USA on pettänyt kurdit 8 kertaa viimeisten 100 vuoden aikana
Suomalaiset luottavat länsimaihin ja sen johtotähteen USA:han, sekä kansainvälisen politiikan oikeudenmukaisuuteen. Vaikka jouduimmekin taistelemaan itsenäisyytemme ihan itse ja melko yksin. USA on reilu ja turvallinen kaveri, johon voi luottaa.
Ehkä Suomesta käsin katsoen maailma näyttääkin tällaiselta. Mutta 40-miljoonaisen kurdien kansan silmin USA:n johtama maailma näyttää kuitenkin hyvin erilaiselta.
Amerikkalainen verkkolehti The Intercept listaa 8 tapausta viimeisten sadan vuoden ajalta, kun USA on pettänyt kurdit. Siihen ei ole tarvittu outoa keltatukkaa Donald Trumpia, vaan kuka tahansa muukin kylmästi laskelmoiva USA:n presidentti on yltänyt vastaaviin takinkääntöihin.
https://theintercept.com/2019/10/07/kurds-syria-turkey-trump-betrayal/
1) Ensimmäinen Interceptin listaama tapaus on vuodelta 1923. 1800-luvulla alkanut kurdien pyrkimys valtiollisen itsenäisyyden saavuttamiseksi kulminoitui Ottomaanien valtion romahdettua vuoden 1920 rauhansopimukseen, jossa Kurdistanille varattiin alue mahdollisen valtion perustamiseksi.
Mutta turkkilaiset eivät noudattaneet rauhansopimusta, ja kolme vuotta myöhemmin hierottiin rauhaa uudestaan. Tässä vaiheessa Britannia ja Ranska olivat jo päsmäämässä Lähi-Idän öljyllä siunattua karttaa uusiksi, ja vaativat Syyrian ja Irakin öljyvaltioiden perustamista. Länsimaiden piirroksissa Kurdistanin aluevaraus katosi pois kartalta. USA tuki länsimaiden nerokasta ja öljyllä voideltua suunnitelmaa. Lähi-Itä sellaisena kuin me sen tunnemme omalta elinajaltamme oli saanut muotonsa. Sanotaan että Paavo Nurmi juoksi Suomen maailmankartalle. Länsimaat sen sijaan pyyhkivät kurdien orastavan valtion pois maailmankartalta vuonna 1923.
2) Toisen maailmansodan jälkeen USA aseisti Irakin kurdit kapinoimaan maansa hallitusta vastaan, koska Irakin silloinen hallitus ei suostunut noudattamaan USA:n poliittista ohjailua. Kuulostaako tutulta, onko jotain vastaavaa tapahtunut ihan viime vuosina? No sitten varmaan jo arvaattekin loput, miten kävi seuraavaksi.
Kun USA:n tukema vallankaappaus lopulta syrjäytti Irakin hallituksen vallasta vuonna 1963, USA lopetti sen jälkeen tukensa kurdeille, jotka olivat käyneet tarpeettomiksi, ja jotka olivat USA:n uuden liittolaisen eli Irakin uuden hallituksen poliittisia vastustajia. Niinpä USA antoi Irakin uudelle hallitukselle napalmia ammuttavaksi kurdien niskaan.
3) Surullisen tarinan seuraava näytös nähtiin 1970-luvulla, kun Irakin silloiset vallanpitäjät kääntyivät Neuvostoliiton puolelle ulkopolitiikassaan. Taas keksittiin kuolematon idea: Aseistetaan kurdit, jotta he kaatavat kommareiden puolelle kääntyneen Irakin hallituksen. Ja näin tehtiin taas kerran.
Loput arvaattekin. Taisteluilla on tapana päättyä rauhansopimukseen. Sellainen sovittiin USA:n, Iranin ja Irakin kesken. Irakin hallitus asetti rauhan ehdoksi, että USA lopettaa tukensa kurdeille. Näin tehtiin, USA veti kurdeilta pois sotilaallisen tukensa, ja katseli vierestä sormiaan pyöritellen, kun Saddam Hussein lähetti armeijansa tappamaan Irakin kurdeja tuhansittain.
Hetkinen, onko tässä jotain tuttua? Koska olen kuullut samanlaisen tarinan, jostain Turkin suunnalta? Mutta tarina jatkuu, emme ole vielä edes tarinan puolivälissä.
4) 1980-luvulla Saddam keksi tehostaa kurdien vastaista sotaansa, käyttämällä kemiallisia aseita kurdeja vastaan. Se on toki sotarikos, ja maailmanpoliisi USA:n kongressi vaati talouspakotteiden asettamista Irakille, jotta Saddam lopettaisi kemiallisten aseiden ampumisen kurdien niskaan. Ronald Reaganin hallitus kuitenkin vastusti ajatusta päättäväisesti, koska Saddam oli tässä vaiheessa vielä USA:lle hyödyllinen piikki Iranin kyljessä.
Journalistit toimittivat lehdistölle valokuvia kemiallisten aseiden polttamista Irakin kurdeista, mutta USA:n suuret sanomalehdet tukivat hallituksen linjaa ja kieltäytyivät julkaisemasta niitä, jotta yleinen mielipide ei pakottaisi presidenttiä muuttamaan ulkopoliittista linjaansa.
5) Vuonna 1991 USA menetti kärsivällisyytensä hankalaan Saddam Husseiniin, joka oli valloittanut pienen Kuwaitin öljyvaltion. USA keräsi 34 maan koalition sotaan Saddamia vastaan, ja Kuwait saatiinkin vapautettua Irakilta, mutta Saddam pysyi edelleen vallassa. Puolen vuoden sodan loppuvaiheessa USA kannusti Irakin kurdeja ja shiioja nousemaan kapinaan Saddamia vastaan, jotta diktaattori saadaan syöstyä vallasta.
Kurdit uskoivat jälleen kerran USA:n puheet (heillä taitaa olla aika lyhyt muisti?), mutta kapina Saddamia vastaan epäonnistui. Kurdien yllätykseksi USA ei tukenutkaan heitä omalla armeijallaan, joka oli juuri sotinut puoli vuotta Irakia vastaan, vaan USA:n armeija alkoikin kerätä kamojaan ja poistua Lähi-Idästä. (Onko tässä jotain tuttua? Ihan kuin olisin kuullut jotain vastaavaa ihan viime aikoina.) USA:n poistuessa Saddam tappoi taas kerran kurdeja ja muita vähemmistöjä entistäkin suuremmalla innolla.
6) Myöhemmin 1990-luvulla USA lähetti Turkille valtavia määriä aseita, jotta NATO-maa Turkki saa hoidettua poliittiset kiistansa omaa itsenäistä valtiota vaativien kurdien kanssa. Turkki tappoi kymmeniä tuhansia kurdeja USA:n toimittamilla aseilla.
7) USA aloitti uuden sodan Irakia vastaan vuonna 2003, ja lopulta kaatoi Saddam Husseinin hallinnon. Sodan yhteydessä pohjois-Irakin kurdit saavuttivat itsehallinnon, lähestulkoon itsenäisen valtion. Kurdien itsenäisyyden muuttuminen näin lähelle konkretiaa alkoi kuitenkin hermostuttaa Turkkia, joka pelkää että Turkin kurdien itsenäisyyspyrkimykset voisivat viedä Turkilta ihania öljyä tihkuvia alueita, joilla kurdit asuvat. Niinpä vuonna 2007 USA myöntyi Turkin kärsimättömiin pyyntöihin, ja salli Turkin suorittaa raskaita pommituslentoja USA:n armeijan hallussa olevan Irakin pohjoisille kurdialueille.
8) 2010-luvun lopulla terroristijärjestö ISIS valloitti hämmästyttäviä alueita Lähi-Idässä. Heistä tuli todellinen maanvaiva, josta eroon pääsemiseksi tarvittiin kaikki mahdolliset keinot. Jälleen kerran USA:sta tuli kurdien aseistuksen hovitoimittaja. Kurdit hoitivat homman kotiin, ja nujersivat ISISin armeijan viimeiset rippeet, sillä välin kun muu maailma katseli vierestä ja pelasi kännykällä pasianssia. Noin 10,000 kurdia kaatui taisteluissa ISISiä vastaan.
Lopun me tiedämmekin. Tässä on historia, joka toistaa itseään todella uskollisesti. USA veti sotilaallisen tukensa pois Syyrian kurdeilta tämän viikon alkupuolella, ja näytti Turkille vihreää valoa että olkaa hyvä, nyt saa hyökätä kurdien kimppuun. Kunhan ette tapa niitä kaikkia. Saatamme tarvita heitä taas joskus tulevaisuudessa.
Naiiveimmat netin kommentoijat sanovat, että se on se sekava Donald Trump, jonka syytä kaikki on. USA:n ja kurdien välisten suhteiden 100-vuotinen historia todistaa kyllä jotain muuta. Se todistaa kylmäverisestä laskelmoinnista ja loputtomasta opportunismista, jossa takki kääntyy aina kun oma etu niin sanelee, ja jossa uskollisuutta ja kiitollisuudenvelkaa ei ole olemassa edes teoreettisena käsitteenä.
Kiitos, kurdit. ISISin kaato oli kova juttu. Meillä Suomessa hallituksella menee vellit housuun jo muutaman ISIS-naisen ja lapsen kohtaamisesta vankileireillä.
Heikot arabimaat ovat helpompi hallita ja täten muiden etu, mutta kurdit ovat aivan eri maata. Jos kurdit saisivat oman valtion, he voisivat olla ulkopuolisille liian vahvaniskaisia narussa juoksutettavaksi. Ehkä tästä syystä kurdit on sysätty syrjään mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Toivon todellakin että kurdit saavat itsenäisyyden ja oman valtion tulevaisuudessa.
Ilmoita asiaton viesti
Minäkin olen juuri kääntynyt sille kannalle, että kurdien heikkojen itsehallintojen kannattaminen olisi vain nykyisen historian jatkumon kannattamista. Valtiollinen itsenäisyys heille kuuluu, ei mikään vähempi.
Ilmoita asiaton viesti
”Kurdit hoitivat homman kotiin, ja nujersivat ISISin armeijan viimeiset rippeet, sillä välin kun muu maailma katseli vierestä ja pelasi kännykällä pasianssia.”
Tuo lause kertoo kaiken tarpeellisen – kulttuuristamme on jäljellä lähinnä kännykkä ja älyvapaat sirkushuvit. Meillä on kyllä paljon sirpaletietoa mutta ei viisautta, suhteellisuudentajua, ei edes oikeudentuntoa…
Toivon kurdeille oman valtion ja mielestäni Euroopan on ajettava tätä asiaa eteenpäin. Euroopan on vihdoinkin ryhdistäydyttävä, nykyinen peli ei vetele.
Ilmoita asiaton viesti
Turkin Nato-jäsenyys on ikävä este, jotta Turkkia voitaisiin painostaa antamaan kurdeille heidän maansa.
The Intercept ei mainitse Normandiaa?
Ilmoita asiaton viesti
The Interceptin journalisti aloittaa kyllä lähes yhtä tasokkaalla vitsillä kuin Trumpin Normandia-vertaus. Turkin painostamisesta luovuttamaan maata neliömetriäkään ollaan kyllä kaukana poliittisesti. Kun se öljykin on siellä. Eihän Israeliakaan painosteta palestiinalaisten osalta, vaan sen annetaan olla ja tehdä mitä katsoo parhaaksi, eikä se luovuta maata, vaan päinvastoin ottaa sitä tasaisin väliajoin vähän lisää.
Ilmoita asiaton viesti
Toisen maailmansodan jälkeen USA ja Britannia antoivat kattettomia lupauksia Baltian metsäveljille avusta, joka saapuisi ihan kohta. Kestäkää vielä hetki, piilotelkaa, niskuroikaa, kapinoikaa, töhrikää, rikkokaa, räjäyttäkää, ampukaa – olemme ihan kohta tulossa… ihan kohta tullaan avuksi… juu, juu… pari juttua vielä… No, ei me nyt tullakaan, kun ette te siellä itsekään sodi.
Sama tilanne toistui Unkarin kansannousun ja Prahan kevään yhteydessä.
Onko amerikkalainen opportumismi sitten ainutlaatuista tai tuomittavaa? Ei ehkä kumpaakaan, mutta lienee paikallaan palauttaa mieleen Augustin Ehrensvärdin sanat muistutukseksi kaikille niille, jotka perustelevat vaikkapa amerikkalaisten hävittäjien hankintaa sillä, että saamme sitten USA:sta apua ja tukea: Eftervard, stå här på egen botn, och lita icke på främmande hielp.
Ilmoita asiaton viesti