Puolueiden kriteerit asettaessa ehdokkaita kuntavaaleihin

Suurten puolueiden listoille on tunkua ensi kevään kuntavaaleihin. Esimerkiksi Vantaalla jokainen suurehko puolue aikoo asettaa tarjolle täydet 100 ehdokasta, eli niin monta kuin säännöt sallivat. Halukkaita riittää enemmän kuin on paikkoja tarjolla, joten politiikkaan haluavista ehdokkaista täytyy karsia ylimääräiset pois.

https://www.vantaansanomat.fi/paikalliset/2393270

Joidenkin puolueiden edustajat selittävät Vantaan Sanomien toimittajille näkökohtia, joiden perusteella ehdokkaaksi pyrkivä saatetaan karsia pois. Perussuomalaiset ilmoittavat haastattelevansa ehdokkaaksi pyrkivät sen varalta, että ”ylilyönteihin” syyllistyvät saataisiin syrjään mieluummin jo ennen poliitikon uraa kuin vasta kansanedustajana.

SDP:stä kerrotaan lehden toimittajalle, että 85 paikkaa täytetään puolueen sisäisissä vaaleissa eniten ääniä saaneilla ehdokkailla, ja loput 15 paikkaa ”täytetään myöhemmin”. Luen rivien välistä, että puolueen johto varaa itselleen oikeuden valita 15 ehdokasta ohi puoleen sisäisen vaalin?

Vasemmistoliiton edustaja selittää puolueen ehdottomia arvoja, joista ei jousteta, sen verran, että ”maahanmuuttovastaisuutta ei voi olla” henkilöllä joka pyrkii vaaleihin puolueen listoilla. Luulin että Vasemmistoliiton luovuttamaton arvo on vasemmistolainen talouspolitiikka, mutta saatan olla väärässä. Maahanmuutto-myönteisyys on tullut jossain vaiheessa sen ohelle. Vaiko suorastaan sen tilalle?

Mikä olisi puoluejohtajan unelma ehdokkaaksi vaaleihin? Kumileimasimet ovat varmasti monen puoluejohtajan iltarukouksissa vahvasti läsnä. ”Kunpa saisimme listoille mahdollisimman kuuluisia ja suosittuja henkilöitä, joilla ei ole lainkaan omia ajatuksia.”

IonMittler
Vantaa

Moniulotteisen demokratian puolestapuhuja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu