Puolueet kansan puntarissa

SDP    – 7,5

Kok.   – 1,8

Kesk.  – 4,7

Vihr.   + 0,3

Vas.    – 0,6

PS       + 14,9

Em. asetelma kertoo, miten monta %-yksikköä kunkin puolueen kannatus on muuttunut syksystä 2018 syksyyn 2019, siis yhdessä vuodessa. Johtopäätöksiä:

  1. Suomi on liukumassa kaksinapaiseen suuntaan, jossa toinen napa ovat perussuomalaiset ja toinen vihreät. Syy on selvä: nuo kaksi puoluetta ovat politiikassaan kaikkein selkeimpiä, ja niiden viesti ei niin selvästi peity toisaalta mutta toisaalta -jargoniin kuin muilla. Puheenjohtajatkin ovat selkeäsanaisia sekä kiisteltyjä: heitä vihataan tai rakastetaan.
  2. SDP saa nyt maistaa, mitä pääministeripuolueen asema tarkoittaa. Kaikki ongelmat kaadetaan lähinnä pääministeripuolueen niskaan, vaikka hallituksessa on neljä muutakin puoluetta. Pääminiseri Rinne kuitenkin pärjännyt odotettua paremmin.
  3. Keskusta on joutunut hallituksessa vihervasemmistolaisen politiikan takuumieheksi, mikä on peruskannattajakunnalle myrkkyä. Hallituksen lupaamat polttoaineverojen korotukset vaikuttavat eniten haja-asutusalueiden ihmisten elämään, joten paljon heistä on siirtynyt perussuomalaisten kannattajiksi. Puheenjohtaja Kulmuniin uskoo oikeastaan vain hän itse.
  4. Myös iso osa perusduunareista on siirtynyt kannattamaan perussuomalaisia – pääosin samasta polttoaineverosyystä. Lisäksi heitä salaa miellyttää perussuomalaisten tiukka maahanmuuttopolitiikka, joka toteutuessaan estäisi halpatyövoiman tulon palkkoja polkemaan.
  5. Kokoomus ja vihreät ovat yhä selkeämmin profiloitumassa vain isoimpien kaupunkien puolueiksi, mikä estää niitä – etenkin kokoomusta – nousemasta paljon nykyistä suuremmiksi. Kokoomus ei myöskään ole enää ainoa oikeistopuolue. Petteri Orpo on selkeä kompromissipuheenjohtaja puolueen oikeisto- ja liberaalisiipien välissä.
  6. Vasemmistoliiton hidas näivettyminen jatkuu. Puolueella myös uskottavuusongelma: Anderssonilla ei mitään sanottavaa, mitä ei joku muu olisi sanonut jo ajat sitten. Lisäksi pj:n vihertävä persoona närästää puolueen rautakourasiipeä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu