Lapset poliitikkoina

Lasten – jopa pikkulasten – valjastaminen mukaan poliittiseen toimintaan ei ole uusi asia. Takavuosien Suomessa siinä kunnostautuivat etenkin kommunistit, joiden johtama pioneeritoiminta vei lapset hyvinkin syvälle äkkiväärän puoluepolitiikan syövereihin. Synnittömiä eivät tässä suhteessa ole olleet myöskään demarit Nuorine Kotkineen tai vaikkapa keskustalaiset Vesaisineen.

Viime aikoina politiikka on tullut aiempaa enemmän kaduille. Järjestetään mielenosoituksia, joihin ajattelemattomat vanhemmat tuovat myös lapsiaan banderollien alle. Ei varmaan kivaa lapsistakaan, mutta kun myös jotkut opettajat ovat alkaneet viedä koululuokkiaan kouluaikana mielenosoituksiin milloin minkäkin hyvän asian puolesta tai huonoa vastaan, ollaan jo ehdottoamasti väärällä tiellä.

Koska maailmassa on vaikka kuinka paljon asioita, joita vastustaa taikka kannattaa, ainoa selkeä ohje opettajille on: älkää viekö oppilaitanne minkäänlaisiin mielenosoituksiin. Koulu on oppimista varten, ei mitään agitaatioita varten.

Koulu ja opettaja, joka tunneillaan vie oppilaitaan osallistumaan poliittiseen tai sellaiseksi katsottavaan toimintaan, syyllistyy laittomuuteen. Lisäksi kannattaa muistaa, että jotkut vanhemmat suhtautuvat esillä olevaan esim. mielensoitusasiaan täsmälleen päinvastoin kuin kyseinen opettaja, jolloin opettajaparka voi joutua varsin vaikeaan tilanteeseen.

Vaikka joku asia – vaikkapa mielenosoitus ilmastonmuutosta vastaan – voi itsestään selvästi tuntua kaikkien hyväksymältä asialta, asia ei niin ole. Itsestäänselvyyksiä ei ole – kuten kaikki edes vähän yhteiskunnallista keskustelua seuraavat voivat huomata.

Aikanaan Stalin tai Hitler edustivat kannattajilleen oikeutta ja hyvyyttä, eivätkä heitä hurranneet vanhemmat arkailleet välittää käsityksiään myöskään lapsilleen – eivätkä noissa maissa tuolloin myöskään opettajat oppilailleen. Toivoa sopii, että moinen yksisilmäisyys ei enää koskaan toistu – ja yksi hyvä tae siihen suuntaan olisi suojella lapsia kaikenlaiselta poliittiselta kiihotukselta niin pitkään kuin mahdollista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu