Alaskassa törkeän lämpimät säät, kertoo Markus Mäntykangas

Johdanto

Forecan Markus juuri kertoi meille joulukuiden lämpötiloista ja jatkaa tarinointiaan. Nyt poimitaan lämpimiä säitä eripuolilta maapalloa ja Alaskasta sellainen on Markuksen iloksi löytynyt ja sitä hän kaikelle kansalle ilolla julistaa. Mitenkäs siellä noita lämpöisiä on pidellyt siellä Alaskassa, tutkitaan hieman.

Vihje: kuvat voi avata uudessa välilehdessä tai zoomata suuremmiksi.

Mittauspaikka on Viron kanssa samoilla leveysasteilla. Tallinnan lämpötilat kertovat kovin vähän Lapin ilmastosta ja pakkasista, mutta säätieteilijöille nämä eivät ole kovin selviä asioita varsinkaan, kun täytyy todistaa kaiken aikaa.

1 Historiaa

Ilmasto- ja tämän säähistoriankin tunteminen on nykyään hieman hakusessa aika monelta ja myös näiltä säiden ennustajilta. Vuonna 1924 raportoitiin, että jäätiköt sulavat Alaskassa parissa vuodessa, jos jouluinen lämpö jatkuu.

Tuo sen ajan ilmastonmuutos ja lämpeneminen havaittiin jo vuonna 1912

Siihen aikaan lämmintä oli laajemminkin pohjoisella pallonpuoliskolla ja jäätiköiden ennustettiin sulavan aina Sveitsin Alpeilla asti.

Huippuvuorilla oli jopa 7 astetta talvella lämmintä edellisen ilmastonmuutoksen lämpöisessä vaiheessa.

 

Riekot muuttivat kohti pohjoista, jonne myös Siperian ikirouta vetäytyi, kun Lapissa viljeltiin vehnää.

 

Kalat siirtyivät kohti arktisia vesiä.

Ja linnut alkoivat talvehtimaan pohjoisnavan tuntumassa.

Napojen sulamista ennusteltiin laajemminkin myös sen edellisen ilmastonmuutoksen aikana. Napoja sulatellaan laajemminkin, kooste: https://jitkonen.fi/?p=63

Toki tuo edellisessä kuvassa mainittu Grönlanti ja sen talvisten säiden vaihtelut tunnettiin ilmatieteessä vielä niinkin myöhään kuin 1836. Nykyään tämän kaltainen ymmärrys on tipotiessään. Ilmaston luonnollista vaihtelua ja sen syitä ei voi enää tuntea, koska on todisteltava.

1949 pienen jääkauden aikana eskimot joutivat jättämään saarensa, mutta nyt siellä voidaan harjoittaa pienimuotoista maanviljelyä

1951 Grönlannin lisäksi navat ja vuorten jäätiköt ympäri maapallon olivat sulaneet tai sulamassa.

Markus puhuu myös lämmöstä. Alaskassahan helle-ennätys tehtiin tuohon edelliseen lämpöiseen ilmastonmuutosaikaan 1915, vaikka siitäkin meille jaetaan valetietoa.

Edellisiin kuviin liittyen golfvirtakin tunnettiin ennen muinoin paremmin kuin nykyään tunnetaan.

Suomessa 1936 pystyttiin analysoimaan talvia aika asiallisesti. Nykyään ei voida, kun pitää todistaa.

Toki Suomessakin enemmän lämpöisiä päiviä saadaan tilastoihin myös talvisin, kun on enemmän mittareitakin. Jollakin ihmeen keinolla ilmatiede kykenee Suomessakin vertaamaan keskilämpötiloja jopa 0,1 asteen tarkkuudella 1850-lukuun nähden, vaikka silloin Suomessa oli vain yksi virallinen lämpömittari, jolla oli tehty ensimmäinen virallinen lämpömittaus vuonna 1844.

2 Japani

Tämän päivän muut hauskat sääjutut liittyvät Japaniin, kun monet mediat kertovat, että siellä satoi paljon lunta, mm. YLE.

Japani on siitä hauska paikka, että siellä sataa maailmassa eniten lunta. https://snowbrains.com/where-is-the-snowiest-place-on-earth-find-out-weather-channel-video/?

Japani on ääri-ilmiöiden maa. Siellä oli hirmuinen helle edellisen ilmastonmuutoksen aikana 1929, kun liki 50 C helteessä ihmisiä kuoli, tuli hulluiksi ja katosi. Sama kuuma ilmastonmuutos oli silloin laajemminkin, kuten historian kirjat ja lehdet meille kertovat. Linkki maapallon kuumin aika: https://jitkonen.fi/?p=980

Toki Suomessakin ja Helsingissä on saatu paljon lunta kuten Japanissa nyt, mutta siitä on aikaa vierähtänyt, kun se tapahtui 1873. Silloin  tammikuussa 16. päivä vielä iloisesti purjehdittiin merellä ja sitten se 3 vrk pituinen lumimyräkkä alkoi. Ihmiset olivat kuolla lumikinoksiin hautuneisiin koteihinsa, joista vain piiput näkyvät lumesta. Koko juttu täällä linkissä. 

 

Ainakin yksi henkilö hukkui lumeen ja hevosparat sinne jätettiin ja lähdettiin krouviin sahdille. Onneksi hevoset pelastuivat lumikinoksista.

Viime talvena kun satoi paljon lunta, ennustettiin lumisateiden lisääntyvän. Ihan oikea ilmastotiedemies on viime ja tämän talven lumisuuden ennustanut jo vuonna 2015. Ehkä säitä työkseen ennustavan Markuksen & co kannattaisi kysellä ilmastoasioista ilmastotiedemiehiltä, kuten Kalevi Mursulalta. https://seutumajakka.fi/artikkeli/professori-kalevi-mursula-ilmastonmuutoksesta-ei-ole-mitaan-syyta-panikoida/

3. Lopuksi

Meilläkin on kesä ollut talven keskellä, kuten kahdessakin blogissa se menneiden lehtijuttujen kautta kerrotaan.

Globaalistikin kuuma 1930-luku päättyi meilläkin ankariin pakkasiin, jotka osaltaan pelastivat Suomen. Semmoinen tämä meidän ilmastomme näköjään on, vaihteleva ja äärevä.

Myös luonnostaan vaihteleva ja äärevä navoilla ja siellä Alaskassa.

4 Bongaus

Nykyään meteorologeilla ja medioilla on tapana bongata lämpöä ja siihen liittyviä asioita ja ainahan jossakin päin on lämmintä ja jossakin kylmää. Sitä kuvaa hyvin se, että maapallolla on kaiken aikaa ukkosia noin 2000 kpl ja tälläkin hetkellä joka sekunti noin  100 salamaa lyö jossakin päin maailmaa. Niin se on lämpöjen ja kylmienkin suhteen, kuten myrskyjen, sateiden, tulvien jne suhteen. Suihkuvirtaukset, Golfvirta yms jakaa lämpöä ja kylmää sinne sun tänne miten sattuu ja nyt sitten Kanadassa parhaillaan tehdään kylmyysennätyksiä. Eipä sinne Markus eikä muutkaan lämpö- ja lintubongarit suuntaa katseitaan, vaan tekevät alarmia ja ennustuksiaan vain Alaskan ym paikkoihin sattuvien lämmön suhteen. Se on jotenkin surullista seurata, mutta niin tätä päivää.

https://www.ctvnews.ca/climate-and-environment/dangerous-territory-western-canada-sees-extreme-cold-reaching-56-c-1.5720447

Meilläkin oli edellisessä ilmastonmuutoksessa Jouluna 27.12.1929 ukkonen Kuopiossa. Ehkä niitä näemme tässäkin ilmastovaiheessa, tai sitten emme!

1929 oli sattumoisin myös ankarat talvitulvat ja niitähän myös nykyisessä ilmastovaiheessa on esiintynyt ja luullaan niiden yhä lisääntyvä. Tässä tulvien historiaa, jos ketä se kiinnostaa. https://jitkonen.fi/?p=1107

 

Hirmumysrkyjen bongauskin on erittäin helppoa, koska jonkun sortin hirmumyrskyjä on keskimäärin 100 plus miinus 15 kpl joka vuosi, eli keskimäärin 2 kpl joka viikko. On se siis helppo kertoa myös se helppoheikkimäinen heitto säätieteilijöille ja toimittajille, että ne yleistyvät, koska ne ovat niin jokapäiväisen yleisiä ja yksi täysin normaali sääilmiö maapallolla. Eivätkä ne ole edes lisääntyneet saati voimistuneet, vaikka median ja säätieteeen helppoheikit sitäkin väittävät. Toki vakuttuskorvaukset kasvavat elintason nousemisen myötä ja ovat ihan eri tasoa nyt kuin olivat 1950-luvulla. Todella lapsellinen ”todiste” sekin, jota paljon kuulee.

Lisästään tähän loppuun kommenteissa tulleita asioita. Nimittäin parhaillaan Kaliforniassa on törkeän kymät säät samaan aikaan kun Alaskassa on lämmintä.  https://www.latimes.com/california/story/2021-12-27/two-new-storms-heading-into-southern-california-this-week

Tilanne on nyt samankaltainen Alaska-Kalifornia -akselilla, kuin se edellisessä ilmastonmuutoksessa esim. vuonna 1925 oli tällä meidän pallonpuoliskolla Suomen Lappi – Afrikka -akselilla. Suomessa oli Tammikuun lopussa 1925 Lapissa jopa +10 astetta lämmintä ja samaan aikaan Afrikassa palelluttiin kuoliaaksi. Siihen aikaan sen ilmiön syitä arvailtiin, mutta nykyisin on patenttiselitys se ilmastokuvitelma ja se, että tämä ilmiö yleistyy.

itkonenlindgren
Sitoutumaton

Eläkkeellä oleva voimalaitospäällikkö. 42 vuoden työkokemus. Sivutoiminen energiatekniikan eri oppiaineiden opettaja HTOL 1996-2006.
DI, ylikonemestari. Energiatekniikka ja -talous, ympäristötekniikka, TKK.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu