Jengirikollisuus ei puhumalla poistu

Jengirikollisuus pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissamme on kuluneena vuonna lähtenyt selvään nousuun, eikä loppua kehitykselle näy. Kun eduskunnan oppositiopuolueet ovat nyt vaatimassa, että jotakin tuolle ilmiölle pitäisi tehdä, hallituspuolueet – sen sijaan, että ryhtyisivät jotain tekemään – vain väistelevät asiaa. Vaikka ongelma tunnustetaan, sitä kuulemma liioitellaan.

Jokainen ymmärtää, että jengirikollisuuden leviämisen lopettamiseksi pitäisi nyt heti tehdä jotain. Panostaminen sosiaalitoimeen ja muuhun ennaltaehkäisemiseen on tietysti tärkeätä, mutta sen ohella pitää tehdä jotain myös akuutille rikostilanteelle. Eivät nuo kaksi lähestymiskulmaa sulje toisiaan pois: tulipalojakin sekä sammutetaan että ennaltaehkäistään.

Suomessa maahanmuuttajien kotouttamiseen ja jengirikollisuuden ennaltaehkäisemiseen on panostettu jo 90-luvulta lähtien, mutta tuloksetta. Ruotsalaismalliset ns. pehmeät keinot eivät ole purreet, sillä rikollisuus on vain kasvanut. Olemme siis Ruotsin nyt jo hylkäämällä tiellä.

Ruotsi ja Tanska ovat kotouttamisessa tekemänsä virheet – joista suurin on liian myöhäinen tositoimiin ryhtyminen – tunnustaneet ja kääntäneet kelkkansa, mutta silti Suomi on ennaltaehkäisemismantraa hokiessaan ja rasisimisyytösten pelossa matkalla kohti samoja vanhoja virheitä. Se, että esim. Suomen päähallituspuolueen SDP:n ryhmäjohtaja moittii oppositiota maahanmuuttajavastaisuudesta, kun nämä ongelmasta puhuessaan toteavat jengirikollisuuden olevan yli 80 prosenttisesti maahanmuuttajien käsialaa, kertoo kaiken SDP:n ajattelutavasta: kaikki järjestyy, kun siirretään keskustelu ikävästä ongelmasta sen esittäjiin.

Samaan aikaan turvattomuus ja suoranainen pelko Helsingin kaduilla vain lisääntyy.