Ruotsin koululaisten kerho fritidshemmet on niin suosittu, että voi hemmetti

Suomessa jotkut peruskoulut tarjoavat niinsanottua iltapäiväkerho-toimintaa 1. ja 2. luokan oppilaille. Jonkinlaista maksua vastaan toki. Ruotsissa kaikki on suurempaa, myös tämä toiminta. Kerhotoimintaa järjestävät kaikki peruskoulut lakisääteisesti, 6. luokka-asteelle asti. Eikä vain iltapäivällä koulun jälkeen, vaan myös aamulla ennen lapsen koulupäivän alkamista.

https://yle.fi/uutiset/3-11790988

Kaikkeen sitä yhteiskunta voi rahansa käyttää. Perhe maksaa kustannuksista osan, mutta yhteiskunnalle jäänee myös jotain maksettavaa tästä toiminnasta. Mutta on yksi tilasto, joka puhuu tämän konseptin puolesta: jopa 85 % kaikista 1. – 3. luokan oppilaista Ruotsissa osallistuu koulun kerhotoimintaan. Se on kova lukema. Se kertoo siitä, että tarjonta on kohdannut kysyntää.

Suomen yhteiskunta polttaa rahojaan monenlaiseen kivaan, myös sellaiseen jonka kysyntä on varsin marginaalista. Olen suuri klassisen musiikin ystävä, mutta tässä on esimerkki varsin kalliista palvelusta, jonka asiakasmäärä jää melko vähäiseksi. Puhumattakaan kaikenlaiset kivat ”yleishyödylliset” yhdistykset, joille valtio laittaa rahallista tukea ihan vain siksi koska niiden virallinen status on ”yleishyödyllinen”. Harva yleishyödyllinen yhdistys pystyy esittämään toimintansa yleishyödyllisyydestä yhtä vakuuttavia tilastoja kuin Ruotsin fritidshemmet.

Olisin valmis arvioimaan valtion rahavirtoja uudestaan, ja ohjaamaan rahaa tällaiseen toimintaan nykyistä enemmän. Yleishyödylliseksi väitetyn toiminnan tuki pitäisi mitoittaa ensinnäkin yleistarpeellisuuden mukaan — kuinka tarpeellisesta toiminnasta on kyse — ja toissijaisesti yleishyödyllisyyden mukaan — kuinka suurta osaa väestöstä toiminta hyödyttää.

0
IonMittler
Sitoutumaton Vantaa

Moniulotteisen demokratian puolestapuhuja. Kansan tahto on moniulotteinen, ja pääsee kunnolla oikeuksiinsa vain jos myös päätöksenteko on riittävän moniulotteista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu