Vasemmistopuolueet aikovat elää velaksi vuoteen 2030 asti

YLE uutiset kyseli kansanedustajilta, milloin Suomen pitäisi lopettaa korona-epidemian aikana tavaksi muodostunut holtiton velaksi eläminen, ja saattaa valtion talous vähintäänkin sellaiseen tasapainoon, että velka ei enää kasva joka vuosi. Puhumattakaan nyt siitä, että velkaa alettaisiin lyhentämään minkään vertaa.

https://yle.fi/uutiset/3-11864563

SDP:n riveissä ei tyrmätä sopeutuksen aloittamista sinänsä, mutta aikaa pidetään vääränä leikkauslistojen tekemiselle. (Lue: kuntavaalit ovat tulossa ihan kohta.)

SDP:n kansanedustaja Pia Viitanen sanoo rauhoittelevasti, että ”sopeutus tulee ajallaan, monen talousoppineen mukaan aikaa on vuosikymmenen loppuun”. Vuosikymmentä on jäljellä vielä 9 vuotta. Odotellaan siis vuoteen 2030 asti, ennen kuin SDP vaivautuu liikauttamaan eväänsä valtiontalouden tasapainottamiseksi?

Vasemmistoliiton edustajat kertovat, että hallitus on sitoutunut ”taittamaan velan kasvun” vuoteen 2030 mennessä. Eletään siis velaksi vielä 9 vuotta lisää, ja katsellaan sitten tilannetta tarkemmin.

Vasemmistoliiton Merja Kyllönen vakuuttelee, että ”Suomi ei romahda”, vaikka sopeutusta viivytettäisiin vielä jonkin aikaa. Olisi kiva nähdä vihervasemmistonkin kansanedustajilta vähän enemmän kunnianhimoa valtion talouden suhteen, kuin ”Suomi ei romahda ihan kokonaan (vaan ainoastaan osittain?)”.

+14
IonMittler
Sitoutumaton Vantaa

Moniulotteisen demokratian puolestapuhuja. Kansan tahto on moniulotteinen, ja pääsee kunnolla oikeuksiinsa vain jos myös päätöksenteko on riittävän moniulotteista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu