Energiakriisi tulossa: turpeesta luopumista pitää lykätä

Saksassa on – lähinnä maakaasun saantiongelmien ja hinnan takia – päädytty hieman myöhentämään kivi- ja ruskohiilestä luopumisen aikataulua. Venäjän hyökättyä Ukrainaan ja aloitettua ukrainalaisten siviilien tappamisen EU asetti Venäjälle pakotteita ja Venäjä puolestaan EU-maille vastapakotteita, ja lisää on tulossa.

Kun Suomi aikoinaan päätti kunnianhimoisesta ilmastopolitiikastaan, emme tietenkään osanneet arvata, kuinka katastrofaalisessa energiatilanteessa olemme jo muutamia vuosia myöhemmin. Nyt, kun sen tiedämme,  suomalaisen turvetuotannon ja turpeen energiakäytön jo sangen pitkälle ehtinyt alasajo pitää pysäyttää.

Vaikka turve on ilmastonmuutoksen kannalta haitallinen energianlähde, sillä on myös kiistattomia etuja. Täysin kotimaisena energianlähteenä sitä ei pidä verrata kivihiileen, ei öljyyn eikä maakaasuun, jotka kaikki ovat paitsi tuontitavaraa, kuljetuskustannuksineen myös turvetta saastuttavampia polttoaineita. Suomessa soita on vaikka muille jakaa, joten turvesoiden hyödyntämisen jatkaminen muutamalla vuodella ei ole kohtuutonta suomalaisen suoluonnon monimuotoisuudenkaan kannalta.

Turve on myös helppokäyttöinen, sillä sitä voidaan polttaa samoissa kattiloissa puuhakkeen kanssa, eikä uusia kattilainvestointeja tällöin tarvita. Kun turve on lisäksi merkittävä potentiaalinen työllistäjä etenkin Pohjanmaalla, sen energiakäyttöä tulee nyt ehdottomasti jatkaa esimerkiksi kahdenkymmenen vuoden siirtymäajan verran.

Se, että turvevastaisuus on muodostunut yhdelle hallituspuolueelle jo elämää suuremmaksi asiaksi, ei saa estää terveen järjen käyttöä muissa hallituspuolueissa – ja keskustalle turpeesta luopumisen lykkääminen luulisi tulossa olevan energiakriisin takia olevan jopa hallituskysymys.

 

+14
Jari Rusanen
Sitoutumaton Savonlinna

Politiikan sivustakatsoja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu