Nopeus on rokotusjärjestyksen paras perustelu riskiryhmien jälkeen

Koronarokotukset Suomessa tökkivät eivätkä suju niin nopeasti kuin voisivat. Joissakin tapauksissa pääsyy tilanteeseeen ovat puutteet rokotteiden jakelussa, mutta vikaa on myös rokotusten tehottomissa järjestelyissä. Nykytahdin lopputulos on, että kaikkia suomalaisia ei ole rokotettu vielä syksyynkään mennessä, sillä kaikkein hitaimmissa sairaanhoitopiireissä ollaan jopa prosentteja hitaampia kuin nopeimmissa.

Hallitus pohtii nyt parasta rokotusjärjestystä sen jälkeen, kun riskiryhmät on rokotettu. Monenlaisia perusteltuja järjestyksiä on esitetty, vaikka ainoa järkevä ja ketään syrjimätön järjestelmä on mahdollisimman nopea rokottaminen.

Sen sijaan, että aikaa kulutetaan sen pohtimiseen, onko joku alue, väestöryhmä tai vaikkapa ammattiryhmä rokotettava ennen muita, suunnittelun tulisi lähteä siitä, millä systeemillä kaikki rokotuksen haluavat suomalaiset saadaan rokotetuiksi kaikkein nopeimmin.

Mallia koronarokotusten tehokkaasta järjestämisestä Suomi voisi ottaa esimerkiksi Israelista, joka on onnistunut rokottamaan suurimman osan kansalaisistaan jo nyt.

 

+2
Jari Rusanen
Sitoutumaton Savonlinna

Politiikan sivustakatsoja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu