Seuraavassa hallituksessa kytee vakava jääviysongelma

Valtakunnan seuraava hallitus muodostetaan Keskustapuolueen johdolla ja sen työ- ja elinkeinoministeriksi on automaattisesti jälleen tyrkyllä Mauri Pekkarinen. Pekkarisen perhe ja lähisuku ovat korviaan myöten mukana sijoittajina, omistajina ja työnsä mukana tuulivoimarakentamisessa. Siitä huolimatta Pekkarinen on jatkuvasti myös oppositiossa ollessaan pyrkinyt puheillaan edistämään tuulivoimarakentamista.

 

Pekkarisen Eduskunnassa harjoittama tuulivoiman puolesta puhuminen on jäävissä asemassa olevan avainpoliitikon toimesta tapahtuvaa toisten poliitikkojen lobbaamista ja virkamiesten ohjailua. Keskustapuolueessa ei ole yhtään sellaista selkärankaista kansanedustaja, joka uskaltaisi olla erimieltä Pekkarisen kanssa, vaiika Mauri olisi kuinka väärässä.

 

Pekkarisen käyttämät argumentit paljastavat hänen tietämättömyytensä tuulivoimarakentamisen haitoista. Niistä paljastuu myös hänen ylimielinen ja halveksuva asenne tuulivoimarakentamisen haittojen minimoimiseksi työskenteleviä virkamiehiä kohtaan. Edelleenkin hän vertaa tuulimyllyjen meluhaittoja jääkaapin meluun, vaikka tuulimyllyjen melun kohteeksi joutuneet ihmiset joutuvat nukkumaan korvatulppien kanssa ja tutkimukset toisin väittävät.

 

Tuulivoimaterrorin kohteeksi joutuneita kansalaisia ja äänestäjiään kohtaan Pekkarisen asenne on sama kuin Tuulivoimayhdistyksellä: ”Pitäkää valittajat turpanne kiinni, nyt tehdään rahaa”.

Kun EU:n Komission suunnitelmat leikata uusiutuvan energian tukiaisia ja tavoitteita vuoti julki, antoi Pekkarinen heti asiaan oman lausuntonsa (HS 19.1.2014), jossa hän vaati tukien jatkamista ja ilmoitti olevansa huolestunut, jos ydivoimaa rakennetaan lisää. Pekkarinen on siirtynyt ydinvoima-vastaiseksi. Lisä ydinvoimarakentaminenhan löisi suuren loven Pekkarisen perheen tulevaisuuden
tuulivoimabusineksiin.

JaakkoJuhaniOjaniemi

Dipl.ins. Liikkuu luonnossa, lukee ja kirjoittaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu