Mannerheim sankari vai teurastaja
Tänään vietetään puolustusvoimien lippujuhla ja Mannerheimin syntymäpäivää. Mennäänpä 105 vuotta taaksepäin. 25.2.1918 Mannerheim antoi käskyn, jolla kiinniotetun kohtalosta päätti osaston päällikkö ammutaanko, vai kuulustellaanko. Näin myös ohjeistettiin maakunnissa suojeluskuntalaisia ja niiden perustamia yksiköitä. Tästä alkoi ns. valkoinen terrori, jonka seurauksena n.7000 punaista tapettiin ilman oikeudenkäyntiä. Vasta toukokuussa tuli kielto ”laittomista teloituksista”, joka oli suorastaan huvittavaa, koska armeija oli aikaisemmin antanut toisenlaisen käskyn. No miten tähän Mannerheimin 25.2 antamaan päiväkäskyyn jouduttiin? Kun punaisia vankeja alkoi tulla 10.000 perustettuihin vankileireihin, oli päätettävä mitä tehdään. Koska Suomessa ei ollut lainsäädäntöä jossa olisi oikeus surmata kapinallisia, niin valkoisten upseerit, jotka olivat entisiä tsaarin armeijan palveluksessa olleita tiesivät Venäjän armeijanlait. Niinpä Suomessa noudatettiin Venäjän lakia?? aivan itsenäinen valtio noudatti toisen valtion lakia. Vaasassa istuva senaatti vastusti, mutta armeija päätti toisin, eli meillä oli sotilaskaappaus muutaman kuukauden. Ehkä kaikista turhimmat surmat tehtiin Hennalassa, jossa Hans Kulmin johtama ryhmä teloitti n.220 naista 15-20 vuotiaita. Ryhmän mukana oli mm. Pihkalan veljekset ja Svinhufvudin poika, ja Viipurissa missä valkoiset surmasivat yli 200 siviiliä, jotka olivat valkoisten kannattajia. Eipä juuri kannata Marskia sankarina pitää.
Hans Kalm lienee oikea nimi.
Ilmoita asiaton viesti
Virolainen, ei suomalainen. Sodankäyntitapansa Kalm oli oppinut Venäjän armeijassa.
Ilmoita asiaton viesti
Ei sillä ole merkitystä missä oppi tappamaan, vaan missä toteutti ”taitonsa” . Kirjoitti muistelmissaan, nyt saavat suomalaiset puhtaan rodun, kun naispunikit ovat poissa
Ilmoita asiaton viesti
Historiankirjoituksen mukaan ei totellut käskyjä ja toimi omavaltaisesti ja silti se on Mannerheimin ja suomalaisten syy?
Ilmoita asiaton viesti
Hakalalla eivät ole sen paremmin nimet kuin faktat kohdallaan, mutta kommunistin varmuus siitä, että Mannerheim on syypää jokaisen vangitun punaisen kuolemaan.
Tosiasiassa tilanne oli sellainen, että kummallakaan puolella ei aina ollut keskitettyä sodanjohtoa, vaan kaikenkarvaiset alemman tason päälliköt sooloilivat omissa operaatioissaan. Toki yleiset rintamakohtaiset käskyt ja suunnitelmat olivat olemassa, mutta toteutuksessa sovellettiin tai esim. Kalmin tapauksessa viitattiin kintaalla.
Ilmoita asiaton viesti
Mannerheimin päiväkäsky ei selittelyjä kaipaa, se yksinkertaisesti antoi luvan vapaaseen teurastamiseen, ilman että joutuu syytteeseen. Kappas ”,yllättäen vedit kommunisti kortin” esiin. Heikosti sun kävi, olen kolmannen polven demari ja edelleen olen demarien mandaatilla Vantaan kaupunkiympäristölautakunnan jäsen. No kun ei muuhun pysty, niin annan anteeksi tietämättömyytesi
Ilmoita asiaton viesti
Tuskin olisi toteuttanut ilman mahdollisuutta, eikä hän yksinään ampunut, mukana oli suomalaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Käskyjä tottelemattomat alaiset olisi tietysti myös ammuttu.
Kuten eräs riikinruotsalainen upseeri sanoi sodan aikaan, hänelle sotilaiden kuolema on bagatelli.
Ilmoita asiaton viesti
Ei kaikki päiväkäsky totellut.
Ilmoita asiaton viesti
–Kalm siirtyi Ruotsista Yhdysvaltoihin vuonna 1946 pelätessään luovuttamista Neuvostoliittoon. Kertomansa mukaan Kalm toimi Yhdysvalloissa aluelääkärinä Etelä-Carolinan osavaltiossa vuosina 1946–1948 sekä sydäntautien erikoislääkärinä saman osavaltion Aikenissa vuosina 1948–1956. Hän kertoi myös valmistuneensa tänä aikana Meksikossa kirurgiksi ja saaneensa laillistetun lääkärin oikeudet sekä Yhdysvalloissa että Meksikossa. Kalm opiskeli homeopatiaa ja käytti työssään vuodesta 1952 alkaen vain homeopaattisia hoitomenetelmiä.
Palattuaan Suomeen 1957 Kalm sai samana vuonna laillistetun lääkärin oikeudet ja pääsi 1958 myös Suomen Lääkäriliiton jäseneksi. Hän piti yksityislääkärin vastaanottoa Pyhäjoella 1958–1960 ja Raumalla 1960–1969 ja hoiti vastaanotollaan potilaitaan homeopaattisilla lääkkeillä, ravitsemusohjeilla ja myös akupunktiolla. Vuonna 1968 Kalmilla oli hoidossaan kaksi diabetespotilasta, joista toinen joutui koomaan ja vammautui pysyvästi sen jälkeen kun Kalm oli antamiensa homeopaattisten lääkkeiden ohella vähentänyt potilaiden insuliiniannosta ja lopulta poistanut sen kokonaan. Tämän seurauksena Lääkintöhallitus kielsi tammikuussa 1969 Kalmilta potilaiden vastaanoton ja reseptien määräämisen, ja valitusten jälkeen korkein hallinto-oikeus vahvisti 1974 Kalmin lääkärinoikeuksien peruuttamisen. Oikeuksien pidättämiseen vaikutti myös se, että Kalmin Yhdysvalloissa suorittamiin lääketieteen opintoihin liittyi epäselvyyksiä. Mid-West Medical College, josta Kalm oli saanut tohtorin diplomin 1933, ei nimittäin kuulunut Yhdysvaltain lääkäriliiton hyväksymien lääketieteellisten yliopistojen luetteloon.
Uhreja tuli vielä paljon myöhemmin. Kuten olen aikaisemminkin todennut, homeopatia tappaa.
Ilmoita asiaton viesti
Uhreja tuli vielä paljon myöhemmin. Kuten olen aikaisemminkin todennut, homeopatia tappaa.
________________________________________________________
Sitä hiukan ihmettelen että kukaan ei tappanut Hans Kalmia vuoden 1918 jälkeen Suomessa. Ja eipä paljon ole muitakaan joista olisi näyttöä. Veikko Sippola kuoli hieman hämärissä olosuhteissa jäätyään auton alle. Johannes From pakoili kyllä loppuelämänsä.
Eipä silti että tappaminen olisi mitään auttanut mutta olisi luullut jonkun menneen kostossaan tuohon pisteeseen asti.
Ilmoita asiaton viesti
”Kirjoitti muistelmissaan, nyt saavat suomalaiset puhtaan rodun, kun naispunikit ovat poissa”
Kyllä on ollut tuo sisällissodan aika ja vielä pitkään sen jälkeenkin kamalaa aikaa. Tuon ajan rotuopin jäljiltä Suomessa suhteessa paljon kehitysvammaisia, kun serkkujen kanssa on menty naimisiin – ”rotupuhtautta” vaalien. Yök!
En ylistä Mannerheimin sisällissodan ajan tekoja lainkaan, mutta mielestäni on tosiasia myöntää, että ilman häntä olisimme tänä päivänä venäläisiä Venäjän vallan alla!
Ilmoita asiaton viesti
En kiellä hänen sotilaallista osaamistaan, mutta nyt oli kyse hänen päiväkäskystään, joka avasi puhtaan terrorin.
Ilmoita asiaton viesti
Wiki/ Kalmin pirut:”Harmoisten sairashuoneen joukkomurha oli Suomen sisällissodan aikana 10. maaliskuuta 1918 Kuhmoisten Harmoisten kylässä tapahtunut joukkomurha. Kapteeni Hans Kalmin johtamat valkoiset teloittivat Kuhmoisten taistelun yhteydessä punakaartin Harmoisten kenttäsairaalan 11 potilasta ja kaksi miespuolista sanitääriä..”
Kalmin ylennykset torpattiin ylemmältä taholta.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri näin
Ilmoita asiaton viesti
”Eipä juuri kannata Marskia sankarina pitää”.
Enemmistö meistä taitaa olla eri mieltä kanssasi.
Mutta puolustamme oikeuttasi mielipiteesi ilmaisuun, joka oikeus ei ole itsestäänselvyys, etenkään maissa joissa Neuvostoliitto sai 1918 häärätä ilman vastustusta.
…..
”2004:
KAIKKIEN AIKOJEN SUURIN SUOMALAINEN ON VALITTU
Voittaja Mannerheim sai ääniä 104244, toiseksi sijoittui Risto Ryti äänimäärällä 80790”.
Ilmoita asiaton viesti
Enemmistö meistä taitaa olla eri mieltä kanssasi.
————————————
Mistä asiasta? Ihmisten joukkosurmien oikeutuksestako?
Sisällissodat tuppaavat olemaan vieläkin raaempia kuin kansojen väliset sodat ja jos punaiset olisivat voittaneet olisi teurastaminen ollut todennäköisesti samanlaista.
BTW, siihen aikaa moni punaisten joukossa tuskin edes ymmärsi mitä se sosialismi edes on, minkä puolesta he sotivat.
Ilmoita asiaton viesti
”… siihen aikaa moni punaisten joukossa tuskin edes ymmärsi mitä se sosialismi edes on..”.
Hyvä että maassa oli riittävästi niitä jotka ymmärsivät, ja estivät Venäjän tukeman vallankumoushankkeen.
Ilmoita asiaton viesti
Nimenomaan. Punaisten puolella oli harhaanjohdettuja ja ymmärtämättömiä, mutta vallankumouksen kova ydinjoukko tiesi, mitä oli tekemässä ja sen onnistuminen olisi vääjäämättä johtanut Hakalankin ihannoimaan Neuvosto-Suomeen.
Ilmoita asiaton viesti
Kappas kerrohan milloin olen Neuvosto-Suomea? Sulla taitaa heikot eväät, kun et pysty vastaamaan muuten kuin kommarikortilla. Taidat olla noita teurastajien jälkeläisiä
Ilmoita asiaton viesti
On varsin selvä, että punaisten voitto olisi johtanut sosialistiseen järjestelmään, joko osana Neuvosto-Venäjää tai jonkin aikaa itsenäisenä mutta bolshevikkihallinnosta riippuvaisena valtiona. Sekö olisi ollut kuitenkin epämieluisa kehityskulku?
Ja kyllä, olen 16-vuotiaana sisällissotaan valkoisten puolelle joutuneen renkipojan pojanpoika. Pappa oli isätön, köyhä ja kiertokoulun käynyt valkoinen sotilas. Tuskin teurastaja.
Ilmoita asiaton viesti
Saattoi kuulua niihin jotka ei osallistunut laittomiin teurastuksiin, toki niitä oli. En niinkään varma siitä että se olisi johtanut Neuvosto-Venäjään. Olen sitä mieltä, että 70% punaista lähti hakemaan vapautta torppariudesta ja vaatimaan oikeutta ja päättämään paikkakuntansa asioista, ettei enää äänestysoikeus kunnissa perustu sikojen omistukseen. Tänä päivänä jatkuvasti tulee lisää tietoa sen ajan tapahtumista. Suomi oli sen ajan poikkeus valtio että meillä kirjattiin ylös tilastoja kuntien ja valtion viranomaisten taholta. Olen niitä nyt kaivellut pari vuotta. Ja yllättäviä asioita löytyy, kuten se että Mannerheim ihaili Hitleriä, ei hänen aatettaan, vaan että onnistui kukistamaan Saksassa kommarit, sosialistit ja lähes kaikki demarit, joko vankilaan tai nurmen alle. Sitä hän ei onnistunut Suomessa tekemään ja olo harmissaan
Ilmoita asiaton viesti
On varsin selvä, että punaisten voitto olisi johtanut sosialistiseen järjestelmään, joko osana Neuvosto-Venäjää tai jonkin aikaa itsenäisenä mutta bolshevikkihallinnosta riippuvaisena valtiona.
—————————–
Sosialistiseen järjestelmään se olisi johtanut mutta loppu on spekulointia. Ja sosialistisesta järjestelmästä ei kellään ollut kokemusta, joten ihmiset olivat sen puolella missä kuvittelivat oman etunsa toteutuvan parhaiten.
Ilmoita asiaton viesti
Eivät punaiset olleet yhtään sen parempia teurastajia kuin valkoisetkaan. Punaisten puhdistukset olivat ihan yhtä raakoja kuin valkoistenkin.
Ilmoita asiaton viesti
Tietääkseni yhtään ei tapettu, nälkään tai tauteihin puhumattakaan janoon punaisten toimesta.
Sitä en ole väittänyt, että punaisten tapot ei olisi olleet raakoja
Ilmoita asiaton viesti
Johtuu siitä ettei 80% kansasta tiedä esim. tuota päiväkäskyä.
Ilmoita asiaton viesti
Tietysti voisi miettiä mitä tapahtui ennen punakapinan kukistamista.
Päätapahtumat eivät tapahtuneet Pentinkulmalla vaan Helsingissä.
Helsingissä sijaitsi Venäjän Itämeren laivasto ja täällä oli paljon matruuseja, jotka toimivat varsin omavaltaisesti. Pahemmaksi asiat muuttuivat kun punaiset ryhtyivät kapinaan.
Tapahtuneita kostotöitä on vaikea laittaa yhteismitallisiksi kuolemanvaaran kanssa jota valkoiset siviilit tunsivat kapinan ajan.
Suosittelen luettavaksi Martti Johannes Siiralan päiväkirjan vuosilta 1914-1918. Uutuuskirja.
Ilmoita asiaton viesti
Punaiset kuitenkin kohtelivat melko inhimillisesti sodan alkuvaiheissa vangittuja valkoisia.
Mutta olen sitä mieltä että aika kornia on kiistellä nykypäivänä yli 100 vuotta vanhoista asioista. Tietysti historian tutkiminen on eri asia.
Pitkään se on kansakunnan muistissa vaikuttanut. Sanotaan että sisäinen sota vie jopa viisi sukupolvea ja ”tavallinen” sota kolme.
Ilmoita asiaton viesti
Älä viitsi naurattaa. Lue nyt vaikka alkajaisiksi nuo Siiralan päiväkirjat.
Sen jälkeen voit ottaa selvää millainen vallankumousoikeus kokoontui Nikkilässä kapina-aikaan.
Ja ottaa selvää miksi Liisankadun päässä puistossa on graniittipatsas jonka aiheena on polvistunut mies.
Miksi Kyröskosken pidätetyt piti ampua vaikka olivat enimmältä konttoristeja, nelisenkymmentä kaikkiaan.
Ilmoita asiaton viesti
Olen lukenut ne. Ja tiedän Pellingin retken hyvinkin. Mutta sodan alkuvaiheissa valkoisia kohdeltiin melko hyvin mutta valkoiset murhasivat punaisia melko säälimättä esim. Uudellamaalla jo heti alussa.
