Saanko luvan sanoa: prof. Puolimatka vastaan LGTB-liike

 

Filosofi ja kasvatustieteen professori Tapio Puolimatka lähetti minulle ilmaisena näytteenä uuden kirjansa Saanko luvan sanoa? — sananvapaus ja vihapuhe. Puolimatkan moraalis-filosofinen kirjallisuus on yhtä syvissä julkisissa kohuissa keitetty kuin perus-filosofi Jukka Hankamäen tuotanto. Ehkä Puolimatka rohkaistui siitä, että en grillannut Jukka Hankamäkeä elävältä blogeissani, joissa arvioin hänen kohuttua aikaansaannostaan Totuus kiihottaa.

Ilmainen kirja. Tästä on vielä matkaa suuren maailman blogistien arkipäivään, jossa saadaan lahjaksi oikeasti arvokkaita ja käyttökelpoisia tuotteita, ja ehkä käteistä rahaakin tiskin alta, vastineeksi siitä että ilmaiseksi saatu tuote kehutaan maasta taivaisiin. Mutta tämä on kuitenkin hyvä alku. Seuraava tavoitteeni on saada ilmainen lounas! (Onko sellaisia olemassa?) Edetään pienin askelin ryysyistä rikkauksiin.

Professori Puolimatka lukeutuu LGTB-väen suosikki-inhokkeihin. Seta ry palkitsi hänet Kunniarotta-arvonimellä vuonna 2015, hänen näkyvästä roolistaan kampanjoinnissa tasa-arvoista avioliittolakia vastaan. Palkinnon myöntämis-perusteissa mainitaan, että ”Puolimatkan tieteellisten lähteiden käyttöä on kyseenalaistettu monilta tahoilta”.

Lähteiden käyttö on silmiinpistävä asia Tapio Puolimatkan tyylisten konservatiivien ja LGTB-aktivistien välisessä tieteellisessä väittelyssä. Jos Kunniarotta-palkinnon saa siitä hyvästä, että ”lähteiden käyttöä on kyseenalaistettu monilta tahoilta”, palkinto pitäisi jakaa melkein kaikille, jotka ovat kirjoittaneet tieteellisen artikkelin transseksuaalisuudesta, koska kaikkia lähteitä kyseenalaistetaan joiltakin tahoilta. Puolimatka ja muut konservatiivit käyttävät lähteenä lähes pelkästään sellaisia tutkimustuloksia, joissa on raportoitu jotain epäedullista vallitsevista transseksuaalisuuden hoitokäytännöistä. LGTB-väki puolestaan käyttää lähteenä lähes pelkästään sellaisia tutkimustuloksia, jotka raportoivat positiiviseen sävyyn vallitsevista transseksuaalisuuden hoitokäytännöistä. Haluaisin nähdä sellaista tekstiä, jossa käytetään lähteenä molempia, ja selitetään miksi joihinkin tutkimustuloksiin suhtaudutaan epäluottamuksella ja toisiin luottamuksella.

Kristillisen kustantajan (Perussanoma Oy) ja kirjan nimen perusteella odotin, että kyseessä on sananvapauden rajoja havainnollistava opas herätyskristillisille saarnaajille, joilla on käytännön tarve löytää turvalliset rajat sille, mitä he saavat laillisesti saarnata omassa seurakunnassaan yleisölle. Huomioiden esimerkiksi sen, että Päivi Räsänen joutui rikostutkinnan kohteeksi siteerattuaan Raamatun tekstiä sanatarkasti. Teos ei kuitenkaan vastaa tähän kysymykseen. Sananvapauden rajat jäävät määrittelemättä saarnaajien ja aktiivisten Raamatun siteeraajien tarpeita ajatellen. Sen sijaan teos keskittyy analysoimaan transseksuaalisuutta ja homoseksuaalisuutta, ja kuvailemaan sananvapaudesta käytävää taistelua länsimaissa erityisesti näiden aiheiden kohdalla.

Professori Puolimatka katsoo vihapuhetta koskevan lainsäädännön olevan liian laveaa ja epämääräistä. Se kattaa liian paljon asioita, eikä kukaan oikein voi olla edes varma, mitä se kattaa ja mitä ei. Siksi Puolimatka suosittelee, että laki kieltäisi ainoastaan kehottamisen väkivaltaan syrjivin perustein, mutta ei pilkkaamista tai muuta vähemmän vakavaa. Oikeiston närkästys vihapuhetta koskevaan oikeuskäytäntöön on osittain perusteltua: lakia tulkitaan käytännössä vähemmistöjen eduksi ja enemmistön tappioksi. Pieni uskonto saa lain suojaa, mutta valtauskonto ei. Pieni ihmisryhmä saa lain suojaa, mutta valtaväestö ei. Ei se ole tasa-arvoa, että laki sallii yhdelle jotain mitä se ei salli toiselle.

Jos minä saisin kirjoittaa vihapuhetta koskevan lain uusiksi, asettaisin kaiken kokoiset ihmisryhmät tasavertaiseen asemaan, yhtäläisen suojelun kohteeksi. Ja kieltäisin paljon enemmän kuin vain väkivaltaan kehottamisen: myös pilkkaamisen, stereotyyppisen liioittelun ja totuudenvastaisen tiedon levittämisen. Totta olevan tiedon levittämistä en kieltäisi kovin kevyin perustein. En myöskään sitä, että joku taho ilmoittaa olevansa loukkaantunut jonkun toisen tahon maailmankatsomuksesta tai uskonnollisesta vakaumuksesta. Käytännössä rajanveto tulee vastaan siinä, kun vanhoillinen kristitty siteeraa Raamatusta, että homoseksuaalisuus on syntiä, ja homoseksuaali ilmoittaa sen olevan loukkaava näkemys. Ihmisoikeuksiin on kirjattu uskonnon, omantunnon ja mielipiteen vapaus, ja niitä kannattaisi arvostaa ennen kuin ne menettää.

Tapio Puolimatka luettelee kirjassaan monia esimerkkejä konservatiivisten kristittyjen ja LGTB-väen välisestä suorastaan sodasta tieteessä ja yhteiskunnassa. Tyypillinen tarina on, että konservatiivinen henkilö julkaisee tieteellisen tutkimuksen tai muun kirjoituksen, jonka johtopäätökset eivät miellytä LGTB-väkeä. Sen jälkeen LGTB-väki alkaa maalittaa kirjoittajaa, keräämällä suuren joukon ihmisiä vaatimaan kirjoittajan työnantajaa irtisanomaan henkilön työpaikaltaan. Lopulta työnantaja saattaa taipua painostuksen edessä.

Maallikon silmään tällainen avoin sota ilman sääntöjä keskellä yhteiskuntaa näyttää oudolta. Tyhmempi voisi luulla, että ongelma ratkeaa sillä että työnantaja haastetaan oikeuteen työsyrjinnästä. Irtisanominen ja kaikki muu syrjivä kohtelu työelämässä on laitonta uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Jotain outoa tässä on, että mediassa asti kerrotaan aina silloin tällöin jonkun henkilön joutuneen eroamaan tehtävästään työelämässä, sen jälkeen kun hänen kirjoittamansa tweetti loukkasi jonkun vähemmistön tunteita. Kyse on useimmiten laillisesta kirjoituksesta, jolloin irtisanominen tai irtisanoutumaan painostaminen on laiton toimenpide.

Viime aikoina on puhuttu maalittamisen kriminalisoimisesta. Sitä on vaatinut erityisesti vihervasemmisto. Kannatan ehdottomasti sitä että uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen tai muun henkilöön liittyvän syyn avulla perusteltu kehotus syrjintään työ- ja liike-elämässä kriminalisoidaan. Silloin LGTB-väki syyllistyisi rikokseen lähettäessään Maria Nordinin yhteistyökumppaneille kirjelmän, jossa he suosittelevat Nordinin syrjimistä työ- tai liike-elämässä hänen mielipiteidensä perusteella. Keskustellaan asioista asia-argumenteilla, käymättä kiinni henkilöön. Tällaiselle sivistyneen kanssakäymisen tasolle ei näköjään tulla koskaan pääsemään, jos laki ei sitä vaadi.

Tapio Puolimatka edustaa sellaista näkemystä, että tyypillisen ihmisen tulisi harrastaa seksiä vain yhden henkilön kanssa elämänsä aikana: oman elinikäisen aviopuolisonsa, joka on vastakkaista sukupuolta. Seksiä ei tulisi harrastaa ennen avioliittoa, ei edes tulevan aviopuolison kanssa. Näkemys on perinteinen ja perustuu Raamattuun, tietyin poikkeuksin. Raamatun moniavioisuutta jalkavaimoineen (eli avioliiton ulkopuolisine rakastajattarineen) ei kannata käsitellä sen tarkemmin, mutta Raamatun jälkeisen ajan kristillinen yksiavioisuutta ja moraalista puhtautta korostava etiikka osuu yhteen Puolimatkan näkemysten kanssa. Sillä erotuksella, että ihmiskunnan historiassa avioliitto on voitu solmia suurinpiirtein heti kun asia on tullut henkilölle mieleen. Vasta vuonna 1804 Ranskassa säädettiin laki, joka nosti avioliiton solmimisen ikärajan olennaisesti korkeammalle (miehet 18 vuotta, naiset 15 vuotta) kuin on biologinen lisääntymiskyvyn saavuttamisen ikä. Suurin osa muuta maailmaa on sen jälkeen seurannut Ranskan esimerkkiä, ja ikäraja 18 vuotta on kanonisoitu molemmille sukupuolille suositelluksi avioliiton solmimisen alaikärajaksi. Lähes kaikki valtiot tosin myöntävät alaikärajaan poikkeuksia osapuolten vanhempien pyynnöstä.

https://en.wikipedia.org/wiki/Marriageable_age#History_and_social_attitudes

Moderni 18 vuoden ikäraja avioliitolle muodostaa Puolimatkan edustamalle seksuaaliselle pieteetille sellaisen ylimääräisen ja uuden rasitteen, että seksin harrastaminen on kiellettyä siinä vaiheessa kun se tulee ensimmäistä kertaa mieleen. Tutustuminen seksuaalisuuteen aloitetaan siis sen täydellisellä kieltämisellä noin puolen vuosikymmenen ajaksi. Tämä ei ole täysin ongelmatonta toteuttaa käytännössä. Totuus herätyskristillisistä piireistä ei nuorison kohdalla ole täysin yhtä hyveellinen kuin ennen seksuaalista vallankumousta syntynyt vanha ikäpolvi vielä ajattelee ja saarnaa. Viiden tai kymmenen vuoden odotus seksin harrastamiseksi ei myy kovin hyvin. Nuoriso kyllä ymmärtää vanhoillisen yhteisönsä asettamat rajat, mutta parkkipaikalle on lyhyt matka rukoushuoneelta, ja autossa vallitsee vapaus vanhemman ikäpolven moraalisilta säännöiltä. Herätyskristillisyys näyttää parinkymmenen vuoden kuluttua todennäköisesti paljon liberaalimmalta kuin tänään, kun tuo nuoriso perii saarnaajan tehtävät edelliseltä sukupolvelta.

Tapio Puolimatka korostaa äidin, isän ja lasten muodostaman ”ydinperheen” ylivertaisuutta muihin elämäntapoihin verrattuna. Heteroseksuaalinen ydinperhe on parempi kuin avioeron jälkeen solmittu uusperhe. Se on parempi kuin avoliitto. Se on parempi kuin seurustelu. Ja parempi kuin LGTB-väen parisuhteet, puhumattakaan heidän monisuhteistaan. Tälle tiedolle Puolimatka löytää myös tieteellisiä lähdeviitteitä. Ja niin tehdessään on suututtanut jälleen kerran LGTB-väen.

Puolimatkan mukaan ydinperheessä elävät ihmiset ovat onnellisempia, varakkaampia, ja niin edelleen. Lista ydinperheen hyveistä on pitkä. Tässä saattaa kuitenkin olla jonkun verran kehäpäätelmää mukana: ovatko ihmiset onnellisia siksi että he elävät avioliitossa, vai ovatko ihmiset avioliitossa siksi että he ovat onnellisia? Ne ihmiset jatkavat avioliittoa, jotka ovat tyytyväisiä siihen. Ja ne eroavat, jotka ovat tyytymättömiä avioliittoonsa. Köyhät, sairaat ja vammaiset eivät välttämättä edes pääse avioliittoon asti missään vaiheessa, koska kukaan ei ole tyytyväinen heihin. Kaikki haluaisivat jonkun vähän paremman puolison. Avioliitto ei ole Jumalan antama takuulahja, jonka saa jokainen joka sellaisen haluaa. Se on ylellinen etuoikeus, jonka fiksut ja filmaattiset ihmiset saavuttavat melko helposti, mutta sairaimmat ja vammaisimmat eivät välttämättä vuosikymmeniä kestävän haaveilun jälkeenkään. Kahden ihmisen elinikäinen parisuhde on julma diili, panokset ovat korkeat, ja rima nousee sen mukaiseksi. Koko elämän ajaksi ei mielellään ottaisi puolisoksi ihmistä, josta löytyy sairautta tai muuta vikaa. Siihen haluaisi mahdollisimman täydellisen ihmisen, muut vaihtoehdot hylätään. Ja onko onneton tai väkivaltainen avioliitto onnellinen? Kannattaako sitä jatkaa elämänsä loppuun asti? Kristillinen vastaus on että kannattaa yrittää, mutta realistinen vastaus on että epäonnistuminen kannattaa jossain vaiheessa tunnustaa tosiasiaksi. Eikä sitä kannata hävetä. Epäonnistuminen on täysin sallittua elämässä.

Yksi erikoisimpia teesejä tässä Puolimatkan teoksessa on se, että valtio tai rahakas eliitti haluaa tietoisesti rikkoa ydinperheen, jotta ihmisiä olisi helpompi manipuloida poliittisesti. Hänen mukaansa äidin, isän ja lasten muodostama ydinperhe on vahvin yksikkö modernin maailman moraalista rappeutumista vastaan. On totta että maailma muuttuu vauhdilla moraalisesti, mutta en usko että ydinperheellä on kovin paljon tekemistä sen asian kanssa. Uskon että suurempi yhteiskunnan moraalista muutosta selittävä tekijä on kaupungistuminen ja sukupolvien muuttaminen asumaan kauas toisistaan. Vanhanaikaisessa pienessä kyläyhteisössä kaikki tunsivat kaikki. Siellä oli vaikea ryhtyä julkisesti homoksi, sai kuulla kunniansa kylän raitilla. Suurkaupungissa on niin paljon ihmisiä, että kukaan ei tunne ketään kadulla. Siellä pystyy kävelemään käsi kädessä samaa sukupuolta olevan kanssa. Myös sukupolvien asuminen samassa pirtissä vauvasta vaariin asti antoi isoisälle ja isoäidille mahdollisuuden kommentoida ja ohjailla nuorempien sukupolvien moraalista käytöstä. Kohonneen elintason mukana tullut muutto omiin asuntoihin suvun jokaiselle sukupolvelle on vapauttanut nuoremman sukupolven löytämään itsenäisesti oman totuutensa, ja elämään sen todeksi välittämättä vanhemman ikäpolven mielipiteistä.

Eikä se ole minun mielestäni yksiselitteisesti vain huono asia. Siinä on paljon hyvääkin.

0
IonMittler
Perussuomalaiset Vantaa

Moniulotteisen demokratian puolestapuhuja. Kansan tahto on moniulotteinen, ja pääsee kunnolla oikeuksiinsa vain jos myös päätöksenteko on riittävän moniulotteista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu