Vuosikatsaus blogien kirjoittelusta Puheenvuoroon: 3 vuotta, 924 blogia

Tänään tulee täyteen 3 vuotta blogien kirjoittelua Puheenvuoroon. Hetken jo epäröin, onko tarpeellista jatkaa sitä perinnettä, että julkaisen vuosittain tilastoja blogeistani. Päätin jatkaa tuota perinnettä. Otetaan ensin tilastokatsaus laajasta näkökulmasta:

3. vuosi 2. vuosi 1. vuosi
blogeja 264 339 321
luetuin blogi, lukukertoja 8530 11410 25720
lukukertoja per blogi 1820 1320 970
mediaani lukukerrat 1400 1040 630
toimituksen poistamia 1 0 0

 

Yhteensä 924 blogia, joista yksi on saanut kunnian joutua toimituksen poistamaksi. Kyseisen blogin otsikko oli ”Afrikkalainen iltapäivä Paciuksenkadun leikkipuistossa”. Se oli suosituimpien blogien top vitosessa ennen poistamista. Myös muutamia muita minun blogejani on ilmoitettu ylläpidolle siinä toivossa, että toimitus sensuroisi haitallisia ajatuksiani. Blogistin henkilökohtaisessa artikkelien arkistossa näen sellaisen välilehden kuin Tarkastettavana (8). Siellä ei ole yhtään blogia, mutta otsikossa mainittu luku 8 luultavasti tarkoittaa, että aikojen saatossa yhteensä 8 minun blogiani on läpikäynyt jonkunlaisen ilmiannon ja toimituksen tarkastuksen prosessin. Viime ajoilta muistuu mieleen Ukrainan biologisia laboratorioita koskeva blogi, joka oli monen mielestä informaatiota, jonka olemassaolosta on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Olen rauhoittanut blogien kirjoittamisen tahtia viimeisen vuoden aikana. Enää 5 blogia viikossa, kun ensimmäisenä kahtena vuonna niitä tuli kirjoitettua keskimäärin 6.3 viikossa. Varsinkin Ukrainan sodan aikana olen vähentänyt blogien kirjoittelua, koska ihmiset eivät jaksa kovin helposti kiinnostua nyt muista aiheista kuin sota tai NATO, eikä näistä kahdesta aiheesta jaksa vääntää loputtoman paljon uutta tarinaa. Blogien määrän vähentyessä lukukertojen määrä per blogi on kasvanut. Ei kylläkään aina siksi, että lukijat tykkäisivät ajatuksistani aiempaa enemmän.

Ohessa alla on kaikki kuluneen vuoden 264 blogiani (ilman sitä yhtä toimituksen poistamaa), lueteltuna luetuimmasta vähiten luettuun. Toivottavasti tämä taulukko ei riko selaimesi näkymää kovin häiritsevästi. Edelliset kaksi vuosikatsaustani löytyvät täältä:

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ionmittler/tilastoja-ja-nakokulmia-puheenvuoron-blogi-palveluun-2-vuoden-ja-660-blogin-kokemuksella-2/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ionmittler/vuosi-uuden-suomen-puheenvuorossa-365-paivaa-321-blogia/

8530 30.10.2021 Netta Brandt, kuolema sosiaalisessa mediassa isoon tyyliin
7600 27.2.2022 Ryssä-viha ja etniseen syrjintään kehottaminen leimahti sosiaalisessa mediassa
7130 17.10.2021 Mitä pitäisi ajatella Suomen(kin) poliittisen eliitin YGL-salaseuran Suuresta Nollauksesta?
7010 9.3.2022 Nyt ihmetellään USA:n biologisten aseiden laboratorioita, jotka ovat Ukrainassa sodan keskellä
5900 11.2.2022 Streisand-efekti iski, kun YLE yritti sensuroida puolueellisen linjansa kritiikkiä YouTubesta
5770 23.1.2022 Närpiön maatalouden vietnamilainen ihme: kiskontaa ja köyhien rahastusta
5720 7.10.2021 Hallituksen aktiivimalli III: TE-virkailijoita 40 % lisää, ja velvoite teeskennellä hakevansa töitä
5400 6.12.2021 Kuka Suomea johtaa silloin kun Sanna bilettää?
5380 1.1.2022 Työnantaja laittoi joululahjaksi perjantain 7.1. palkalliseksi vapaaksi kaikille, ei huono idea
5010 4.12.2021 Matias Turkkila selittää, miten kolme ryhmää hallitsee Suomea kulisseissa
4780 1.12.2021 Miksi rasismi ei ole kohu eikä uutinen, jos asialla on Vihreiden kansanedustajan avustaja?
4760 30.8.2021 Toiviainen keulii nyt natsi-lipun kanssa, ja osoittaa poliittisen puolueellisuutensa
4660 11.4.2022 Zelenski: Mariupolissa on saattanut kuolla jo kymmeniä tuhansia, ja siitä huolimatta …
4620 15.5.2021 Perus-Suomen asemasota Eurostoliittoa vastaan: syksyyn asti kunnes paketti kaatuu?
4380 8.6.2021 Vihervasemmiston ”oikeusvaltio” ei ole voimassa osoitteessa Hekatalontie 6 B
4120 23.8.2021 Elämää ”oikeusvaltiossa”: Toiviainen määrittelee vihapuhe-lain merkityksen omin päin, miten tahtoo
4090 31.12.2021 Liittyykö mitenkään sodan valmisteluun, että Venäjä vaatii ulkomaalaisilta terveystiedot ja sormenjäljet?
4050 3.8.2021 6 päivän banni ohi: minulla on ratkaisu sensuroinnin ongelmaan
4030 11.3.2022 YLE Kioski: Ukrainan pakolaisten hyvä kohtelu on todiste rasismista
4010 29.6.2021 Ministeri Kiuru painottaa kansalaisten vastuuta, koska hän ei itse kanna vastuuta
3920 20.6.2021 YLE julistaa taas ”totuuksia” tisseistä, ei Suomen Pravdaa pysäytä mikään
3860 21.9.2021 Liityin Perussuomalaisiin — no ei kyllä yllätä yhtään
3680 3.4.2022 Ukrainan sodan julmuus ei ole epäselvää, siksi Suomen kannattaisi välittömästi …
3650 23.2.2022 Väite: Suomi jättää NATO-jäsenhakemuksen Madridissa 29.6.2022
3630 28.8.2021 Loisivat elintaso-surffaajat aiheuttavat ärtymystä
3580 9.7.2021 Varoitus Iitin homopuhe-opettajalle: ajattelu on nyt kiellettyä tieteessä
3490 9.4.2022 Sanna Marinin möläytys: Suomelle ydinaseisiin perustuvaa suojaa
3480 21.3.2022 Piiritetty Ukrainan kaupunki Mariupol ei antaudu, antautuisitko sinä?
3470 6.8.2021 Rahaa löytyy! Vantaalla kaksi tekee nollan työt
3410 7.7.2021 Allahin pilkan poistaminen rikoslaista ei saa kannatusta
3390 14.12.2021 Koronaa sairastavan kootut muistelmat
3330 8.2.2022 Niikko sai näpeilleen Ukrainaa koskevan tabun itsestäänselvyyden sanomisesta ääneen
3330 26.5.2021 Li’n YLE vaalitentti on sossu-pummin unelma, mutta hallitus voisi kaatua (yes!)
3320 12.9.2021 Helsingissä liehui ISISin lippu, ei epäillä rikosta, mutta hakaristi syyteharkintaan
3270 9.5.2021 Teininä sukupuolta vaihtanut katuu, media vaikenee, vaikka trans-lakimuutos tekeillä
3160 16.2.2022 Tervemenoa uskonnonvapaus: ateisti syyttäjä vaatii saada määritellä, mikä on Jumalan tahto kristinuskossa
3120 26.6.2021 Elokapina on anarkistinen demokratian vastainen järjestö
3090 26.11.2021 Professori on tauolla tekemisestä 31.5.2022 asti
3060 29.4.2022 Oikeus: rahaa 200,000 EUR perheen yksityisiin menoihin, ei ollut lahjontaa
3060 3.11.2021 Kymmeniä tuhansia ympärileikattuja naisia, Suomen ja Ruotsin maton alle lakaistu tabu
2950 20.10.2021 Opetushallitus yrittää häivyttää kouluista sukupuolen
2920 24.8.2021 Taliban on julistanut yleisen armahduksen, joten miksi ja miltä Suomelle työskennelleet ”pelastetaan”?
2830 29.9.2021 Sota totuudesta: YouTube poisti Saksan suosituimmaksi nousseen RT-uutispalvelun
2800 30.12.2021 Potter-kirjailija Rowling sai trans-vihat niskaansa, vaadittuaan naisille turvallista tilaa falloksen omistajilta
2790 4.7.2021 Tanskan lisäksi myös Britannia aikoo sijoittaa turvapaikan hakijat Afrikkaan
2780 17.4.2022 Koraanin polttaminen ja siitä aiheutuva mellakointi on isompi ongelma kuin arvaattekaan
2760 5.7.2021 Rintsikattomuus on nouseva trendi nuorten A-kuppilaisten keskuudessa
2730 28.6.2021 R.I.P. Hankamäen Totuus Kiihottaa 8.6.-10.6. 2020
2680 8.11.2021 YLE: työnantajien heikko kielitaito on este työperäiselle maahanmuutolle
2650 17.6.2021 Kumpi valvoo lepsummin, VTV:n ”lentopisteet” Yli-Viikari, vai sisäministeri ”Elokapinan kaveri” Ohisalo?
2640 18.6.2021 Kansalaisten luottamuus poliisiin romahti, kiitos Mannerheimintien kytät
2630 17.3.2022 Suomalaiset uskovat naurettaviin salaliitto-teorioihin
2630 8.9.2021 4-päiväinen työviikko tulee, onko siihen etuoikeutettu parempi työväki valmis?
2610 6.2.2022 Keskustelua Arto Luukkasen NATO-teeseistä ”kansa päättäköön”
2580 21.12.2021 Suomen media vaikenee, kun Ruotsin kirkko päätti arvioida Israelia ”apartheid-valtiona”
2540 2.2.2022 Yksiääninen YLE kehuskelee olevansa ”moniääninen” media
2530 21.5.2021 Sanna Marinin lääke kuntien talouteen: verotetaan rikkailta enemmän
2510 2.1.2022 Neuvotteleeko Venäjä Suomea omaan etupiiriinsä, vai neutraaliksi vyöhykkeeksi?
2490 26.8.2021 Hallituksen uusi strategia: maailman paras maahanmuutto-kokemus
2470 8.4.2022 Mitä tapahtuu, jos Suomi hakee NATOn jäsenyyttä: syttyykö sota vai ei?
2450 25.12.2021 ”Pepsi” kuoli, koska laki huumeisiin koukussa olevan pakkohoidosta vuotaa kuin seula
2440 4.3.2022 Leijona-fani Iida Vainio kyykytti feministit: minihameessa jonon ohi urheilujuontajaksi
2400 21.7.2021 Tasan eivät käy YLEn tarjoaman ilmaisen julkisuuden nallekarkit
2380 11.9.2021 Tanska aikoo vaatia maahanmuuttajilta työntekoa 37 h viikossa vastineeksi sosiaaliturvasta
2370 24.4.2022 Suomi ei saa mitään turvatakuita NATO-hakemuksen käsittelyn ajaksi
2360 28.5.2021 Halla-aho vaatii kuria kouluihin, väärin ymmärtäjä SDP:n vpj. Malm pitää Aatamin aikaisena
2350 24.1.2022 Huonot aluevaalit oli huutava vääryys, ihmiset on ihan tymhiä
2340 26.2.2022 Keskustelua aiheesta: Mikä on johtanut Ukrainan sotaan?
2320 2.9.2021 Näitäkin asioita voitaisiin tutkia valtion rahoilla, venäläisen feminismin sijasta
2310 17.6.2021 Britannia leikkaa kehitysapua, leikataan mekin
2300 15.9.2021 Typerä Ahvenanmaan demilitarisointi on Venäjän etu ja Ruotsin tappio
2280 23.9.2021 Maan tapa ei kelvannut tuomarille: saarnaajalle haetaan 150,000 EUR tuomiota rahankeräys-rikoksesta
2280 18.9.2021 Se siitä sitten: ostetaan HX-hävittäjät Ranskalta — tiedätte kyllä miksi
2280 8.8.2021 Olympialaiset olivat apartheid-kisat, mutta se ei haittaa juuri ketään
2270 15.11.2021 Kasvisruoka tulisi kieltää julkisissa tilaisuuksissa
2270 25.7.2021 Soveltuuko pakkoruotsi-Purra perussuomalaisuuden mannekiiniksi?
2260 25.8.2021 Ruotsissa asuntolainoja ei paljon maksella — olisiko se hyvä malli myös Suomelle?
2260 7.5.2021 Deekuille pitäisi rakentaa oma slummi
2230 2.3.2022 Viha Suomen venäläisiä vastaan kannattaisi lopettaa heti, jotta Putin ei kohta ”puolusta” heitä
2230 22.8.2021 Afghanistanin sodan suurin sankari (ja uhri) on Wikileaksin Assange
2220 13.1.2022 Suomi perusti keskuksen viemään ”oikeusvaltio-taitojaan” ulkomaille
2180 27.1.2022 AKT:lta pitäisi ottaa pois laillinen oikeus lakkoiluun
2170 24.3.2022 Hölmöläiset peittoa jatkamassa: puun tuonnin loppuminen Venäjältä kaataa Suomen ilmastotavoitteet
2160 19.7.2021 Saksan tulvat EU:n ilmasto-populismin keppihevosena: nyt iso ilmastopaketti
2120 3.12.2021 Mystinen kalenteri-mafia haluaa sinulta jälleen 15-20 euroa
2100 14.1.2022 Tampere ei myynyt asuntoja vuokralaisille, vaan sijoittajille, jotka heti haluavat myydä vuokralaisille korkeampaan hintaan
2060 2.5.2022 Tuomiojan mielestä on väärin, jos työ on paras ja ainoa sosiaaliturvan muoto
2040 20.2.2022 YLE uutisoi että demokratia on kriisissä, mutta esittelee kelvottomia ratkaisuita
2020 27.3.2022 Sleepy Joen kielikukkanen, joka kumottiin nopeasti: Putin ei saa pysyä vallassa
2010 20.1.2022 Lautakunta: intersektionaalinen feminismi vuodesta 1963 onkin nyt laitonta syrjintää
1980 23.6.2021 KymSoTe avasi Venäjän rajan korona-turisteille: ei heidän ongelmansa, kun nuo matkaavat muualle Suomeen
1930 23.12.2021 Wokeltaminen seis: hyvän joulun toivottaminen olkoon edelleen täysin sallittua
1930 2.7.2021 Pride-väki haluaa pysyä kaapissa, mutta: ehdotus sukupuolen merkintätavaksi passiin ja rekistereihin
1890 21.5.2021 Venäjä on aloittanut taistelu-robottien massatuotannon
1880 21.11.2021 Pakolaisiin tarvittaisiin intersektionaalisen feminismin mukaiset kiintiöt
1860 12.1.2022 Raiskaajan ehdollinen tuomio herättää paheksuntaa sosiaalisessa mediassa
1850 19.8.2021 Länsi ajaa Afghanistanin vararikkoon tahallaan, kohta miljoonat pakolaiset Eurooppaan
1840 11.12.2021 USA laittoi toistaiseksi jäihin 200 M USD aselahjoituksen Ukrainalle
1820 31.3.2022 Venäläistä rulettia NATO-jäsenyyden hakemuksella
1810 19.4.2022 Rakennus-alalla yleistyvä ”kevyt-yrittäjyys” on minun tietääkseni rikollista veronkiertoa
1790 14.10.2021 USA teki vallankaappauksen ICC:ssä, ja sai tehokkaan työkalun hybridi-sotaan
1770 14.2.2022 Jopa pankki ja kunta kusettavat arvottomilla osakkeilla: tarvitaan lakimuutos
1770 17.11.2021 Miten Eurooppaan pyrkivistä siirtolaisista tuli yhtäkkiä ”hybridi-sotaa”?
1770 10.8.2021 12-vuotias on kypsä päättämään omasta rokotuksestaan, koska kaverikin otti
1760 23.5.2021 Ryanairin koneen kaappaus Valko-Venäjälle osoittaa, että Euroopan viimeinen diktatuuri ei luovuta
1740 1.2.2022 Tarkasti perusteltu sensuuri olisi parempaa sensuuria
1740 2.10.2021 On mahdollista, että USA:n tutkima korona-virus lähti liikkeelle Wuhanin laboratoriosta
1740 26.9.2021 CIA suunnitteli journalisti Julian Assangen salamurhaamista Lontoossa 2017
1730 6.5.2021 Ei syytä huoleen: äärioikeisto-poliisit eivät suunnitelleet viharikoksia
1700 20.12.2021 Palotarkastaja vei vanhainkodista tv:n ja olohuoneen sohvat, some-kansa raivostui
1650 23.11.2021 Montako prosenttia Ukrainasta Venäjä aikoo vallata ensi talvena?
1640 6.4.2022 Kaventaako oikeiston uho somessa Suomen poliittista liikkumavaraa, ja onko se järkevää?
1630 25.4.2022 Elon Musk ostaa Twitterin sananvapauden nimissä, mutta EU pakottaa hänetkin sensuuriin
1610 13.4.2022 Saatiin vain puolikas NATO-selonteko, mutta sen voimalla mennään eteenpäin
1600 4.8.2021 HUSissa on johtamisen kulttuuri kuin Neuvostoliitossa: eivätkö poliitikot siivoa sitä?
1590 1.6.2021 Kaveri-kapitalismia: Vantaa tukee 110,000 eurolla yhtä valittua terassi-yrittäjää
1590 17.5.2021 Brändäytyykö Vasemmistoliitto työtä vieroksuvien puolueeksi: työläisiä ulkomailta, jotta omien ei tarvitse mennä töihin?
1580 3.10.2021 Lähes puolet amerikkalaisista puoltaisi USA:n hajottamista kahdeksi valtioksi
1570 23.7.2021 12 kk ennuste: Venäjä anneksoi juridisesti Valko-Venäjän, ja sotilaallisesti kolmasosan Ukrainasta
1530 3.2.2022 Demografisia tulevaisuuden näkymiä Ruotsissa ja globaalisti
1530 13.10.2021 Vuosi ei ole 1984, mutta Ranska perustaa Totuusministeriön
1530 8.5.2021 Miksi YLE tuottaa reality-hömppää yms. veronmaksajien rahoilla?
1520 21.4.2022 Onko YLE vallan vahtikoira, vai vallankäyttäjien sylikoira?
1520 17.8.2021 Oppivelvollisuutta pidennettiin, mutta väliinputoajia ei laitetakaan ammattiopintoihin
1500 13.12.2021 Twitter kohtelee valeuutisena väitettä, että rokotettu voi levittää koronaa
1500 5.10.2021 Ranskassa 216,000 lasta pedofiilien uhreiksi, koska uskonnonvapaus on pyhä ja koskematon
1500 6.6.2021 Vantaa on kaksikielinen kunta, koska ideologia sanoo niin
1470 21.8.2021 Kokoomuksen 15+ keinoa työvoimapulan helpottamiseksi: hitit ja hudit
1460 22.10.2021 Helsingin Musiikkitalo oli projektina emämunaus — nytkö myös Turku tekee saman virheen?
1450 22.4.2022 Venäjän tavoite sodan vaiheessa 2: koko eteläinen Ukraina Transnistriaan asti
1410 18.7.2021 Globaali gallup-kysely: USA suurempi uhka demokratialle kuin Venäjä tai Kiina
1400 15.6.2021 HUS-pomon tulospalkkiot täyttä(ne)vät törkeän kavalluksen määritelmän
1390 1.3.2022 Henkilökohtainen näkökulma Ukrainan sodan tilanteeseen
1380 25.3.2022 Puoli miljoonaa lasta kuoli, mutta oli(ko) se sen arvoista — lännelle nimittäin
1380 27.12.2021 AKT riehuu taas: kaikki vientisatamat seis, vaikka AKT ei ole edes riidan osapuoli
1360 16.3.2022 Sotaisa suvantovaihe bloggaamisessa
1340 12.3.2022 Skenaario: Venäjä valtaa koko Ukrainan, ja myy puolet lännelle vastineeksi pakotteiden poistosta
1340 12.5.2021 Kuinka monta elvytys-kriittistä kokoomukselaista loikkaa Liike Nytiin tai persuihin?
1330 5.9.2021 Shaina Hansye sai asua Euroopassa, mutta koki Euroopan naisille epätyypillisen kohtalon
1320 1.9.2021 Kiina suojelee lapsia nettipelaamisen addiktiolta, Suomi kasvattaa nyhverö-sukupolven
1290 13.9.2021 Vihreä siirtymä kohti kannabista
1290 14.5.2021 Eduskunnan istuntoja ja maraton-puheiden pitämistä pitäisi modernisoida
1270 29.11.2021 Myötätunto-rahasto: näitä tahoja tukisin valtion kassasta, ihan huvikseen
1260 17.2.2022 Tutkijoiden väite: kaikesta kehitysavusta 15 % menee korruptioon
1250 1.3.2022 Koko maailma noudattaa Halla-ahon doktriinia: osoita myötätuntoa vain lähellä asuvia kansoja kohtaan
1250 17.1.2022 Maailman 10 rikkainta kaksinkertaistivat omaisuutensa korona-pandemian 2 vuoden aikana: miten niin nopea rikastuminen on mahdollista?
1250 26.7.2021 Poistettaisiinko KELA-korvaus yksityisiltä lääkäreiltä, lääkkeineen ja matkakuluineen?
1240 2.11.2021 Yksityisestä autoilusta saisi hiili-negatiivista helpolla keinolla
1240 16.5.2021 Sinimusta Liike on kuin valitun kansan Israel ilman hiekkarantoja ja palmuja
1210 4.4.2022 Espoossa pahoinpitelystä 1.9 MEUR vahingonkorvaus, tappamalla olisi päässyt halvemmalla
1210 19.9.2021 Eikö tätä voisi kriminalisoida: puhelin-liittymä 50 % kalliimpi, jos et ota 24 kk palloa jalkaan
1200 12.2.2022 Venäjän hyökkäyksen mahdollisuuteen uskotaan, mutta miksi Ukrainan pakolaisiin ei varauduta jo?
1200 1.7.2021 Vuokravakuuden ottaminen pitäisi kieltää, samoin vuokrasopimuksen määräaikaisuus
1190 24.11.2021 Tapahtuma-ala haluaa passin pakolliseksi, jotta korona leviäisi tehokkaammin
1180 15.1.2022 Poliittiset virkanimitykset ovat laittomia, joten miten niitä voi olla olemassa?
1180 6.1.2022 EU:n uusi juustohöylä: 15% rakennuksista täytyy remontoida energia-tehokkaammaksi
1180 8.10.2021 Nobelin rauhanpalkinto toimittajille sananvapauden edistämisestä: yes, vihdoin Assang…
1180 1.10.2021 Akateeminen syrjintä kohdistuu tavalliseen kansaan, mutta poliittinen eliitti on vapaa siitä
1180 19.5.2021 Oma auto keinotekoisen kallis
1160 14.9.2021 Huume-”ongelma” on tahallisesti aiheutettu, poliittinen linjavalinta
1160 7.9.2021 Uusi pysäköinti-sääntö yllätti autoilijat: rahastetaanko, vai edistetäänkö turvallisuutta?
1150 28.12.2021 Turha, turhempi, aluevaalit
1150 10.10.2021 Julkisen rahan valuminen poliitikkojen vaalitukeen on korruptiota, joka tulisi kriminalisoida
1140 10.9.2021 Neljä Taliban-hallituksen ministeriä ovat entisiä USA:n Guantánamo Bayn vankeja
1130 29.1.2022 Yli-Viikarin tapaus velvoittaa: viranhaltijoiden irtisanomisen perusteita pitää keventää
1130 18.5.2021 Kun pirulle antaa pikkusormen, se vie koko käden
1120 27.10.2021 Uskonnon ja ET:n opetus kouluissa on pyhän yksinkertaista, eli typerää
1110 8.3.2022 Näkökulmia Ukrainan sotaan: näkyykö horisontissa Venäjän voitto vai perikato?
1100 16.8.2021 Onko hyväksyttävää, että YLE lobbasi persu-pj:ksi vain kahta ehdokasta kolmesta suositusta?
1100 13.7.2021 EKSoten palkka-oharit saavat kansan voimaan moraalisesti pahoin
1090 9.12.2021 250,000 lasta kuollut nälkään Itä-Afrikassa, sillä välin kun hallituksen prioriteetti oli Afghanistan
1090 7.8.2021 Ay-liikkeen alasajo teki keskiluokkaisesta Amerikasta työtä tekeviä köyhiä
1080 14.8.2021 Olympiakomitea: nimien keräys ex-miesten kieltämiseksi naisurheilusta on viha-propagandaa
1060 12.7.2021 70% mopoista ja motskareista laittoman äänekkäitä: laitetaanpa valvontaa ja sakkoja
1050 4.1.2022 Turha sote-uudistus tuo turhia palkankorotuksia 500 MEUR vuodessa
1050 24.10.2021 Uskonpuhdistuksen muistopäivä on enää muisto vain, uskon puhtaus meni pois muodista
1050 30.5.2021 Koska tämä pelleily loppuu: missä ä:n pisteet MM-kiekkoilijoiden pelipaidoista?
1030 27.5.2021 Kova temppu: Irlanti kriminalisoi Israelin siirtokunnat, vain apartheid kaatui äänestyksessä
1030 25.5.2021 Länsimailla ei ole vieläkään suunnitelmaa maailman demokratisoimiseksi
1020 29.8.2021 Ranska yrittää taivutella pohjoismaat EU:n minimipalkan taakse vielä tänä vuonna
1010 11.8.2021 Valokuvien tekijänoikeudet uusiksi: oikeudet kuvan tilaajalle, ei valokuvaajalle
1000 21.10.2021 Onko Suomen hybridi-osaamiskeskuksella oikeus vaikka vakoilla kansaa?
990 18.10.2021 Suomi ei saa johtajuutta neljännessä teollisessa vallankumouksessa
980 30.3.2022 Olympiakomiteassa on meininki kuin katolisessa kirkossa tai lestadiolaisissa
980 8.7.2021 Tuen osoitus Veikko Hintsaselle: Suomen sisäinen rahtiliikenne vesille, pois kumipyöriltä
970 23.3.2022 Verottajan sekavat tulkinnat some-vaikuttajien saamien lahjojen verollisuudesta
970 8.12.2021 Hoitajien ja siivoojien pakko-rokotukset toteutetaan väärin
970 20.11.2021 Google vaati minua kertomaan puhelinnumeroni, missä EU:n GDPR-laki ja oikeuteni yksityisyyteen?
950 28.2.2022 Jotkut kansanedustajat (muutkin kuin Turtiainen) ennustelevat jo kolmatta maailmansotaa, mutta näin tuskin käy
940 5.3.2022 Länsimaat diktatuuria kaatamassa
940 25.9.2021 Laiskat ihmiset eivät jaksa leikata ruohoa itse, robotti ahmii siilit silppuriin
920 24.5.2021 Me tuomitsemme, ja asetamme pakotteita! – näin Suomen ulkopoliittinen retoriikka toimii
910 30.6.2021 Kirjepostin tulevaisuus on digitaalinen OmaPosti, jokaisen hakkerin unelma
880 24.2.2022 Taas yksi sota lisää: laajempi katsaus ihmiskunnan tilaan tällä hetkellä
870 9.9.2021 Mihin hintaan myisit oleskeluluvan Suomeen? – Tavion tarjous on 50,000 EUR
870 22.7.2021 Putinin kirjelmä 13.7.: Venäjä ja Ukraina ovat samaa kansaa
870 4.6.2021 Vantaa leikkasi 85,000 EUR lasten kesäleireistä, ja käytti 110,000 EUR olut-terassiin
840 30.11.2021 EVA haluaisi tehdä Suomesta moniulotteisen demokratian, ainakin melkein
840 28.9.2021 Strange bedfellows: USA alkaa ehkä käyttää Venäjän tukikohtia Aasiassa
840 22.9.2021 Vaalivilppi on oopiumia kansalle, sen ymmärsivät jo kommunistit
820 17.9.2021 Tulevaisuuden maailman arvokkain bisnes (vauvojen massatuotanto) etenee
810 14.11.2021 Korona-asenteiden jakama kansakunta viettää isänpäivää, ja kohta jouluakin
810 21.6.2021 Anarkiaa ei pidä palkita, tehdään päätökset äänestäen eikä renkaita polttamalla
800 7.3.2022 Olisiko hyökkäys sittenkin paras puolustus sodassa?
800 10.12.2021 Woltin ja luottokortti-yhtiöiden epäterveet ehdot pitäisi kieltää lailla
800 14.6.2021 Ilo, totuus ja rakkaus ei riittänyt: pienpuolueet eivät saaneet yhtään edustajaa missään
800 7.6.2021 Ruuhkamaksujen kannattajat vaikenevat aiheesta kuntavaalien yli
800 20.5.2021 Keskustelu vapaa aiheesta: Huumeidenkäyttötilat ja korruptio
800 13.5.2021 Tupakointi ei ole ihmisoikeus: taloyhtiöiden tupakointikieltoja helpotettava
790 11.5.2021 Takinkäännön EM-kisat menossa: Kokoomus, Euroopan komissio…
780 24.6.2021 Parkkisakkojen ketjutus pitäisi kieltää, ja riidat ilmaiseen tuomioistuimeen
760 25.2.2022 Ukrainan sodan osapuolia hurrataan kuin gladiaattoreita Colosseumilla
740 11.7.2021 KKO vaatii laadukkaampia tuomioita: oikeusvaltiolla on toivoa
740 22.6.2021 Ruotsi ei hyväksy nörttien tietokoneella pelaamista urheiluksi, MM-kisat peruuntumassa
730 6.11.2021 Wolt käräjillä: onko alustatalous pienyrittäjien sankari vai työläisten riistäjä?
730 13.5.2021 Mikä ihmeen helatorstai tai loppiainen? – annetaan työntekijän valita itse
720 11.6.2021 Loppu rikkaidenvallalle: Suomesta saisi demokratian 15 miljoonalla eurolla
710 13.3.2022 Erikoinen särö NATO-maiden rintamassa: Bulgariassa 32% kannattaa Putinia, 40% Zelenskiä
690 3.3.2022 Mitä Ukrainan sota opettaa: kannattaisiko Suomen pääkaupunki siirtää rannikolta Jyväskylään?
670 1.11.2021 Uusi laki kieltäisi alaikäiseltä auton ajamisen vkl-öisin, luvassa on hyödytön suutari
670 4.9.2021 Onko maanpuolustuksen kannalta hyvä, että pääkaupunki on rannikolla, sukellusveneiden ulottuvilla?
660 17.7.2021 Tel Aviv selvittää kadulle kakanneet koirat sakotettavaksi DNA-rekisterin avulla
650 12.8.2021 Elokuviin taas tiukemmat rajoitukset, vaikka tartuntoja ei ole todettu koko maailmassa
640 8.1.2022 Asuntolainojen lyhennysvapaat on jo syöty, nyt jää lomautetuille luu käteen
640 31.5.2021 Isoveli-USA vakoilee: Tanska Ruotsia, Ruotsi Suomea, valtioiden lakien kiertämiseksi
630 7.12.2021 Omaishoitajalta vietiin työttömyyskorvaukset: kiittämättömyys on yhteiskunnan palkka
630 12.11.2021 Nyt myös Suomessa voidaan poistaa elävältä potilaalta elimiä luovutettavaksi elinsiirtoihin
630 13.6.2021 Ruuhkaverot on saatava nopeasti, ennen kuin ruuhkat katoavat ihan itsekseen
630 9.6.2021 Kuntien kesäsiirtolat, palanen hyvää maailmaa jota ei enää ole
630 23.5.2021 Miksi tienvarsien vaalimainoksissa on vain nimi, naama ja numero?
620 15.8.2021 Perussuomalaisten puoluekokous oli homogenisoitu versio demokratiasta
620 10.5.2021 En ota rokotetta nyt, antaisin omani HUSin kesälomittajille
600 15.7.2021 Kuuba tarvitsee moniulotteista demokratiaa, mutta USA ajaa pakotteita ja vallankumousta
590 12.10.2021 Nobel-palkintoihin ei tule kiintiöitä: NATO-kriitikoille ei jatkossakaan rauhan palkintoa
590 31.5.2021 Kunnat ”verottavat” asukkaita progressiivisesti jo nykyäänkin
580 13.3.2022 Kaupunkisodan kauhuja muinaisista ajoista nykyaikaan asti
580 4.11.2021 Yhdysvallat osaa kyllä sosialismin, kun kyse on yrittäjyyden tukemisesta
570 11.11.2021 Kuvaverkko Oy kehtaa venyttää sopimusten ehtoja, ja oppilaiden vanhempien hermoja
570 13.8.2021 Amerikan malliin: kannattaisiko TES-palkat porrastaa jyrkemmin ja kuntakohtaisesti?
560 11.1.2022 68% kansasta rajoittaisi päällekkäisiä poliittisia rooleja kunta-alue-eduskunta: miten kaalimaan pukit reagoivat?
550 28.10.2021 MM-jääkiekon lippujen kuvottavien 12 EUR käsittelykulujen ei tarvitsisi olla laillisia
540 21.1.2022 Aluevaalien kampanjointi on harhaanjohtava poliittinen saippuaooppera
520 9.10.2021 Dr. Jekyll, Mr. Hyde, ja kannattaisiko alkoholille määrätä minimi hinta?
510 18.8.2021 Sekavaa korona-johtamista, osa XVII: turvavälien on oltava mahdollisia, mutta ei pakollisia (!?)
500 19.2.2022 Lasten lähentelytuomiosta ehdonalaisessa ollut mies tarjosi lasten hoitoapua, loput voitte arvata
480 29.3.2022 Lapsettomuushoidon kriteereistä pitää poistaa 2 lapsen raja ja sterilisaatio
460 3.6.2021 Vantaa on erikoistunut rakentamaan rumia päiväkoteja
450 5.2.2022 Hyväksyykö Perussuomalaiset muka Veikkauksen edunsaajien tulojen jäädyttämisen vuoteen 2026 asti?
440 3.9.2021 Kilpailu- ja rekrytointikielto kaupungin ja terveysjättien välillä
420 25.10.2021 Valinnan vapauden ongelma abortin tekemisessä
420 20.8.2021 Veikkauksen peleihin tulee hyödytön tappioraja, jotta tuotot eivät vähenisi
410 25.6.2021 Länsimailla ei ole suunnitelmaa urheilun(kaan) demokratisoimiseksi
410 12.6.2021 Kuntavaalien viimeinen YLE-tentti: kaikille kaikkea
400 19.5.2021 Poliittinen ja taloudellinen valta pitäisi erottaa toisistaan
390 5.1.2022 Eduskuntaan siirtyvä kansalais-aloite kieltäisi metsästysraudat, niin minäkin
380 2.6.2021 Kunnallinen tulovero on kansalaisten epätasa-arvoisuuden alku ja juuri
360 18.11.2021 7 päivän hoitotakuu tulee, onko sote-alan työntekijöiden saatavuus valmis?
350 30.9.2021 Korona-vuoden saldo: arkisin tunti enemmän unta, ja tunti enemmän vapaa-aikaa
340 22.2.2022 Poliisi haluaisi jättää (ja jättääkin) pikkurikoksia tutkimatta: vapaa kortti pieneen varasteluun?
320 7.1.2022 Työnantajien ja lainsäätäjien välinpitämättömyys on syynä osa-aikaisten työsuhteiden epidemiaan
290 10.11.2021 Verotietojen julkistamisen päivä on inspiroiva taloudellisen menestymisen juhla
290 10.6.2021 Vantaalla haukutaan koirapuistoissa ja koirapuistoja
150 16.7.2021 Potkulautoihin (ja sähköpyöriin) tarvitaan alkolukko, ei lapsilukkoa
+3
IonMittler
Perussuomalaiset Vantaa

Moniulotteisen demokratian puolestapuhuja. Kansan tahto on moniulotteinen, ja pääsee kunnolla oikeuksiinsa vain jos myös päätöksenteko on riittävän moniulotteista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu