Vakavia rikoksia uusiville tarvitaan päättymätön rangaistuksen muoto
Helsingin seudulla asuva keski-ikäinen mies on jäänyt kiinni kymmeniin teini-ikäisiin poikiin kohdistuneista seksuaali-rikoksista. Istuttuaan jo aiemmin kaksi tuomiota samasta aiheesta, ja jatkettuaan tekojaan molemmilla kerroilla pian vapautumisen jälkeen.
https://yle.fi/uutiset/3-11478359
Vakavia rikoksia uusiville henkilöille tarvittaisiin päättymätön rangaistuksen muoto. Palaan siihen hieman alempana, mutta ensin muutama henkilökohtainen anekdootti.
Useimmilla meistä oli joku paras kaveri peruskoulun ala-asteella, ja vielä yläasteellakin. Tai todennäköisesti useita parhaita kavereita, vuosien saatossa. Minulla vaihtui paras kaveri peruskoulussa noin vuoden tai kahden vuoden välein. Jotenkin vain kasvettiin erilleen, kiinnostuttiin eri asioista, ja sitten löytyi joku toinen uusi paras kaveri, jonka kanssa oltiin yhdessä iltaisin melkein joka päivä.
Peruskoulun ala-asteen luokkatoverini, joka oli paras kaverini noin 10-vuotiaana, on yksi Suomen tunnetuimmista seksuaali-rikollisista, ja erikoistunut suurinpiirtein 10-vuotiaisiin poikiin. Etusivun uutisten aihe monta kertaa takavuosina. Aina kun uutisissa kerrotaan keski-ikäisestä miehestä, joka on uusinut sen tyyppisen rikoksen, luen uutista tarkalla silmällä. Minä vuonna syntynyt? Tässä tapauksessa henkilöä sanotaan 46-vuotiaaksi: ikä osuu kohdalleen. Joskus uutisissa on ollut valokuva oikeuden istunnosta, jossa syytetty peittää kasvonsa jollain muistivihkolla, kuten on tapana. Ressukka on ollut niissä lehdistön kuvissa joskus sama paita päällä kuin on hänen Facebook-profiilinsa valokuvassa. Tällä kertaa kyse on kuitenkin luultavasti eri henkilöstä, päätellen uutisissa annetusta kuvauksesta henkilön aiemmasta rikoshistoriasta.
Yhteiskunnassa on henkilöitä, joiden arvioidaan uusivan vakavia rikoksia suurella tilastollisella todennäköisyydellä. Yhteiskunta tarvitsee päättymättömän rangaistuksen muodon sellaisille henkilöille. Ei ihmistä ns. kiven sisään haluta sulkea ikuisiksi ajoiksi enää modernissa yhteiskunnassa. Sopiva ikuinen rangaistus olisi yhden kokonaisen kunnan, pienen kaupungin, julistaminen eristetyksi alueeksi, jossa elämä on sinänsä normaalia, voi käydä töissä ja harrastaa asioita ja viettää sosiaalista elämää baarissa tapaamiensa ihmisten kanssa. Mutta lapsia sen kunnan alueella ei olisi, ei edes lyhyellä vierailulla. Ja aidatulta kunnan alueelta ei pääsisi pois käytännössä koskaan. Ei mitään ”lomia”. Kun mokaa elämässä tarpeeksi ja toistuvasti, seuraamukset ovat lopullisia.
Sitä en tiedä, kuka muu siellä kunnan alueella suostuisi asumaan, taparikollisten lisäksi. Ehkä siellä asuisi pääasiassa vain taparikollisia, sekä kuka tahansa muu aikuinen yhteiskunnan jäsen, joka syystä tai toisesta haluaa asua siellä.
Ankarin rangaistus Suomessa on tällä hetkellä elinkautinen vankeusrangaistus, mutta toisiksi ankarimpana on yhdistelmärangaistus, jossa vankeusrangaistuksesta ei voi vapautua ennen kuin se on loppuun suoritettu ja sittenkin joutuu vuodeksi valvonta-ajalle, jonka aikana tehdyistä rikkomuksista voidaan palauttaa vankilaan. Näitä rangaistuksia on tuomittu väkivalta- ja seksuaalirikosten uusijoille.
Ilmoita asiaton viesti
Niitä rikkomuksia näyttää kertyvän jokaisen vapautumisen jälkeen useita kymmeniä, ennen kuin poliisi pääsee tilanteen tasalle. Kyllähän henkilö sitten takaisin linnaan joutuu, kun jää uudestaan kiinni. Siihen mennessä on monta sivullista joutunut jo tarpeettomien rikosten uhriksi. Jo sekin on groteskia, että jäädään odottelemaan että edes yksi sivullinen jää rikoksen uhriksi, ennen kuin otetaan uudestaan kiinni. Ikään kuin rikoksen antaminen tapahtua olisi välttämätön rituaali, lapsiuhri, joka tarvitaan kaikkivaltiaan järjestelmän lepyttämiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Pakkolaitokseen eristäminen oli Suomessa käytössä noin vuoteen 1970, Jos henkilö teki tietyn määrän rikoksia niin hänet eristettiin pakkolaitokseen josta hän vapautui vain vankilaoikeuden päätöksellä. Se kokoontui melko harvoin, ehkä noin joka toinen vuosi.Pakkolaitos eli ns, pytty ei tavallaan ollut vankeusrangaistus vaan eristäminen pois yhteiskunnasta. Vangit saattoivat käyttää esim. omia vaatteitaan.Pakkolaitokset olivat kuitenkin omia osastoja vankiloiden yhteyksissä . Kakolassa ja Sukevalla.Rikosten laadulla ei ollut merkitystä vaan lukumäärällä, Ylivoimaisesto suurin osa oli päihdeongelmaisia tai muuten kykenemättämiä säännölliseen elämään ja rahoittivat menonsa omaisuusrikoksilla. Kuulostaa karulta mutta asian oivaltaa kun tietää sosiaaliturvan olemattomuuden Suomessa.
Vielä tuon vanhan pytyn jälkeen pakkolaitokseen voitiin eristää vakavista väkivaltarikosista tuomitut. Sekin kumottiin 90-luvulla ja tilalle tuli tuo mainitsemasi mahdollisuus määrätä tuomio kokonaan kärsittäväksi jos henkilö todetaan toisen hengelle ja terveydelle vaaralliseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä olisi sitten jonkunlainen paluu tuohon pakkolaitos-käytäntöön, sillä erotuksella että ehdotan niin paljon miellyttävämpää ja normaalilta elämältä näyttävää ratkaisua, että ne syyt jotka ehkä motivoivat Suomea lakkauttamaan kyseisen laitoksen (mitä ne sitten olivatkin), eivät olisi syy lakkauttaa tätä ratkaisua.
Ilmoita asiaton viesti
Pakkolaitos oli käytössä vuoteen 2005 asti (laki vaarallisten rikoksenuusijoiden eristämisestä).
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos oikaisusta.
Ilmoita asiaton viesti
Esimerkiksi kaksi lasta autonsa takakontissa tapattanut Jammu-Setä ei päässyt koskaan vapaaksi, vaan hänet asetettiin vankeuden jälkeen psykiatriseen hoitoon loppuelämäkseen.
Ilmoita asiaton viesti
Jammu-sedän jälkeen on ollut tapaus, jossa kaksi pientä lastaan sänkyyn ampunut isä on päästetty vapaaksi elinkautisesta vankeudesta 16 vuoden jälkeen ja muitakin lapsia tappaneita murhaajia on myös vapautettu. Jammu-sedän eli Antti Siltavuoren tapauksessa lopputulos johtui siitä, että hänellä oli pitkäaikaista väkivalta- ja seksuaalirikostaustaa ja hän oli aikaisemmin istunut elinkautista, josta hänet oli tasavallan presidentti armahtanut.
Ilmoita asiaton viesti
Kannatetaan.
Jossain kohtaa PITÄÄ olla se piste, missä ei enää tuomita kolmatta-neljättä kymmenvuotista. Vaan henkilöä ei enää vain päästetä ihmisten ilmoille ollenkaan, jos on selkeää että vapautus johtaa uusiin viattomien ihmisten kuolemiin ja muihin hirmutekoihin.
Ei ole mitään syytä miksi yhteiskunnan pitäisi moisesta kärsiä.
Ilmoita asiaton viesti
Vankiloiden psykiatrit tekevät parhaansa katsoakseen kristallipallosta, kuka todennäköisesti uusii rikoksen ja kuka ei. Valitettavasti se kristallipallo on usein aika sumea, ja vaikka siellä näkyisi jotain ennusteita, ei sekään takaisi etteikö henkilö pääsisi vapaaksi kun rangaistus on lusittu.
Ilmoita asiaton viesti
Nniiin. Kristallipallot voi unohtaa siinä vaiheessa kun henkilö on toistuvasti syyllistynyt pahimpiin mahdollisiin rikoksiin aina vankilasta pois päästessään.
Kun henkilö on vaikka 10-15 vuoden välein toimittanut kidutusmurhan kolme kertaa. Voidaan todeta ettei hänelle tarvitse antaa enää neljättä mahdollisuutta yhtään mihinkään.
Ilmoita asiaton viesti
Vanikoiden psykiatreilla ei ole mitään sananvaltaa näissä asioissa.
Ilmoita asiaton viesti
Niinhän siinä taisi käydä, ainakin Virpi Buttin tapauksessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/62f7be63-2dd0-481e-a79e-afb7c8d15133
Ilmoita asiaton viesti
Aikanaan kirjoitin itse, jotta tätä miestä ei pidä koskaan päästää vapaaksi. Hovioikeus toki päästi, sitten hän kyllä tuli itse tapetuksi.
Ilmoita asiaton viesti
Kuka haluaisi asua pedofilia kunnassa? Imoitettaisiinko valtion toimesta vaikkapa Lestijärveläisille, että kuntaanne asutetaan Suomen lasten raiskaajat, olkaa hyvät? Koittakaa kestää.
Ilmoita asiaton viesti
Ion haluaa myös eristää päihteiden ongelmakäyttäjät tällaisiin ”kuntiin tai pieniin kaupunkeihin”… Mielenkiintoista tämä moniulotteinen demokratia.
Ilmoita asiaton viesti
Jotkut haluavat ratkaista ongelmia, toiset antaisivat ongelmien olla vaikka seuraavat sata vuotta putkeen. Ongelmilla on aina seuraamuksia, ei niitä ongelmia ihan turhaan ja pahantahtoisuuden takia haluta ratkaista.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo nyt mitään ongelmia ratkaisisi, luulenpa että synnyttäisi vain kasan uusia.
Ilmoita asiaton viesti
Annas kun mietin, mikä logiikka tähän voisi soveltua. Pedofilian kriminalisoiminen lisää pedofilian haittoja yhteiskunnalle?
Ilmoita asiaton viesti
Älä mieti enempää, jos tuollaisiin päätelmiin tulet.
Pedofilia on sairaus, eikä suurin osa pedofiileistä toteuta fantasioitaan. Ajatusrikoksistako sinä vankilaan laittaisit, ai niin, ”pieneen kuntaan”..?
Ilmoita asiaton viesti
Jos CIA keksii ajatusten lukijan, ja poliisi alkaa pysäyttää autoja ja ratsata ihmisten ajatuksia, minä olen ensimmäisten joukossa vankilassa.
Ilmoita asiaton viesti
Kai siinä pitäisi perustaa uusi kunta. Uudis-asutusta. Suomessa ei onneksi lääni lopu kesken, maailman harvimmin asuttuja valtioita.
Ilmoita asiaton viesti
Valitaan Honkajoki, Suomen perussuomalaisin kunta.
Ilmoita asiaton viesti
Yksi ääni annettu Honkajoelle. Kuka korottaa tarjousta? Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta. Myyty Honkajoelle.
Ilmoita asiaton viesti
Ei vastaus tuohon kysymykseen ole yhtään erilainen kuin vastaus kysymykseen, ”kuka haluaa naapuriinsa henkilön, joka aina vapauduttuaan uusii lapsiin kohdistuvan seksuaalirikoksen?”.
Ilmoita asiaton viesti
Suosittuja mutta silti välttämättömiä ”ei minun takapihalleni”-asioita ovat myös psykiatrian avohoitokeskukset, alkoholisti-parantolat, ja jopa kehitysvammaisten hoitoyksiköt.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri niin.
Eka kerta voi olla tyhmyyttä , aineissa sekoilua , nuoruuden sekoilua.
Sen jälkeen on turha selitellä
Ilmoita asiaton viesti
Jos paras kaverisi ei ollut Tuomo Olavi, niin sitten ei tällä kertaa ollut kyse.
Mitä ”ikuiseen” rangaistukseen tulee, niin sellaisen pitäisi sopia kaikensorttisille rikollisille. Tuo ehdotettu kunta ei ehkä sopisi väkivaltaisille tyypeille? Tai sopisihan se heille, mutta ei niille muille. Sikseen toisekseen kuntaanhan syntyisi uusia ihmisiä, mitenkäpä vanhemmuus?
Itse lähtisin hakemaan ikuisen rangaistuksen mallia jonkinlaisesta seurannasta. Kännykän seurantakin riittäisi ehkä muuten, mutta kun sen voi jättää kaverille. Nilkkarengas kännykän seuralaisena?
Ilmoita asiaton viesti
Kaupungissa väestöntiheys on sitä luokkaa, että jalkapannalla on mahdotonta seurata gps-paikantimella, onko henkilö tekemisissä lasten kanssa vai ei. Henkilön olinpaikka tiedetään, mutta sitä ei tiedetä mitä hän tekee siellä. Seksuaalinen rikollisuus tapahtuu nykyään paljolti netin välityksellä, jolloin fyysisellä olinpaikalla ei ole mitään merkitystä. On vaikea nähdä, miten jalkapanta ehkäisisi rikoksen uusimista. Henkilö jäisi ehkä nopeammin kiinni uusittuaan rikoksen, koska rikoksen tapahtuessa poliisilla olisi heti tiedossa johtolanka, että ainakin tämä henkilö oli tapahtumapaikan läheisyydessä. Mutta voi sitä joka sen rikoksen uhriksi silläkin kertaa sitten joutui.
Eri tyyppisten rikollisten keskenään sekoittamisessa on kyllä sellainen ongelma, että väkivaltarikolliset mielellään listisivät hengiltä seksuaali-rikollisia. Nämä kaksi jos sekoittaisi samaan kuntaan elämään normaalia elämää, siinä voisivat murhatilastot olla koholla verrattuna normaaliin yhteiskuntaan. Miten sarja-raiskaaja soveltuu samaan yhteiskuntaan naisten kanssa? Tässä saattaisi olla tarvetta useammalle kuin yhdelle toisistaan eristetylle yhteisölle, eli ei asia ole ihan yksinkertainen.
Ilmoita asiaton viesti
Suomella on väärä asenne vankilaan. Ei pidä tuhlata panoksia kuntouttamiseen vaan vankeusrangaistuksen tulisi olla juuri rangaistus. Ne, jotka eivät halua takaisin vankilaan, lopettavat rötöstelyn ja rikoksenuusijat tulee eristää yhteiskunnasta.
Vielä 1980-luvulla poliisi sanoi julkisesti, että jos ”150-200 eniten rikoksia tehtailevaa laitettaisiin vankilaan, rikokset vähenisivät reilusti.”
Rikollisuuteen pätee sama suhdeluku kuin muuhunkin eli 20/80. Siis 20% minkä tahansa firman tai laitoksen työntekijöistä tekee 80% töistä ja toisinpäin, riippumatta onko kysessä paja vai parlamentti. Luvut ollevat samat rikosten suhteen.
https://asfalttikukka.blogspot.com/2020/08/fahrenheit-451-viime-aikoina-aanikirjat.html
Ilmoita asiaton viesti
Mitä tarkoittaa ”ollevat?
Ilmoita asiaton viesti
Ollee tarkoittaa samaa kuin lienee, mutta se on kansan suussa kulkeva epävirallinen taivutusmuoto, jota Kielitoimisto ei tunnustane oikeakieliseksi.
Ilmoita asiaton viesti
> Ei pidä tuhlata panoksia kuntouttamiseen vaan vankeusrangaistuksen tulisi olla juuri rangaistus.
Vankeus saa minun puolestani olla myös rangaistus, mutta kyllä siihenkin panostaisin voimakkaasti, että vankilasta vapautuessaan henkilöllä olisi työelämässä tarvittavia ajantasaisia taitoja ja työkyky. Mieluiten jopa valtion tarjoama suojatyöpaikka määräajaksi, jossa pääsee normaalin elämisen ja rahan tienaamisen syrjään kiinni.
> jos ”150-200 eniten rikoksia tehtailevaa laitettaisiin vankilaan, rikokset vähenisivät reilusti.
Tai jos ne 150-200 eniten rikoksia tehtailevaa laitettaisiin eristettyyn pieneen kuntaan asumaan, rikokset vähenisivät reilusti muualla yhteiskunnassa. Eikä niitä polkupyöriä voi määräänsä enempää varastaa pienen asukasluvun kunnassa, elleivät sitten varasta niitä toisiltaan hurjaa tahtia.
Ilmoita asiaton viesti
Erittäin vakavaan väkivaltaan toistuvasti syyllistyvä taparikollinen ”vapautuisi” minun skenaariossani vankilatuomionsa istuttuaan tällaiseen yhteiskunnasta eristettyyn pienois-yhteiskuntaan, ja jos siellä tekee rikoksen, passitetaan vankilaan lusimaan normaalia tuomiota, jonka siitä rikoksesta saisi missä tahansa. Aina on siis tarjolla mukavuudenhaluun perustuva motiivi olla tekemättä rikoksia. Sillä saa mukavammat oltavat elämässä.
Ilmoita asiaton viesti
Riippumatta sen varsinaisesta pituudesta, tällainen rangaistusmuoto, jossa rikoksentekijä määrätään asumaan tietyllä alueella, on ns. sisäinen karkotus. Yleisimmin sitä on käytetty Venäjällä, jonkin verran myös Kiinassa, mutta sen toimeenpano Suomen kokoisessa tai Suomea pienemmissä valtioissa on hankalampaa. Yhdysvallat on käyttänyt rangaistusmuotona kieltoa muuttaa tietyille alueille, jos on seksuaalirikostaustaa, mutta kieltoa on käytetty äärimmäisen epäoikeudenmukaisesti esimerkiksi niin, että valvottava on ollut pakotettu muuttamaan vaikka keskelle metsää, jos alueelle on sattunut muuttamaan lapsiperheitä jälkeenpäin. On selvää, että tällaiset rangaistusmuodot eivät itsessään ehkäise rikoksenuusintaa ja jos rangaistusta kärsivällä on käytössään laaja rangaistuslaitoksen alue, järjestelmästä pakenemisen järjestäminen on helppoa. Avolaitoksissa ja valvotussa koevapaudessa olevilla tilanne on olennaisesti erilainen, koska tuomittu tietää, että avoimia olosuhteita käytetään sopeuttamiseen myöhempään täyteen vapauteen.
Ilmoita asiaton viesti
Alueen pitäisi olla aidattu ja valvottu, vähempi ei riitä. Lasten muuttaminen alueelle täysin kiellettyä, aikuisten muuttaminen sallittua omalla vastuulla.
Ilmoita asiaton viesti
Entä matkapuhelimet ja verkkoyhteydet? Nykymaailmassa näillä voi ottaa yhteyttä alueen ulkopuolelle saadakseen apua pakenemiseen, mikäli alue on laaja ja sen rajojen valvonta siten työlästä.
Ilmoita asiaton viesti
Puhelimet ja matkapuhelimet toimii. Israel on rakentanut muurin koko Länsirannan ympäri, pysäyttääkseen terroristien kulkemisen rajan yli, joten kyllä keinoja lopulta löytyy yhden pienen kunnan tarpeisiin, jos oikeasti halutaan estää ihmisten kulkeminen. Kyse olisi kuitenkin lopulta eräänlaisesta vankilasta, mutta tavallisen yhteiskunnan näköisestä sellaisesta. Jos tehokkaan raja-aidan pystyttäminen ja valvominen olisi hankalaa tai kallista, sitten tehtäisiin vain melko pieni alue. Katsotaan hintalappu ja tehdään siitä johtopäätöksiä. Koko homman idea on siinä, että konsepti olisi normaalin yhteiskunnan kaltainen elämäntavaltaan (jotta yhteiskunnan moderni ja pahimpiakin rikollisia säälivä omatunto kestää lukita ihmiset johonkin paikkaan käytännössä loppuelämän ajaksi), ja sen takia myös riittävän suuri, vähintään joku asuinalue + liike-elämän keskus + luontoa.
Poliittisen väittelyn sijaa olisi siinä, sallittaisiinko näiden ihmisten poistua maasta vai ei. Tällä hetkellähän taparikollisilla olisi oikeus poistua maasta, silloin kun ovat lusineet tuomionsa. Siinä tapauksessa Suomi pesisi vain omat kätensä taparikollisen aiheuttamasta ongelmasta, mutta ei estäisi ongelman siirtymistä johonkin toiseen maahan, silloin kun henkilöllä ei ole voimassa olevaa tuomiota kärsittävänä. Toisaalta kun muut maat ymmärtäisivät mistä on kyse, vähän hallituksen oikeistolaisuudesta tai vihervasemmistolaisuudesta riippuen moni valtio saattaisi hylätä viisumianomukset tällaisille henkilöille. Sitten jäisivät jumiin Suomeen ja omalle alueelleen muiden valtioiden tahdosta, vaikka Suomella ei olisi sinänsä mitään sitä vastaan että poistuvat maasta.
Ilmoita asiaton viesti
Pedofiilien rangaistuksia olisi ylipäätään syytä tarkastella myös siitä kulmasta, että onko perinteinen aikaperusteinen vankeusrangaistus ollenkaan toimiva käytäntö rangaista näitä henkilöitä.
Mielestäni tällaisista rikoksista pitäisi tuomita määrittelemättömäksi ajaksi hoitolaitokseen, jossa sitten aikanaan moniammatillinen työryhmä arvioisi, että onko henkilön taipumukset tällaisiin tekoihin laskeneet sille tasolle, että hänet voidaan vapauttaa takaisin yhteiskuntaan, koska todennäköisyys uuteen rikokseen on häviävän pieni.
Ilmoita asiaton viesti
> aikanaan moniammatillinen työryhmä arvioisi, että
> onko henkilön taipumukset tällaisiin tekoihin laskeneet
Siinäkin tapahtuu virheitä. Psykiatria on tieteettömin lääketieteen ala. (Anteeksi, Roponen.) Kun ajatusten lukemiseen ei ole keinoa. Muutoin moniammatillinen työryhmä voisi seuloa rikoksen tekijät väestöstä jo ennen kuin he ehtivät tehdä rikoksia. Mutta se ei ole mahdollista keinoilla, joita tieteellä on käytettävissä nykyään.
Yleisesti ottaen uskotaan, että pedofiilisistä mieltymyksistä ei voi parantua. Voi vain oppia valitsemaan muita mieltymyksiä toimintansa kohteeksi.
Ilmoita asiaton viesti
Mittler, aivan varmasti tapahtuu enkä yritä väittääkkään etteikö tuollaisessa mallissa uusintarikollisuutta tapahtuisi, mutta olisi se varmasti parempi malli kuin nykyinen, jossa ei ole minkäänlaista velvoitetta edes yrittää parantua taipumuksistaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ei mitään, psykiatria on pirun vaikeaa. Liikaa muuttujia. Kyllä pedofiilitkin katuvat tekojaan, mutta eivät välttämättä pysty muuttamaan käyttäytymistään siitä huolimatta.
Ilmoita asiaton viesti
Kannatan samaa ehdottomasti. Rikollisen ihmisoikeus ei tarkoita oikeutta vaarantaa kerta toisen jälkeen muiden terveys tai henki.
Vastustan sellaista naivia hoiva-asennetta, jossa pyritään loputtomasti ymmärtämään rikollista.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä on mahdollista, mutta en näe aihetta olettaa, että väkivaltarikosten kokonaismäärä kasvaisi. Sitä vain siirtyisi pois yleisestä yhteiskunnasta eristetylle väkivaltaisten taparikollisten alueelle.
Ilmoita asiaton viesti