Sanna Marin matkustaa valtion rahoilla Bilderberg-salaseuran kokoukseen
WEF, Bilderberg ja muut maailman vaikutusvaltaisimman väen salaseurat ovat nolo muistutus siitä, että globaali eliitti ei usko demokratiaan edes sen vertaa, että he haluaisivat tavallisen kansan tietävän mistä aiheista he keskustelevat keskenään, tai millaisia näkökulmia kukin osapuoli esittää keskusteluissa. Tällaisiin kokoontumisiin on medialta pääsy kielletty, eivätkä osallistujat kommentoi keskusteluiden sisältöä medialle edes jälkeenpäin, kuten tapahtuu tavallisissa virallisissa poliittisissa tapaamisissa.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008859530.html
Vuosien varrella on ollut epäselvää, onko tällaisten salaseurojen kokouksiin osallistuminen virallista Suomen hallituksen edustustoimintaa, vai onko kyseessä täysin yksityinen asia, joka ei liity mitenkään valtioon eikä tavallisiin kansalaisiin. Esimerkiksi Anne Berner maksoi matkakulunsa aikoinaan itse, selittäen että kyseessä on täysin yksityinen matka ja kokoontuminen.
Myös Jutta Urpilainen perusteli aikoinaan medialle vaikenemistaan keskusteluiden sisällöstä sillä, että kyse on yksityisestä matkasta. Hallituksen edustajalla kun on normaalisti tapana kertoa medialle jotain keskusteluiden sisällöstä, jos tavataan muiden valtioiden edustajia. Jutalla meni kuitenkin puurot ja vellit sekaisin sen verran, että hän maksatti matkan kulut valtion rahakirstusta. Virallinen edustusmatka, mitä tulee matkakulujen korvaamiseen, mutta täysin yksityinen asia, mitä tulee siihen että medialle tai kansalle kerrottaisiin, mistä siellä keskusteltiin.
”Länsimaisen arvoyhteisön” korkeimpien johtajien vakaa ja kompromisseja tekemätön tuki demokratian ihanteille on suorastaan silmiä kirvelevää näytöstä ja teatteria.
Martti Ahtisaari pyysi vuonna 2008 seuraajaansa Tarja Halosta salaamaan dokumentit, jotka koskivat Ahtisaaren vierailua Bilderberg-kokoukseen. Olisiko tuossa ollut joku juridinen juttu, että Ahtisaari ei pystynyt salaamaan itse omaa toimintaansa koskevia dokumentteja. Sekä sellainen käytäntö, että tuolloin valtionjohdon vierailuista Bilderberg-kokouksiin tehtiin vielä lain edellyttämiä muistiinpanoja valtion arkistoihin. Kilttinä tyttönä Tarja Halonen suostui pyyntöön, ja salasi Ahtisaaren Bilderberg-paperit.
https://twitter.com/SiruMustikkamaa/status/1532683737628041216
Kyllähän valtio maksoi Salenkin matkan Washingtoniin, vaikka hän myönsi, ettei kaikkea kerro siellä käytyjen keskustelujen sisällöstä. Bilderberg-kokouksesta saa tärkeätä globaalia näkemystä, jota tarvitaan päätöksenteossa ja strategisessa suunnittelussa Suomessakin. Ei tieto pahasta ole.
Ilmoita asiaton viesti
Mistä tiedät että sieltä saa ”tietoa” ja kuka sen tärkeyden määrittelee?
Ilmoita asiaton viesti
https://www.bilderbergmeetings.org/meetings/meeting-2022/press-release-2022
Kohta 1. Geopoliittinen uudelleenlinjaus. Mitä se sitten tarkoittaakaan.
Kohta 2. on Suomen kannalta ainoa mielenkiintoinen asia: NATOn haasteet.
Kohta 8. on mielenkiintoinen (kansainvälisen rahoitusjärjestelmän häiriöt), mutta ei siinä Sannan osaaminen riitä ymmärtämään. Tuon kohdan osalta pitäisi olla paikalla valtionvarainministeriön asiaan perehtynyt virkamies. Muut kohdat ovat sellaisia, että virkamiestasolla on kaikki tarvittava tieto jo olemassa.
Osallistujat: https://www.bilderbergmeetings.org/press/press-release/participants
Bildenberg on paljon melua tyhjästä.
Ilmoita asiaton viesti
Minusta kaikki 14 aihetta ovat äärimmäisen tärkeitä ja ajankohtaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikki aiheet ovat ajankohtaisia. Kysymys on siitä miltä osin Marin kykenee niitä ymmärtämään ja tuomaan virkamiehille, jotka ovat erikoistuneet kyseisiin aihepiireihin. Uskon, että Suomessa aiheisiin perehtyneillä virkamiehillä on noista sellainen osaaminen, että Marin ei kykene tuomaan heille mitään uutta.
Ilmoita asiaton viesti
Mistä tiedät, ettei olennaisempaa ole, mitä Marin kertoo eräille osanottajaluettelosta ilmeneville tahoille.
Ilmoita asiaton viesti
Kuten Phizerin ja Glaxo Smith Klinen pääjohtajille? Mitä Marin voi heille kertoa mitä he eivät vielä tiedä? Suomi ostaa jatkossakin rokotteet heiltä, hinnasta ei väliä? Loistavaa neuvottelua, kun ensin kerrotaan lopputulos ja sitten neuvotellaan.
Ei, tuolla ei Marin jaa tietoa, vaan vastaanottaa sitä ja se on vaikuttamista. Kuten aikaisemmin kirjoitin, tuo tapaaminen on yritysjohtajien viestintää / vaikuttamista politikoille.
Ilmoita asiaton viesti
Viittaat varmaan Pfizeriin, minä en.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos korjauksesta. Mihin sitten viittaat? Nuo lääkeyhtiöt ovat siellä edustettuina. Onko Marin selektiivinen kenen kanssa keskustelee ja nuo osallistujat ignoorataan? Jos tiedät, niin kerrothan. Pahoittelut huonosta Suomen kielestä.
Ilmoita asiaton viesti
Lehtinen, älä vaivaa päätäsi asioilla, joista et kuitenkaan koskaan pystyisi ymmärtämään mitään. Tee kuten minä, annan itseäni viisaampien hoitaa valtiovallan asiat ja keskityn laillasi amerikkalaisiin moottoriajoneuvoihin. Ne ovat yksinkertaista, mutta kiehtovaa tekniikkaa🙂
Ilmoita asiaton viesti
Mutta miksi sen tiedon jakaminen kansalle on pahasta? Entä demokratia ja hallinnon läpinäkyvyys?
Ilmoita asiaton viesti
Jos sen tiedon saamisen edellytys on luottamuksellisuus, mutta kerrot, saat tiedon vain kerran. Se ei tietenkään tarkoita että olisi pakko osallistua. Onhan sellaisiakin johtajia, jotka eristäytyvät.
Ilmoita asiaton viesti
> Jos sen tiedon saamisen edellytys on luottamuksellisuus
… silloin ei ole kyse kovin vakavasti otettavista länsimaisten demokraattisten arvojen edistäjistä. Tämä on blogin yksi piikikkäistä huomautuksista, että homma toimii tuolla kyllä sinänsä, heidän omilla säännöillään, mutta ne eivät ole demokratiaa edistäviä sääntöjä. Silti nämä samat tyypit ratsastavat demokratia-myönteisyydellään julkisuudessa paljonkin.
Ilmoita asiaton viesti
Kuten sanoin, voi toki eristäytyäkin. Minä voin myös kutsua Marinin mökilleni ja asettaa reunaehdoksi ettei keskusteluistamme muille kerrota. Jos Marin katsoo että minulla on riittävästi annettavaa, hän saapuu paikalle. Voin taata, ettei hän hetkeäkään mieti sitä, kuuluuko valtion kantaa hänen matkakulunsa. Jos hän ei kunnioita asettamaani reunaehtoa, en takuulla kutsu häntä uudestaan, enkä mahdollisesti seuraavaakaan pääministeriä, koska edustamaansa yhteisöön ei kokemukseni mukaan voi luottaa.
Ohi suun puhuminen pilaisi paitsi Marinin, myös Suomen maineen. Joko kunnioitat luottamuksellisuutta, tai kieltäydyt kutsusta. Muita [toimivia] vaihtoehtoja ei ole.
Ilmoita asiaton viesti
Kuvailit tuossa juuri oligarkian ja korruption käytäntöjä. Toimii mutta ei ole hyväksi demokratialle. Yksi superrikas vaikuttaja, enemmän valtaa kuin hänen yhdellä äänellään pitäisi saada. Eduskunnassa vierailijoista ylläpidetään listaa, mutta ovelat velmut ovat onnistuneet tuhoamaan niitäkin listoja. Säännöt on rakennettu demokratian tukemiseksi, mutta sääntöjä kierretään minkä ehditään.
Ilmoita asiaton viesti
Mistä sinä tiedät, mistä ne eduskunnassa vierailleet ovat keskustelleet? Nythän ongelma ei ollut, ettemme tietäisi Marinin osallistumisesta. Et kai kuvittele kaiken hallinnossa tapahtuvan olevan julkista?
Lisäys: Totta kai voi olla enemmän valtaa, kuin yksi ääni. Sitä kutsutaan vaikuttamiseksi. Se on asia, jonka sananvapaus meille mahdollistaa.
Ilmoita asiaton viesti
”Eduskunnassa vierailijoista ylläpidetään listaa, mutta ovelat velmut ovat onnistuneet tuhoamaan niitäkin listoja.”
Kaiketi Bilderbergistä saa osallistujat kaivettua esiin pienellä vaivalla.
Ei eduskunnan vierailijat kerro mistä ja mitä ovat puhuneet.
Ilmoita asiaton viesti
https://www.bilderbergmeetings.org/meetings/meeting-2022/press-release-2022
https://www.bilderbergmeetings.org/press/press-release/participants Löytyy myös listat aikaisemmista tapaamisista.
Ei mitään mullistavaa. Yritysjohtajat puhuvat poliitikoille, ei muuta.
Ilmoita asiaton viesti
Kuka on se superrikas vaikuttaja? Tuskin sentään Marin.
Ilmoita asiaton viesti
Noissa bileissä on pieni määrä vaikuttajia, jotka pitävät tärkeimmät puheet koko yleisölle, ja loput kuten Marin ovat vaikuttamisen kohteita.
Ilmoita asiaton viesti
Päämotiivisi päästä Sannan kaa kahdenväliseen neuvotteluyhteyteen, pidätkö salaisuutenasi?
Ilmoita asiaton viesti
Esimerkkini oli hypoteettinen, mutta jos tilaisuus tarjoutuisi koittaisin saada hänet ymmärtämään että velanotto on sitoumus, jonkun toisen puolesta. Pitää olla vakuuttunut omasta erinomaisuudestaan, että priorisoi oman vapautensa tulevien polvien vapauden edelle. En ole varma että Sanna on niin erinomaisen ainutlaatuinen, että ansaitsee tehdä niin.
Ilmoita asiaton viesti
Oletko koskaan miettinyt miksi valtiolla on salaisuuksia? Miksi Tiitisen lista on salainen? Miksi presidenttien arkistoja salataan tietyn ajan? Entäs puolustusvoimien suunnitelmat? jne jne.
Ilmoita asiaton viesti
Maanpuolustus on oma erikoistapauksensa. Tiitisen listasta ei oikein tiedä, sitähän on vaadittu julkiseksi, ja vaatijat eivät kai ole mitään suuria maanpettureita tai demokratian vastustajia.
Ilmoita asiaton viesti
demokratia ja hallinnon läpinäkyvyys
Ion, Ion… eikö äitisi kasvattanut sinua pois kiroilemisesta?
Ilmoita asiaton viesti
Ei kasvattanut, mutta ei mennä nyt siihen. May she rest in peace.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä, ja ikäänkuin näitä kokouksia pidettäisiin ilman vahvoja (parlamentarismin ohittavia) globaaleja vaikuttamis-tavotteita ja ilman vahvoja poliittisia vallan keskittämispyrkimyksiä!
Ilmoita asiaton viesti
Tätähän lobbarit tekee koko ajan, ei liene laitonta?
Ilmoita asiaton viesti
Nyt menevät puurot ja vellit sekaisin sinultakin. Kyse ei ole siitä, kerrotaanko keskustelujen sisällöstä vaan siitä, onko kyse maiden välisistä neuvonpidosta. Kun presidentti menee tapaamaan maailman vaikutusvaltaisimman valtion päämiestä neuvotellakseen Suomea kohdannutta ongelmaa Natoon liittymisen suhteen, niin omistaanko presidentin pitäisi matkansa maksaa?
Jutta (sdp, opettaja) totesi, että matka on yksityinen. Tällöin eduskunnan, tai minkään muunkaan julkisen tahon – esim. verottajan – ei olisi lain mukaan pitänyt hyväksyä Jutan matkakuluja, verottomasta päivärahasta puhumattakaan.
Nyt maksetaan eliittiin pyrkivän ja sinne näköjään hyväksytynkin ”köyhien” puolustajan Sanna Marinin matkat ja matkakulut.
Lain kirjaimen noudattamisesta ei olla maassamme turhan tarkka poliitikkojen ja valtaapitävien suhteen. Pienyrittäjiä kohtaan ollaan.
Annika Saarikko (kepu) on äskettäin hyvin kuvannut omaa suhtautumistaan arkielämään:
Valtiovarainministerin – siis minun – mielenmaisemassa ei ole köyhiä. Ei ole vähävaraisia. Minulla on sen verran suuret tulot, että en enää kykene täysin ymmärtämään pienituloisia. Tuskin ymmärrän heitä lainkaan. Ja tämä on tärkeää: elämäni on tästä mielenkulmasta tarkasteltuna muuttunut haastavaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Voit olla takuuvarma siitä, ettei Sanna Marin tunne saavansa mitään etua siitä, että ”pääsee” matkustamaan. Hän pääsee matkustamaan aivan tarpeeksi ja on ihme, että kunto kestää. Ei varmasti osallistuisi Bilderberg-kokoukseenkaan, jollei olettaisi siitä olevan hyötyä Suomelle.
Ilmoita asiaton viesti
Jutta Urpilainen on idiootti, eikä matka tietenkään ollut yksityinen. Jutta Urpilainen kutsuttiin sinne vain ja ainoastaan, koska oli valtiovarainministeri. Ei suinkaan ylivertaisen älynsä, tai seurallisuutensa vuoksi.
Ilmoita asiaton viesti
Jutta on kansainvälinen takuutusekspertti, joka on haluttu puhuja ympäri maailmaa. Takuuttaminen on tulevaisuuden trendi. Nyt jo esimerkiksi euron ja dollarin arvo on takuutettu. Samoin massamigraatio ja EUn ikuisuus.
Ilmoita asiaton viesti
Jutta Urpilainens helt obegripligt resa från lärarinna till ekonomiskt geni och en lättviktsversion av mötet på Jekyll Island.
Ilmoita asiaton viesti
”Idiootti” Jutta Urpilainen on nykyään EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava komissaari.
Bilderberg-ryhmä lienee antanut salaiset takuutukset.
Ilmoita asiaton viesti
”Nyt maksetaan eliittiin pyrkivän ja sinne näköjään hyväksytynkin ”köyhien” puolustajan Sanna Marinin matkat ja matkakulut.”
Mystinen eliitti iski jälleen.
Olisi hyvä, jos tuollaisia keskustelutilaisuuksia olisi enemmin.
Ilmoita asiaton viesti
Ion on kyllä oikeassa. Bilderberg-ryhmä on täysin epädemokraattinen yhteisö ja sen kautta aivopestään nuoria poliitikkoja mukaan WEFin kaltaisten hirviöiden agendoihin. WEFin ohjelmat ovat tuntemattomia pääosalle kansasta. Niiden sisällöstä ei ole päätetty demokraattisesti vaan hyvin pienessä piirissä.
Ilmoita asiaton viesti
Eikös joka tapauksessa ole hyödyllistä tietää tarkemmin mitä nuo ”hirvittävät agendat” ovat, piti niistä tai ei?
Ilmoita asiaton viesti
Pitäisikö siis kaikki yksityiset yhteisöt kieltää?
Ilmoita asiaton viesti
Valtio maksoi Sauli Niinistön matkan myös USA:n Atlantaan Bilderberg-kokoukseen.
Tämä tapahtui vuonna 1997 Niinistön ollessa valtiovarainministeri.
Suomessa omaksutun käytännön mukaisesti ministeri Niinistö osallistui kokoukseen yksityishenkilönä.
Ilmoita asiaton viesti
”Vuosien varrella on ollut epäselvää, onko tällaisten salaseurojen kokouksiin osallistuminen virallista Suomen hallituksen edustustoimintaa, vai onko kyseessä täysin yksityinen asia, joka ei liity mitenkään valtioon eikä tavallisiin kansalaisiin.”
Ei kumpikaan. Ministerit kutsutaan sinne asemansa vuoksi mutta he osallistuvat yksityishenkilöinä. Erinomaista, että meidän johtajamme tutustuvat, verkostoituvat ja luovat kontakteja eurooppalaisiin ja amerikkalaisiin vaikuttajiin ja keskustelevat ajankohtaisista asioista vaikutusvaltaisten tahojen kanssa.
Melkoinen salaseura kun siitä kirjoitetaan vuosittain medioissa.
Ilmoita asiaton viesti
Kyseessä ei ole salaseura siltä osin, ketkä sinne osallistuvat, mutta kylläkin siltä osin, mistä siellä keskustellaan. Demokratiassa vallan piti olla kansalla, ja se edellyttää että myös tiedon pitäisi olla kansalla. Pimittämällä tietoa kansalta estetään demokratiaa toteutumasta.
> Ministerit kutsutaan sinne asemansa vuoksi mutta he osallistuvat yksityishenkilöinä.
Vähän niin kuin Vogue-lehden kuvauksiin vai? Maksoiko valtio Marinin matkan myös naistenlehtien kansikuvauksiin?
Ilmoita asiaton viesti
Sinulle voi tulla yllätyksenä mutta ei kaikki keskustelu ole julkista. Esimerkiksi yksityiset tilaisuudet tai edes valiokuntien ja hallituksen valmistelevat kokoukset. Keskustelujen luottamuksellisuus on tärkeää tietojensaannin kannalta. Hallinnon läpinäkyvyys koskee hallinnollisia päätöksiä.
Ilmoita asiaton viesti
Marinin ei tarvinnut matkustaa kuvauksia varten yhtään mihinkään koska Voguen toimittajat ja kuvaajat tulivat Helsinkiin.
https://www.vogue.com/article/millennial-prime-minister-leading-finland-through-crisis
https://www.vogue.co.uk/arts-and-lifestyle/article/sanna-marin-finland-prime-minister-interview
Ilmoita asiaton viesti
Samaa paskaa:
Rukousaamiaisille vaan veronmaksajien piikkiin valamaan demokraattisesti valittujen päättäjien päihin uskoa, että todellisuudessa heidän valtansa tulee Jumalalta saatuna lahjana.
Pitäisi vissiin saada oikein perustuslakiin lisäyksenä oma erityinen 5. artiklansa, että päätöksenteon läpinäkyvyyden ja päätöksentekoon vaikuttamisen kannalta juurikin näin tulee demokratiassa yhä enenevässä määrin menetellä.
Sanna Marin herrojen kaa marjassa 🤮🤢
Ilmoita asiaton viesti
Se on varmaa, että Putinin sota on yksi keskeinen keskustelun aihe. Eikä tuo mitenkään erikoinen salaseura ole. On vaan sovittu ettei sitä paljasteta kuka oli hän joka jotain sanoi. Osallistujat taitaa olla varsin hyvin tiedossa. Ehdottomasti parempi että valtio maksaa kuin, että itse tai jokin sponsori. Kyllä siellä pitää olla missä tulevaisuuden suuntaviivoja pohditaan. Hienoa että kutsuttiin. Verkostoituminen, mitä voi hyödyntää monessa auki olevassa asiassa, on tarpeen.
Ilmoita asiaton viesti
Vähän kun Gx-järjestelyt.
Avoimuuden määrään liittyen, on tosiaan erilaisia toimijoita, ja toimintaverkkoja. Onkohan tästä olemassa koottua listausta.
Esim pelkän elinkeinoelämän puitteissa, salaamiskäytännöt taitavat olla osin jo lakiin kirjattuja.
Ilmoita asiaton viesti
Luulisin, että tämä ns Bilderberg-salaseura julkisuuksineen, on enemmän reaalisen hallinnan epäselvyyttämistä. Maailman kokonaisempaa tilannetta, ei hallita näkyvin kasvoin.
On toki erilaisia toimijoita, vaihtelevin painoin nostettuna julkisuuden areenalle. Tämä tosin toteutuu joka tapauksessa rakenteenkin perusteella.
Ilmoita asiaton viesti
Ai kauheeta, nyt on julkista tietoa että pääministeri osallistuu salaseuran kokoukseen. Mihin tämä maailma on menossa?
Ilmoita asiaton viesti
Salaa osallistuu salaiseen kokoukseen, lehdestä luin.
Ilmoita asiaton viesti
Ei siis mitenkään hyvin salattu asia. Sannalla taitaa olla vielä oppimista.
Ilmoita asiaton viesti
Tällaiseen lausuntoon liittyy rikkovaa puolta.
Ei ole rikos osallistua noihin avoimesti, ja kertoa tästä, ja olla salaamatta asioista.
Mitä tästä ajatellaan, tai voidaan ajatella… tätä voi vähätellä, tai pyrkiä saattamaan huonoon valoon. Mielestäni tämä on väärin.
Median tehtävä, on nimenomaisesti vähän pyrkiä olemaan kärryillä. Jos tätä pyrkimystä halvennetaan, loukataan demokratian perusteita.
Jos huoli nostetaan avoimesti esille, tällaisten yhteydessä, huolennostoon voi liittyä överiosuutta. Jos tämä riittää asiankäsittelyksi,… menee äärilaitaisesti.
Yleisesti ottaen, näissä ei oikeudenmukaisuus toteudu. Odottaa sopii, että korjaat omalta osaltasi suhtautumista.
Peruste tässä näkemyksessä, on sama kuin rasismissa. Näistä tehdään joskus jopa oikeudellisrakenteellisia ratkaisuja, mikä taas on omituista. Jenkeissä sananvapauteen liittyvät asiat ovat parempia.
Ajatuksesi voi nähdä jenkkiläisessä ympäristössä sananvapauteen kuuluvaksi, ja passeliksi. Rasismia sielläkään ei taideta tosin suvaita, eikä sen erilaisia ilmenemismuotoja, ole säädöstentasalle vietynä.
Ilmoita asiaton viesti
Blogisti läväytti sellaisen tietomällin, että nyt kyllä menee usealta yöunet. Moni lähtee kesken työpäivän perjantaipullon hakuun. Eihän tänne Puheenvuoroon oikein enää uskalla kurkistaa – kun tällaisia paljastuksia. Eikun taksia tilaamaan.
Ilmoita asiaton viesti
Pahuus voi sitkeänäkin, ilmetä joskus varsin banaalisti.
Tässä pahuutta tosin ei olisi suoraan kokoukset, vaan se, miten niihin luodaan suhtautumista.
Ilmoita asiaton viesti
” Pimittämällä tietoa kansalta estetään demokratiaa toteutumasta.”
Ihan vain kysymyksenä?
Luuletko että Presidentti, pääministeri ja muut virkavastuullaolevat henkilöt, myös kansanedustajat kertovat kaikki asiat, mitkä he luottamuksellisesti saavat tietoonsa.
Tässä elämme ja olemme eläneet jo ennen nykyistä presidenttiä ja nykyiostä pääministeriä.
Heillä on velvollisuus ja myös vaitiolovelvollisuus tietyissä asioissa. Jos kokouksen järjestäjä, vaatii vaitiolovelvellisuuden sitä kai pitää noudattaa.
Ei pääministeri ole ainut ja ensimmäisnen, joka kokoukseen osallistuu Suomesta.
Tuskinpa yksikää aikaisempi osallistuja on hyvin paljon jakanut tietoja kokouksen sisällöstä ja luultavasti kaikien matkat on maksettu verovaroin.
Miksi nyt kohdistettu kannanotto.
Minusta on hienoa että kaikki olemassa oleva tieto päätyy valtionjohdon tietoon.
Ei ne ole kuitenkaan ”Esson baarin” keskustelupohjia.
Ilmoita asiaton viesti
Eivät kerro edes läheskään kaikkea sitä, mikä heidän pitäisi lakisääteisesti kertoa. Onhan tässä ollut Marinin hallituksen aikanakin jo useampi kohu, että julistetaan salaiseksi tietoja, jotka lain mukaan ovat julkisia, ja sitten ihmetellään että öh mitäs nyt?
Ilmoita asiaton viesti
Jos hallinto julistaa salaiseksi tietoja jotka julkisuuslain mukaan eivät ole salaisia, sitä varten meillä on hallinto-oikeudet joiden avulla kansalainen voi valvoa vallankäyttöä. Se on osoitus käytännön toimivuudesta, ei sen toimimattomuudesta.
Laki viranomaistoiminnan julkisuudesta ei vaan koske yksityistilaisuuksia eikä se edellytä asioiden valmistelun pääsääntöisesti olevan julkista, saatikka yksityisten kahvipöytäkeskustelujen.
Ilmoita asiaton viesti
Ihme kohuja on kuitenkin saatu aikaiseksi, lehtien etusivuja myöten. Jos homma toimii, mistä siinä sitten kohutaan? Väitän pikemminkin, että homma toimii huonosti, ja hallituksen pitäisi anoa kolmannelta osapuolelta (tuomioistuimen tyylinen vallan kolmijako-opin sakara, mutta kevyempi byrokratialtaan kuin oikeuslaitos) asiakirjojen julistamisesta salaiseksi. Ei julistaa niitä itse salaiseksi oman käden oikeudella. Se on nähnyt niin moneen kertaan, mitä siitä tulee, ja juuri sellainen toiminta nousee sinne lehtien otsikoihin, kun se ei pysy lain kaidalla tiellä.
Ilmoita asiaton viesti
No ei niitä ”oman käden oikeudella” julisteta salaisiksi vaan salauksesta tehdään valituskelpoinen viranhaltijapäätös, jonka mukana on salauksen perusteena viitattu lainkohta sekä valitusosoitus.
Se hallinto-oikeus sitten päättää jos haluat sen tarkistuttaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ray oli aikanaan melko avoin siinä keille ja kuinka paljon hynää minäkin vuonna jaeltiin, myös ne jotka eivät saaneet julkaistiin.
Tuli joskus hieman tutkittua mitä kaikkia yhdistyksiä oli mukana hynää pummimassa ja kerran mukana näkyi olevan jopa yhdistys jonka pääideana oli vastustaa Ray:n monopoliasemaa. Kyseinen ry. oli jopa saanut muutaman tonnin toimintansa jatkumolle :_} Eipä tainnut jatkua toiminta enää Veikkauksen vastustuksena.
Ilmoita asiaton viesti
Liian hidasta mm. lehdistön tiedonsaanti-oikeuden kannalta. Hyvässä lykyssä ehtii tulla vaalit vastaan, ja koko hommalla ei ole sitten enää väliä.
Ilmoita asiaton viesti
Kyse ei ole yksityistilaisuudesta, kun tilaisuudessa on päättäjiä ympäri länsimaita ja aiheena politiikka sekä massojen ohjailu.
Ilmoita asiaton viesti
Mistä tiedät että aiheena on massojen ohjailu?
Ilmoita asiaton viesti
Sanna Marin on monien mielestä yhä Siwaan kassa, kutsuttaisiinko hänet Bilderbergin tapaamiseen, ellei hän olisi Suomen pääministeri?
Silloin kun olin mukana lautakuntatyössä, niin aina välillä kuntatasollakin käsiteltiin asioita, jotka olivat julistettu salaisiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä sanoisit lonkalta, oliko useinkin demokratian toteutumisen kannalta hyödyllistä, että mainitut asiat julistettiin salaisiksi? Vai torjuttiinko siinä vain kansan tietoisuutta, jotta saa tehdä kaikessa rauhassa asioita jotka eivät välttämättä ole kansalle mieluisia?
Ilmoita asiaton viesti
Salaisia olivat yleensä apuraha hakemukset. Mikäli niistä tehtii myönteinen päätös, niin se oli luonnollisesti julkinen, jos päätös oli kielteinen, niin sitä julkaistu.
Seurakunnan diakoniatyössä ei kerrota niiden ihmisten nimiä, joiden sähkölaskun tai pesukoneen korjauksen seurakunta maksaa.
Ilmoita asiaton viesti
Tuli lähes syntinen olo, kun mieleeni juolahti kysymys: tietääkö verottaja ja KELA, että kirkon diakonia on maksanut henkilön pesukoneen korjauksen, ja onko se tuloa joka a) verotetaan, ja b) vähennetään sosiaaliturvasta normaalien laskusääntöjen mukaisesti?
Nyt rukoilemaan ja katumaan tätä syntistä ajatustani.
Ilmoita asiaton viesti
Seurakunnan diakoniatyö auttaa ihmisiä, jotka eivät apua mistään muualta enää saa. Sen puoleen käännytään siinä vaiheessa, kun kaikki muut vaihtoehdot on huonolla menestyksellä käyty läpi.
Siinä vaiheessa, kun ihmisen asunnosta on sähköt katkaistu, ei hänellä ole mitään verotettavaa.
Ilmoita asiaton viesti
Se ei ole ihan noin suoraviivaista, että diakonian asiakkaat ovat tulottomia, joiden veroprosentti on 0. He voivat olla työelämässä mutta ylivelkaantuneita.
Ilmoita asiaton viesti
Itseasiassa meille luttamustehtävissä oleville ei kerrota, miksi ihmiset ovat pulassa, vain se, mihin raha menee.
Ilmoita asiaton viesti
Diakoniassa autetaan luultavasti nimenomaan hädässä olevia. KELAn luukulta on väitetty autetun myös esim. pakolaisia ostamaan kalliita merkkivaatteita, koska se kuuluu heidän kulttuuriinsa, joten on niin noloa jos ei ole kalliita vaatteita. Vaikka olisi pakolaisena henkensä edestä toisella puolella maailmaa.
Mutta näitäpä ei kerrotakaan, mihin se raha menee. Hallandeerus sitä julkisesti aikoinaan vaati isoon ääneen, mutta salaista tietoa tuo on edelleen, mihin käyttötarkoituksiin sossu myöntää harkinnanvaraista tukea. Tässä pitäisi olla diakonian linjaus, että käyttökohteet kerrotaan, saajia ei. Mutta sitä tietoa halutaan pitää salassa, ja tarina kertoo että on syytäkin, kansa ei sitä hyvällä katsoisi kaikilta osin.
Ilmoita asiaton viesti
Noin lonkalta sanoisin, että julkisuuslaki määrittelee mikä on julkista ja mikä ei. Yleisesti ottaen liikesalaisuuksiksi katsottavat tiedot sekä ihmisten henkilökohtaiset tiedot ovat ei-julkisia.
Kaiken a ja o on, että salaus perustuu lakiin eikä jonkun satunnaisen blogistin päälle jääneeseen kyselykauteen.
Kts. luku 6, pykälä 24. sieltä ne löytyvät:
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990621#a621-1999
Ilmoita asiaton viesti
Marinin hallitus on onnistunut pääsemään lehtien otsikoihin useampiakin kertoja määräämällä salaisiksi tietoja, jotka lain mukaan ovat julkisia. Siksi kaiken A ja O olisi se että asiakirjojen omistaja ei voi itse määrätä niitä salaisiksi, vaan voisi anoa niiden salaiseksi julistamista muulta neutraalilta vallan kolmijako-opin sakaralta, jolla ei ole henkilökohtaisia intressejä kiinni siinä tapauksessa.
Ilmoita asiaton viesti
Voisi myös tehdä niin, että keskuskomitea nimittää joka virastoon tarkastajan, joka päättää julkaistaanko dokumentti, vai ei…
Ilmoita asiaton viesti
Kuulostaa hyvältä. Nyt pienenä viilauksena vain tehdään tuosta vallan kolmijako-opin mukainen, että valvovan tarkastajan nimittää poliitikoista riippumaton oikeuslaitos, eivät ne samat poliitikot joita tarkastaja valvoo.
Ilmoita asiaton viesti
Sinusta ei pystyisi tekemään satiiria sitten millään. Haluat ”vahvistaa demokratiaa” sillä, että harkintavaltaa siirretään vaaleissa valituilta luottamushenkilöiltä itseään täydentävälle yhteisölle, joka on riippumaton demokraattisesta prosessista. (sic!) Miten tuo mielestäsi olisi positiivinen asia?
Ilmoita asiaton viesti
Onko vallan kolmijako-oppi sinulle täysin vieras käsite? Tämä keskustelu ei etene hyvin, ennen kuin käyt lukemassa vaikkapa aihetta käsittelevä Wiki-sivun. Siihen on syynsä, että tuomareita tai tarkastajia ei valita kansanäänestyksellä enemmistön päätöksellä. Eikä poliiseja. Noiden kahden kuuluu olla riippumattomia demokraattisesta prosessista, sen neutraaleina tuomareina ja päätösten toteutuksen varmistajina.
Ilmoita asiaton viesti
Siihen on myös syynsä, ettei tuomarit käytä poliitikoille kuuluvaa harkintavaltaa, vaan arvioivat tehdyn toimen lainmukaisuutta. Sinä olit siirtämässä harkintavaltaa, eli juuri sitä, mikä ei kuulu tuomioistuimelle vaan nimenomaan niille vaaleissa valituille. Tuon harkinnan lainmukaisuutta voivat sitten tuomarit arvioida.
Ilmoita asiaton viesti
Poliitikkojen tehtävä on tehdä työtä ja dokumentoida se. Heidän rooliinsa ei pidä kuulua salata itselleen kiusallisia asioita. Näin he kuitenkin toimivat tällä hetkellä. Siksi nykyinen käytäntö on susi, sitä käytetään härskisti väärin, ja käytäntö tulisi muuttaa toisenlaiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Aina kun joku käyttää argumenttina vallan kolmijako-oppia ymmärtämättä siitä mitään, jossain kuolee bambi.
Viranhaltija voi tehdä salassapitopäätöksen eduskunnan määräämän lain mukaan ja siihen vedoten, päätös on valituskelpoinen ja kiistatilanteessa sen ratkaisee hallinto-oikeus.
Jos puhutaan pääministeristä, laillisuusvalvontaa suorittavat eduskunta, tarkastusvaliokunta, oikeuskanslerin virasto, valtiontalouden tarkastusvirasto ja eduskunnan oikeusasiamies.
Missä kohtaa vallan kolmijako romuttui?
Ilmoita asiaton viesti
Siinä kun tätä väärinkäyttäen lainvastaisesti hidastetaan median yms. pääsyä ajankohtaisiin dokumentteihin. Ja tuskinpa ne kaikki lainvastaiset salaamiset tulevat huomatuksi ja kumotuksi oikeudessa asti.
Ilmoita asiaton viesti
Liittyy vallan kolmijakoon miten?
Ilmoita asiaton viesti
Näin juuri.
Ilmoita asiaton viesti
Joku tossa jo totesikin että Sanna on siellä pääministerinä eikä yksityishenkilönä. Eikös pääministeriä koske joku julkisuuslaki? Miten tällainen epävirallinen ”siviilikokous” voi kuulua salauksen ”piiriin” ?
Samaa olen ihmetellyt jo silloin kun jyrkiboy oli siellä ottamassa oppia miten valtionvelka tuplataan yhden vaalikauden aikana.
Ilmoita asiaton viesti
Salamyhkäistä on, Hommaforumilla joku epäileekin että siellä myydään Suomen pohjavesiä. Luultavasti virallisen ohjelman ohessa.
https://bilderbergmeetings.org/press/press-release/press-release
Ilmoita asiaton viesti
Hupifoorumi vailla vertaa. 😂
Ilmoita asiaton viesti
Minkäköhän dokumentin julkisuudesta olet nyt huolissasi? Eivät pääministerin ajatukset, puhumiset saati sitten kuuntelemiset, ole julkisuuslain alaisia. Hän saa ihan vapaasti kuunnella ja puhua.
Mitään ei käsittääkseni olla pääministerin tai valtioneuvoston toimesta salaamassa. Vai ollanko?
Ilmoita asiaton viesti
En minkään, mistä sellaisen sait päähäsi, esitin vain kysymyksen.
Ilmoita asiaton viesti
Kysymyksestäsi johtuen ihmettelin, miten ajattelit julkisuuslain soveltuvan keskusteltavaan tapaukseen mitenkään? Ilmeisesti et ajatellut, vaan kirjoitit vain.
Ilmoita asiaton viesti
Niin eihän tuolla mitään Suomea koskevia asiota tietenkään käsitellä, varsinkaan sellaisia mitkä kuuluisi kansalaisille.
Ilmoita asiaton viesti
Aikoinaan tullessani sos.lautakunnan kokouksesta, poltin asialistat pihallani olevassa padassa etteivät joudu vääriin käsiin, vaimoni joka työssä ollessaan käsitteli salassa pidettäviä asioita ei koskaan kysynyt minulta mitä kokouksessa käsiteltiin, ymmärsi, että minua koskee vaitiolovelvollisuus. Toimittajilla on oikeus lähdesuojaan, pitäisikö sekin purkaa jotta tavan kansalainen saisi tietää mistä toimittaja on tietonsa saanut. Yhden neuvon Ion sinulle annan, ellet kykene pitämään sinulle annettuja salassa pidettäviä tietoja itselläsi, älä lähde mukaan politiikkaan.
Ilmoita asiaton viesti
Niitä on monia, jotka pyrkivät politiikkaan juuri siksi että on henkilökohtainen palo purkaa vallitsevaa korruptiota ja harvainvaltaa. Harvoin siitä mitään valmista tosin tulee.
Ilmoita asiaton viesti
Myös jyrkiboy houraili uudesta maailmanjärjestyksestä eduskunnassa. Ihme salaliittohörhöjä.