YLE uutisoi että demokratia on kriisissä, mutta esittelee kelvottomia ratkaisuita
YLEn toimittaja otsikoi tänään mahtipontisesti sanalla ”analyysi” artikkelinsa, jossa hän pohdiskelee että demokratia on kriisissä, ja esittelee vain muutaman ratkaisun siihen ongelmaan. Eikä edes kovin hyviä ratkaisuita. Sellaista ”analyysiä” tällä kertaa. Mistä noille maksetaan palkkaa?
https://yle.fi/uutiset/3-12313626
Uutisen mukaan merkkejä demokratian kriisistä ovat mm. äänestämis-aktiivisuuden heikkeneminen, anarkistiset lakia ja järjestystä rikkovat mielenosoitukset, sekä yhteiskunnan polarisoituminen toisiaan syvästi vihaaviin leireihin Yhdysvalloissa ja monessa muussakin maassa.
Toimittajan haastattelema demokratian tutkija Yascha Monk kuvailee tilannetta pitkästi, mutta ei lopulta esitä mitään ratkaisua ongelmiin. Jos ei sellainen ole hänen mainitsemansa kompromissiin myöntyminen. Jos oikeisto haluaa veroprosentiksi 20 ja vasemmisto 30, tehdään kompromissi ja laitetaan veroprosentiksi 25.
Uutinen ei mainitse, millä menetelmällä tähän ratkaisuun käytännössä päädyttäisiin, mutta kerron sen kuitenkin: lakkauttamalla muutaman puolueen hallitus kokonaan instituutiona, ja johtamalla valtiota parlamentaarisesti koko eduskunnan kautta. Silloin politiikka olisi koko ajan samaa harmaata kompromissia, eikä se olisi joskus paljon vasemmistolaisempaa ja sitten yhtäkkiä paljon oikeistolaisempaa.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ionmittler/278753-ilman-hallitusta-parjaisimme-paremmin/
Toinen uutisessa haastateltu asiantuntija, professori Chantal Mouffe valittelee että puolueet ovat liian samanlaisia ideologialtaan. Hän toivoo taloudelliseen oikeistoon ja vasemmistoon perustuvan politiikan paluuta. Ei kompromisseja, vaan vaalit voittava vaihtoehto vie politiikkaa, ja hävinnyt vikisee seuraaviin vaaleihin asti. Kuitenkin siten, että vastapuolta ei nähdä vihollisena vaan yhteistyön kumppanina. Ilmeisesti Chantal Mouffe ei muista, kuinka paljon kommunistit inhoavat kapitalisteja, ja päin vastoin.
Tässä jää mainitsematta, miten politiikka jakautuu nyt kun se ei jakaudu vain talouskysymysten perusteella oikeistoon ja vasemmistoon. Se jakautuu intersektionaalisen feminismin puolustamiseen ja vastustamiseen. Kymmenien tuhansien maahanmuuttajien vastaanottamisen puolustamiseen ja vastustamiseen. Hiilineutraaliuden tavoitteluun maailman nopeimmassa aikataulussa, tai mieluummin vain top kahdessa kympissä EU:n keskikastissa.
Tästä ei ole paluuta pelkkään talouspolitiikkaan perustuvaan jakoon, arvoisa Mouffe, joten miksi edes haaveilette sellaisesta?
Kolmantena toimittaja löytää haastateltavaksi professori Hélène Landemoren, jonka mielestä edustuksellisen demokratian ongelmana on, että kansanedustajat eivät ole neutraali läpileikkaus koko väestöstä, vaan jonkunlainen toisiaan paljon muistuttavien ihmisten eliitti. (Okei, hän ei käytä sanaa eliitti.) Miksi kansanedustajat eivät olisi neutraali läpileikkaus koko väestöstä? Uutisessa ei pohdita tätä asiaa, mutta teen niin siitä huolimatta: ehkä siksi että tyhmäkin ihminen äänestää mielellään melko fiksua poliitikkoa. Tai siksi että vaaleissa saa etua mainostamalla, ja mainonta maksaa rahaa, ja köyhillä ei ole paljon rahaa.
Olipa syy kansanedustajien samanlaisuuteen mikä tahansa, ongelman korjaamiseksi Landemore ehdottaa, että poliitikot pitäisi valita arpomalla. Puolueita ei tarvita lainkaan Landemoren mielestä. Landemore sortuu tässä vähän utopian puolelle, olettamalla että arvonnan kautta eduskuntaan päässeet 50 työläistä eivät huomaisi edustavansa samoja arvoja toistensa kanssa, ja olevansa kollektiivisesti kilpailutilanteessa toisten 50 edustajan kanssa jotka ovat rikkaiden kakaroita ja yritysten omistajia.
Puolueet ovat ja pysyvät politiikassa. Ikuisesti.
Siinä olivat ne vaihtoehdot, jotka YLEn toimittaja vaivautui esittelemään lukijoille. Totean tähän lopuksi oman näkemykseni asiasta.
Yhteiskunnan polarisaatio on totta, eikä ole katoamassa mihinkään. Toiset ammentavat elämänkatsomuksensa Raamatusta, toisen SETA ry:n pamfletista. Lopputulos on hyvin radikaalisti erilainen, ja avoimessa konfliktissa keskenään. Toiset näkevät pakolaisten vastaanottamisessa aneen jolla lunastetaan itselle taivaspaikka, toiset näkevät siinä käytännön ongelmia joita ei voida hyväksyä yhteiskuntaamme. Jotkut näkevät vapaassa maahanmuutossa ahkeraa työvoimaa joka suostuu tekemään töitä minimaalisen pienellä palkalla, toiset näkevät heissä palkkatasoa polkevan työmarkkinoiden häirikön joka ei ole tervetullut.
Polarisaatio on ja pysyy politiikassa. Ikuisesti.
Siksi laadin vuonna 2005 moniulotteisen demokratian teorian, jossa ratkaistaan tämä ongelma siten, että erilaiset ideologiat elävät rinnakkain omana itsenään. Yksinkertaisimmassa tapauksessa suurten puolueiden itsehallintoina. Esimerkiksi vähintään 300,000 asukkaan kokoisina itsehallintoina (vaikka käytinkin miljoonaa asukasta raja-arvona vielä vuonna 2019). Suomen asukasluvusta 300,000 asukasta on noin 5 % väestöstä. Suomessa on 7 puoluetta joiden kannatus ylittää 5 % rajan, joten 7 puoluetta saisi oman itsehallinnon, ja kahdeksas itsehallinto olisi lopuille puolueille yhteensä.
http://ionmittler.com/politics/IonMittler_moniulotteinen_demokratia_2019-03_A6_on_A5.pdf
Miten tämä menettely ratkaisisi demokratian kriisin? Siten, että yksittäisellä kansalaisella olisi vihdoin todellista valinnan varaa politiikassa. Kahdeksan erilaista yhteiskunnan olemusta ja politiikkaa, jonka alaisena voi elää elämänsä. Vapaasti saa valita minkä tahansa, ja valintaansa saa myös muuttaa jälkeenpäin jos alkaa ahdistaa. Hintana on muutto siihen itsehallintoon, joka kiinnostaa eniten. Pakko ei ole muuttaa mihinkään, jos elämä kelpaa sellaisenaan kuin se annetaan siinä itsehallinnossa, jossa satut asumaan valmiiksi.
Tällainen yhteiskunta olisi aidosti moniarvoinen. Sen sijaan yhteiskunnasta yritetään tehdä väkisin yksiarvoista. Eri mieltä olevia haastetaan jopa oikeuteen asti. Sellaisia kuten vaikka Päivi Räsänen. Polarisaatio ei siihen ole loppumassa, vaan siitä se vasta kunnolla alkaa, jos kansalaiset huomaavat elämänkatsomuksensa olevan laillisen yhteiskunnan hyväksynnän ulkopuolella.
Nyt alkaakin kova vääntö mikä itsehallinto saa minkäkin alueen Suomesta. Jos minun koti- tai kesäpaikkani läänitetään jollekin vihervasemmistolaiselle itsehallinnolle, niin nousen kyllä kapinaan.
Ilmoita asiaton viesti
On totta että järjestelmän vaihdos olisi murroskohta, metamorfoosi johon liittyy hämmennystä, kuten kaikkiin metamorfooseihin yleensä.
Ilmoita asiaton viesti
Uusi sakenee blogeissa:
– Papin virkaan valittava ei voi olla kaksikielinen, sanotaan uskonpuhdistajan oppaassa.
– Maalaisjärki sanoo ettei uskonasioista kannata edes moniulotteisten kiistellä.
Kysymys Päivi Räsäsen kohdalla on luottamuksesta, koska totuuden paljastuminen tyhjäksi tynnyriksi olisi liian suuri haaste joka voisi vahingoittaa hyvin monia asiaan sekaantuneita; åbolaisten lisäksi rahaan rakastuneita, korkeimman tason poliitikkoja ja päätoimittajia, ym. siksi salailu.
Lähellä Omerta-ajattelua. Esiintyy myös perinteisissä uskon yhteisöissä vaikeutena erota jäsenyydestä astelemaan omia polkuja.
Se on tehty: jokainen on filosofi
Ilmoita asiaton viesti
Jos tuo demokratia on noin monimutkaista, niin diktatuuri taitaa sittenkin olla parasta.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole. Monimutkainen ihmisten toiveiden täyttäminen on parempi kuin yksinkertainen ihmisten toiveiden jättäminen täyttämättä.
Ilmoita asiaton viesti
Paljon vähemmällä olisi päästy Yhdysvalloissa, kun olisi vaan menty kurinalaisesti sekä ihan normaalisti ja avoimesti laillisten periaatteiden ja käytäntöjän mukaan:
– Kun oikeuteen tuotiin 2020 vaaleista juttuja valaehtoisten todistajalausuntojen tukemina, oltaisiin vaan heti alettu ottaa niitä normaaliin näyttöpohjaiseen prosessiin. (Vai mitkä jutut otettiin ripeästi käsittelyyn?) Oikeuslaitos on sitä varten, että vähänkään isommiksi paisuvat kiistat ratkaistaan siellä.
– Oltaisiin vaan pidetty normaalista sananvapaudesta kiinni. Siinä olisi parhaiten alkanut selvitä itse kullekin, mitkä ovat minkäkin narratiivin perusteet kussakin kansaa jakavassa asiassa. Vaikka Twitterilläkin on omat oikeutensa, sananvapauden hengestä poikkeaminen ei voi jäädä seurauksetta. Totta kai mm. Trumpin bännääminen Twitteristä on johtanut vastareaktioihin.
Ei tässä demokratian kriisissä mitään kikka kutosia kaivata, vaan tuttujen läntisten perusperiaatteiden läpinäkyvää seuraamista reilusti kautta linjan.
Jan 6 -mellakasta olisi voitu julkaista kaikki valvontakamerakuva saman tien. Tämä olisi edistänyt yhteiskunnallista vakautta paljon paremmin kuin tipoittaiset julkaisut, kissa-hiiri-leikki niistä ja tämä poliittisesti puolueellinen erilliskomissio. (Vai ketkä siinä edustavat Trump-näkökulmaa?)
Ilmoita asiaton viesti
Mainitsemasi keinot olisivat hälventäneet sumua tiettyjen skandaalien osalta, mutta se ei poistaisi sitä tosiasiaa, että kansa on jakautunut jyrkästi liberaaleihin ja konservatiiveihin.
Ilmoita asiaton viesti
> lakkauttamalla muutaman puolueen hallitus kokonaan instituutiona, ja johtamalla valtiota parlamentaarisesti koko eduskunnan kautta
Suomessa sitä voi pitää ongelmana, että olemme tottuneet pienen enemmistön turvin, ja mulle sulle -periaatteella rakennetun hallitusohjelman perusteella jääräpäisesti sovittua ohjelmaa puskeviin enemmistöhallituksiin. Joissain muissa maissa (Tanska taitaa olla tällainen) käytetään enemmän vähemmistöhallituksia, jotka joutuvat kuvailemaasi tapaan hakemaan tukea parlamentilta kaikessa päätöksenteossaan.
> Se jakautuu intersektionaalisen feminismin puolustamiseen ja vastustamiseen. Kymmenien tuhansien maahanmuuttajien vastaanottamisen puolustamiseen ja vastustamiseen. Hiilineutraaliuden tavoitteluun maailman nopeimmassa aikataulussa, tai mieluummin vain top kahdessa kympissä EU:n keskikastissa.
Myös EU-liittovaltiohenkisiin ja vapaiden valtioiden yhteistyön kannattajiin.
> Olipa syy kansanedustajien samanlaisuuteen mikä tahansa, ongelman korjaamiseksi Landemore ehdottaa, että poliitikot pitäisi valita arpomalla.
Kansaa lähempänä olevia, vaihtelevampia, vähemmän elitistisiä, vähemmän palkintovirkaa etsiviä, ja vähemmän puoluetoimiston kontrollissa olevia edustajia voisi saada myös niin, että edustajia olisi oleellisesti enemmän kuin nykyiset 200. Digitekniikka mahdollistaa osallistumisen ja äänestämisen etänä. Äärimmillään voisi ajatella, että kunnanvaltuustot äänestäisivät myös eduskunnan asioissa (äänet sopivasti painotettuina).
> Toiset ammentavat elämänkatsomuksensa Raamatusta, toisen SETA ry:n pamfletista.
Voisi suositella suvaitsevaisuutta valistussajan hengessä. Voi olla, että ”suvaitsevaiset” ovat nykyään enemmän suvaitsemattomia kuin ”tiukkapipoiset uskovaiset”.
> Polarisaatio on ja pysyy politiikassa. Ikuisesti.
Liitän termiin ”polarisaatio” myös kaksinapaisuuden. Nykyään ollaan liian monissa asioissa kahdessa vastakkaisessa leirissä, jotka vihaavat toisiaan. Parempaa politiikkaa olisi sellainen, jossa on kyllä erilaisia mielipiteitä ja kiistoja, mutta ei mielellään kahden navan ympärillä, vaan eri asioissa eri leirit, sen mukaan, miten mielipiteet sattuvat jakautumaan. Tämä opettaisi paremmin tekemään yhteistyötä osin toista, osin samaa mieltä olevien kanssa.
> Hintana on muutto siihen itsehallintoon, joka kiinnostaa eniten.
Senkään ei pitäisi olla mahdotonta, että eri tavalla ajattelevat ihmiset sietäisivät toisiaan, ja jopa oppisivat toisiltaan.
Ilmoita asiaton viesti
> eri asioissa eri leirit, sen mukaan, miten mielipiteet sattuvat jakautumaan
Tätä aihetta käsittelen blogissa linkitetyssä johdannossa moniulotteisen demokratian teoriaan. Yksi monista argumenteista, miksi mitään hallitsevaa ”enemmistöä” ei ole oikeasti olemassa, on se että eri aiheissa tietty henkilö kuuluisi välillä enemmistöön ja välillä vähemmistöön.
(Muita argumentteja on mm. se että mikään puolue ei saa yli 50 % äänistä, jolloin ”enemmistö” ei edusta äänestäjiensä tahtoa edes sillä tarkkuudella, että puolue osuisi oikein, vaan ”enemmistö” on keskenään eri mieltä olevien puolueiden ja ihmisten joukko, jotka ajavat kompromissi-politiikkaa joka ei ole heidän varsinainen alkuperäinen tahtonsa.)
Ilmoita asiaton viesti
Tuosta tulee mieleen myös Condorcet’n paradoksi. Yksittäisessä asiassakaan ei ole välttämättä enemmistöä. Ryhmä voi olla vilpittömästi sitä mieltä, että johonkin ongelmaan ratkaisu a on perempi kuin b, joka on parempi kuin c, joka on parempi kuin a. 🙂 (https://fi.wikipedia.org/wiki/Condorcet’n_paradoksi)
Joskus eri ihmisryhmille tai eri kunnille voi järjestää erilaiset ratkaisut, mutta aina jää jäljelle myös asioita, jotka pitää vain sopia erimielisten kesken. Tarvitaan siis myös kompromisseja ja lehmänkaupoja. Ja tähän tarvitaan sosiaalisia taitoja, hyviä tapoja, ja ymmärrystä siitä, että kaikkia kannattaa kohdella asiallisesti.
Pidän vapauksista ja suosin paikallista matalan tason demokratiaa, joten minun puolestani suuren osan asioista voi jättää paikallisen tason päätettäväksi. Näin vältetään monia ”enemmistön diktatuurin” ongelmia.
Ilmoita asiaton viesti
Condorcet’n paradoksi käsitellään myös kirjasessani, ja osoitan että se ei ole paradoksi lainkaan. Ne jotka sanovat sitä paradoksiksi, lähtevät siitä ajatuksesta että pitäisi löytää yksi eniten kannatettu vaihtoehto, mutta sellaista ei ole kun kannatukset menevät tasan. Minä poistan paradoksin toteamalla, että kaikki vaihtoehdot kannattaa toteuttaa rinnakkain. Ei paradoksia, ja kaikki ovat tyytyväisiä.
Ilmoita asiaton viesti
Jos ihmisten mielipiteitä mitataan tarpeeksi tarkasti, se voi käydä ongelmaksi, että suurimmat samanmielisten joukot ovat yhden ihmisen kokoisia joukkoja. Tuo johtaisi kai siihen, että ei olisi yhteistä hallintoa ja yhteisiä päätöksiä lainkaan.
Käytännön hallintomuodoissa pitää siksi kai olettaa, että jonkin verran ihmiset joutuvat elämään sellaisten päätösten alla, joita eivät itse ole kannattaneet, mutta kyseisen hallintoalueen enemmistö on kannattanut.
Ihmiset myös tyypillisesti ryhmitellään hallinnollisiin alaryhmiin maantieteellisesti, asuinpaikan perusteella. Jos naapurilla on eri mielipide, tuleeko kuntaraja tuohon väliin? Ja entä muutetaanko kuntarajoja, jos joku muuttaa mieltään? Vai tuleeko muuttokäsky toiselle sopivammalle paikkakunnalle, jos oma paikkakunta päättää toisin kuin olisi itse halunnut? Käytännössä taitaa käydä niin, että kunnat tai vastaavat alueet kuitenkin tekevät enemmistöpäätöksiä, ja ihmiset sitten sopeutuvat niihin.
Joissain asioissa voisi ajatella myös, että ihmiset jaetaan ryhmiin ideologioittain eikä maantieteellisesti. Tuolloin kyse on kuitenkin kai vain siitä, että laki sisältää useita eri vaihtoehtoja, joista kukin kansalainen saa sitten poimia omansa (esim. kirkkovihkiminen vs. maistraatti).
Ilmoita asiaton viesti
Jos joku viihtyy yksinäisenä sutena metsässä omilla säännöillään, on sellaisiakin, mutta vähän. Relevantimpaa on pyrkimys muodostaa sosiaalisia kommuuneja samanmielisten kanssa. Käytännössä ne ovat nyt seurakuntia, herätysliikkeitä, homoklubeja, ja niin edelleen. Jos on merkkejä siitä, että eri tahot eivät oikein tahdo sietää toisiaan keskenään sekoitettuna samaan kuntaan, konkreettisempaa elintilaa kullekin voisi olla ratkaisu.
Konkreettinen esimerkki on löydettävissä Jerusalemista, jossa Mea Shearimin ääriuskonnolliset välillä mellakoivat ja hyökkäävät ohikulkijoiden kimppuun, jos joku ajaa autoa sapattina tai kävelee heidän alueensa läpi sopimattomasti pukeutuneena. Ongelma: kommuuni joka haluaa hallita omaa aluettaan omilla säännöillään, mutta lainsäädäntö ei tunnusta sellaista oikeutta, vaan laki on sama kaikille kaikkialla. Kaikkialla saa ajaa autoa sapattina, ja kävellä pukeutuneena miten tahtoo. ”Suvaitsevaisuuden” nimiin vannova viher-anarkisti varmasti vaatisi, että kaikkien täytyy saada kävellä Mea Shearimin läpi pukeutuneena miten tahtoo. Onko tämä oikea ratkaisu, poliittisesti? Minä sanon että ei ole, vaan oikea ratkaisu olisi Mea Shearimin yhteisön oma paikallinen laki, joka vastaa kyseisen yhteisön pyrkimyksiin.
Ilmoita asiaton viesti
Luen tuon niin, että uskot ihmispsykologian olevan sellainen, että ihminen tyypillisesti hakee viiteryhmänsä, ja sitten muovautuu sen mukaiseksi. Näin meillä ei olisi niinkään aina jossain asiassa eri mieltä olevia itsenäisiä yksilöitä, vaan enemmänkin heimoja, jotka ovat löytäneet kukin oman melko yhtenäisen uskomusjärjestelmänsä. Näin yhteiskunnan voisi jakaa segmentteihin. Ehkä ei useinkaan maantieteellisesti, vaan usein myös aatteellisesti. Toki maantiedekin voi vaikuttaa aika paljon, sillä naapurit ja kylät ovat usein aika samanmielisiä.
Pidän periaatteessa tuosta ”paikallisen lain” ajatuksesta. Kannatan noin yleisesti paikallishallintoa ja ihmisten oikeutta päättää omista asioistaan. Minusta olisi aika ok, jos joku Suomen kunta saisi päättää, että siellä kaupat eivät saa olla auki sunnuntaisin. Tässä käytettäisiin kai (EU:ssa jo näköjään unohdettua 🙂 ) subsidiariperiaatetta, eli jos asiasta voi liikaa haittaa aiheuttamatta päättää paikallisesti, niin sitten saa vapaasti päättää paikallisesti.
Myös sunnuntainen ulkonaliikkumikielto, työntekokielto tai pukeutumisvaatimus israelilaiseen tyyliin voisi olla mahdollinen, jos tuo ei haittaa toisin ajattelevien ihmisten elämää liikaa. Aika lailla rajoilla tuossa kyllä jo mennään. Se olisi kai jo kohtuutonta, jos pysäytettäisiin valtakunnallisen läpiajotien liikenne, tai sakotettaisiin alueen läpi kulkevia väärin pukeutuneita. Oletan siis tässäkin, että tarvitaan myös valtakunnan tasoista pakottavaa enemmistöpäätöksentekoa niissä asioissa, joita ei haluta antaa paikalliseen (enemmistön) päätöksentekoon.
Toinen rajoitus tuohon paikalliseen päätöksentekoon tulee sitä kautta, että pitää kai olettaa, että toisinajattelijoiden elämän pitää kai olla mahdollista myös vaikkapa keskustellun kaltaisissa uskonnollisissa kunnissa. Siispä säännöt eivät voi olla niin ankarat, että ne estävät ”normaalin” elämän joiltain. Sunnuntaisin ei tarvitse välttämättä päästä kauppaan, mutta ehkä liikkumisen toiseen kuntaan pitäisi jo olla mahdollista.
Sitä tapausta käsittelin jo vähän aiemminkin, että muodostunut heimo on maantieteellisesti hajautunut. Tällöin monia sääntöjä pitää säätää valtakunnan tasolla, mutta ne on hyvä säätää niin joustaviksi, että ne antavat mahdollisuuden toimia monin eri tavoin. Heimo voi kyllä säätää omiakin sääntöjä, mutta ne eivät sitten päde kaikkiin kulkijoihin, vaan vain niihin, jotka ovat niihin vapaaehtoisesti sitoutuneet.
Edellä kuvailemani mahdollisimman vapaa järjestelmä poikkeaisi Suomen perinteisestä (nyt uhan alla olevasta) kunnalliseen itsehallintoon perustuvasta mallista niin, että kunnilla olisi vähän nykyistä (ja perinteistäkin) enemmän oikeuksia päättää omista asioistaan, ja myös hajallaan asuvien heimojen mahdollisuutta säätää omia sääntöjään tuettaisiin. Nuo hajallaan asuvat heimot vastaisivat oikeastaan järjestöjä, joilla olisi mahdollisuus sopia jäseniä sitovia juridisiakin sopimuksia. Eroaminen olisi aina mahdollista, ja valtio valvoisi sääntöjen kohtuullisuutta.
Ilmoita asiaton viesti
En ajattele tätä psykologian kautta, vaan ihan käytännön syiden kautta. Varsinkin mitä tulee talouteen tms. ideologioihin, niissä on usein kyse suurempien ihmisjoukkojen keskinäisestä yhteistyöstä jonkun päämäärän saavuttamiseksi, joka on suurempi kuin yksilö, ja jota yksittäinen ihminen yksin metsässä ei voisi saavuttaa.
Ilmoita asiaton viesti
Tuosta näkökulmasta katsoen valtiotakin (ja sen enemmistöpäätöksiä) voi kai pitää välttämättömänä ja aika monet asiat kattavana komponenttina tässä järjestelmässä.
Ilmoita asiaton viesti
”Välttämätöntä” on vain se johon jokainen yksilö suostuu, siksi että ymmärtää ettei pärjää ilman. Välttämätöntä on hyvin vähän. Maanpuolustusta voidaan sanoa välttämättömäksi, vaikka ihan kaikki eivät siihenkään suostu.
Kirjasessani käsittelen tätä aihetta synergia-edun ja synergian haittojen välisen tasapainon kautta. Siinä on kaksi vastakkaista vaikutusta:
– Mitä laajempaa yhteistyö on, sitä enemmän aiheutuu tyytyväisyyttä tehokkuuden ja helppouden kautta.
– Toisaalta mitä laajempaa yhteistyö on, sitä enemmän aiheutuu myös tyytymättömyyttä valinnan vapauden kaventumisen takia.
Joissakin aiheissa on perusteltua hyvin laaja yhteistyö, kuten vaikka energian tuotannossa. Laaja yhteistyö aiheuttaa tehokkuutta ja tyytyväisyyttä, mutta ei erityistä mielipahaa kovin monelle.
Monessa muussa asiassa löytyy paljon ihmisiä, jotka ottaisivat mieluummin paikallisen lainsäädännön yhteen kuntaan, joka on juuri heidän maailmankatsomuksensa mukainen, kuin koko valtion alueelle pakotetun yhden yhtenäisen lainsäädännön. Koska he ovat tyytymättömiä siihen yhteen kompromissi-lainsäädäntöön, tai pahimmassa tapauksessa ideologisen vastapuolen mielen mukaiseen lainsäädäntöön. Laaja yhteistyö ja kaikille pakotettu ei-kenenkään-tahto aiheuttaa tyytymättömyyttä, koska valinnan vapautta ei ole, mutta ei vastaavasti tuota tyytyväisyyttä kovin merkittävästi muista syistä johtuen.
Jossain kohtaa kulkee optimi, kuinka laajaa yhteistyön kannattaa olla, jotta tuloksena on mahdollisimman paljon tyytyväisyyttä kansan keskuudessa. Tämä optimi on eri kohdassa eri aiheissa. Tästä optimista on peräisin kirjasen nimi ”Parasta mahdollista politiikkaa?”, koska se tästä näkökulmasta katsoen pyrkii määrittelemään parhaan mahdollisen politiikan teorian. Sellaisen politiikan, jonka tuloksena on suurin mahdollinen määrä tyytyväisyyttä väestön yksilöiden keskuudessa.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo kuulostaa suunnilleen samalta kuin jonkinlainen yleinen subsidiariteettiperiaate, joka antaa pienalueille ja ehkä heimoillekin oikeuden päättää omista asioistaan aina kun se on mahdollista ja järkevää.
Hahmotan asian niin, että on aina järkevää vetää näissä asioissa paikalliseen ja pienyhteisöjen suuntaan, sillä jos asioiden antaa kehittyä omalla painollaan, keskusjohto ja vahvimmat tapaavat ottaa itselleen aina lisää valtaa, jokseenkin rajatta pitkän ajan kuluessa.
Ilmoita asiaton viesti
”Modernissa yhteiskunnassa hegemonia, yhteiskunnallinen johtajuus, täytyy luoda ja voittaa monilla eri alueilla. Hegemonian käsite tarkoittaa poliittisen johtamisen ja vaikuttamisen tapoja, joilla ryhmät pyrkivät tekemään omasta ideologiastaan yhteiskunnan yleisen ideologian. Hegemonian muodostamiseen tai valtaamiseen tarvitaan legitimiteetin hankintaa, poliittista indoktrinaatiota sekä kykyä yhdistää eri poliittisten ryhmien keskenään ristiriitaiset intressit yhteisymmärrystä ja kompromissitarvetta painottaen uudenlaiseksi kokonaisuudeksi.” Antonio Gramsci
Ilmoita asiaton viesti
Legimiteetin hankinta vihervas. hegemonian luomiseksi: me keksimme omien kavereidemme kanssa mitä ovat ihmisoikeudet, ja sitten väitämme että kaikki jotka ovat eri mieltä kanssamme, rikkovat ihmisoikeuksia ja ovat rikollisia sekä moraalisesti pahoja.
Ilmoita asiaton viesti
Ja kun saavat lisäksi piilotukea vanhalta rahahegemonialta jakaen sopuisasti YLE:n ilmatilan ja täyttäen HS:n aukeamat kahden oligargian kamppailulla, yhtäältä ahvenanmaalaisella ihanteella ”papiksi vihittävä ei voi olla kaksikielinen” ja toisaalta pitämällä Donbass pakkokielisenä, joskin Macron näyttäisi onnistuvan sujuttamaan mukaan gramscilaista hegemoniakritiikkiä helpottamaan Putinin pelkoja venäjänkielisiä uhkaavasta kansanmurhasta.
Ilmoita asiaton viesti