Sormi suussa nuorisoväkivallan edessä

Nuorten viime aikoina tekemät tapot, murhat ja pahoinpitelyt ovat keskusteluttaneet suomalaisia laajasti. Yleinen mielipide on päivitellyt paitsi veritekoja sinänsä, myös sitä, että alle 18-vuotiaat tekijät eivät rikosten vakavuuteen suhteutettuna joudu juuri minkäänlaiseen vastuuseen teoistaan.

Päänsilittämiseksi kokemiensa ”rangaistusten” lisäksi kansalaisia on hämmentänyt myös joidenkin itseään ”asiantuntijoiksi” kutsuvien täti-ihmisten julkiset kommentit. Eräskin tällainen ei televisiohaastattelussa tuonut lainkaan esiin uhrien tai heidän omaistensa näkökulmia, vaan keskittyi päivittelemään tappajien saamia jopa nuorisovankilatuomioita. Tädin mielestä kenenkään ei pitäisi joutua vankeusrangaistukseen alle 20-vuotiaana mistään rikoksesta!

Jos tuollaisten ”asiantuntijoiden” sanomisia aletaan kuunnella, matto suomalaisen poliisin nyt tekemän työn alta vedetään surutta pois. Siinä, missä poliisin valvonta- , ennaltaehkäisy- ja tutkintaresursseja pitäisi pikemminkin lisätä, kukkahattutätien vaatimuksiin suostuminen merkitsisi päinvastaista kehitystä. 20-vuotiaaksi asti ulottuva ”lapsen koskemattomuus” myös rikosasioissa löisi pian korvalle koko yhteiskuntaa.

Jos poliisin toimintaedellytyksiä aina vain huononnetaan, sen arvovalta murenee taatusti. Kun Helsingin ilmastoaktivistit syksyllä päättivät istahtaa keskelle vilkasta katuliikennettä, poliisi pyysi kiltisti heitä siirtymään vähän sivummalle. Kun pyyntöjä oli tuntikausia turhaan toisteltu, poliisit käyttivät, asiasta ensin varoitettuaan, pippurisumutetta, ja kas: vihreiden syyttävät sormet ryhtyivätkin osoittamaan poliiseja.

Jos jotain ei pian tehdä, tuollainen poliisin arvovallan nakertaminen alkaa pian näkyä myös rikostilastoissa. Jos edes nuoriso ei kunnioita poliisia, vierailut laittomuuden rajoilla muuttuvat helposti laittomuuksiksi – ja kun tuollainen nuoriso huomaa pääsevänsä kaikesta pelkällä puhuttelulla, tilanne vain pahenee.

Kukaan ei halua Tukholman esikaupunkeja Suomeen. Niihin ei Ruotsin poliisi uskalla ilman luotiliivejä ja riittävää määrää tulitukea edes mennä, ja kun tämä tiedetään, rikollisuus rinkebyissä sen kuin kasvaa. Niinpä kansankodin vain yksilön näkökulmaan pitäytyvä päänsilittämispolitiikka uhkaa nyt ruotsalaisen yhteiskunnan lujimpiakin perustuksia.

Suomessa nuorisorikollisuuden suhteen ollaan nyt temppelinharjatilanteessa. Jos Ruotsin tie viehättää, paras tae sen toteutumiseksi on kukkahattupolitiikka. Jos naapurin valinnoista halutaan sen sijaan jotain oppia, kaikki panokset pitää nyt asettaa rikollisuuden kasvun ennalta ehkäisyyn. Tällöin on estettävä ja lopetettava Tukholman Rinkebyn kaltaisten slummien synty, sosioekonomisesti tapahtuva koulujen eriytymiskehitys, ns. pienten rikosten katsominen läpi sormien – ja loppuviimein kaikkinainen nuorten syrjäytymiskehitys.

Miten tuo kaikki tehdään, onkin sitten jo toinen juttu. Jostain pitää kuitenkin aloittaa, jolloin esimerkkinä voidaan käyttää suomalaista koulua, missä pahimmat kiusaamis- ja muut tapaukset keskittyvät usein välitunteihin. Mitä enemmän välituntivalvontaa, valvojia ja muuta ennakointia, sen vähemmän tapauksia. Rikosten ja rikkeiden ennakointi kun kuitenkin on helpompaa kuin niiden tutkiminen ja rankaiseminen – tai jopa rankaisematta jättäminen – lisäseuraamuksineen.

Suuri pääosa suomalaisesta nuorisosta on ihan hyvää sakkia. Tällä tosiasialla ei kuitenkaan pidä vesittää sitä, että kasvaessaan se pienempi osa alkaa leimata paitsi koko nuorisoamme, myös suhtautumistamme tulevaisuuteen. Siksikin panostaminen etenkin varhaisnuoriin heitä opastamalla ja valvomalla sekä rikoksiin syyllistyneiden yli 15-vuotiaitten oikeasuhtaiseen rankaisemiseen olisi nyt erittäin tärkeätä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu