Puumala Lehti: Ruokakauppa se on joka kannattaa

Luin Puumala lehdestä (10.11.) hätkähdyttävän uutisen otsikolla ; Ruokakauppa  se  on joka kannattaa, Ruokakeskon sijoitusten tuotto on 30 prosenttia

MTK Etelä Savon toiminnanjohtaja Vesa Kallio esitti Puumalan tuottajayhdistyksen syyskokouksessa tylyjä tosiasioita ruokakaupan kannattavuudesta ja tuottajan asemasta Suomessa. 

Samaan aikaan, kun lihan, maidon, kananmunien ja muiden keskeisten raaka-aineiden tuottajahinta on painettu alle kannattavuusrajojen, tekevät kaupparyhmittymät kymmenien prosenttien tuottoa kuluttajien ruokakoreilla.

-Keskon pääjohtaja Matti Halmesmäki on paljastanut Maaeudun Tulevaisuudessa, että Ruokakeskossa sijoitetun pääoman tuotto on 30 prosenttia vuodessa. Uudet ruokamarketit ja lasipalatsit maksavat siis itsensä takaisin 2-3  vuodessa , Kallio vertaa.

koko Kesko konsernin tuotto sijoitetulle pääomalle oli 16 prosenttia viime  vuonna”

Näin siis toimittaja Jukka Summanen Puumala Lehdessä ja hän jatkaa;

Ruokakaupan hyvän kannattavuuden siivittämänä on Kesko investoinut tänä vuonna kotimaisiin kauppapaikkoihin 150 miljoona  euroa, mikä on kolminkertaisesti viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. 

Maasudun Tulevaisuuden mukaan kotimaassa on avattu tänä vuonna jo 11 ja rakenteilla on 14 uutta K- Supermarkettia. Uusia K Citymarketteja on avattu kolme ja rakenteilla kuusi.

Kasvua Ruokakesko hakee myös Venäjältä, jonne se  aikoo investoida 300 miljoonaa  euroa seuraavan kolmen vuoden aikana.

Keskon omavaraisuusaste on 54 prosenttia ja kassassa heti käytössä olevia varoja on noin 500 miljoonaa  euroa.

Näin siis Suomessa, jossa on leipäjonoja ja Heikki Hurstilla jatkuvasti töitä.!

 

jaakko7

Juvalle, äitini, Rauha (1925-2008 )os. Koskivirran aiemmin (Piikki) synnyinsijoille, Vehmaan hovin herran Grotenfeltin rakennuttaman harmaakivikirkon lähistölle majoittuneen elämänkokemusta kartuttaneen yksineläjän mietteitä. Ai niin, onhan minulla ystäviäkin, kirja-ja lehtileikekokoelmaa olen kartuttanut yli 30 vuotta ja työ on yhä kesken. Siitä harrastuksesta on ollut hyötyä melkoisesti, kuten lukutaidosta, ja ns. rivien välistä lukemisesta. Lukemisesta saan voimaa, totesi jo Sirkka Vennamo Me Naiset lehden haastattelussa. On mieluisaa jatkaa Piikin suvun perinteitä omalta osaltani. Äidin esivanhemmat Nils, Mats ja Anders (Pijk) Piikki raivasivat tietä ja näyttivät esimerkkiä toimiessaan 95 vuotta JUvan nimismiehinä ja viljelivät Piikkilän kartanoa , jonka maille on rakennettu suuri osa Juvan kirkonkylästä

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu