YK onnistuu mokaamaan kaiken, New Yorkin päämajansakin

YK:n päämajassa New Yorkissa on taas kokoonnuttu, ja riemua on riittänyt uutisten ja blogien palstoilla mm. erään ruotsalaisen teinin edesottamuksista.

YK onnistuu epäonnistumaan melkein kaikessa mitä se tavoittelee. Jopa neutraalin diplomatian ensimmäisissä yksinkertaisissa alkeissa. Nimittäin siinä, että olisi tarjolla vapaa kansainvälisesti neutraali areena, johon kaikki jäsenvaltiot voivat lähettää vapaasti valitsemansa poliitikot keskustelemaan maailman asioista muiden valtioiden edustajien kanssa. Tämä on yksi tärkeimpiä perustarpeita, joita YK:n olemassaolon on tarkoitus täyttää. Vaan sekin onnistutaan mokaamaan.

USA on häirinnyt ja rajoittanut jo vuosia sellaisten maiden edustajien viisumin saantia YK:n päämajaan matkustamiseksi, joista USA ei tykkää kansainvälisessä politiikassa. Tällä kertaa mm. Iranin ja Venäjän edustajia jäi rannalle YK:n kokouksesta, kun USA ei jumalallisessa armossaan katsonut aiheelliseksi myöntää heille viisumia, ja siten oikeutta osallistua YK:n kokouksiin. En tiedä kuka sanelee kokousten asialistan, mutta viisumeita jakava portin vartija valikoi edustajat, ketkä saavat osallistua YK:n kokouksiin.

https://yle.fi/uutiset/3-10986650

https://www.telesurtv.net/news/iran-estados-unidos-negativa-visado-delegacion-onu-reunion–20190923-0005.html

Kovin paljon tämän vaisummiksi YK:n diplomaattiset saavutukset eivät voisi enää vajota. Mitäpä siitä että USA on vakoillut YK:n päämajan viestiliikennettäkin jo vuosia:

https://en.wikipedia.org/wiki/Spying_on_United_Nations_leaders_by_United_States_diplomats

Niinpä ei ole mikään ihme, että useat valtiot (arvasitte oikein: juuri ne joita USA kyykyttää viisumeita eväämällä aina silloin tällöin) ovat vuosien ja vuosikymmenienkin saatossa ehdottaneet YK:n päämajan siirtämistä muualle USA:sta. Tuorein ehdotus tulee Kanadalta, joka tarjoutuu maksamaan omasta pussistaan kaikki päämajan kulut, jos päämaja siirretään Torontoon:

https://dailyhive.com/vancouver/united-nations-headquarters-toronto

Muitakin ehdotuksia on kuultu vuosien varrella, aina niin puolueettomasta Sveitsistä alkaen:

https://en.wikipedia.org/wiki/Headquarters_of_the_United_Nations#Relocation_proposals

Kanada ei ole kovin ihanteellisen puolueeton valtio, se sijoittuu globaalissa politiikassa vahvasti USA:n kylkeen kiinni. NATOn jäsen, ja YK:n päämajan vakoilusta jo kiinni jääneen USA:n johtaman Five Eyes -vakoiluliittouman jäsen.

https://en.wikipedia.org/wiki/Five_Eyes

Voi YK, kuinka suuret on puheet, ja kuinka pienet on teot. Kuinka puhdasoppista on poliittinen teoria, ja kuinka häpeilemätöntä on käytännön toiminta.

IonMittler

Moniulotteisen demokratian puolestapuhuja. Kansan tahto on moniulotteinen, ja pääsee kunnolla oikeuksiinsa vain jos myös päätöksenteko on riittävän moniulotteista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu