi käyttää keräämäänsä tietoa maalittaakseen joitakin opettajia. En voi taata, ettei tällaisille huolen aiheille ole lainkaan perusteita. Mutta vertailun vuoksi, naisten globaalissa #MeToo-liikkeessä ollaan paljon suoraviivaisempia, ilmiantoa epäasiallisesta kohtelusta ei kierrätetä minkään puolueen toimiston kautta, vaan syytökset laitetaan suoraan Twitteriin tai Facebookiin kaiken kansan nähtäville, mainiten epäilty henkilö nimen ja kuvan kera.

Lyhyellä googlauksella löytyy myös kymmeniä yhdistysten ylläpitämiä #MeThis- ja #MeThat- auttavia puhelimia, joihin voi soittaa ja kertoa tarinansa, jos on joutunut raiskauksen, muun rikoksen, uskonnon tai narsistisen puolison uhriksi, kokenut väkivaltaa kotona tai konttorissa, mielenterveyden häiriöitä, entinen puoliso vainoaa, tai mieltä painaa alkoholi, huumeet, sukupuolten moninaisuus, uhkapeli-riippuvuus tai ikääntyneen sukulaisen hyvinvointi.

Tällaisiin muihin ”kerro huolesi meille”-palveluihin verrattuna Perussuomalaisten #MePersu-kampanja sai ehkä kohtuuttoman paljon syytöksiä niskaansa. Syyllinen kunnes toisin todistetaan. Persu jo syntyessään. Siinä persu missä mainitaan.

IonMittler

Moniulotteisen demokratian puolestapuhuja. Kansan tahto on moniulotteinen, ja pääsee kunnolla oikeuksiinsa vain jos myös päätöksenteko on riittävän moniulotteista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu