Ukrainalle sopivia pikku aseita, ei liian tehokkaita, ja Venäjälle sopivasti sanktioita, ei liikaa

Edellisestä blogistani on kulunut 8 päivää. Tämä saattaa olla ennätys viimeisen 3 vuoden ajalta, huomioiden jopa 6 päivän banninkin. On hiljaista poliittisella rintamalla. Vai sanoisiko, yksipuolista.

Turkin venkoilu NATO-asiassa ei tullut yllätyksenä, paitsi ehkä Pekka Haavistolle, joka on kertonut medialle, että ”me olemme olleet sinisilmäisiä”. Ketkä ”me”? Haavisto puhukoon vain omasta puolestaan. Toiset ovat olleet sinisilmäisempiä kuin toiset.

USA harkitsi jo hetken aikaa toimittavansa Ukrainalle ohjuksia, joiden kantama olisi pari sataa kilometriä. Sellaiset voisivat muuttaa sodan voimasuhteita. Sitten Biden laittoi sen suunnitelman jäihin, ”jotta sota ei laajene”. (Mihin? Venäjälle? Sotahan on jo Ukrainan ja Venäjän välinen.)

Ukrainalle tarjotaan vain sopivan kokoisia aseita, mukavia pikku tykkejä. Ei mitään liian tehokasta, jolla voisi iskeä Venäjän alueelle asti. Pidetään reilu peli, että soditaan Ukrainan maaperällä, ja tuhotaan vain Ukrainan kaupungit yksi kerrallaan? Ei oteta sellaista riskiä, että sota ”laajenisi” Venäjän puolelle rajaa. Jotain tässä on, joka liittyy USA:n ja Venäjän välisiin suhteisiin, joka selittää USA:n pidättyväisyyden liian tehokkaan aseistuksen tarjoamisesta Ukrainalle.

EU:n pakotteet ovat paljon tiukempia kuin kukaan uskoi ennen sotaa. Silti tämäkin on outo kuvio, että viikko toisensa jälkeen asetetaan yhä uusia, entistä tiukempia pakotteita. Jos tiukempien pakotteiden oli tarkoitus hyödyttää jotain, miksi niitä asetetaan vasta nyt? Ja kohta taas vähän tiukempia pakotteita. Ja sitten vielä tiukempia. Mikä järki siinä nyt olikaan, että pakotteet eivät ole olleet jo varhaisesta vaiheesta lähtien niin tiukkoja kuin ne voisivat olla? Tässäkin on jotain outoa, että poliitikot ovat poseeranneet jo kolme kuukautta median edessä asettamassa yhä vain lisää pakotteita. Ja silti iso raha on virrannut koko ajan öljy- ja kaasuputkissa.

Turkilla on menossa NATO-neuvottelut Suomen ja Ruotsin kanssa, koskien kurdi-järjestöjen poliittista ja taloudellista tukemista, jota nämä kaksi valtiota ovat perinteisesti harrastaneet demokratian nimissä. Näissä neuvotteluissa on sellainen epätasapaino, että jos Turkki hyväksyy Suomen ja Ruotsin NATOn jäseniksi, sitä päätöstä ei voi perua enää koskaan, missään olosuhteissa. Ei ole olemassa keinoa perua jäseneksi hyväksymistä, ja potkaista Suomea ja Ruotsia takaisin ulos NATOsta.

Suomelle ja Ruotsille on sen sijaan täysin mahdollista leikkiä Erdoganin kaveria seuraavat 8 kuukautta, lopettaa kaikki tuki kurdeille, ja antaa Erdoganille vielä aseetkin käteen, joilla voi käydä pommittamassa kurdien tukikohdat maan tasalle Syyrian puolella. Mutta heti kun NATO-jäsenyys olisi saavutettu, tällainen teatteri voitaisiin lopettaa, ja asettaa Turkki taas aseiden vientikieltoon kuten ennenkin, ja aloittaa taas entisen tyylinen poliittinen ja taloudellinen tuki kurdien järjestöille.

Siksi Erdoganilla ei ole mikään kiire kastaa kynäänsä musteeseen, kurdeja koskevien sopimusten tekemiseksi Suomen tai Ruotsin kanssa. Sellaisilla sopimuksilla ei olisi mitään arvoa 8 kk kauemmas tulevaisuuteen. Siksi Turkin aikaikkuna ja kultainen tilaisuus pommittaa kurdien tukikohdat maan tasalle on nyt, kun kaikki odottavat Turkilta NATOn laajenemisen hyväksyvää palvelusta, ja sen vuoksi kukaan ei uskalla kritisoida Turkkia mistään mitä se tulee tekemään kurdeille tämän kesän ja syksyn aikana. Olipa se kuinka brutaalia tahansa, ja kuinka räikeästi tahansa ristiriidassa aivokuolleen NATOn demokraattisten arvojen kanssa.