Poliisi tanssii Kokkolan ”kettupoikien” pillin mukaan

Kokkolan suunnalla ei ole kettutyttöjä salakuvaamassa tarhoilla keskellä yötä, vaan ”kettu-ukkoja” tunkeutumassa tarhoille ihan kirkkaassa päivänvalossa.

https://yle.fi/uutiset/3-11164444

Tilanne on erikoinen monessakin mielessä.

Ensinnäkin, kettutarhaajat ovat yhtäkkiä kiinnostuneet kettujen hyvinvoinnista, ja kampanjoivat asian puolesta aggressiivisilla mielenosoituksilla.

Rasti seinään.

Toisekseen, kettutarhoille tunkeudutaan taas luvattomasti, aivan kuin 1990-luvun kettutyttöjen kulta-aikana.

Tässä on nostalgiaa.

Kolmanneksi, poliisi reagoi välittömästi ja konkreettisesti epämääräisiin epäilyihin eläinten huonosta kohtelusta kaupallisessa liiketoiminnassa, huhupuheisiin ilman todisteita. Eivätkä epäilyt todeksi osoittautuneetkaan.

Tällaista ei ole ennen nähty. Eikä tulla varmaan näkemäänkään jatkossa. Eiköhän poliisi jätä tutkimatta jatkossakin aiheelliset epäilyt eläinten huonosta kohtelusta eläinten tehotuotannossa.

Valitettavasti.

Kokkolassa on meneillään erikoinen näytelmä, jossa ihan kaikki ei ole normaalisti. Kaikki ei ole täysin vilpitöntä.

 

 

Edelliset viisi blogiani:

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ionmittler/laki-suuren-yrityksen-tyontekijoiden-ikajakaumasta/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ionmittler/yoliikenne-maata-pitkin-ratkaisuna-lentoliikenteen-hiilijalanjalkeen/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ionmittler/juutalaiset-syyttavat-anna-kontulaa-antisemitismista/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ionmittler/sijaissotien-aikakausi-turkki-vie-koyhia-syyriasta-libyaan-tykinruoaksi/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ionmittler/vuosi-on-pelleilty-otettaisiinko-hoivakoti-ala-kokonaan-pois-yksityiselta-sektorilta/

IonMittler

Moniulotteisen demokratian puolestapuhuja. Kansan tahto on moniulotteinen, ja pääsee kunnolla oikeuksiinsa vain jos myös päätöksenteko on riittävän moniulotteista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu