Kepukaartilaiset
Käpykaarti-ilmiöllä on Suomessa ikävä maine ja tuo mieleen viime sotamme. Metsä- eli käpykaartilaisiksihan sanottiin niitä sotilaita, jotka esimerkiksi pelon tai aatteellis-poliittisen vakaumuksensa vuoksi laistoivat kutsunnat taikka karkasivat sotarintamalta, usein korpimetsiin tai kommunistein kyseessä ollen joidenkin aatetovereittensa piiloihin.
Yksikköihinsä jääneet isänmaan puolustajat eivät näitä käpykaartilaisia tietenkään hyväksyneet, vaikka moni pakenija pelkäsi ihan oikeasti ja jopa kohtuuttomasti. ”Kaikkihan me täällä pelätään, mutta vain raukat lähtevät käpykaartiin”, sanottiin.
Nyt, kun kepu on aikeissa siirtyä vapaaehtoiseen oppositioon eli poliittiseen käpykaartiin – eli tässä tapauksessa kepukaartiin – ja heittää hanskat tiskiin jo ennen kuin hallitustunnustelut ovat edes alkaneet, se samalla pettää äänestäjänsä. Koko isänmaan pettureita sota-ajan käpykaartilaisten tavoin nämä kepukaartilaiset eivät sentään ole, mutta maakuntien Suomen pettäjiä kuitenkin. Millään muulla puolueella kuin kepulla ei ole uskottavaa ja syvällistä ohjelmaa maakuntiemme ja niiden ihmisten tulevaisuuden varalle.
Siinä, missä sota-ajan metsäkaartilaisuutta selitti usein pelko, kepukaartilaisuutta selittää vain puoluepoliittinen taktikointi. Kepu-johto laskeskelee, että oppositiossa kepu automaattisesti lihoo – ja palaa sitten neljän vuoden kuluttua taas vallan huipulle.
Uskokoon tuon ken tahtoo, mutta etenkin jos yhteisessä oppositiossa kepun kanssa on sitä sinne nyt kovasti maanitteleva vihervasemmisto, keskustalle se on väärää seuraa. Oikea viitekehys kepulle ovat tietenkin muut porvarilliset puolueet, lähinnä kokoomus. Jos se ei nyt kelpaa hallituskumppaniksi kepulle – mutta SDP ja vihreät kelpasivat – kepukaartipuolueen oppositiotaipaleesta voi tulla pidempi kuin luulemmekaan.
Jari Rusanen, sitoutumattomana sinulla on vahvat mielipviteet ja vielä nimittelet. Anna nyt meidän itse rauhassa määritellä mitä teemme.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt vain vaikuttaa siltä, että teette juuri kuten vasemmisto haluaa ettekä lainkaan ajattele maaseudun ihmisten etua. Onko kepu siis lopullisesti muuttumassa maakuntien Suomen puolueesta SDP:n apupuolueeksi?
Ilmoita asiaton viesti
Muista että oppositiossa ei ole koalitiota siellä ollaan yksin yhtenä. Ei pidä nyt luoda pelkotiloja että että jos jäät pois porvarihallituksessa pelit on pelattu ei se niin mene Jari hyvä.
Ilmoita asiaton viesti
Miksihän tämä sitoutumaton S-linnalainen haluaa niin voimakkaasti ”kepu pettää aina”-puoluetta halitukseen.
Ilmoita asiaton viesti
Itse kukin pelkää vanhuutta ja dementoitumista jolloin muistaa vain vanhoja sloganeja
Ilmoita asiaton viesti
Rusanen unohtaa, että tämän hyvinvointivaltion nimeltään Suomi on syntynyt ”punamulta” Maalaisl./kesk – Sdp:n hallituskoaliiton seurauksena, ei porvaripuolueiden yhteistyöllä, Kokoomus, kun on heitellyt kapuloita rattaisiin koko ajan estäkseen hyvinvointivaltio-Suomen synnyn. Siis miksi Keskustan pitäisi osallistua hallitukseen jonka pyrkimyksenä on ajaa alas nykyinen pohjoismainen yhteiskuntamallimme.
Ilmoita asiaton viesti
Kepun ja SDP:n suuruuden päivinä punamulta oli toki ihan mahdollinen hallitusvaihtoehto, muttei siis nyt tässä tilanteessa. Marinin hallituskaan ei ollut aito punamulta, koska kepu oli siinä selvästi vihervasemmiston käskyläisenä, ei tasaveroisena partnerina.
Ilmoita asiaton viesti
Simonen, viime vaalikaudella oppositio teki lukuisia välikysymyksiä vihervasemmistohallitukselle. Vain muutamissa niistä oppositio ei ollut yhtenäinen.
Jos Keskusta jää oppositioon, mitä en toivo, demarien, vasemmiston ja vihreiden kanssa olen varma, että puolueet laativat yhdessä tuumin välikysymykset. Joitakin poikkeuksia oman äänestäjäkunnan tyytyväisenä pitämiseksi tietysti tapahtuu, mutta vanhaa perinnettä noudattaen ainoa syyllinen menettelyyn on Keskusta.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi kepun pitäisi lähteä oppositioon neljäksi vuodeksi vihervasemmistopuoluiden tukijalaksi. Eikö edellisen vaalikauden hallituksessa olosta ole mitään opittu?
Ilmoita asiaton viesti
Toiset menivät käpykaartiin, toiset loikkasivat Puna-Armeijaan, toiset siirtyivät Ruotsiin. Toiset kieltäytyivät ylittämästä vanhaa rajaa. Pekurisen upseeri murhasi. Isänj oli kaukopartiossa, sotilastiedustelussa ja viimeinen suomalainen Petsamossa (ilmeisesti räjäytti kaivokset). Silti ymmärrän niitäkin, joiden mielestä oli väärin lähteä Saksan kelkkaan. Heidän mielestään se oli yksinkertaisesti väärin.
Ilmoita asiaton viesti
Ruotsiin menijöitä kutsuttiin munsalan soutakiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Se ”Munsalan soutukerho” oli vain paikallinen ilmiö.
Munsalan radikalismi (ruots. Munsalaradikalismen) eli Munsalan sosialismi (ruots. Munsalasocialismen) tai munsalalaisuus (ruots. munsalaradikalismen, munsalasocialismen) oli poliittis-idealistinen liike, joka vaikutti ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, erityisesti Munsalan kunnassa, 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Munsalan radikalismiin liittyi myös sotilaskarkuruusilmiö etenkin jatkosodan viimeisenä vuonna 1944, jolloin munsalalaisia pakeni taisteluista ensin kotipitäjään ja sieltä Pohjanlahden kautta Ruotsiin.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Munsalan_radikalismi
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos infosta. Eduskunnassa yksi Perussuomainen ripitti ruotsalaisen puolueen ministeriä ex ministeriltä pääsi itku kun sanottiin munsalan soutajista lie kipeä paikka.
Ilmoita asiaton viesti
Kepun täytyy osallistua kaikkiin hallituksiin niin kauan kunnes se on pienempi kuin RKP ja kristilliset. Sitten se saa olla rauhassa oppositiossa, koska on jo liian pieni takiaispuolueeksikin.
Ilmoita asiaton viesti
No nyt ei osallistu. On tullut lunta tupaan 8 vuotta se riittäköön.
Ilmoita asiaton viesti
Kepulla olisi nyt melkeinpä velvollisuus mahdollistaa se, että Suomeen saadaan oikeistohallitus. Täpärä tilanne mahdollistaisi heille sen, että he voisivat saada hallituksessa edistettyä paljonkin oman äänestäjäkuntansa tavoitteita. Kategorinen yhteistyöstä kieltäytyminen sitä vastoin johtaisi puolueen leimautumiseen pysyvästi keskustavasemmistolaiseksi puolueeksi, ja johtaisi kannatuksen pidempiaikaiseen laskuun.
Ilmoita asiaton viesti
Kepun paikka on viiden prosentin pienpuolueena. Perussuomalaiset sanoittavat sen paljon paremmin mitä maakunnissa toivotaan. Perinnesyistä näinkin hyvä tulos.
Toki samaa mieltä että oikea paikka kepulle olisi hallitus. Ei heidän mitään identiteettiä tarvitse oppositiosta hakea. Eikä etenkään toivoa kannatuksen tuntuvaa nousua.
Ilmoita asiaton viesti
Patamustan hallituspohjan kannattajat eivät muista vaihtaa levyä. Neljä vuotta on punaviherhumppa soinut levysoittimissa, eikä patamustat ole tajunneet, että ne ovat todennäköisesti oppositiossa tällä kaudella. Punaviheropposition syyttäminen kaikesta pahasta sitten syntiinlankeemuksen ei enää oikein toimi. Sille omalle hallituspolitiikalle pitäisi saada vähän muutakin ideologiaa.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, oppositiot eivät ole vastuussa harjoitetusta politiikasta vaan hallitukset. Vapaaehtoisesti oppositioon haluavilla puolueilla on vastuuta pakoillessaan katse jo seuraavissa vaaleissa. Aikamoisen laskelmallista politikointia.
Ilmoita asiaton viesti
Haluavatko perussuomalaiset hallitukseen?
Järjellä ajatellen perussuomalaisten pitäisi juuri nyt olla kosiskelemassa (nuoleskelemassa) RKP:ta, jolla itse asiassa on parhaillaan porvarihallituksen avaimet käsissään.
Sen sijaan perussuomalaiset ovat keskittyneet uhkailemaan ja uittuilemaan keskustalle. Miksi näin? Mitä tällä haetaan?
No, mikäli uhkailu ja uittuilu toimii ja keskusta lähtee porvarihallitukseen, jatkuvat hallituskaudella puheet ”kepu pettää aina, jopa omat päätöksensä”. Samalla keskusta toimii kätevänä kilpipuolueena torjumaan perussuomalaisia kohtaavaa tyytymättömyyttä, tai ainakin estää tuon tyytymättömyyden valumista keskustan kannattajiksi.
Mikäli se ei toimi JA porvarihallitusta ei tule, on keskusta kätevä syntipukki. Ei tullut porvarihallitusta, koska keskusta. Ja perussuomalaiset voivat jatkaa opposition räyhäpuolueena kannatustaan kasvattaen.
Mikäli se ei toimi mutta porvarihallitus kuitenkin syntyy, on keskusta ”asemoitu” vaarallisen oppositiopuolueen asemasta ”vihervasemmistolaisen opposition apupuolueeksi”.
Taitavaa taktikointia, mutta voi se kyllä lyödä kynsillekin. Perussuomalaisista tulee se räyhäpuolue, jolla ei ole ”munaa” mennä hallitukseen ja kantaa oikeasti vastuuta. Tai sitten opposition haukkuminen ei vain ole kovin hyvää hallituspolitiikkaa.
Mutta ainahan voi kokeilla…
Ilmoita asiaton viesti
Demokratian halventamista että ei kunnioita toisen puolueen itsenäisiä päätökdiä. Orbanismia. Hyi.
Ilmoita asiaton viesti
Virallisesti kepu ei ole ilmoittanut vieläkään, että se jää ulos hallituksesta. RKP:n menestyksekäs iltalypsy asiassa voi rohkaista myös kepua – ja toivottavasti rohkaiseekin. Vihervasemmiston harmiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Ne asiat mitä kutsut vihervasemmiston harmeiksi ovat kaikkien vastuullisten ihmisten harmeja.
Ilmoita asiaton viesti