Reilu ratkaisu kilpailukieltosopimusten ongelmaan

Rinteen hallitus jatkaa siitä mihin edellinen hallitus jäi, eli ihmetellään mitä voisi tehdä kilpailukieltosopimuksille, joita yritykset tehtailevat työntekijöiden työsopimuksiin liukuhihnalta.

https://yle.fi/uutiset/3-10814912

Kilpailukieltosopimus tyypillisesti kieltää henkilöä siirtymästä töihin kilpailevaan yritykseen, eli vaihtamasta toiseen saman alan työpaikkaan esim. kuuden kuukauden sisällä irtisanoutumisesta nykyisestä työpaikasta. Vasta puolen vuoden karenssin jälkeen irtisanoutunut työntekijä saa mennä töihin toiseen saman alan yritykseen.

Tähän erittäin yleiseen käytäntöön liittyy merkittäviä ongelmia työmarkkinoiden joustavan toiminnan ja työntekijän ihmisoikeuksien kannalta — oikeus tehdä työtä on nimittäin ihmisoikeus. Rikkovatko kilpailukieltosopimukset jopa ihmisoikeuksia, kieltäessään ihmisiä tekemästä töitä puolen vuoden ajan? Joissakin erittäin kapeaan huippuosaamiseen erikoistuneissa ammateissa kaikki mahdolliset työpaikat saattavat olla saman alan yrityksiä, ja kilpailukieltosopimuksen piirissä. Silloin ei olla kaukana siitä tilanteesta, että kilpailukieltosopimus todellakin estää henkilöä puolen vuoden ajan tekemästä oman koulutuksensa mukaista työtä yhdessäkään muussa työpaikassa koko valtion alueella. Ihmisoikeuksille, oikeudelle tehdä työtä, jää varsin kapea liikkumavara siinä tapauksessa.

Valtion johto on huolestunut myös (tai jopa ensisijaisesti) työmarkkinoiden joustavasta toimivuudesta ja työllisyydestä, joille tällainen käytäntö on merkittävä rasite, kun teoriassa jopa sadoilla tuhansilla työntekijöillä on kilpailukieltosopimusten takia vaikeuksia löytää toista työtä nykyisen työnsä tilalle puolen vuoden ajanjakson aikana.

Yritysten omistajille tilanne on kaksiteräinen miekka, jossa on houkutteleva puolensa, mutta myös kielteinen puolensa. Yrityksen liikesalaisuudet ja tuoreimmat suunnitelmat pysyvät salassa kilpailevilta yrityksiltä, kun avainhenkilöt eivät voi vaihtaa työpaikkaa yhtä helposti ja usein kuin sukkiaan. Lisäksi työpaikan vaihtamisen esteet muodostavat työntekijöille ”Arabiemiraattien ongelman”: työntekijä on naimisissa nykyisen työnantajansa kanssa, eikä helppoa ulospääsyä toisen työnantajan leipiin siirtymiseksi ole olemassa. Työntekijän passia ei nyt sentään takavarikoida, kohtuus kaikessa, mutta ymmärrätte idean: työnantajien kilpailuttaminen parhaan palkan ja mukavimman työilmapiirin löytämiseksi on vaikeampaa työntekijälle, kun työpaikan vaihtamista on vaikeutettu keinotekoisesti.

Kolikon kääntöpuoli edellä mainituille näennäisesti yritysten etujen mukaisille näkökohdille on se, että kun osaavaa työvoimaa haluttaisiin palkata omaan firmaan, sitä ei olekaan niin helppoa saada, kun osaajat istuvat muiden yritysten pystyttämien barrikadien takana rautapallo jalassa.

Mitä tälle tilanteelle voisi sitten tehdä? Kysymys on sen verran kimurantti, ja sisältää niin paljon eturistiriitoja eri tahojen välillä, että edellinen hallitus ei saanut ratkaisua aikaiseksi. Nykyinen hallitus on luvannut yrittää uudella innolla, mutta mitään konkreettista suunnitelmaa ei ole vielä kuultu.

Minun ratkaisuni on yksinkertainen ja suoraviivainen, väittäisinpä jopa että reilu. Mutta tuskin silti mieleinen kaikille osapuolille. Reiluus ei aina myy kovin hyvin.

Säädetään laki, että työsopimukseen voidaan sisällyttää kilpailukieltosopimus, joka ulottuu työsuhteen päättymisen jälkeiseen aikaan asti (nykyään usein puolen vuoden ajaksi), vain sillä ehdolla, että yritys maksaa työntekijälle palkkaa kyseiseltä työttömyysajalta.

Huh? No ehkä tämä ehdotus ei myy kuin häkä työnantajille, mutta reiluuden näkökulma on helppo huomata työntekijän kannalta. Jos työn tekeminen on kiellettyä puolen vuoden ajan, niin eihän se ole reilua missään muussa tapauksessa kuin silloin, jos työnantaja maksaa työehtosopimuksen mukaisen palkan siltä ajalta, jona yritys kieltää henkilöä tekemästä töitä.

Mitä jos tällainen laki olisi olemassa? Oletetaan että minä olen yrityksen toimitusjohtaja, ja minulla on tärkeitä avainhenkilöitä, joille haluan kilpailukieltosopimuksen puoleksi vuodeksi mahdollisen irtisanoutumisen jälkeen. Se on hyöty jonka haluan yritykselle. Olenko valmis maksamaan siitä? Se ei ole ilmaista (nyt enää).

Ensimmäinen asia minkä tekisin on että harkitsen entistä tarkemmin, keiden työntekijöiden kohdalla tämä kustannuksia aiheuttava menettely on oikeasti tarpeellista. (Nykyään pitkiä kilpailukieltoja rustataan papereihin rutiininomaisesti, edes ajattelematta sen tarkemmin onko se tarpeellista. Ilmaista resurssia voi tuhlata mielin määrin, kun se ei maksa mitään.)

Toinen asia minkä tekisin on että mietin, mitä hyödyllistä ja tuottavaa työtä voisin teettää työntekijällä puolen vuoden ajan irtisanoutumisesta. Minun ei toki kannata maksaa puolen vuoden palkkaa siitä että työntekijä istuu kotona tyhjän panttina. En halua pitää häntä enää uusien salaisten tietojen äärellä puolen vuoden salassapitovelvollisuuden jakson aikana, jotta hänellä ei ole tuoreimpia tietoja yrityksen suunnitelmista siirtyessään kilpailevaan yritykseen, mutta voin keksiä hänelle jotain muuta työtä tehtäväksi, joka tuottaa hyötyä yritykselle. Tai sitten voin vaikka myydä hänet työvoimavuokraus-firmalle puoleksi vuodeksi, niin saan edes osan kustannuksista takaisin rahana.

Näin reilua kilpailukieltosopimusten asettaminen työntekijöille voisi olla. Jos laki määräisi niin.