Trans-kirjailija Nousiainen puhuu vahingossa asiaa transseksuaalisuudesta

Terveydenhuollon palveluvalikoiman neuvosto, tuttavien kesken Palko, on julkaissut uusia suosituksia transsukupuolisuuden hoidosta Suomessa. Kuten asiaan kuuluu, siihen ovat olleet tyytymättömiä melkein kaikki mahdolliset osapuolet.

YLE uutiset ei konservatiiveja juuri haastattele tästä aiheesta, mutta uutisessa haastateltu oikeaoppinen trans-väki tulee vahingossa pohtineeksi myös sellaisia näkökulmia ja huolen aiheita, joita konservatiiviset tahot haluaisivat painottaa, jos pääsisivät median eteen kertomaan mielipiteensä.

https://yle.fi/uutiset/3-11419004

Tämä uutinen mainitsee kuusi kertaa sen, että oikeaoppisen trans-väen mielestä Palkon uuteen suositukseen liittyy ”pelko eheyttämisestä”, koska suositus ei nimenomaisesti kiellä eheyttämistä, vaan jättää sen mainitsematta kokonaan.

Mikä ihmeen ”eheyttäminen”? Lukijan oletetaan tietävän mitä eheyttäminen on, ja miksi sitä pitäisi pelätä. Eheyttäminen on ollut ehkä enemmän otsikoissa homoseksuaalisuuden kohdalla takavuosina, ja Päivi Räsäseen liittyvän kohun yhteydessä. Sillä tarkoitetaan psykiatrista hoitoa, jonka tavoitteena on auttaa homoseksuaalia löytämään heteroseksuaalinen ajattelutapa ja elämäntapa. Tai auttaa sukupuolenvaihdosta toivovaa omaan kehoonsa ahdistunutta henkilöä löytämään positiivinen suhtautuminen nykyiseen fyysiseen kehoonsa ja sen osoittamaan sukupuoleen.

Tätä mahdollisuutta oikeaoppinen trans-väki pelkää suorastaan vihaisena, että sukupuolenvaihdosta toivova henkilö (olkoon lapsi tai aikuinen) joutuisi kohtaamaan psykiatrien taholta sellaisen ehdotuksen, että mitä jos yritettäisiin ensin löytää ajattelutapa, jossa hyväksytään elämä ja oma kehomme sellaisena kuin se on ”ylhäältä annettu”. Trans-väki on tyytymätön siihen, että Palkon suositus jättää eheyttämisen mainitsematta. Mikään vähempi ei ilmeisesti kelpaisi heille, kuin ehdoton kielto ehdottaa eheyttämistä kenellekään henkilölle koko Suomen alueella. Voisiko eheyttämisen säätää rangaistavaksi rikokseksi? Voisiko eheyttämisen ehdottamisen määritellä vihapuheeksi vähemmistöä kohtaan?

YLE uutisten haastattelema trans-henkilö Susi Nousiainen tulee kuitenkin vahingossa pohtineeksi tätä asiaa myös niiden konservatiivien näkökulmasta, joita YLE uutiset ei onnistunut löytämään haastateltavaksi tuohon uutiseen. Arvaan että Päivi Räsäsen puhelin on ollut varattuna koko iltapäivän, ja YLEn toimittaja on kyllästynyt odottamaan, ja tyytynyt olemaan ilman konservatiivisia ääniä tässä keskustelussa.

Susi Nousiaisen epäröivä pohdinta on nostettu jopa uutisen otsikkoon asti: ”Jos olisin lääkäri, minua pelottaisi ihan hirveästi antaa diagnooseja.” Ahaa, siis joku muukin pelottaa kuin eheyttäminen. Miksi diagnoosin antaminen pelottaisi Nousiaista, joka on itse vaihtanut sukupuolta jonkinlaisella trans-hoidolla? Nousiainen selittää asian näin: ”Mitä jos annan trans-diagnoosin, ja selviää, että ihmisellä olikin vain ohimenevä kehokuvahäiriö? Tai sitten en antaisikaan diagnoosia, ja potilas kuolisi masennukseen?”

Trans-hoitojen aiheuttamat mahdollisesti korjaamattomat muutokset ihmisen kehoon, ehkä mieleenkin, pelottavat trans-asiantuntija Susi Nousiaista itseäänkin niin paljon, että hän nukkuisi yönsä huonosti jos olisi lähettänyt trans-hoitoihin henkilön, jonka into sukupuolensa vaihtamiseen osoittautuisi myöhemmin olevan ohimenevää laatua. ”Vain ohimenevä kehokuvahäiriö.” Juuri sellainen eheytettävä versio.

Toisaalta Nousiainen mainitsee myös eheyttämisen pelon haastattelussa niin monta kertaa, että oikeaoppinen totuus lienee, että sukupuolen vaihtamisesta haaveileva henkilö saa eheytyä vain vahingossa ja itsekseen. Lääketiede ei saa yrittää edistää sitä. Ei riitä että asiaa ei mainita Palkon suosituksessa, vaan Palkon suosituksen olisi pitänyt selväsanaisesti kieltää psykiatreja selvittämästä sitä mahdollisuutta, että henkilöllä voisi olla ohimenevä kehokuvahäiriö — tai että kehokuvahäiriö saataisiin menemään ohi jonkunlaisen terapian avulla.

Jos Palko tämän olisi kieltänyt, konservatiivit eivät olisi ainoa taho Suomessa, jota se tilanne pelottaisi. Se tilanne pelottaisi myös trans-aktivisti Susi Nousiaista. Mitä jos henkilö olisi sittenkin voinut eheytyä, mutta ideologisista syistä jätimme sen vaihtoehdon kategorisesti ottamatta huomioon, koska se olisi ”väärä vastaus” tähän ongelmaan?

+2
IonMittler
Perussuomalaiset Vantaa

Moniulotteisen demokratian puolestapuhuja. Kansan tahto on moniulotteinen, ja pääsee kunnolla oikeuksiinsa vain jos myös päätöksenteko on riittävän moniulotteista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu