Yksiääninen YLE kehuskelee olevansa ”moniääninen” media
Jos haluat tietää totuuden jostain tahosta, arviota pitää kysyä jostain muualta kuin kyseiseltä taholta itseltään. Tämä on universaali lainalaisuus. Muuten voi käydä niin kuin eilisessä YLEn uutisessa, jossa uutisoinnin vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen kertoo meille, että YLE on ”moniääninen” media, joka pyrkii tuomaan ”kaikenlaisia näkemyksiä” esiin ”tasapuolisesti”.
LOL, ROFL. (Laughing out loud, rolling on the floor.)
https://yle.fi/uutiset/3-12294867
Jouko Jokisen mukaan YLEn uutisointi noudattaa mm. tällaisia periaatteita:
”Jokaisen on tunnistettava oma elämänsä Ylen journalismista.”
Voin kuvitella monia ihmisryhmiä, jotka ehkä tunnistavat oman elämänsä YLEn uutisoinnista, mutta myös sellaisia varsin suuriakin kristillisiä ihmisryhmiä, joista ei voida sanoa samaa. Pidän myös epätodennäköisenä, että tämä olisi tahatonta ja puhdas vahinko YLEn taholta. Jouko Jokisen korulauseille ei ole katetta hänen omassa toiminnassaan.
”Yleisradion tehtävä on … näyttää monipuolisempi kuva Suomesta ja maailmasta.”
Jos näin on, miksi konservatiivinen tai oikeistolainen kuva Suomesta ja maailmasta on niin aliedustettu YLEn uutisoinnissa?
”Kun toimituksissa mietitään hetki sopivaa kommentoijaa, ensimmäiseksi mieleen tulevan sijaan löytyykin …”
… joku täysin tuntematon henkilö jostain yliopiston käytävältä, joka ei välttämättä ole edes asiantuntija käsiteltävään aiheeseen, mutta jolla sattuu olemaan juuri se yksiääninen mielipide, jollaisen YLEn toimittaja haluaa esittää kansalle yhtenä ja ainoana totuutena.
”Kovaäänisyys kuuluu aina, mutta huomaan miettiväni, kenen ääni ei korona-aikana ole oikeasti kuulunut?”
Virallisen narratiivin kriitikoiden ääni. Pätee myös ilmastonmuutokseen. Saa suorittaa, arvoisa herra Jokinen, jos ajattelitte ihan oikeasti seisoa näiden juhlallisten puheidenne takana. Jota en kyllä usko hetkeäkään.
Voisitte aloittaa vaikka tarkistamalla uutisten kommentoinnin moderoinnin toimintaa. Päästääkö moderointi läpi kaikenlaisia mielipiteitä moniäänisesti? Vai oletko sinä, Jouko Jokinen, ohjeistanut alaisiasi sensuroimaan yleisön kommenteista jotkut tietyt mielipiteet, jotta todellisuus näyttäisi keinotekoisesti yksiäänisemmältä kuin se oikeasti onkaan?
Yle on aivan liian poliittinen tai liittoutunut ollakseen koko kansan veroilla toimiva media. Siksi nykyisen Ylen pitäisi olla vapaaehtoinen maksullinen kanava.
Ilmoita asiaton viesti
Valtion ei tarvitse tuottaa viihdettä lainkaan. Uutisointi riittää, ja Jouko Jokisen linjan sijasta aidosti moniäänisellä linjalla.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikista radio-ohjelmista 1,3% on kristillisiä hartausohjelmia ja televisiossa 0,5%. Tuo radion prosenttiosuus tarkoittaa noin 500 tuntia kristillistä ohjelmaa vuodessa.
Mikä olisi mielestäsi riittävä määrä?
Ilmoita asiaton viesti
En kuuntele radiota, eikä Jouko Jokinen ole radion ohjelmapäällikkö vaan uutisoinnin päällikkö. Blogin aiheena on YLEn uutisointi.
Ilmoita asiaton viesti
Pahoitteluni, luin liian nopeasti blogisi. Miten uutisoinnista voisi erityisesti huomioida kristityt?
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kysymys. Siellä on onnistuttu kuitenkin erityisesti huomioimaan cult cunthin tissit ja polyamoriset tahot. Heillä on selvästikin kykyä huomioida haluamiaan elämäntapoja, mutta tällaiset henkilöiden tutustuttamiset koko kansalle tuppaavat mieluumminkin looppaamaan 5-10 kertaa samaa Säde Vallarenia uudestaan ja uudestaan, sen sijaan että siinä olisi tuota mainostettua moniäänisyyttä, että välillä haastateltaisiin vaikka näiden ideologista vastapuolta.
Ilmoita asiaton viesti
Täytyy tunnustaa, etten ole katsonut minkään valtakunnan TV-uutisia moneen vuoteen.
Oikeastaan ihmettelen, että sellaisia ”virallisia” uutisia vielä lähetetään ja sitä, että niitä joku alle 60-vuotias seuraakin.
Ilmoita asiaton viesti
Televisio on vanhemman väen harrastus, vaikka kyllä nitä Putouksia edelleen pusketaan nuorisollekin perinteisen tv-kanavan kautta. Vaikka modernia on striimaaminen siten, että ei tarvitse olla kotisohvalla torstaisin tasan klo 18:00-18:45.
TV-uutiset eivät olleet minulla ajatuksissa ollenkaan tätä blogia kirjoittaessa. Ne ovat valikoitu hyvin pieni otanta (5 % ?) kaikesta YLEn uutisoinnista, joka on kokonaisuudessaan tarjolla YLEn nettisivuilla, joka on se YLEn eniten yleisöä tavoittava uutispalvelu. Jos joku mummo tai pappa seuraa uutisia ainoastaan televisiosta, sellaiselta menee ohi 95 % uutisista joita YLE julkaisee.
Ilmoita asiaton viesti
Meni sitten tuokin vastaukseni jokseenkin metsään. Seuraan uutisia tabletista ja on siihen ladattu YLE uutisvahtikin. En tosin taida sitäkään ihan joka päivä avata. Minulla ei siis ole mitään mielipidettä YLE uutistarjonnasta.
Voin vain kysyä itseltäni, miksi ylipäätään kommentoin blogiasi?
Ilmoita asiaton viesti
Minulla YLEn nettisivu on se yksi ja ainoa uutispalvelu, jonka kautta maailman tapahtumat suodattuvat tietoisuuteeni päivittäin. Näin on ollut jo varmaan 20 vuotta.
Mikä muu palvelu olisi kilpailukykyinen YLEn nettisivun kanssa? Iltapäivä-lehdissä ärsyttää sivujen raskaus ja sekavuus, niin paljon mainoksia ja videoita. Sekä viihteellinen populistinen asenne kaikkeen mahdolliseen, ei anna vaikutelmaa siitä että myöskään uutiset olisivat yhtään vakavammalla asenteella tehtyjä.
Hesari on a) maksullinen, ei kiitos, ja b) ehkä vieläkin puolueellisemman median maineessa kuin YLE.
Siksi vastaukseni on YLE. Kaikkine vikoineenkin.
Ilmoita asiaton viesti
Ulkomaisilla uutispalveluilla on aina taipumusta paikallisuuteen, ja kansainvälisen uutiskynnyksen ylittää lähinnä vain talous tai ihmisten tappaminen. On into pikku hiljaa valahtanut ulkomaisiin uutisiin. Seurailen joskus Spiegeliä, El Paísia ja Le Mondea, mutta vaikea niihin on jäädä koukkuun.
Ilmoita asiaton viesti
Afrikka minua kiinnosti aikoinaan jonkun aikaa, kun samalla sai sparrausta ranskan kielestä, mutta jossain vaiheessa into loppui kun sikäläiset uutiset ovat lähinnä terrori-iskuja, tai sitten ihastellaan kuinka on rakennettu uusi koulu tai tie johonkin keskelle aavikkoa. Sikäläiset saavutukset aika maltillisia kaikessa, niin yhteiskunnassa kuin politiikassakin.
Ilmoita asiaton viesti
Ylen luontoillan toimittaja Markku Sipi on ilmoittanut etukäteen estävänsä kaikki hänen mielestään väärät kysymykset eli ilmoittaa rehellisesti että yle harrastaa rankkaa sensuuria vaikka rahoitus tulee kansan selkänahasta.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo on suoraselkäisyyttä, joka ansaitsee arvostusta.
Ilmoita asiaton viesti
Oikaisit Korkmannin hartauksista muttet kämyä luontoilloista vaan aloit kylpeä samanhenkisyysvaahdossa.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä ja suojelee hyvin ilmastopaneelin porukkaa jotka eivät osaisi vastata niihin vääriin kysymyksiin mitään.
Väärä kysymys on esimerkiksi vaikka tämä. Mikä aiheutti Turkuun yli 30°C hellettä 10 päivää putkeen heinäkuussa vuonna 1914 jolloin hiilidioksiidia ei ollut vielä ”keksitty” .
Ilmoita asiaton viesti
Oikea vastaus tuohon väärään kysymykseen puolestaan on: ”Silloin oli normaalia sään vaihtelua, jolla ei ole mitään tekemistä nykyisen ilmastonmuutoksen kanssa, joka aiheuttaa samanlaisia ilmiöitä.”
Ilmoita asiaton viesti
Olisiko oikea vastaus Aurinko?
Ilmoita asiaton viesti
Ei tässä mitään oikeaa vastausta haettu vaan oli esimerkki väärästä kysymyksestä joka ei taatusti mene läpi Markun sensuurista.
Ja sun vastaus on väkisin väärä koska ihminen ne helteet kuulemma aiheuttaa, ei Auringolla ole niiden kanssa mitään tekemistä.
Ilmoita asiaton viesti
Taisi kuitenkin olla niin että silloin ei vielä tiedetty ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta mitään.
Oltiin vain iloisia kun Turussakin oli joskus lämmintä.
Nyt kun tieto ja järki ovat lisääntyneet aivan valtavasti niin tiedämme paremmin.
Ilmoita asiaton viesti
YLE jatkakoon aivan kuten haluaa. YLE pakkovero vapaaehtoiseksi. Nykyään se on helppoa.
Hinta on halpa. Muutaman kympin kuukaudessa. Sittenhän sen näkee moniko maksaa. Jos joku joukko ei maksa, niin loput maksavat laadukkaasta palvelustaan lisää mielellään. Kyllähän sinkut paljaana on ihan TV parasta antia.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä olen vanhanaikainen, mutta kyllä minä kannatan Yleisradion olemassa oloa jonkinlaisena virallisena ”kanavana” kaiken sen sälän keskellä, jota nykyään tulvii joka rööristä ja jonka kohdalla joutuu aina tekemään mielessään faktakartoitusta, trolliepäilyä j.n.e.
Yleisradio on periaatteessa kuitenkin eduskunnan valvoma insituutio ja vaikka ei olisikaan mielissään kulloinkin vallitsevan eduskunnan kokoonpanosta, niin jokainen kuitenkin tietää ”kenen lauluja YLE laulaa”.
Toki olisi luontevampaa, että tällainen valtiorahoitteinen toiminta rinnastettaisiin kaikkeen muuhun valtiorahoitteiseen toimintaan ja maksettaisiin valtion budjetista ilman erillisesti sille allokoitua veroa.
Toisaalta jos on ”suurituloinen”, niin tuollainen tietyn absoluuttisen vuotuisen ylärajan omaava YLE-veron kaltainen henkilövero tulee halvemmaksi kuin normaalin tuloveroprogression mukaan maksettu vero-osuus budjetin kautta kyseiselle menomomentille allokoituna.
Ilmoita asiaton viesti
Minäkään en sinällään vastusta YLE:n olemassaoloa, mutta sen koko on ongelma. Virallisen kanavan roolin lisäksi YLE on markkinahäirikkö ja pöhötautinen lifestyle-larppi, joka kuin maksajille sormea näyttääkseen tehtailee pillupäiväkirjoja ja tekovaginan kasausvinkkejä.
Journalistinen linja ei sinällään poikkea muiden tiedotusvälineiden tämänhetkisestä trendistä, jossa ei enää edes teeskennellä objektiivista tiedonvälitystä, vaan ihan suoraan omaksutaan rooli, jossa toimittajan kuuluu syöttää oikea näkemys massoille.
Ilmoita asiaton viesti
Odotinkin että onnistuuko joku kirjoittamaan kommentin joka on vielä hölmömpi kuin kuin Ionin blogi. Sieltähän se tuli kuin kanan pyllystä.
On se hyvä että luokattoman mediakritiikin lippua joku vielä täällä liehuttaa nyt kun Hankamäki on vaiennut. Kesäkuussa 2020 ilmestyi (?) Jukka Hankamäen manifesti Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä. Manifestin naisvihamielinen törky sai julkisuudessa paljon kritiikkiä. Vähemmälle huomiolle jäi teoksen näkemys lähes kaikkialle levinneestä kommunismista. Kommunismia on Hankamäen mukaan muun muassa ilmastonsuojelu, identiteettipolitiikka, Wikipedia, Suomen Akatemia, globaali kapitalismi, kehitysapu, musliminaisten pukeutuminen ja EU. Tieteentekijät ovat ”kiilusilmäisiä kommunisteja”, ja EU on kommunismia, koska Marx ja Engels kirjoittivat Kommunistisen manifestin Brysselissä. Tämä on melkein vielä villimpi analogia kuin se hourulan väen hokema, että vihreät ovat natseja, koska Hitler oli kasvissyöjä.
Ilmoita asiaton viesti
Tiedätkös Mika, siihen on apua saatavilla, jos jossain vaiheessa huomaa että Hankamäki alkaa hallita ajatuksia liikaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kerro se moniulotteiselle grafomaanillemme Ionille. Hän on kirjoittanut persujen johtavasta ajattelijasta peräti kuusi blogia, minä vain kolme, ja nekin vuonna 2020.
Hankamäki ei toki ole yhtään sen hölmömpi kuin muut H-linjan suuruudet Halla-aho, Hakkarainen ja Huhtasaari. Uuden Suomen taso on hiukan noussut kun nämä ovat yksi toisensa jälkeen hävinneet täältä riekkumasta. Lauran renki Olli täällä taitaa vielä meitä viihdyttää tahattomalla huumorillaan.
”Rasistinen ja poliittinen hyökkäys.” (Europarlamentaarikko Laura Huhtasaari (ps) perussuomalaisten Pekka Katajan pahoinpitelystä, Twitter 17.7.20)
”Olikohan Pekka Katajan murhan yritys EU-eliitin tai EU:n tiedustelupalvelun tilaustyö?” (Laura Huhtasaaren avustaja Olli Kotro (ps), Twitter 18.7.20)
”Tilanne herättää hämmästystä puolueen sisällä.” (Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio (ps) poliisin pidätettyä kaksi äärioikeistolaista, HS 11.9.20)
Hämmästystä herätti ainakin puolueen ulkopuolella sekin että uhri luonnehti ensin hyökkääjiä arabin näköisiksi. Arabin näköisiähän nuo on jos persulaseilla katsoo. Ja jos oikein tarkkaan katsoo niin kommunisteja kaiken lisäksi. Olihan aseena ainakin vasara ja ehkä myös sirppi. Voi olla että näin se ainakin koettiin.
Ilmoita asiaton viesti
Yle radion pyöreä pöytä keskusteluohjelma mielestäni pienoismallina kuvaa yleä hyvin.Monta vuotta jatkuvaa ohjelmaa on tullut seurattua työkuvion takia pitkään.Aiheet ovat olleet monesti hyviä ja ajankohtaisia mutta itse keskustelu on ylen agendan mukaista ”siloittelua” missä monipuolinen kritiikki loistaa poissaolollaan.Keskustelijat toistavat vihervasemmistolaissuvakkifeminismivuoropuheita vuorollaan ja seuraava peesaa pienellä näennisellä kritiikillä että saataisiin ”särmäistä” debattia.Keskustelijoiksi ei vahingossakaan valita ylen agendaa vähänkin kriittisesti suhtautuvaa.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä on kyllä harmittanut, hyvä formaatti ja näin, mutta oikea erimielisyys loistaa poissaolollaan. Tämä juuri olisi YLE:n tehtävä riippumattomana tekijänä – saada erimieliset samaan pöytään ja näyttää että voidaan keskustella ja tulla toimeen – vaikka ollaan eri mieltä.
Mutta jos edes valtiorahoitteinen YLE ei pysty olemaan puolueeton niin kai sitä voi samantien luopua koko lafkasta. Todella harmi.
Ilmoita asiaton viesti
Toissapäivänä A-studiossa joku Puppula oli sitä mieltä että tiedotusvälineissä pitää saada kertoa myös vaihtoehtoisia totuuksia.
Ilmoita asiaton viesti
Ja siitäkös wokemmisto raivostui somessa. Että saisi puhua myös muuta kuin virallisvasemmistolaista totuutta valtion mediassa? Ennenkuulumatonta!
Ilmoita asiaton viesti
Katselin Puopolon pölinää kasvavan ihmetyksen vallassa. Minäkin pidin tuota miestä joskus fiksuna. Nyt siltä tuntui olevan hukassa ihan sellaiset perusasiat kuin joukkoviestinten ja sosiaalisen median alustojen ero. Spotify lasketaan joukkoviestimeksi koska se maksaa Joe Roganille podcast-ohjelmasta. Rogan voisi ihan vapaasti levittää disinformaatiota koronaviruksesta jossain netin hörhösivustoilla ilmaiseksi – jossain vaiheessa voisi toki ylläpito puuttua asiaan – mutta ei kenellekään kuulu valehtelusta maksaa.
Ilmoita asiaton viesti
Rogan ei tietääkseni levitä itse mitään, vaan hänen roolinsa on isäntä, joka kutsuu monenlaista väkeä vieraaksi, ja vieraat kertovat omat juttunsa. Ihan tavalliset toimittajatkin kutsuvat joskus haastatteluun monenlaisen tien kulkijoita. Enbuske haastatteli pedofiiliä taannoin. Se on journalismia.
Ilmoita asiaton viesti
Diktatuureissa on vain yksi totuus.Toivottavasti meillä ei.
Ilmoita asiaton viesti
No ei. Yle on oikeasti moniääninen, Ion on vain moniulotteisesti pihalla kuten tavallista.
Ilmoita asiaton viesti
YLE on moniääninen vain itsenäisyyspäivän konsertissa, klassisen orkesterin osalta. Muulloin lauletaan aika paksua unisonoa.
Ilmoita asiaton viesti
Satuinpa kuuntelemaan tänään puolenpäivän jälkeen YLEX-radiota. Huolen aiheena toimittaja Saastamoisella oli ’aktivistit uupuvat’.
Haastateltavaksi hän oli löytänyt toisen YLE:n toimittajan, joka oli pöyristynyt kuinka somessa aktivistit uupuvat, koska typeriä idiootteja on niin paljon. Aktivisti ei vain jaksa tyhmien seassa. Suomalaisten typerysten määrää toimittajat kauhistelivat yhteen ääneen. Myös mielenosoitukset käyvät kuulema aktivistien voimille.
Haastateltava YLE:n toimittaja kysyi YLE:n toimittaja Saastamoiselta, onko hän osallistunut mielenosoitukseen, joka vastasi osallistuneensa ilmastomielenosoitukseen.
Haastateltava YLE:n toimittaja lausui, että ’hänellä on omat vahvat mielipiteet tärkeistä asioista’, mutta hän on toimittajana neutraali. Tämä oli huojentavaa, eikä meidän näin ollen tarvitse epäillä, jotta YLE:n tiedonvälitys olisi värittynyttä.
Nyt arvatenkin joku aktivisteja somessa näännyttävä typerys saattaa siellä perällä empiä, että jo ’aktivistien uupuminen’ -aiheen valitseminen YLE:n keskipäivän lähetykseen kaikista maailman ajankohtaisista jutun juurista olisi jonkinlainen poliittinen valinta.
Ilmoita asiaton viesti
(Nyky)vihreässä puolueessa kehoteltiin jossain vaiheessa hakeutumaan toimittajaopintoihin. Kilttiä porukkaa!
Ilmoita asiaton viesti
YLEn moniäänisyys tarkoittaa sitä että toimittajina on mahdollisimman monta muslimia ja ei-heteroa.
Ilmoita asiaton viesti
Montako muslimia ja ”ei heteroa” Ylessä on toimittajina? Ja olisiko Yle moniäänisempi jos sieltä potkittaisiin kaikki muslimit ja ”ei heterot” pihalle?
Ilmoita asiaton viesti
Olisikohan tässä konflikti maailmankuvan kanssa? https://fi.wikipedia.org/wiki/Maailmankuva
Tieteellinen maailmankuva on paras saatavilla oleva käsitys todellisuudesta. Muut saattavat olla ristiriidassa todellisuuden kanssa.
Ymmärrettävästi jos tehdään totuuteen pyrkivää uutisointia, se ei silloin voi olla vaikka uskonnollinen.
Ilmoita asiaton viesti
YLEn uutisointi ei ole aina tieteellistä eikä perustu totuuteen, eikä voikaan, silloin kun on kyse maailmankatsomuksellisista asioista kuten Cult Cunthin tissi-flashmobit tai polyamoria. Tällaisissakin asioissa YLE välttelee tasapuolisuutta, ja löytää jonkun todella oudon asiantuntijan kertomaan hyvin erikoisia totuuksia.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä Ylelläkin on jotain klikkiuutisiin verrattavaa toimintaa (en tiedä miksi) mutta joku polyamoria on todellisuutta. Sitähän on olemassa.
Osa sisällöstä on sitten jotain sellaista missä näkyy joku Ylen strategialinjaus. Ylellä näkyvissä ohjelmissa Yle on useinkin rahoittajana ja sisällön pitää olla Ylen stategiaan sopiva.
Tarkoittaa vaikka sitä, että ohjelma saa helpommin rahoitusta jos joku hahmoista on vaikka transsukupuolinen.
Ilmoita asiaton viesti
Polyamoriaa on olemassa, mutta on myös konservatiivisia elämäntapoja. Jouko Jokinen kehuskelee moniäänisyydellä, jonka hän väittää olevan YLEn strategia, ja että kaikki tunnistavat itsensä uutisoinnista, mutta silti konservatiiviset elämäntavat ovat aliedustettuja tällaisissa nostoissa.
Ilmoita asiaton viesti
Piti tehdä testi: https://yle.fi/uutiset
Äsken kun avasin niin sisältö näytti hyvin neutraalilta. Ei mitään tissiä eikä Jeesusta. Viihdeuutisissa oli pari jotain seksikohua. Valtavan paljon vähemmän kuin jossain Seitsemän päivää -lehdessä tai iltapäivälehdissä.
Tänään Ylen anto vaikuttaa mielestäni kiitettävän neutraalilta, joskin oma uutisoinninseuranta on vuosikymmeniä sitten muuttunut erilaiseksi.
Minä seuraan uutisoinnin pääasiassa poimimalla ja niin, että olen verkoistoitunut ihmisiin ja vaihdellaan informaatiota keskenään. Näin tulee sontasuodinta ja monipuolisia näkökulmia ja uutisia. Koen että uutismedioissa on aivan liikaa narratiiviin kirjoitettua sontaa.
Siinä on vähän riskiä joutua propagandan uhriksi jos seuraa jotain paria yksittäistä mediaa päivittäin.
Ilmoita asiaton viesti
Yläosattomuuden sallimista vaativia aktivisteja on haastateltu YLEn uutisiin noin 5 kertaa vuodessa parina viime vuotena, tuoden esille heidän argumenttinsa, mutta päinvastaista mieltä olevien argumentteja ei ole tuotu samalla tavalla esille kertaakaan. Ei se päivittäistä ole, mutta varsin toistuvaa ja yksiäänistä. Moniäänisyyden tai tasapuolisuuden väittäminen on yksinkertaisesti vain valhe.
Ilmoita asiaton viesti
Tosiaankin, kuulisin mielelläni vasta-argumentin mikä on yhteensopiva tieteellisen maailmankuvan kanssa.
En tiedä ketään kuka sellaista vasta-argumenttia olisi tehnyt. Epäilen vasta-argumenttien olevan jotain sharia-lakia kannattavien tyylistä uskonnolliseen maailmankuvaa perustuvaa.
Olisi edes vaikka liikenneturvallisuuteen perustuva argumentti että minihameille ja tisseille kielto ruuhka-alueilla ettei autoilijat kolaroi.
Ilmoita asiaton viesti
Israelissa oli kerran uutinen, että joku suomalainen nainen oli lähtenyt hotellista toikkaroimaan alasti kadulle, kuinka humalassa mahtoi olla, ja se aiheutti autokolarin, kun autoilijat keskittyivät muuhun kuin liikenteeseen.
Tällaisissa asioissa, kun kritisoidaan kulttuuria ja lainsäädäntöä, ainoa relevantti argumentti on todeta, mikä on kansan demokraattinen tahto.
Mutta näissä uutisissa ei siihen tyydytä, vaan kiven kolosta löydetyt asiantuntijat selittävät tieteellisenä totuutena, että naisen rinnat eivät ole eroottinen ruumiinosa. Tällaisen epätotuuden vastapainoksi YLEn pitäisi haastatella myös toisenlaista asiantuntijaa, joka tieteen menetelmin toteaa että on erittäin yleistä, että naisen rinnat koetaan eroottiseksi ruumiinosaksi. Ja että se on huomattavan erogeeninen erektion kokeva ja seksuaalista nautintoa tuottava ruumiinosa jo biologisestikin. YLEn yksiäänisessä pravda-uutisoinnissa kuitenkin on näissä tapauksissa löydetty sattumalta haastateltavaksi poikkeuksetta vain sellainen asiantuntija, joka ei näitä tieteellisiä tosiasioita mainitse sanallakaan, vaan päinvastoin puhuu niitä vastaan eli tosiasioiden vastaisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Missähän tissien eroottisuus kielletään?
Minusta kyse on siitä että millä perustellaan kieltoa. Jos eroottisuus on argumentti niin se edellyttäisi sitä jätesäkkiin pukemista että mitkään muodot ei näy.
Ilmoita asiaton viesti
YLE on julkaisuut useampiakin ”uutisia” viime vuosina, joissa on talutettu jostain yliopiston takahuoneesta asiantuntija väittämään, että tissit eivät ole eroottisia.
Mutta tämä pukeutumiseen liittyvä kielto, kuten kaikki muukin, perustuu toki lopulta vain kansan demokraattiseen tahtoon. Jos kansa haluaa erotiikkaa, kyllä kansa sitä saa. Valehteleminen on tarpeetonta.
Ilmoita asiaton viesti
Minusta on myöskin huomioitavaa että mikään laki ei edes kiellä Suomessa tissit paljaana liikkumista.
Että jos joku haluaa näin tehdä niin en ihan ymmärrä mistä älämölö tulee.
Sellaista pykälää on että persreikä ja sukuelimet pitäisi olla piilossa julkisella paikalla. Enimmän osan vuodesta äärimmäisen niukka pukeutuminen ei kuitenkaan täällä toimi enimmän aikaa vuodesta. Aika kylmä nytkin.
Ilmoita asiaton viesti
Tällaisissa asioissa laki puhuu ”sukupuoli-siveellisyydestä”, ja poliisin sekä tuomioistuinten tulkinta elää ajan hengessä. Arvioinnin perusteena on, pitääkö väestön nykyinen sukupolvi nykyhetkellä jotain asiaa siveettömänä ja paheksuttavana vai ei. Linjaus on vielä edelleenkin ollut se, että jos soittaa poliisit havaitessaan naisen yläosattomissa suositulla yleisellä uimarannalla, kyllä poliisi tulee paikalle. Mutta ei ehkä jos on kovin syrjäisestä ja hiljaisesta paikasta kyse.
Ilmoita asiaton viesti
Yksilön identiteetistä ei voida päättää äänestämällä. Vapauden kaihoa hangilla hiiihdellen.
Juuri tästä on kysymys Ukrainassa. Itä-Ukrainan miljoonille venäjänkielisille Kiova haluaa pakottaa ukrainankielisen identiteetin, koska 2015 säädetty perustuslaki asetti ukrainankielen ainoaksi kieleksi. Putin puhuu kansanmurhasta.
Ilmoita asiaton viesti
Googletin taannoin ”dopingjupakka” muistellessani Suomen hiihtäjien tunnettua katastrofia. Yhtenä vastauksena sain silloisen journalisti Jouko Jokisen jälkikäteisvertauksen ”omertaan”.
Kysymys oli Jokisen mukaan luottamuksesta, koska totuuden paljastuminen olisi ollut liian suuri haaste joka olisi vahingoittanut hyvin monia asiaan sekaantuneita; hiihtäjien lisäksi korkeimman tason poliitikkoja ja urheiiujohtajia, toimittajia, ym. siksi salailu.
Tänäkin päivänä Ukraina on liian suuri haaste luotettavaki HS:n ja Ylen toimittajille joten HS:n pääkirjoitukset tulevat pääesikunnan tiedotuksesta kuumaa linjaa pitkin suoraan ohi lehden omien toimittajien kuten Kaius Niemen ja Saska Saarikosken.
Ilmoita asiaton viesti
Mielipiteeni on seuraava: Yleon moniääninen media verrattuna Helsingin Sanomiin.
Yle toki on rajoitteidensa vanki. Me olemme kaikki kasvaneet kiinni tiettyyn maailmaan. Ja Ylen toimittajat ovat sisäistäneet Suomen ja Eu:n arvopohjan.
– Sitä he tukevat samalla tapaa kuin Heikki Rönkkö yllä kommentissaan kuvasi Ylen tukeneen hiihtomaailman salailua suuren dopig-jupakkamme salailua.
Hesari on räikeästi omalla agendallaan.
Ilmoita asiaton viesti
Täsmennän sikäli että se mitä luin googlesta oli Jokisen tekstiä ajoilta jolloin hän oli erään lehden johtava toimittaja, olisko ollut Etelä-Suomen Sanomien, mutta sama mies nyt Ylen johdossa.
Ilmoita asiaton viesti
Jos katsot vain YLEn tv-uutiset, siellä on vain muutama päivän suurin uutinen. Sinulta jää näkemättä noin 95 % YLEn julkaisemista uutisista, ja aika moni mielenkiintoinen asia menee ohi. Nettisivu on se suosituin ja kattavin YLEn uutispalvelu. Vaikka sekin nostaa ns. paikallisia uutisia esiin vain harvoin, eli oikeasti on olemassa vieläkin enemmän YLEn julkaisemia uutisia kuin löytyy heidän nettisivujensa uutis-osiosta.
Ilmoita asiaton viesti
Sen takia en katso televisiota, koska hukkaisin tunnin siihen, että saan tietää jonkun pienen asian lisää. Netistä sen saman tiedon toteaminen kestää puoli minuuttia.
Ilmoita asiaton viesti
”miksi konservatiivinen tai oikeistolainen kuva Suomesta ja maailmasta on niin aliedustettu YLEn uutisoinnissa?”
Liberaalilla medialla on liberaalit ( elinkeinoelämän johtohenkilöt, kulttuuriväki, tieteentekijät, poliittiset vaikuttajat, jne.) sidosryhmät. Muutos ohjelmapolitiikassa konservatiivisempaan suuntaan tarkoittaisi vähemmän katselijoita/lukijoita: se esim. saisi vähemmän tai ei lainkaan ilmaisia, edullisia, tai edes maksullisia kirjoituksia sen kattavilta liberaaleilta verkostoilta, se menettäisi tuottoisia mainoksia liberaaleista piireistä, jopa joutua kokonaan niiden ulkopuolelle.
Syy Ylenkin krooniseen epätasapainoon sen suhtautuessa konservatiiviseen ja liberaaliin maailmankuvaan, ja sen korjaamisen vaikeuteen erilaisista perusteista huolimatta, voisi arvella ainakin osaksi löytyä jostain tuolta, vaikka veroilla toimiikin.
Ilmoita asiaton viesti
Moniulotteiset muistavat Vladimir Putinin olevan syntyperäisenä pietarilaisena pitkänlinjan Suomen tuntija (syöjä?)
Pietarin ystävyyskaupunki Turun edustajana arkkipiispa John Vikström taisteli tasapäisesti kentällä Putinin kanssa jalkapallon hallinnasta.
Voi olla että jotkut raapivat jo päätään perehtyessään Putinin kirjekampanjaan.
Ilmoita asiaton viesti