Kiihotusta kansanryhmää vastaan

Kiihotus kansanryhmää vastaan on laitonta, tympeää ja raukkamaista. Jos jotain ihmisryhmää solvataan esim. etnisyyden, uskonnon tms. vuoksi, solvaaja sortuu juuri sellaiseen kiihottamiseen, josta voi seurata rangaistus.

Selkeiden ja kaikkien oikeustajun hyväksyttävissä olevien tapausten ohella Suomessa kiihotuspykälää on yritetty käyttää myös tavoilla, joita voisi kuvailla vaikkapa rajatapauksiksi, jolloin syyttely ei ole johtanut mihinkään. Niissä tapauksissa solvaaja ei ole siis ylittänyt syytekynnystä, vaikka törkeään kielenkäyttöön on varmaan syyllistynytkin. Juristi toki näkee tuonkin rajan yleensä heti, tavallinen ihminen sen sijaan ei välttämättä – ja voi syyllistyä rikokseen täysin tahattomastikin.

Eri poliittis-yhteiskunnalliset tahot – etenkin ns. ääripäät – suhtautuvat kiihotuspykälään täysin vastakkaisilla tavoilla. Toisessa ääripäässä vähemmistöjä saa solvata mielin määrin, mutta toisessa ääripäässä jokainen solvaus jokaista vähemmistöläistä kohtaan on kiihotusta kansanryhmää vastaan.

Kumpikin osapuoli on tietysti väärässä. Huonokaan käyttäytyminen esim. jotakuta ulkomaalaista kohtaan ei ole lain tarkoittamaa kiihotusta kansanryhmää vastaan, vaikka huono käytös ketä tahansa kohtaan toki aina ikävää onkin.

Monissa kansalaisissa on herättänyt närkästystä se, että joidenkin mielestä Pekka-Matti syyllistyy Ahmedia haukkuessaan aina kiihotukseen, mutta Ahmedin haukkuessa Pekka-Mattia kukaan ei syyllisty mihinkään. On kyselty tasa-arvon perään ja vaadittu samaa peliä molemmin puolin: tuollaisessa tilanteessa molemmat ovat joko syyllisiä tai syyttömiä, ei vain toinen.

Käräjillekään menneet kiihottamistapaukset eivät ole johtaneet aina tuomioon, mutta ne, joista tuomioita on tullut, ovat olleet melko selkeitä  tapauksia – joissa tuomittu on solvannut ihmisiä nimenomaan uskonnon ja/tai etnisyyden taikka seksuaalisen suuntautumisen takia.

Joidenkin puolueiden piirissä on henkilöitä, jotka näkevät kiihottamisen kansanryhmää vastaan melkeinpä tavoiteltavana asiana, sulkana hattuun. Kun näin on, nämä henkilöt voivat kannatusta saadakseen syyllistyä samaan rikokseen useastikin – ja kannatus todellakin sen kuin kasvaa.

Ilmiö on vastenmielinen, mutta syyllisiä tällaiseen kehitykseen ovat kiihottajien lisäksi myös asiakokonaisuudesta käytävän keskustelun toisen ääripään edustajat, joista käytetään usein epiteettiä suvaitsevaisto – tai jopa paremmisto. Heidän ylimielinen, kaikkitietävä ja itseriittoinen suhtautumisensa ns. tavalliseen kansaan voi loitontaa mattimeikäläisiä yhä etäämmälle kultaiselta keskitieltä. Kun itseään muita parempina pitävät viis veisaavat mattimeikäläisten perustelluistakaan näkemyksistä esim. kohtuuden, tasapuolisuuden taikka vastavuoroisuuden suhteen, kiihottajien kannatus lisääntyy entisestään. Myös oikeustaju horjuu, kun eliitti ei vaivaudu asioita selvällä suomella perustelemaan.

Niinpä ainakin eräät syytökset kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ovat näyttäytyneet ihmisille sangen mielivaltaisesti perustelluilta. Oikeuslaitoksen, poliitikkojen ja median pitäisi pystyä nykyistä paremmin ja yksityiskohtaisemmin kertomaan, miten, milloin, mitä ihmisryhmää vastaan ja missä olosuhteissa kukin tuomittu on toiminut. Tällöin myös niin Pihtiputaan mummo, Taivalkosken Taavetti, Jakomäen Jaska kuin Westendin Magnuskin tajuavat, missä laillisuuden ja laittomuuden raja tässä asiassa kulkee. Nyt se on maallikon näkökulmasta kuin veteen piirretty viiva.

 

+2
Jari Rusanen
Sitoutumaton Savonlinna

Politiikan sivustakatsoja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu