Todistajan painostaminen, poliisin sallittu oikotie onneen ja ”totuuteen”
YLEn MOT-toimitus nosti julkisuuteen epämääräisen oikeustapauksen, jossa huumeiden käyttäjien sekavissa bileissä yksi henkilö surmattiin, ja todella hämärien selitysten ja yllättävien käänteiden jälkeen syyttäjä ”onnistui työssään”, eli sai jonkun heistä tuomittua vankilaan taposta.
https://yle.fi/uutiset/3-11799360
(Todella ärsyttäviä efektejä tuolla YLEn sivulla, muuten. YLE varmaankin kuvittelee tekevänsä jotain todella hienoa, kun käyttää aina toisinaan tuollaista sekavaa layoutia, jossa teksti ja kuvat pomppivat vähän minne sattuu, ja kokonaisuudesta on vaikeaa saada käsitystä nopealla selaamisella. Voisimmeko säätää lain, joka kieltää YLEä käyttämästä tuollaista layoutia enää koskaan yhdessäkään artikkelissa?)
Tässä tapauksessa on kiinnitetty huomiota erityisesti siihen, että poliisin sanotaan painostaneen todistajaa muuttamaan lausuntoaan sellaiseen suuntaan, joka vastasi poliisien toivomaa selitystä tapahtuneesta. Tässä on muutenkin aika iso ”amerikkalainen ongelma” havaittavissa suomalaisessa oikeuskäytännössä. Kukaan ei tiedä, kuinka monta syytöntä mustaihoista istuu USA:n vankiloissa, tuomittuna lonkalta. Syyllisiä kunnes toisin epäillään. Tässä suomalaisessa oikeustapauksessakaan syyttäjällä ei ole konkreettisia todisteita, on vain tarina. Ja sillä perusteella henkilö on tuomittu vuosiksi vankilaan. Tämä menee samaan sarjaan joidenkin raiskaus-tuomioiden kanssa. Syyllinen ilman konkreettisia todisteita, jos syytetty ei itse pysty toisin todistamaan.
Olen ollut elämässäni vain kerran poliisin kuulustelussa, ja silloin kuulusteleva poliisi painosti minua muuttamaan lausuntoani sellaiseen suuntaan, joka sillä hetkellä vastasi poliisin omaa (virheellistä) käsitystä tapahtumien kulusta. Olin 15-vuotias, ja kaveriporukasta joku sytytti kaupan edessä olleen joululyhdyn polttoaineen kanisterin palamaan. Se räjähti aika isosti, liekit nousivat ainakin viiteen metriin. Siitä sitten koko porukka oikeuteen. Vain kanisterin sytyttäjä tuomittiin lopulta syylliseksi, meidät muut vapautettiin syytteistä.
Poliisin kuulustelu meni tuolloin niin, että muistaakseni naispuolinen tomera poliisi pyysi minua kertomaan, mitä tapahtui tuona iltana. Kerroin että joku sytytti sen kanisterin, ja sitten poistuimme paikalta kävellen länteen. Poliisille se kertomus ei kelvannut, vaan hän painotti että hänellä on todistajia, jotka kertovat meidän poistuneen juosten itään. Poliisi yritti saada minut muuttamaan kertomustani yhdenmukaiseksi hänen muiden todistajiensa kanssa. Poliisin asenne ärsytti minua, mutta vedin henkeä ja toistin tarinan sanasta sanaan alkuperäisessä muodossaan, antaen poliisin ymmärtää että en aio muuttaa tarinasta sanaakaan ja sillä hyvä.
Tuolla kerralla poliisi ei onnistunut työssään kovin hyvin. Todistajan (ja itse asiassa: syytetyn) kertomuksen ohjaileminen poliisin senhetkisen käsityksen mukaiseksi epäonnistui.
Jos tieteessä olisi samanlainen käytäntö, että tutkija muokkaa kohdetta toiveidensa mukaiseksi ennen sen mittaamista, tuloksena olisi melkoista pseudo-tiedettä.
Poliisin todisteiden hävittämis- ja manipulointiyksikkö, sekä sopivan syyllisen etsimis- ja lavastamisyksikkö ovat tehneet taas erinomaista työtä ja löytäneet sopivan syyllisen.
Todisteista riippumatta poliisilla on tapana ensin etsiä sopiva syyllinen ja sitten alkaa rakentamaan kaikin keinoin todisteita sen hyväksi, jotta sopiva syyllinen saadaan tuomittua. Sillä ei ole mitään merkitystä kuka oikeasti on syyllinen.
Ilmoita asiaton viesti
Sehän on pettymys ja epäonnistuminen, niin poliisille kuin syyttäjällekin, jos *ketään* ei saada tuomittua rikoksesta. Menee tilastoihinkin merkintä, että rikosta ei saatu *selvitettyä*.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä taitavat amerikkalaiset poliisisarjat antaa vääränlaisen kuvan rikoksia tutkivan poliisin työstä, niissähän 24/7 hommia painava komisario (leutenant) tutkii rikoksen kuin rikoksen aina jakson mittaisessa ajassa, eli tunnissa tekemättä hetkeäkään paperitöitä. Poliisisarjoissa tunnustus saadaan valehtelemalla, kiristämällä, uhkailemalla tai hakkaamalla, joskus jopa aseella ampumalla. Poikkeuksiakin toki on, Columbo tai Hercule Poirot, jotka käyttävät terävää älyään ja poikkeuksellista havaintokykyään apuna.
Käsitykseni mukaan lapsia kuulusteleville tai puhuttaville poliiseille tähdennetään nimenomaisesti sitä, ettei lapsille saa laittaa sitä ensimmäistäkään sanaa suuhun, koska sellainen pilaisi koko tilaisuuden objektiivisuuden. Pahin virhe on johdatella kuultavaa. Siinä voi tapahtua suoranaisia oikeusmurhia.
Siispä koskaan ei saisi kysyä, oliko takki punainen, vaan tulisi kysyä minkä värinen takki oli.
Ihmisen alitajuntaan voi vaikuttaa todella monella tapaa.
Vastaamalla kysymyksiin kuultavan puolesta itse poliisi tuhoaa kuulustelun tarkoituksen vahvistamalla kuulusteltavan mielikuvia omilla mielikuvillaan.
Ne voivat olla tosiseikkoja, mutta menettelytapa on silti väärä.
Kysytäänkö näin? Olihan tekijä mies? Eikös hän ajanutkin BMW:llä ja eikös se BMW ollut musta? Olihan se niin, että miehellä oli pitkät, selkään ulottuvat hiukset?
Vai näin? Mitä sukupuolta tekijä oli? Minkä merkkisellä autolla hän ajoi ja minkä värinen auto oli? Muistatko mitään erityisiä tuntomerkkejä tekijästä?
Kuulustelu on asiallinen silloin, kun siihen tehdään kunnolliset pohjatyöt, kuulusteluun käytetään reilusti aikaa ja peruskysymykset on laadittu valmiiksi. Kuulustelijan ammattitaito tas ratkaisee sen, osaako hän tehdä oikeita, kuulustelua täydentäviä lisäkysymyksiä.
Komisario Palmun aikaan komisarion asemassa oleva virkamies sai pidättää melkein kenet tahansa lähestulkoon mistä tahansa pariksi viikoksi, eikä kuulusteluilla ollut mikään kiire. Komisario Palmun aika on kuitenkin ollut jo kauan ohitse. Kiire pakottaa poliisit siihen, että juttuja pyritään hoitamaan pois mahdollisimman vähällä työllä. Yksi kuulustelu ja asiakas pihalle periaatteella.
Lakikaan ei anna enää nykyisin paljoa pelivaraa. Tietyt asiat pitää pystyä selvittämään lain määräämissä aikarajoissa ja ihmisoikeuksia kunnioittaen. Ei siis kirkkaalla valonheittimellä kuultava sokaisten tai puhaltelemalla tupakan savua tämän silmiin tai pelottelemalla sillä, ettei vapaaksi pääse, ennen kuin tunnustus tulee.
Nykyisin poliisissa jylläävät uudet, AMK-tasoiset opit. Vaan ihan kaikkea ei AMK:ssa opita ja yksi niistä asioista on ihmisen kohtaaminen.
Kysymysten esittäminen ei ole helppoa, varsinkaan, jos ei ole tottunut kyselemään ja kyseenalaistamaan asioita.
Ilmoita asiaton viesti
Jossain vaiheessa tulee se hetki, jolloin poliisin täytyy päättää, mitä versiota uskoisi kun eri todistajat puhuvat ristiin rastiin. Mutta sitä ennen pitäisi saada ne alkuperäiset kertomukset talteen, mahdollisimman manipuloimattomina. Ensimmäisessä kuulustelussa ei pitäisi tehdä mitään muuta kuin esittää ihan tabula rasaa joka ei tiedä aiheesta ennalta yhtään mitään, ja kaikki mitä todistaja kertoo on luultavasti totuus.
Ilmoita asiaton viesti