Samat vanhat tuulet puhaltavat Veikkaus Oy:ssa

Sanakirja Merriam-Webster arvioi, että kasinoiden kolikkoautomaatit saivat lempinimen ”yksikätinen rosvo” vuonna 1934. Näillä laitteilla on paheellinen taipumus ryöstää kaikki kolikot ohikulkijan taskuista. Ja nykyään vielä setelitkin.

Italian mafialla on tuhansia taskuvarkaita suurten kaupunkien kaduilla. Veikkaus Oy:lla on 18,500 yksikätistä rosvoa kauppojen kassojen luona, vaanimassa ohikulkijoiden taskurahoja. Eikä pelkästään perinteisiä yksikätisiä rosvoja, koska nehän olisivat tylsiä pidemmän päälle. Veikkaus Oy:n tuotekehitys on virittänyt jos jonkinmoisia vilkkuvia ja välkkyviä härveleitä, viihteellisiä ja tarinallisia pelikoneita, jotka vetävät kadun kulkijan huomion puoleensa sillä välin kun hänen taskuistaan tyhjennetään kaikki kolikot ja setelit. Myös italialaiset taskuvarkaat ovat kehittäneet keinoja suunnata ohikulkijan huomio muualle siksi aikaa kun hänen taskunsa tyhjennetään. Ison kartan näyttäminen ja kulkuohjeiden kysyminen, tai jotain muuta vastaavaa.

Mutta nyt Veikkaus Oy on vihdoin kuullut kolkuttavan omantunnon äänen. Ei heidän omantuntonsa, koska heillä ei näytä olevan sellaista, vaan suurten kansanjoukkojen omantunnon äänen, joka kantautuu ilmoille kriittisenä poliittisena keskusteluna.

Alkusyksyn blogeissani luettelin konkreettisia keinoja ongelmapelaamisen vähentämiseen. Enkä vain blogeissani, vaan toimitin nuo ajatukset hallituksen poliitikoille asti, sähköpostitse. Mihin roskaposti-kansioon he sitten suodattavatkaan kansalta tulevat viestit automaattisesti ja lukematta.

– Ostokatto esim. 50 EUR, jonka henkilö saa enintään jäädä tappiolle kuukaudessa.

– Houkuttimena toimivien mutta käytännössä saavuttamattomissa olevien päävoittojen pienentäminen noin 10-kertaisesti.

– Tuotteiden täydellinen mainontakielto ja esilläpitokielto, samaan tyyliin kuin tupakkatuotteiden kohdalla.

– Palveluiden yhteydessä on kerrottava näkyvästi mediaani palautusprosentti tyypilliselle pelaajalle (poislukien harvinaiset päävoitot), ja teksti: ”Mitä enemmän pelaat, sitä enemmän häviät rahaa, tilastollisen todennäköisyyden mukaan.”

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ionmittler/279246-paavoittojen-lakisaateinen-ylaraja-keinoksi-peliriippuvuuden-vahentamiseen/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ionmittler/279207-veikkaukselle-taysi-mainontakielto-ja-asiakkaille-rahankayton-ylaraja/

Veikkaus Oy:n johto on nyt tutkinut sydäntään pari kuukautta, paastoten ja rukoillen ylemmiltä tahoilta johdatusta totuuden tielle. Lopputuloksen kuulimme tänään tiedotustilaisuudessa:

”Sisällön pitää olla eettistä ja vastuullista.” ”Perustetaan eettinen neuvosto.”

Tuskin maltan odottaa, kuinka paljon tällä saadaan aikaiseksi suuria mahtavia sanoja, ja mitättömiä pieniä tekoja.

”Jos pelaa paljon, voi saada Veikkaukselta viestin.”

Ai kun kiva. Voisimme kokeilla samaa menetelmää alkoholisteihin ja huumeiden käyttäjiin. Laillistetaan huumeet ja poistetaan alkoholivero. Lähetetään heille joku viesti, jos käyttävät aineita paljon.

”Peliautomaattien määrää vähennetään noin 30% lähivuosina. Automaattien sijoittelussa katsotaan maksimimääriä, ei viedä kyläkaupasta viimeistä automaattia.”

Toisin sanoen, säilytetään automaattien nykyinen saatavuus, ja vähennetään rivissä seisovien automaattien määrää. Luotetaan siihen että ongelmapelaajilla on aikaa jonottaa vuoroaan päästä syöttämään rahansa Veikkaus Oy:n tilille.

https://yle.fi/uutiset/3-11044155

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006291342.html

On turha odottaa että Veikkaus Oy tai edes Suomen hallitus sanoisi tämän suoraan ja rehellisesti, joten sanotaan se nyt tässä: Veikkaus Oy ei halua minimoida pelaamisen haittoja. Ei ole koskaan halunnut, eikä halua jatkossakaan.

Kaksikätiset rosvot ovat keskuudessamme ikuisesti, jos asia on kiinni heistä itsestään ja heidän takomansa liikevoiton edunsaajista.

 

Lisenssiehtojen mukainen lähdeviite blogin pääkuvassa käytettyyn ilmaiseen kolikkoautomaatin vektori-grafiikkaan:

https://www.freepik.com/free-photos-vectors/icons

IonMittler
Vantaa

Moniulotteisen demokratian puolestapuhuja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu