Konsensushakuisuuden kirous

Kun seuraa yhteiskunnallista keskustelua työtaisteluiden tilasta, etenkin ay-liikkeen sosiaalidemokraattista huutoa, tulee väistämättäkin mietittyä, mitä vasemmistohallitus tuli viime vaalikaudella tehneeksi työmarkkinoiden kehittämiseksi. Oikeastaan senkin edestä huomiota tulisi kiinnittää siihen, mitä jätettiin tekemättä, sillä näyttää vahvasti siltä, että vaikeimmat ja tärkeimmät työmarkkinoita koskevat päätökset jätettiin demarijohtoisen hallituksen aikana toisten tehtäväksi.

Hallituksen tekemät ratkaisut eivät tietenkään kelpaa. Silloin on älyllisesti köyhää ja jokseenkin tekopyhää peräänkuuluttaa sopimisen perään ja samanaikaisesti puolustaa poliittista lakkoilua. Lakkojahan ei edes olisi, jos muiden ei tarvitsisi nyt olla tekemässä heidän tekemättä jättämisiään. Myös Ilta-Sanomien vaalitentissä 16.1.2024 SDP:n presidenttiehdokas Jutta Urpilainen ilmaisi huolensa Suomen työmarkkinatilanteesta:

”Tota mä näen niin, että suomalaisessa yhteiskunnassa ollaan nyt rikkomassa jotain sellaista, mitä ei tiedetä miten se tullaan korjaamaan. Me ollaan aina hoidettu tässä maassa asiat sopimalla. Me ollaan aina kyetty laittaa yhteinen etu oman edelle ja tulemaan toisiamme vastaan ja nyt me ollaan ajautumassa pahimmassa tapauksessa pahimpiin työtaisteluihin toisen maailmansodan jälkeen tässä yhteiskunnassa.”

Jutta Urpilaisen puheenvuoro tiivistää mielestäni erinomaisesti sen, mikä suomalaisessa yhteiskunnassa on ollut jo vuosikymmeniä vialla: huonot kompromissit. Juuri ne ovat johtaneet Suomen siihen tilanteeseen, että tarpeellisia ja suorastaan kansantaloudellisesti välttämättömiä uudistuksia ei ole saatu aikaan hyvän sään aikana. Huonot kompromissit palvelevat parhaimmillaankin vain sopimusosapuolia itseään ja silloinkin epätyydyttävästi. Itse ongelma jää isossa kuvassa ratkaisematta; sitä ei kohdata vaan lykätään.

Se, mitä Urpilainen nimittää kontekstissaan sopimisen kulttuuriksi, kutsuisin itse petolliseksi konsensushakuisuuden kiroukseksi, jossa jo liiallisuuksiin asti vältellään epämiellyttävät tunteet ja ristiriidat. Välttelemällä voidaan ehkä ostaa peliaikaa, mutta itse ratkaistava kysymys tulee ennen pitkää vastaan entistä vaikeampana. Näiden tosiasioiden äärellä nykyinenkin hallitus on pakotettu tekemään likainen työ opposition puolesta.

Jos sopu on tärkeämpää kuin se, saadaanko asioita oikeasti ratkaistua, syyllistymme itsepetokseen. Ristiriidat ovat osa niin jokaisen elämää kuin yhteiskunnallista kehitystä ja niiden olemassaolo ei katoa niitä pakenemalla.

Jaakko Leppänen
Perussuomalaiset Helsinki

Kansanedustajan avustaja

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu