Taas yksi sota lisää: laajempi katsaus ihmiskunnan tilaan tällä hetkellä

Arviot Venäjän aikeista Ukrainassa vaihtelevat päivittäin, ja riippuen keneltä kysyy. Tällä hetkellä Venäjä puhuu mahdollisesti jopa koko Ukrainan alueen ”demilitarisoimisesta”, eli sotilaallisen toimintakyvyn eliminoimisesta kokonaan, jonka jälkeen Ukrainassa sallittaisiin melko vapaat vaalit. Kuinka vapaat, sitä voi kukin arvuutella.

https://yle.fi/uutiset/3-12331795

Minun ennusteeni blogissa 7 kk sitten, jossa arvioin Ukrainan osittaisen valtauksen alkavan ”12 kk aikaikkunan sisällä”, on vanhentunut toistaiseksi melko arvokkaasti, vaikka näkyvissä alkaakin olla jo paljon epätarkkuutta sen suhteen, millainen Venäjän tavoite ja operaation lopputulos tulee olemaan.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ionmittler/12-kk-ennuste-venaja-anneksoi-juridisesti-valko-venajan-ja-sotilaallisesti-kolmasosan-ukrainasta/

Taas yksi sota. Mikä on ihmiskunnan tila tällä hetkellä, 2000-luvun maailmassa? Miksi sotia tulee ja menee vuodesta toiseen? Arvioin tässä lyhyesti muutamia kuuluisimpia sotia viime vuosilta, miksi ne aloitettiin ja kenen toimesta.

En tiedä onko minulla valikoiva muisti, mutta nyt nopeasti tulee mieleen merkittävämpiä sotia viime vuosilta lähinnä islamilaisissa maissa:

• Irakin valtaus ja Saddam Husseinin kaataminen, USA:n ja Britannian toimesta.
• Afghanistanin 20-vuotinen miehitys, suurimmaksi osaksi NATOn toimesta ja sen virallisena operaationa.
• Libyan hallinnon kaataminen, NATOn virallisena operaationa, YK:n mandaatilla.
• Jemenin sota, Saudi-Arabian ja sen liittolaisten hyökkäyksellä, USA:n poliittisen tuen, asetoimitusten ja tiedustelupalvelun turvin.
• Yritys kaataa Syyrian hallinto, sekalaisten länsimaisten toimijoiden ja heidän liittolaistensa avustamana, joka tyrehtyi lopulta Venäjän väliintuloon.

Mainittakoon näiden lisäksi ainakin Tsetsenian sota, jotta myös Venäjä tulee mainituksi sotien osapuolena useampaan kertaan.

Näistä yllä mainituista Jemenin sota muistuttaa eniten Ukrainan sotaa perusteluiltaan, miksi sotaa käydään. Jemenin sodan perusteena on Iranin poliittisen ja sotilaallisen vaikutusvallan kasvaminen Jemenissä, mikä ei miellyttänyt Saudi-Arabiaa liittolaisineen. Siksi nämä päättivät pysäyttää Jemenin luisumisen ”väärän” sotilaallisen liittouman vaikutusvaltaan, aloittamalla hyökkäyssodan, jossa on kuollut eri arvioiden mukaan lähes puoli miljoonaa ihmistä tähän mennessä. Riippuu laskutavasta, mutta joka tapauksessa kuolleita on paljon.

Tällä sodalla on USA:n avoin tuki, sekä poliittisen retoriikan että käytännön avun osalta, koska Iran on USA:n ja sen Persianlahdella olevien liittolaisten vihollinen sotilaallisen tasapainon kannalta. Vaikkakin Iran on vain yksi valtio, ja vaikutusvallaltaan melko rajallinen.

Nyt Ukrainassa on käynnistymässä sota, joka muistuttaa Jemenin sotaa perusteluiltaan. Venäjän ilmoittamana perusteluna on länsimaiden poliittisen ja sotilaallisen vaikutusvallan kasvaminen Ukrainassa, mikä ei ole miellyttänyt Venäjää liittolaisineen. Siksi nämä päättivät pysäyttää Ukrainan luisumisen omasta mielestään ”väärän” sotilaallisen liittouman vaikutusvaltaan, aloittamalla hyökkäyssodan. Ukrainassa ei odoteta saman mittakaavan kuolleisuutta kuin Jemenissä, koska Venäjän ylivoiman oletetaan olevan riittävä.

Sodan perustelun kannalta Ukrainan sodassa ja Jemenin sodassa ei ole juurikaan eroa. Länsimaat kuitenkin suhtautuvat näihin sotiin eri tavoin: Jemenin sotaan on suhtauduttu siinä määrin hyväksyttävänä, että Saudi-Arabiaa tai sitä sotilaallisesti avustavaa USA:ta kohtaan ei ole esitetty kovin painokasta kritiikkiä, pakotteista nyt puhumattakaan. Venäjän sotaan Ukrainassa suhtaudutaan lännessä paljon aggressiivisemmalla kriittisyydellä, vaikka molemmat ovat melko samanlaisia sotia, samanlaisin perustein.

Syy tähän erilaiseen suhtautumiseen ei ole sodan luonteessa tai perustelussa sinänsä, vaan siinä että maailma on jakautunut liittoutumiin, virallisiin ja epävirallisiin, jotka pitävät omiensa puolta. Länsi ei lännen kättä pure, vaikka lännellä olisi menossa pitkä ja verinen sota Jemenissä. Maailman jakautuminen liittoutumiin on jossain määrin ideologinen, jopa hyvän ja pahan välinen taistelu, kuten Yhdysvaltojen ulkopoliittisessa retoriikassa on tapana sanoa. Venäjä, Iran ja sen sellaiset edustavat tässä retoriikassa ”pahaa”, diktatuuria, jotain epämiellyttävää. Länsimaat edustavat ”hyvää”, demokratiaa, ja onnellista elämää.

Jossain määrin asia onkin näin, mutta läntisten liittoutumien ideologinen koherenssi on myös vakavasti puutteellista. USA:n johtama maailmanjärjestys ei ole edistänyt demokratiaa sinänsä itseisarvona, vaan liittolaisiksi on  hyväksytty useita diktatuureja, sellaisia kuten Saudi-Arabia. Myöskään liberaalia elämäntapaa tämä liittouma ei edistä täysin kattavasti, Persianlahden uskonnollisten hirmuhallintojen osalta. Mutta pääosin läntisen liittouman valtiot edustavat länsimaisia arvoja ja ”hyvyyttä”.

Tähänkin ajatukseen on tullut viime vuosina säröjä, kun Yhdysvaltojen väestö on jakautunut jyrkästi konservatiivisen elämäntavan kannattajiin ja liberaalin elämäntavan kannattajiin. On käynyt epäselväksi, mitä ovat ne ”länsimaiset arvot”, joita läntinen liittouma puolustaa. Ne arvot saattavat jopa muuttua kertaheitolla, riippuen siitä kuka voittaa seuraavat presidentinvaalit Yhdysvalloissa. Euroopassa liberaalin elämäntavan kannattajat ovat poliittisesti niin vahvasti niskan päällä useimmissa valtioissa, että liberaali elämäntapa on julistettu ”eurooppalaisiksi arvoiksi”, ja konservatiivisiin moraalisiin arvoihin suhtaudutaan ei-toivottuna häiriötekijänä, jopa uhkana ja sisäisenä vihollisena.

Ihmiskunnan tila vuonna 2022 on sellainen, että sota ei näytä olevan pahitteeksi sinänsä, kunhan sota palvelee oman liittouman etuja. Jemenissä sodittakoon niin kauan kuin tahtovat. Pitkä tie kohti Ukrainan sotaa osoitti myös, että sota on pienempi paha kuin ideologisesti epämukava rauha. Mika Niikko joutui kohun keskelle julkaistuaan pragmaattisen toteamuksen, että Ukrainan sota voidaan välttää jos NATO sitoutuu olemaan hyväksymättä Ukrainaa jäseneksi. Ja siitäkös sota syttyi. Ensin vertauskuvallisesti Suomen sisäpolitiikassa, ja lopulta ihan kirjaimellisesti Ukrainassa.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ionmittler/niikko-sai-napeilleen-ukrainaa-koskevan-tabun-itsestaanselvyyden-sanomisesta-aaneen/

Kerrataan siis lyhyesti Ukrainan sodan syyt. Valtio on etnisesti ja kulttuurisesti jakautunut kahtia melko syvästi, ukrainankielisiin ja -mielisiin sekä venäjänkielisiin ja -mielisiin. Valtion jakamista kahtia on ehdoteltu jo kauan ennen Maidanin vallankumousta, joidenkin vakavasti otettavien länsimaisten tahojen toimesta. Myös Suomessa Gustav Hägglundin taholta:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001953835.html

NATOn jatkuva laajentuminen itään on aiheuttanut sellaisen tilanteen, että Venäjä kokee perinteisen sotilaallisen suurvalta-asemansa uhatuksi. Gustav Hägglundin sanoin, Venäjä kokee olevansa kuin ”nurkkaan ajettu koira”.

https://demokraatti.fi/kenraali-hagglund-pitaa-naton-laajentumista-virheena-siina-on-kaynyt-kuin-koiralle-joka-ajetaan-nurkkaan/

Venäjä näki sopivan hetken tulleen tänä talvena, ja esitti suurieleisesti vaatimuksen, että NATOn pitää sitoutua olemaan laajentumatta enää lainkaan itään päin. En tiedä oliko siinä ehdotuksessa realismia mukana kovin paljon: oliko se aito ehdotus, johon odotettiin mahdollisesti saatavan myönteinen vastaus, vai oliko ehdot asetettu tahallaan niin kireiksi, että oli täysin varmaa että NATO ei tule hyväksymään ehdotusta? Joka tapauksessa NATO ja Suomen kaltaiset NATO-optiota kassakaapissa pitävät maat torjuivat Venäjän vaatimukset jyrkästi.

Lopputulos on Ukrainan sota. Ennalta arvattava seuraus NATOn ja Venäjän välisestä reviirikiistasta. Mika Niikko ja Gustav Hägglund eivät olleet profeettoja omalla maallaan. Onko Ukrainan sota moraalisesti oikeutettu? Ei ole, ja harvoin mikään sota on moraalisesti oikeutettu. Kun katson blogin alussa lueteltuja sotia, niistä yksikään ei taida olla moraalisesti oikeutettu. Mainittakoon, että Venäjän sota Tsetseniassa nauttii erityisen vähän ymmärrystäni, miksi Tsetsenian ei voitu vain antaa itsenäistyä? Pieni pala maata jossain periferiassa.

Mutta yksi asia on varmaa: minun kiikarini katsovat maailmaa kokonaisuutena. Kun pohdin Ukrainan sotaa, pohdin samalla myös Jemenin sotaa. Kun arvioin Venäjän ja sen liittolaisten toimia, arvioin samalla myös Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten toimia. Nämä arviot eivät aina ole mairittelevaa luettavaa. Ihmiskunnan tila vuonna 2022 on vielä kovin herkkä sotimiseen, ja sotimisen oikeuttamiseen milloin milläkin ideologisella perusteella.