Miten niin naurata? Älä luulekaan että olet ainoa lukutaitonen.
Mutta eiköhän tämä riitä minun osaltani tästä aiheesta.
Tässä linkki mutta tietysti sinä kiistät tapasi mukaan..Ylen linkki, äähä Nyström..
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/03/19/tutkija-samu-nystrom-ruotsalaisen-reaalilyseon-valkoiset-olivat-hyvin
Ilmoita asiaton viesti
Harvapa sinne ruotsalaiseen reaalilyseoon pääsi.
Idän suunnasta ei yksikään.
Ammuttiin jäälle ja sullottiin avantoon.
Ilmoita asiaton viesti
Minä en syytä Mannerheimiä vankileirien kohtalosta, lähes jokaisen leirin lääkärit olivat kauhuissaan leirien tilanteesta, mutta eihän Paasikivi ollut niistä kiinnostunut ennenkuin tieto levisi muihin pohjoimaihin ja jopa Englanti kiinnitti asiaan huomiota.
Ilmoita asiaton viesti
Henrik Korkmanin murhasivat punaiset 1918. Henkka oli syntynyt 1901. Mitäköhän pahaa poika oli tehnyt, että joutui noin nuorena murhatuksi?
Syyllisiä ei koskaan saatu kiinni.
Ilmoita asiaton viesti
Faijani Henry 1913 syntyi Pietarsaaressa ja oli siis vajaa 5-vuotias sisällissodan aikoihin. Ei tapettu, mutta oli virkakiellossa esim. armeijassa Viipurissa. Punikin pojille eivät upseerin virat auenneet. Sotiin toki kelpasivat. Mitähän pahaa nelivuotias oli ehtinyt tehdä?
Ilmoita asiaton viesti
Näin kävi mun isälle, hänet oli valittu RAU:n, mutta lensi 1931. Syy oli se, että isoisäni oli ollut eduskunnassa. Kun Talvisota alkoi, kauniisti pyydettiin anteeksi ja jämät annettiin takaisin.
Ilmoita asiaton viesti
Toisaalta kuitenkin esim. Vilho Pentikäinen , upseeri Suomen armeijassa, ja ehkä kaikista suurin vakooja oli jopa ollut sotatoimissa 16-vuotiaana punaisten puolella. Oli päässyt jostain syystä Suomen armeijaan ja vakoili tehokkaasti kunnes jäi kiinni. Livahti Neuvostoliittoon vielä ja kohtasi siellä Mannerheimiakin kovemman vastuksen eli Stalinin. Valvonta ei sitten ollut aukotonta armeijassa etenemisessäkään.
Ilmoita asiaton viesti
Olisi heti pitänyt kirjoittaa, että ei kaikki valkoiset olleet verenhimoisia, isoisäni oli tapettavien listalla, vaikka ei ollut itse sodassa, listaan ”pääsi” kun oli työväen yhdistyksen puheenjohtaja. Valitettavasti punasetkin sortuivat tarpeettomaan väkivaltaa .
Ilmoita asiaton viesti
Walfrid Nikolai Bärlundin valkoiset ampuivat 1.5.1918 Noormarkussa. Walfrid oli syntynyt marraskuussa 1905. Mitähän pahaa poika oli tehnyt, kun joutui noin nuorena murhatuksi.
Syyllisiä ei koskaan rangaistu.
Ampumisen motiivista ei ole jäänyt muuta tietoa kuin muistitietona kerrottu pitäjän papin kertoma motiivi; ”pojassa oli pahahenki”
Ilmoita asiaton viesti
Marski tykkäsi turvallisesti linjojen takana seurata kiikareilla teurastuksia niin Puolassa kuin Suomessakin. Hän ei niin sanotusti ”johtanut joukkoja edestä”.
Ilmoita asiaton viesti
En ole koskaan kuullut kenraalista joka juoksee joukkojen edessä, en ainakaan viime vuosisatoina.
Ilmoita asiaton viesti
Eikös siellä Ukrainassakin ole kuollut useita Venäjän kenraaleita ”erityisoperaation” aikana?
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä, mutta syynä on venäläinen sotilaskoulutus, jossa alemmat johtajat eivät saa tai uskalla tehdä päätöksiä, jolloin isot kihot joutuvat tulemaan eteen…
Ilmoita asiaton viesti
Jep. Marskin aikoihin venäläinen sotilaskoulutus oli vissiin vähän erilaista.
Ilmoita asiaton viesti
Rauhaa rakastavien punaisten lauluna tunnetaan mm. tämä:
”Viel kerran tulee aika jolloin veri punnitaan,
suolet irti revitään ja mahat puhkotaan,
lahtareiltä perkeleiltä perseet tervataan,
munat irti kiskotaan ja paskaan sotketaan”.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä ne tutkintavankeudessa olleet 13.800 nälkään, janoon ja tauteihin kuolleet omaiset saattavat ajatella näin. No kerrohan paljonko punaiset lahtasi valkoisia.
Ilmoita asiaton viesti
Aattelet että toimintaohjeena ei ollut Leninin toivotus siitä että porvarit hirtettäisiin pappien suoliin?
Aikaisemmin totesin että kuolemanvaaran ja mielivallan alla elämistä on vaikea asettaa mittasuhteeseen kuolleiden kanssa.
Ja olisi hyvä muistaa että kapinaan punaiset ryhtyivät demokraattisesti valittua eduskuntaa vastaan. Ja viimeisimmäksi ennen kapinaa eduskunta käsitteli torpparilakia, sen lähetekeskustelu oli viimeisin käsiteltävä asia ennen kapinaa.
Ilmoita asiaton viesti
Vähän historiasta:
Valtalakia ajoi varsinkin eduskunnassa tuolloin enemmistöä hallussaan pitänyt Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (SDP), joka katsoi sen lisäävän kansanvaltaa. Valtalaki muokattiin eduskunnassa Lex Tulenheimo -nimellä tunnetusta lakiesityksestä, jonka alkuperäinen ajatus oli siirtää osa keisarin entisistä valtaoikeuksista toimeenpanovaltaa edustaneelle Suomen senaatille eikä eduskunnalle. Valtalaki sai eduskunnassa taakseen tarvittavan määräenemmistön, koska sitä tukivat myös Maalaisliitto sekä osa muiden porvarillisten puolueiden kansanedustajista, jotka uskoivat sen edistävän Suomen itsenäisyyttä. Venäjän hallitus kieltäytyi vahvistamasta valtalakia ja hajotti Suomen eduskunnan heinäkuun lopussa lain suomalaisten vastustajien myötävaikutuksella.
Ilmoita asiaton viesti
Joka ottaa ja antaa… Nythän on niin että sosialistit suostuivat ja osallistuivat uuden eduskunnan vaaleihin ja sitten alkoi ottaa pattiin kun eivät enää voittaneetkaan.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjä, venäjä, venäjä.
Ilmoita asiaton viesti
Älähän höpötä torpparilaki ei olisi vielä pitkään aikaan ollut lopullista päätöstä valmis, samoin kunnallisen äänioikeus hiersi. Myös oletko unohtanut, että 1916 valittu eduskunta kaadettiin venäjän tsaarin edustajan äänellä, sehän hiersi sosiaalidemokraatettaja
Ilmoita asiaton viesti
Torppareiden aseman parantamiseksi oli Svinhufudin senaatti antanut jo ennen kapinaa asetuksen eduskunnalle.
Itse asiassa kapinoinnin vuoksi torpparivapautus siirtyi useita vuosia.
Äänioikeusuudistus ja työaikalait oli hyväksytty jo vuoden 1917 puolella.
Nämä eivät riitä kapinan syiksi!
Sosialisti Tanner totesi ennen kapinaa radikaaleille puoluetovereilleen, että tulette taittamaan kapinassa niskanne, ja niin siinä kävi. Olisi kannattanut kuunnella!
Sosiaalidemokraatit eivät olisi puhuneet mitään edskunnan hajoituksesta, jos olisivat voittaneet lokakuun 1917 vaalit,; niin kuin odottivat.
Ilmoita asiaton viesti
”Itse asiassa kapinoinnin vuoksi torpparivapautus siirtyi useita vuosia.”
Ei kovinkaan useita, kun hyväksyttiin 17.7.1918.
Ilmoita asiaton viesti
Laki hyväksyttiin tuolloin, mutta toteutus vei vuosia. Valmiiksi tuli kokonaisuudessaan vasta vuonna 1922.
Ilmoita asiaton viesti
Niin kunnallinen äänioikeutta tehtiin 10 vuotta, samoin torpparilakia valmistettiin ja 1910- luvun alusta lähtien. 1920 lopullisesti tuli äänioikeus kuntiin. Joten mikään sota el niitä pitkittänyt, vaan erimielisyydet ja normaali lain voimaantulo
Ilmoita asiaton viesti
Tuo on aika lailla onneton kysymys.
Paljonko punaiset lahtasivat valkoisia?
Vastaus siihen löytyy ehkä siitä kuinka paljon bolsevikit lahtasivat valkoisia ja kulakkeja ja älymystöä kun pääsivät valtaan Venäjällä?
Onko olemassa jokin syy joka kertoo että vastaavaa ei olisi taphtunut Suomessa punaisten voittaessa.
Kaiken lisäksi meistä olisi tullut osa Neuvostoliittoa seurauksineen.
Ilmoita asiaton viesti
Pysytään nyt Suomen historiassa. Toiseksi tunnetko yhtään valtiota, joka ottaa toisen valtion lainsäädännön avuksi, jotta voi aloittaa kansalaisten teurastuksen.
Kun sitten oikeuden kautta päädyttiin tuomioihin, niin kuoleman tuomioita tuli n.600, joista toteutettiin 133, aika iso ero laittomiin tuomioihin.
Ilmoita asiaton viesti
Tuomittiinko joku jossain Venäjän lain mukaan?
Tuomiot olivat mielivaltaista tappamista eikä niitä perusteltu minkään valtion laeilla.
Kun oikeuden kautta alettiin tuomitsemaan, siis Suomen lain mukaan, niin on selvää että kuolemantuomiot vähenivät.
Ilmoita asiaton viesti
Nimenomaan tuomittiin venäjän lain mukaan, koska Suomessa ei ollut kuolemantuomiota, näin näin armeija päätti, vaikka laillisesti valittu senaatti vastusti, eli armeija otti vallan, joten meillä oli vähän aikaa sotilajuntta
Ilmoita asiaton viesti
Kuolemantuomiot annettiin pahimmille punakaartilaisille, jotka olivat TODISTETUSTI syyllistyneet raakuuksiin.
Kapina laillisen hallinnon kumoamiseksi oli raskas rikos joka maassa, sanktiot aina kuolemantuomioon asti.
Ilmoita asiaton viesti
Ja niitä n.7000 vai? Valitettavasti pitkin vankileirejä kulki porukka kattelemassa, olisiko meijän kylän miehiä täällä, ja matkalla nirri pois
Ilmoita asiaton viesti
Itse asiassa on faktaa myös siitä, että isojen talojen ja kartanoiden isännät hankkivat leireiltä pois omia työläisiään.
Ilmoita asiaton viesti
Pitää paikkansa, tällainen Isontalon isäntä piilotti isoisäni, koska hän ei osallistunut sotaan koska oli sitä mieltä, ettei asiaa niin hoidetaan. Kuitenkin hän joutui ”tappolistalle”.
Ilmoita asiaton viesti
Eduskunnan toukokuun lopussa 1918 säätämässä laissa Valtiorikosoikeudesta mainittiin, että kapinallisia voitiin syyttää ”kapinasta laillista hallitusta vastaa”, mikä juridisesti tarkoitti valtiopetosta. Siitä rikoksesta maksimirangaistus oli elinkautinen kuritushuonetuomio. Tämä ei kuitenkaan riittänyt sotilasjohdolle, jota oikeusprosessissa edusti tutkintotuomari Gustaf Aminoff. Kesäkuun alussa eduskunnan säätämään lakiin Aminoff tekikin ”armeijan tahdon” mukaiset muutokset, käyttäen siinä joitakin venäläisiltä takavarikoituja asiakirjoja, jotka tutkintotuomarin mielestä todistivat, että sotatila vallitsi Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä ja punaiset olivat syyllistyneet siten myös maanpetokseen, josta rikoksesta voitiin langettaa myös kuolemantuomio Aamulehti uutisoi asiasta kesäkuun lopussa, mutta ei lähemmin kertonut näiden ”erittäin mielenkiintoisten” asiakirjojen sisällöstä, vedoten tilan puutteeseen. Tilanpuute lienee ollut kroonista laatua sillä ei lehti ko. asiakirjojen sisältämistä ”faktoista” myöhemminkään mitään kertonut.
Ilmoita asiaton viesti
Mannerheim vissiin käski surmata armotta kaikki bolshevikkien puolelle menneet venäläiset upseerit, koska hän oli edelleen tsaarille uskollinen? Mitä suomalaisiin muuten tulee, niin molemmilla puolilla murhattiin, kidutettiin ja raiskattiin, eikä siinä ole mitään puolusteltavaa.
Ilmoita asiaton viesti
Niin Mannerheim piti punaisia bolsevikkeinä, ja heillähän ei ole ihmisoikeutta. Ei ne nyt surmat 50-60 menneet
Ilmoita asiaton viesti
Mitä sisällissodan uhreihin tulee, tunnen ennen kaikkea myötätuntoa niitä kohtaan jotka joutuivat tahtomattaan kokemaan kovia.
Esimerkiksi Tammisaaressa oli pakko-otettuja hevosmiehiä joista monikaan ei ehtinyt saada vapauttavaa päätöstä ennen menehtymistään.
Tampereella tuli metsästä miehiä ilman tunnuksia kun hevosmies oli lähtenyt hakemaan heiniä hevoselleen. Kysymykseen onko tämä punainen vai valkoinen, vastasi väärin, vaikkei ollut varsinaisesti kumpaakaan.
Isoimmat pukarit ja ryöstömurhaajat saattoivat saada lyhyen tuomion ja elää myöhemmin ryövätyllä omaisuudella hyvin. Vankileireillä juuri pukarit varmistivat itselleen parhaimmat palat ja eturivin paikat jonoissa.
Ilmoita asiaton viesti
Mitähän lakia olisi noudatettu tai jätetty noudattamatta, jos kommunistit olisivat voittaneet?
Ilmoita asiaton viesti
Ammattiyhdistyksiä ei olisi ollut seitsemäänkymmeneen vuoteen.
Ilmoita asiaton viesti
Ei Suomen sisällissodassa ollut kommunisteja.
Ilmoita asiaton viesti
Hakalan kannattaisi lukea tuo ”tappopäiväkäsky”, joka ei edes ollut päiväkäsky.
https://histdoc.net/historia/1917-18/mannerheim1918-02-25.html
Ilmoita asiaton viesti
Kuten sanottu, faktat eivät ole Hakalalla kohdallaan. Tuo ylipäällikön kuulutus oli tietysti tulkinnanvarainen, mutta selvästikään se ei oikeuta mielivaltaiseen ”ammutaan paikalla kaikki ”-tyyppiseen toimintaan.
Ilmoita asiaton viesti
Nimenomaan niin se tulkittiin, tai sitten historian tutkijat eivät tiedä yhtään mitään. Näin esimerkiksi dosentti Teemu Keskisarja asian tulkitsee, kuten moni muukin
Ilmoita asiaton viesti
Siinähän se lukee viimeisessä osiossa, päällikkö ratkaisee mitä tehdään. Ja sen seurauksena 7000 teloitettiin.
Ilmoita asiaton viesti
”Kun asianomainen sotilaspäällystö ei katso voivansa laskea vangittua vapaalle jalalle, vaikka tutkinnossa häntä vastaan suorastaan sitovia asianhaaroja ei olekaan ilmennyt, on asia jätettävä lähinnä ylimmän sotilasviranomaisen ratkaistavaksi.”
Niinpä, ratkaisee sen, pidetäänkö vangittuna vai lasketaanko vapaalle jalalle.
Ilmoita asiaton viesti
Lopuksi lukee, tekeekin minkälaisen päätöksen tahana, se ei ole rangaistava teko vaan itsepuolustusta. Ja näin tehtiin 7000 laitonta murhaa.
Ilmoita asiaton viesti
Teloitettiin KOSTOKSI mm. maajussien ja muiden ”isänmaallisten” muodostamien ”kenttäoikeuksien” hätäisillä päätöksillä, sodan ja taistelujen jo kauan sitten päätyttyä ja Mannerheim oli ”lepäämässä” jo Tukholmassa, eikä toppuuttelemassa verenhimoisia kostajia…?
Sotasurmat-sivuilta löytyy luvut ja tavat miten ja kuinka paljon valkoisia ja punaisia uhreja oli, miten urien määrät jakaantuivat osapuolten kesken ja millä kaikilla eri tavoilla ja syillä ”menivät…”
( Yht. n. 36 000)
Mm. Heikki Ylikankaan kirja, Tie Tampereelle on hyvä lähdeteos ja Teemu Keskisarja on kuvannut ja kertonut hyvin Mannerheimin elämän-ja uran tarinan.
Kekkonenkin oli aikanaan ”aikansa” mm. IKL:n jäsen, Valtiollisen poliisin kuulustelija ja ”pamputtaja”, sekä Haminan valleilla tuomittujen punaisten teloitusryhmän johtaja.
– Näistä kokemuksista ja (-ja traumoista?) hänestä tuli myöhemmin RAUHANMIES, joka valkoisten kenraalien sijasta viihtyi paremmin mm. ”nuorten radikaalien” seurassa.
Ilmoita asiaton viesti
Ei kai surmien mielettömyydestä ole mitään kiistaa. Sen sijaan Mannerheimin yksisilmäinen syyttäminen kaoottisissa oloissa tapahtuneista teoista ei ole millään muotoa reilua. Varsinkaan kesällä 1918, jolloin ylipäällikkyydestä eronnut kenraali ei voinut olla vastuussa vankileirien kurjuudesta.
Ilmoita asiaton viesti
…Vankileirien johtajina oli tiettävästi mm. pappismiehiä, jotka leivänpalan ja vesivellin sijasta jakoivat vangeille Raamatun lauseita ja ”Tahko” Pihkalan voimisteluohjeita,
Mistään ARMOSTA ja lähimmäisenrakkaudesta ei tietoakaan, sillä mottona oli: – Tulemme repimään ”heistä” moiset aatteet-ja ajatukset juurineen pois !!!
– Lähde SK
Ilmoita asiaton viesti
Mannerheim ei koskaan tykännyt vastuista, hän oli koko elämänsä sarjaeroaja.
Ilmoita asiaton viesti
Jaa, jaa.
Teloitukset olivat täysin mielivaltaisia mutta ei niistä kyllä Mannerheimia voida syyttää, ei yllyttäjänä eikä mahdollistajana.
Hämmästyttävää, että sosialidemokraatit, jotka vallankumouksensa ja oman tuhonsa tien aloittivat, kitisevät asiasta vielä yli sata vuotta myöhemmin.
Nyttemmin muuan sosialisti ilmoitti peräti New Yorkissa asti, että puoli on valittava, keskitietä ei ole.
Toinen entinen pääministeri (Ruotsissa) itkee, että maan uusi hallitus on epädemokraattinen, ja uhkaa toisen puolueen edustajaa poliisilla, tämä kun on pitänyt julkisuudessa asiaa, jonka pitäisi hävettää jopa sosialistia: sossujen valtiopäiväedustaja (ulkoasiainvaliokunnan varajäsen) osallistui Hamasin kokoukseen Ruotsissa. Hamas on EU:n mukaan terroristijärjestö.
Ilmoita asiaton viesti
Pikkuhiljaa Suomen kansan on saatava tietää totuus 1918 tapahtumista. Viime vuosiin se on ollut valkoisten totuus ja historia, ihan venäläiseen tapaan, kerrotaan se mikä on eduksi. Mitä Hamas tähän kuuluu?? Onko sulla kaikki ok?
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitat valheitasi yli sata vuotta vanhoista asioista, kun et näytä osaavan lukea selkeää tekstiä..
Teillä sossuilla on ihan tässä nykyajassa paljon suurempia ongelmia.
Ilmoita asiaton viesti
Kuten olen kirjoittanut tänä historian tutkijat ovat vapaita valkoisesta historiasta ja niiden tulkinnasta kirjoitan. Mikäli päiväkäsky ei olisi pitänyt paikkansa, syytettynä olisi ollut liuta valkoisia sotilaita.
Sinun asenteesta ja kommentoinista näkyy sama asenne, kuin Mannerheimin, kaikki demarit olivat bolsevikkejä ja nehän kuuluvat ihmiskunnan alimpaan luokkaan. Mitä tulee valehteluun katsopa peiliisi, sieltä sellainen ihminen näkyy
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä sitä tasapainoista analyysiä on ollut tarjolla ainakin 1960-luvulta asti.
https://kauppa.acv.fi/index.php?route=product/product&product_id=5316
X
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä 1960-luvun lopulla alkoi kirjallisuutta tulla, mutta eivät ne koulun historian oppitunnille ehtineet. Kävin koulua vielä 1966 joten muistaisin kyllä moisen ihmeen. Vielä 1972 kun tentin keskikoulun historiaa Klaukkalassa, niin opettaja väitti, ettei Suomi edes koskaan harkinnut kuningasta. Todellisuudessa vasta 2000-luvulla on 1918 tapahtumia ruvettu tutkimaan todella, ja hyvä niin
Ilmoita asiaton viesti
Ei nyt ihan noin asiat ole historiantutkimuksessa. 2000-luvulla vuotta 1918 on tutkittu entistä enemmän ja nimenomaan yksityiskohtaisemmin, kuten vankileirien oloja, kummankin osapuolen yksittäisiä veritekoja ja nimenomaan henkilöhistorian kautta.
Sen sijaan isot linjat ovat olleet kenen tahansa luettavissa jo 60-luvulta alkaen, vaikkei silloisen kansa- tai oppikoulun historian tunneilla vuotta 1918 olisi käsiteltykään neutraalisti tai rehellisesti. Pitää muistaa, että koulussa ei edes ole mahdollisuutta kuin jonkinasteisen pintaraapaisuun menneisyydestä.
Ilmoita asiaton viesti
Heikki Ylikangas on oikeassa että punaisten asiat 1918 tapahtumista on käyt läpi ja nostettu tikun nokalla ylös. Sensijaan valkoisten tekoja ei vieläkään ole käyty läpi, vai oletko lukenut jostain, että valkoisten rötöksista olisi joku rangaistu? Vaikkapa Helsingin vankileirin päällikköä, joka vähensi ruoka-annoksia ja kielsi omaisten ruokalähetykset. Ja paljon muuta voisin ladella.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt on syytä muistaa, että kyse on sisällissodasta, jonka jälkeen pääsääntöisesti edetään voittajan säännöillä. Niinpä valkoisten terroriteoista langetettiin hyvin vähän rangaistuksia. Ja jos punaiset olisivat voittaneet, hekään tuskin olisivat omia murhamiehiään laittaneet leivättömän pöydän ääreen.
Sinänsä valkoista terroria on tutkittu se, mitä on voitu, kyse ei ole moniin vuosikymmeniin ollut siitä, että valkoisten tekoja olisi valkopesty.
Ilmoita asiaton viesti
Valitettavasti olet väärässä, en tiedä yhtään valkoista tuomiota josta olisi tietoa, ja mistä on tuomittu. Esim. Hennalan yli 200 aseettoman naisen murhaajat Pihkalan veljekset olivat suorastaan kansallissankareita ja olivat Suomessa. Juha ei spekuloida mitä mahdollisesti olisi tapahtunut, vaan mitä on tapahtunut. Vankileireillä tapahtuneet raiskauksetkin on pyyhkästy pimentoon, noista löytyy tietoa myös kansallisarkistosta. Lueppa mitä täällä eräs kirjoittaa, ”sosialidemokraatit ansaitsi sen kohtelun” Kuten kirjoitin miksi isoisäni oli listoilla? hänen ainoa ”rikos” oli se että hän oli työväenyhdistyksen puheenjohtaja. Mitään sellaista rikosta hän ei tehnyt, sillä hän pääsi 1919 eduskuntaan, mutta jos olisi saatu kiinni olisi ollut vainaa, sillä hän oli valtionrikosasiain tiedusteluosaston listalla.
Ilmoita asiaton viesti
Tietoa löytyy kansallisarkiston uumenista, olen ravannut siellä parisen vuotta ennen koronaa ja sen jälkeen. Hain isäni sodan aikaisia tietoja sukututkimusta varten ja samalla myös 1918 tapahtumia, sekä talvisotaa ja jatkosotaa käsitteleviä tietoja. Samoin näin eläkepäivien ratoksi opiskelen yliopisto Yliopiston avoimen puolella historiaa. Ja siellähän niitä luentokursseja riittää
Ilmoita asiaton viesti
Nyt vähän valoja tauluun…Kekkonen ei nyt ollut IKL:n jäsen ikinä. Maalaisliittolainen poliitikko ja kansaedustaja vuodesta 1933. Yritti muuten lakkauttaa IKL:n…
Ilmoita asiaton viesti
Ei Kekkonen sentään IKL jäsen ollut, mutta teloitusporukkaa hän johti.
Ilmoita asiaton viesti
Kekkonen oli Haminan vallien aikaan nuorukainen ja vasta 17-vuotias eli ei saisi ostaa tänä päivänä edes tupakkaa kaupasta. Ex-tempore laitettiin porukkaa johtamaan. On se ollut traumaattinen kokemus nuorukaiselle.
Ilmoita asiaton viesti
Juu, nuorena haluaa olla innokas sankari, ei ole vielä esim. samanlaista itsesuojeluvaistoa ”jarruttamassa” intoa, kuin vanhemmilla. Siksi ”tykinruoka” on yleensä nuorta, ”pelotonta” porukkaa, joita kiinnostaa ”siisti eliminointi” ymv.
Ilmoita asiaton viesti