Potter-kirjailija Rowling sai trans-vihat niskaansa, vaadittuaan naisille turvallista tilaa falloksen omistajilta
Harry Potter -kirjoilla maailman rikkaimpien naisten joukkoon noussut J.K. Rowling on lukeutunut jo muutaman vuoden ajan trans-aktivistien eniten vihaamiin ja maalittamiin ihmisiin maailmassa. Rowling on taukoamattoman vihapostin tulvan kohteena kirjepostitse, sähköpostitse sekä Twitterissä. Lokakuussa trans-aktivistit maalittivat hyväntekeväisyys-järjestö Oxfamia, ja saivat Oxfamin poistamaan myynnistä Wonder Woman -lautapelin, jossa oli kuuluisia ja menestyneitä naisia, näiden joukossa Rowling.
HBO Max julkaisee alkuvuodesta 2022 ohjelman Harry Potter: Return to Hogwarts, jossa Harry Potter -elokuvien näyttelijät ja muut tekijät esiintyvät fanien edessä 20 vuotta vanhempina kuin silloin aikoinaan. Ohjelmassa ei kuitenkaan tulla näkemään J.K. Rowlingia. Syytä tähän ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta suosituin veikkaus mediassa on ollut se, että tuotantoyhtiö yrittää tasapainoilla Potter-fanien innostuksen ja Rowlingin persoonaan kohdistuvan trans-vihakampanjan välillä, jättämällä Rowlingin mahdollisimman kauas taka-alalle julkisuudesta.
https://screenrant.com/harry-potter-reunion-special-jk-rowling-missing-reason/
Ehkä vuoden säälittävin Rowlingin cancellointi-tapaus nähtiin tällä viikolla, kun laatulehden maineessa oleva The Guardian poisti vähin äänin Vuoden Henkilö -yleisöäänestyksen, kun väärä henkilö nousi äänestyksen johtoon ylivoimaisella erolla muihin. J.K. Rowling nimittäin.
Tällaisessa yleisön äänten mitätöinnissä ei ole sinänsä mitään uutta. Toinen laatulehden maineessa oleva julkaisu Time valitsi vuonna 2010 Vuoden Henkilöksi Facebookin toimitusjohtajan Mark Zuckerbergin, sivuuttaen yleisön äänestyksen, jonka voitti väärä henkilö nimeltä Julian Assange.
J.K. Rowling on maailman kuuluisimpia ja rikkaimpia henkilöitä. Miksi hän riskeeraa kaupalliset yhteistyö-kuvionsa ja jossain määrin maineensa, asettumalla poikkiteloin trans-väkeä vastaan julkisesti? Miksi hän ei tee kuten muut superrikkaat, elä hissukseen jossain luksus-huvilalla, ja pidä suutaan kiinni poliittisista aiheista? Rowlingilla on tähän henkilökohtaisia historiallisia syitä, jotka ohittavat hänen nykyhetken kaupalliset intressinsä. Hän kokee velvollisuuden tunnetta käyttää vaikutusvaltaansa puolustaakseen naisia eräässä asiassa, joka on hänelle tärkeä henkilökohtaisesti.
Kesäkuussa 2020 Rowling julkaisi blogin, jossa hän selittää henkilöhistoriaansa ja syitä niille näkemyksille, joita hän on esittänyt liittyen trans-aiheisiin. Noin 30 vuotta sitten, tuntemattomana ja tavallisena nuorena aikuisena, Rowling joutui seksuaalisen päällekäymisen kohteeksi tuntemattoman miehen taholta, joka oli hiippaillut hänen luokseen takaa päin äänettömästi ja salaa jossain tilanteessa, jossa Rowling oli yksin. Tämän tarkempia yksityiskohtia Rowling ei ole antanut asiasta julkisuuteen, mitä siinä tapahtui, mutta sen verran vakavasta asiasta on kyse, että Rowling sanoo kokevansa vielä nykyäänkin psykologisesti ahdistavana sen, jos hän jossain sosiaalisessa tilanteessa huomaa takanaan yllättäen henkilön, joka oli saapunut sinne hiljaa ja hänen huomaamattaan.
Rowlingilla on henkilökohtainen agenda: naiset tarvitsevat turvallisen tilan falloksen omistavilta henkilöiltä. Rowlingin argumentti on, että naisilla on perusteltu syy pelätä ihmisiä joilla on fallos. (Samanlainen argumentti on kuultu myös suomalaiselta vihervasemmistolta aina toisinaan, ”jokainen mies on potentiaalinen raiskaaja”, silloin kun vihervasemmiston kaksisuuntainen mieliala on siinä asennossa, että on olemassa sukupuolia, siten että se ei ole pelkkä ilmoitusasia.)
Tämän takia J.K. Rowling edellyttää, että yhteiskunta ylläpitää naisille jatkossakin turvallisia tiloja, kuten julkiset suihkutilat, siten että sinne on pääsy kielletty falloksen omistajilta. Siksi Rowling kieltäytyy hyväksymästä sitä, että sukupuoli olisi ilmoitusasia. Jotta naisten ei tarvitsisi pelätä sellaista kuin tapahtui New Hallin naisvankilassa Englannissa vuonna 2017, kun juridisesti naiseksi itsensä muuttanut falloksen omistaja ahdisteli muita naisvankeja seksuaalisesti, ja raiskasi kaksi naista vankilan ulkopuolella.
J.K. Rowling edellyttää, että yhteiskunnan on jatkossakin tarjottava naisille turvallisia tiloja fyysiset miehen sukuelimet omaavien henkilöiden muodostamaa potentiaalista uhkaa vastaa. Siksi hänelle ei käy, että ihminen saisi oikeuden käyttää naisten julkisia suihkutiloja vain vaihtamalla juridista sukupuoltaan pelkällä ilmoituksella. Ja siksi trans-aktivistit vihaavat häntä, koska trans-aktivistit haluavat vaatia juuri tällaista oikeutta itselleen.
Tämä vihanpito tuskin tulee loppumaan kovin pian. Rowlingilla on sellainen henkilöhistoria ja nykyinen vaikutusvalta, että hän tuskin tulee joustamaan omista näkökannoistaan. Lisäksi Rowlingilla on moraalisena tukena globaali seksuaalista väkivaltaa kokeneiden naisten joukko, joilla on samantyyppisiä traumaattisia kokemuksia ja huolen aiheita kuin Rowlingilla. Tällaisia naisia on helposti 10 kertaa enemmän kuin trans-aktivisteja. Mutta ajavatko he omia etujaan yhteiskunnassa yhtä äänekkäästi kuin trans-aktivistit? Se jää nähtäväksi. J.K. Rowling ainakin aikoo tehdä niin.
Rowling on joutunut perääntymään kannoissaan moneen otteeseen. Hän on pyydellyt anteeksi ja selitellyt kantojaan ympäripyöreiksi. Rowlingin ihmisvihamieliset kommentit on huomioitu ja siksi Rowling on pehmentänyt kantojaan, muttei tämä ole vakuuttanut, kuten esimerkeistäsi huomaamme.
Rowlingin henkilökohtainen ristiretki transyhteisöä vastaan loppunee huomattavasti ennen kuin sukupuolivähemmistöt taipuvat tämän tyyppiseen painostukseen. Rowlingin kokema trauma ei saa johtaa ihmisryhmän oikeuksien polkemiseen.
Ilmoita asiaton viesti
> Rowlingin ihmisvihamieliset kommentit
Mitä nämä kommentit olivatkaan? Minä en ole sellaisia havainnut.
> Rowlingin kokema trauma ei saa johtaa ihmisryhmän oikeuksien polkemiseen.
Entä saako trans-väkeä 10 kertaa suuremman naisrymän kokema trauma johtaa johonkin? Vai saako trans-väen ”niin mutku me halutaan” -asenne johtaa heitä 10 kertaa suuremman traumoja kokeneen naisryhmän oikeuksien polkemiseen?
Ilmoita asiaton viesti
Rowlingia ei ole ahdistellut sukupuolivähemmistöön kuuluva, mutta silti Rowling on ottanut kohteekseen sukupuolivähemmistön edustajat. Eikä kyse ole ollut edes falloksesta, hän on kohdistanut vihakommentteja myös sellaisiin sukupuolivähemmistön edustajiin, joiden sukuelimet on korjattu.
Ilmoita asiaton viesti
Ollaksesi Kai Niemeläinen, kirjoitat tässä melko fanaattisesti. Tai sanotaanko niin, että poimit yllättävän kevyin perustein sanavarastostasi voimakkaimmat termit käyttöön. ”Vihakommentti”. Ei Rowling ketään vihaa. Mutta hän jakaa satojen miljoonien naisten huolen, jopa pelon, falloksen omistajia kohtaan intiimeissä olosuhteissa alastomana.
Tämä on sinänsä tuttua, että tietyistä aiheista puhuttaessa vihervasemmistosta nostetaan ”viha”-kortti erittäin kevyesti, kun objektiivisesti tarkastellen mitään ”vihaa” ei ole kukaan ilmaissut lainkaan.
Ilmoita asiaton viesti
Minä kun en ole sellaisiin törmännyt, niin laittaisitko tähän suoran lainauksen (lähdeviitteineen kiitos, ettei olla väärinymmärrysten varassa) muutamasta Rowlingin ihmisvihamielisestä kommentista?
Ilmoita asiaton viesti
Saat toki vihata, kunhan vain muistat vihata kaikkia, etkä kohdista sitä tiettyyn ihmisryhmään, kuten Rowling.
Ilmoita asiaton viesti
Eroaako brittiläisen trans-väen touhu jotenkin suomalaisesta touhusta?
Ilmoita asiaton viesti
Tuolta suunnasta tulee vain sitä parempaa vihaa.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä Puheenvuoron käyttäjien kommentointi blogiin on heti lähtenyt liikkeelle siitä lähtökohdasta, tuossa ylempänä, että trans-väki on tässä etuajo-oikeutettu joiden oikeuksia ei saa polkea, ja Rowlingin mainitsema näkökohta ja sitä tärkeänä pitävä 10 kertaa suurempi naisten joukko ei ole oikeutettu vaatimuksiinsa. Näin se ”ajattelu” vain väkisin menee vihervasemmiston suunnalla, että jos yhdelle ryhmälle kuvitellaan oikeuksia, sen jälkeen ei saa viitata muiden ryhmien oikeuksiin, jos nämä ovat ristiriidassa ensin mainittujen kanssa. Vähän niin kuin ”minä näin tämän ensin, tämä kuuluu minulle”.
Ilmoita asiaton viesti
Joskus noin vuosi sitten luin sinänsä arvostamani näyttelijä-ohjaaja Edward Nortonin haastattelun, jossa hän analysoi ja ylisti Chinatown-elokuvaa jättäen huolellisesti kokonaan mainitsematta nimen Roman Polanski.
Nykymaailmassa Charlie Chaplinin ura olisi luultavasti päättynyt ensimmäisiin oikeudenkäynteihin kauan ennen varsinaisia mestariteoksia. Tosin hänellä oli jo siinä vaiheessa sama taloudellinen riippumattomuus kuin Rowlingilla nyt.
Kaikki tässä ”keskustelussa” tuo myös mieleen Väinö Tannerin aseman kansakouluaikojeni (1962–66) Kekkoslandiassa.
Ilmoita asiaton viesti
Se ”naispuolinen uimavalvoja tilassa” olisi kannattanut ehkä sanoa mieluummin arabiaksi. En tiedä kuinka paljon pojat ja miehet tykkäävät siitä että siivoojat ovat naisia, mutta mahdollinen pahastuminen on asteikolla nollasta sataan niin lähellä nollaa, että mölyt pysyvät mahassa eivätkä kupli minkäänlaiseksi protestoinniksi asti.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllähän niitä löytyy joitka ovat tyytymättömiä kalustonsa kokoon, jopa psykiatrisen häirintyneisyyden rajoille asti, joten syitä löytyy miksi seka-alastomuus ei ole kaikille mieluisaa. Monet arabit ovat erityisen vähän tottuneita edes saman sukupuolen kesken alastomuuteen. Ulkomailla törmää helposti asenteeseen, että saunassa ilman uimapukua on epäsovinnaista saman sukupuolen keskenkin.
Ilmoita asiaton viesti
Totta kai. Minäkin suhtaudun siihen kielteisesti — siis naispuoliseen siivoojaan uimahallissa — mutta edellä annetun kuvauksen mukaisesti kuulun samaan kategoriaan kuin melkein kaikki muutkin, että paheksunta ei ylitä kynnystä sanoa sitä ääneen kenellekään. Flamingo Spassa nuo tuppaavat olemaan kauniita 20-vuotiaita, by the way, ja jotenkin joutilaana joillakin on tapana kuljeskella miesten suihkutiloissa katselemassa maisemia. Tämäkin on minulle arvoitus, en tiedä ratkeaako se koskaan elämän aikana, miten nainen reagoi miehen alastomuuteen. Sen kyllä tiedän miten mies reagoi naisten alastomuuteen. Duuni siivoojana naisten suihkutiloissa olisi aika räväkkä rivi CV:ssä.
Ilmoita asiaton viesti
Tällainen mielikuva minulla on nudismista, joka on sama asia kuin sekasauna mutta uimarannalla, että siellä on paljon keski-ikäisiä ukkoja ja muutama väsähtänyt keski-ikäinen nainen. Jos joku edustavampi nainen sinne eksyy, ei tee samaa virhettä toistamiseen. Näin olen antanut ymmärtää itselleni. Kerran eräs edustava nainen sanoikin näin käytyään sekasaunomassa, että toista kertaa hän ei aio mennä. Jälkeenpäin on jäänyt uteliaisuus, voi kun en kysynyt häneltä syytä tähän, mitä siellä tapahtui sellaista, joka sai hänet reagoimaan näin?
Helsingin nudistirannalta oli ihan uutisissa asti pari vuotta sitten, joku brasilialainen nuori mimmi oli mennyt nudistirannalle, ja joutunut miesten kiinnostuksen kohteeksi turhan innokkaasti. Poliisi oli myöhemmin todennut että nuorten naisten läsänolo ei ole täysin ongelmatonta Helsingissä nudistirannalla, ei ollut eka kerta kun tilanne riistäytyi hallinnasta.
Ilmoita asiaton viesti
Sinähän valvot naisten rintaliivien käyttöä.
Ilmoita asiaton viesti
Ainakin kommentoin sitä ajoittain.
Ilmoita asiaton viesti